Vohvelimaniaa... arkistojen kätköistä

Olen tässä lueskellut kevään ihania keittokirjoja. Kahden suosikkini (Samassa liemessä ja Brunssikirja) perusteella totesin kolmen asian olevan mitä ilmeisimmin trendien huipulla. Ensinnäkin Shaksouka sekä vihreänä että punaisena tulee vastaan molemmissa ja tietysti meilläkin tehtiin vihreää versiota viime viikolla. Toiseksi hummukset sateenkaaren väreissä ja mauissa ovat pinnalla niin näissä kirjoissa, kuin muuten myös lehdissä ja muussakin mediassa. 

Lisäksi silmiini osuivat vohvelit eri muodoissaan. 

Viimeksimainittuja on suunnitelmissa tehdä lähiaikoina, mutta ennen keittiöpuuhiin ryhtymistä pelastin arkistojen kätköistä myös pari vuotta sitten tekemäni juuresvohvelit. Nämä(kin) olivat herkkua! 

Helmikuu oli vohvelikuu vuonna 2014, eikä näissä vohveleissa muuten ole sen paremmin maitoa kuin vehnääkään... 

Helmikuu on vohvelikuu ja lettukuu ja kai vielä blinikuukin... ainakin, jos on lehtiä uskominen. Niin paljon on silmiin osunut pannarinsukuisia kuvia. Ei siinä mitään, meillä tykätään noista kaikista. Lettuja vaan ovat pojat tehneet sen verran paljon viime aikoina, että maito-jauhot-muna yhdistelmä ei nyt oikein iskenyt, vaikka vohveleita teki mieli. Siispä juureksia... sellainen vähän kevyempi kasvisversio - niin, ja muuten gluteenitonkin.

Näistä tuli herkkua. Maistuivat yllättävän makealta eli käyvät sekä alkuruokaa, pääruokaan kuin itse asiassa jälkkäriksikin, mutta piparjuurismetana toi juuri sopivasti ytyä mukaan. Tehdään toistekin. Sopi hyvin myös yhden lapsuudentrauman parannuskeiton kylkeen, mutta siitä sitten lisää joskus myöhemmin.

Niin, sen verran piti vielä sanoa, että nämä vohvelit kelpasivat kaikille, melkein loppuivat kesken eli kannattaa varautua tupla-annoksella, jos on enemmän kuin pari syöjää...

Meidän linssilude...

Juuresvohvelit 
(kannattaa tuplata)

1 pkt Pirkka juuressosetta (500g)
1,5dl kaurahiutaleita
0,5dl perunajauhoja
1 punasipuli silputtuna
2 kananmunaa
0,5dl öljyä
1tl leivinjauhetta
yrttejä
suolaa + pippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jätä vähäksi aikaa turpoamaan. Paista vohveliraudalla ja nauti.
Höysteeksi voi laittaa mieleisiään juttuja, kuten vaikka nyt piparjuurismetanaa, tai maustettua jugurttia tai savulohta tai... no, mitä nyt mieli sattuu tekemään.

Arkistojen kätköistä: Vanhakin oppii, mutta unohtaa sitten

Taas oli vuosi mennyt ja piipahdin toiseen kertaan What's Cooking Helsinki tapahtumassa. Tällä kertaa kävin juuri ja leipä - työpajassa. Sen seurauksena jääkaapissa kuplii juuri ja siitä tehdyillä sämpylöillä herkuteltiin jo eilen. Samalla muistelin viime vuoden samaista festivaalia ja totesin autuaasti unohtaneeni silloin workshopissa oppimani leivinpaperin käyttömahdollisuudet. 

Onneksi on nämä arkistot, joten siirretäänpä tämäkin nyt muistutukseksi tännekin. 

12.4.2016 Vanhakin oppii uusia temppuja leivinpaperilla 

What's Cooking Helsinkiin kannatti mennä. Ensinnäkin siellä oli kivaa. Toiseksi, vanhakin oppi uusia juttuja.

Osallistuin nimittäin Saga leivinpaperi työpajaan, jossa meille esiteltiin, mihin muuhun leivinpaperi voi käyttää kuin uunipellin peittämiseen. Vähänkös tuli tyhmä olo, kun käärittiin herkkuja leivinpaperinyssykkään ja keitettiin kattilassa, tai kun grillin pinta suojattiin leivinpaperilla. Miten ihmeessä en ole noita tullut ajatelleeksi? Olen minä tietysti uunissa tehnyt nyyttejä ja peittänyt kakkuvuoan pohjaa leivinpaperilla, mutta eihän sen nyt siihen tarvitsisi loppua.

Arvaatteko, mitä meillä syötiin sunnuntaina kotona?

No, leivinpaperinyyttejä tietysti! Tai ei sentään sitä leivinpaperia, mutta herkulliset kasvikset paketista. (Terveisiä vaan Nannalle!)

Eikä se paljon helpommaksi voi mennä. Paprikaa, punasipulia, porkkanaa ja kesäkurpitsaa palasina. Päälle korianteria ja ruohosipulia ja lusikallinen ranskankermaa. Ylimmäiseksi iskettiin siivu sitruunaa. Siinä siis minun herkkuni.

Pojillekin lykkäsin pienen kulhon eteen ja käskin tuunata nyssykkänsä. Kerrankin ryhtyivät hommiin ihan mutisematta. Narulla nyytiksi ja sitten pannuun kiehuvaan veteen. Kymmenessä minuutissa olivat herkut valmiina ja kaikki söivät annoksensa hyvällä halulla - ja halloumit päälle.

Ensi kerralla tosin välineeksi otetaan se kaikkein isoin talosta löytyvä pata, jotta kaikki nyytit mahtuvat kerralla. Meitä taitaa olla vähän liian monta hienostuneeseen pakettikokkailuun.

Myös kaapissa hyödyttömänä lojunut parilapannu pääsee tästä lähtien kovaan käyttöön. Rakastan sen tuomia raitoja ruoan pinnassa, mutta sen putsaamista vihaan. En kertakaikkiaan tunnu saavan noita välejä puhtaiksi kunnolla, eikä enää tarvitsekaan. Kun laittaa leivinpaperin suojaamaan pannua, ei tiskistä ole tietoakaan.

Toimi kotitestin perusteella ainakin Saga leivinpaperilla. Muista papereista en mene vannomaan, kaipa niissäkin on eroja?

Pidän myös kovasti parista Saga leivinpapereihin ja ympäristöön liittyvästä jutusta; 

1. 84% Metsä Tissuen käyttämästä puuaineksesta tulee kestävän kehityksen metsistä (joita on noin 5% maailman metsistä) 
2. Saga leivinpaperit ovat biohajoavaa jätettä 

Mites on? Joko te kaikki muut tiesitte tämän kaiken ja minä olen vain myöhäisherännäinen? 

Muita ideoita ? 

Arkistojen kätköistä: Kolilla kutomassa

Ei ole matkakuume ollenkaan vaimennut, varsinkaan kun arkistoja selatessa löytyi tällainenkin juttu. Kolilla oli kyllä tosi kivaa! 

Pitkä viikonloppu kansallismaisemissa metsässä kävellen ja perheen kanssa yhdessäolosta nauttien oli ehdottomasti paikallaan, eikä varmaan tekisi pahaa tänäkään keväänä. Nyt ei vaan ole matkaa mihinkään varattuna, eikä kyllä mitään ylimääräisiä lomiakaan tiedossa. 

Onneksi aina voi muistella aiempia reissuja. 

12.4.2016 Kolilla kutomassa 

Joo, tiedän. Puikoilla neulotaan ja kangaspuilla kudotaan. Jotain sentään jäi kouluajoista minullakin mieleen. Aikanaan tein enemmänkin villapaitoja, mutta sitten sanoivat ranteet työsopimuksensa irti. Silti, aina kun näen jossain puikkoja ja lankaa, alkaa sormia syyhyttämään. Break Sokos Hotel Kolin aulassa pääsi sentään vähäsen taas silmukoiden kanssa tekemiseen. Siellä kun vieraat saavat halunsa mukaan istahtaa keinutuoliin antamaan puikkojen suhista. Sitä en sitten tiedä kenelle lopputuloksena syntyvä kaulaliina on tarkoitettu. Yritin ehdottaa talviunilta heräävää karhua, mutta se ei oikein herättänyt respan tytöissä innostusta.

Mitä sitten neulomisjuttu tekee ruokablogissa? No, ei yhtään mitään. Kunhan toimii johdatuksena viikonloppureissun hehkuttamiseen.

Oltiin nimittäin perheen kanssa Kolilla ja oli tosi kivaa. Hotelli on kodikas, seutu upeaa ja kerrankin aikaa rauhalliseen yhdessäoloon. Mitäpä sitä muuta kaipaisi?

Vaikkei hotelli ehkä ole kaikkein modernein ja pistorasioitakin sai vähän etsiä, oli olo tervetullut ja palvelu ystävällistä. Jotenkin tällaiseen luontolomailuun myös sopii pieni vanhanaikaisuus. Pääsi hyvin mukaan rentoon tunnelmaan ja saattoi kuvitella, miten eri aikoina ovat ihmiset kiertäneet polkuja ihailemassa Suomen kansallismaisemaa.

Toki reissulla myös syötiin. Hotellin Grill it! ja Kahpitza (kahvia ja pizzaa) todettiin ihan kelvollisiksi.

Perjantai-illan Voice of Finland pizzatarjoilun kera omassa huoneessa oli ihan napakymppi vauhdikkaan päivän päätteeksi.

Pariin otteeseen istuttiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Lauantaina ihan kirjaimellisesti sillä ravintolan ollessa täynnään isompia seurueita, kesti palvelu vähän luvattoman kauan. Alkuruokaa odottelimme yli puoli tuntia ja pääruoan saimme eteen pöydän varausajankohdasta puolentoista tunnin kuluttua...

Onneksi ruoka oli sentään hyvää. Jakamamme alkuruoka pikkelöityine kasviksineen kylmäsavulohen kera suorastaan suli suussa ja perunalastujen päälle kasattu härkätartar oli herkullinen.

Pääruoaksi nauttimani kuha oli juuri sopivan kevyesti paneroitua ja todella herkullista. Herraseurani puolestaan söi hampurilaisensa kerrankin nurisematta yhtään mistään.

Niin, ja sitten se jälkiruoka. Söin paahdettua valkosuklaamoussea karamelisoidulla pistaasipähkinöillä torstaina ja söin sitä myös lauantaina... itse asiassa suunnittelin sitä jälkiruoaksi koko lauantaipäivän.

Aamiaistarjoilustakin jokainen löysi haluamansa. Suklaasuihkulähde oli kovassa käytössä.

Sen totesimme, että ensi kerralla otamme omia eväitä vielä vähän enemmän mukaan. Pitsavatsallanikin on rajansa. Itse tehdyt leivät maistuivat mahtavilta aktiivisen aamupäivän jälkeen, eikä niiden syömisessä kulunut kauan. Odottelu ravintolassa olisi siinä tilanteessa voinut olla vähän liikaa niin pienille kuin isoillekin. 

Kauppaan on hotellilta muutama kilometri, sellainen autolla kuljettava matka kauppakassien kera noilla korkeuseroilla. Eikä meidän ainakaan tehnyt mieli lähteä yhtään mihinkään muualle kuin metsäpoluille tai ehkä kylpylään.

Kylpylä on lapsilta kielletty neljän jälkeen iltapäivällä. Sen ei ole suuren suuri ja tarkoituksena on rentouttaa eikä vetää raivolla altaanmittoja. Kylpylän vieressä on myös kauneushoitola ja kivihieronta rentoutti ihanasti.

Parasta Kolilla ovat kuitenkin maisemat ja mahdollisuus kulkea metsässä. Näin vähän sesonkien välissä ei poluilla ollut minkäänlaista ruuhkaa, vaikkemme hotellista kauaksi lähteneetkään.

Tällaisissa maisemissa sielu lepää ja nuorisokin rauhoittuu. 

Lisää Kolin reissusta voi lukea täältäkin blogini puolelta 

Ja täältä näkee, miksi ei haitannut yhtään vaikka rinteet oli jo tältä talvelta suljettu.

Arkistojen kätköistä : Kävisköhän joku tällainen?

Viime vuonna tuli kuopuksen synttäreitä juhlittua pinata-kakulla, joka upposi pikkupoikiin kuin lämmin veitsi voihin. Mitähän sitä keksisi tänä vuonna? Siis tänään? Kakkupohja on valmiina ja erilaisia vaihtoehtoisia tilpehöörejä kaapeissa. Inspiraatio puuttuu.

Tässä tuo viimevuotinen - tulee samalla siirrettyä vanhan ruokablogin puolelta muisto tännekin talteen.

Ehkä sitä voisi toistaa jotain samantyylistä, kun vieraatkin ovat eri porukkaa? Vähän jäi taas viime tippaan tämä kakun suunnittelu... Kohta pitäisi lähteä jo HopLoppiin päivän bileisiin numero 1.



10.4.2016 "Hei, sieltä tulee karkkeja!" - Toton Pinata-kakku

Ne ovat sitten taas yhdet synttärit takanapäin. Toto on virallisesti 5v ja isoa poikaa juhlittiin 5 kaverin voimin.

Vanhasta kokemuksesta tiesimme välttää sokeria. Juomaksi ei siis tarjoiltu limonadia, vaan vissyllä kuplivaksi laimennettua mansikkamehua tai sitten vaan mehua kuplia inhoaville pienille miehille.

Ensin vatsat täytettiin popcorneilla, nakeilla ja kasvisdipeillä ja sitten vasta oli tarjolla pullaa. Karkkeja ei pöydästä löytynyt ollenkaan...

Kunnes kakusta leikattiin ensimmäinen pala.

Oli se sen arvoista. Toton englantilaisesta leivontalehdestä bongaama pinata-kakku vähän hirvitti äitiä, mutta oli kuitenkin ulkonäköään helpompi toteuttaa. Vaivan korvasivat moninkertaisesti pöydän ympärillä hämmästyksestä pyöristyvät silmät.

"Hei! Sieltä tulee karkkeja...!"

Arvasitten oikein. Osalta lapsista jäi kakkua vähän syömättä (niin kuin käy aina). Karkkeja ei lautasilta löytynyt ainuttakaan.

Toton Pinata-kakku

Kakku on yhdistelmä voipohjaista kaakao-suklaakakkua. Perinteinen kuivakakkuresepti on ehkä pikkuisen kova ja kuiva, varsinkin kun en hurjasti uskaltanut kostuttaa, mutta ainakin sokeripäällysteiset karkit pysyivät sen sisällä priimakunnossa.

Pohja:
350g voita huoneenlämpöisenä
350g sokeria
225g jauhoja
2tl leivinjauhetta
100g kaakaojauhetta
6 kananmunaa
loraus maitoa

Hiero voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakao keskenään.

Lisää kananmunat yksitellen voi-sokeriseokseen ja vatkaa jokaisen jälkeen voimakkaasti.
Sekoita joukkoon kuivat ainekset ja loraus maitoa.

Laita leivinpaperiympyrä kahden 20cm pyöreän silikonivuoan pohjalle ja jaa taikina tasan vuokiin.

Kypsennä 175 asteessa noin 30min. Anna jäähtyä hetki vuoissa ennen kuin kippaat. Anna jäähtyä.

Tee kuorrute:
250g philadelphia- tuorejuustoa
100g voita huoneenlämpöisenä
600g tomusokeria

Vatkaa ensin tomusokeri ja voi tasaiseksi. Lisää juusto ja vatkaa kunnolla kuorrutteeksi. Voit lisätä tomusokeria, jos kuorrute vaikuttaa liian löysältä.

Arkistojen kätköistä : Mikkelissä kesällä 2016

Arkistojen kätköistä : kesällä 2016 käytiin myös Mikkelissä! 

Siirsinpä tämänkin nyt sitten pois vanhasta blogista 

Matkalla Mikkeliin - Miekankosken uittomuseo

Suomi on täynnä ihania pysähdyspaikkoja ja tutustumisen arvoisia pikkumuseoita. Yksi niistä on Miekankosken uittomuseoMäntyharjulla, johon poikkeaminen vitostieltä ei tee montaa minuuttia ylimääräistä kierrosta.

Pysähdykseen toki kannattaa varata minuuttia enemmän aikaa. Pienellä saarella sijaitsevat rakennukset ovat oikeasti uiton ajalta peräisin ja muutenkin tukkilaismiljöö on tutustumisen arvoinen.

Pienellä alueella riittää paljon katseltavaa ja maisteltavaa. Pääasiassa itse leivotut herkut vitriinissä saivat veden herahtamaan kielelle, enkä voinutkaan vastustaa itse leivottua munkkirinkeliäl. Ihan mahtava herkku, jonka nautiskelu aurinkoisella terassilla piristi mukavasti!

Lasten leikkipaikka ulkona puolestaan viihdytti kuopusta samalla kun sain pidettyä historiantunnin koululaisille. Pysähdyspaikalta löytyy uittomuseo, jonka sisällä oli jos jonkinlaista työkalua ja uittoon liittyvää esinettä. Vähän harmillisesti suurimmassa osassa ei ollut mitään merkintää, joten väkisinkin jäi oppitunti nyt vähän yleiselle tasolle, kun ei opettajakaan tunnistanut kuin ihan pari juttua... Kuvatauluista sentään sai luettua paikan historiaa ja muuten äiti muisteli Suomi-filmejä ja omia kouluaikojaan sekä niitä paria aiempaa visiittiä uittopaikoille. Kaipa siinä jotain jäi nuorison päähänkin.

Mihin se oikein meni? 

 Parhaiten taisi nuorison mieleen kuitenkin paikasta jäädä se suuren suuri kala, joka hyppäsi korkealla juuri kun kävelimme autosta kahvilan suuntaan. Tovi jos toinenkin kului laiturilla tähystellen sen perään... Onneksi oli kuopukselle se leikkipaikka...

Keinutkin löytyivät, mutta paras oli tämä ulkokeittiö! 

Äiti innostui käsityövajasta. Sieltä löytyi kymmenen paikallisen käsityöläisen tuotoksia. Oli ihan pakko osta kirjoneulelapaset (itselleni!) syksyä varten ja samoin pojat saivat taatusti uniikit pehmeät heijastimet. Jopa teini ilmoitti ihan mielellään sellaisen kiinnittävänsä vähintään reppuun.

Ihan lyhyeksi tauoksi suunniteltu visiitti vähän venähti, mutta yhtään ei harmittanut. Mielenkiintoista katsottavaa, herkkuja lautaselle ja kauniita maisemia. Mikäs siinä oli nautiskellessa. Varsinkin, kun tauon kohdalle osui yksi päivän harvoja todella aurinkoisia ja lämpimiä hetkiä.

Voiko tie enää suomalaisemmalta näyttää? 

Tauon jälkeen jatkettiin matkaa uusin voimin. Jopa takapenkin kahina hiljeni hetkeksi. 

Mitäs Mikkelissä?

Kartta poikineen (ja pullot- tiätty aikakauden mukaan) 

No, Mikkelissä satoi - ja paistoi - ja satoi - ja paistoi... enimmäkseen kuitenkin satoi. Siis sen ensimmäisen päivän aikana. Sadepisarat kuitenkin sanelivat tekemisiämme ja Naisvuorelle vohvelille kiipeäminen vaihtuikin Päämajamuseoon ja shoppailuun... Ruokailu hoidettiin luottopaikassa eli Mikkelin Rossossa. Siellä ei tarvitse lapsia patistella valitsemaan (pizzaa) ja itselle löytyy sitten jotain muuta (pihvi tällä kertaa).

Päämajamuseo ja Lokki viestikeskus osoittautuivat erittäin hyväksi vierailukohteeksi. Uittohistoriaantutustumisen jälkeen saatiin siis annos tietoa Suomen talvisodan ja jatkosodan tapahtumista ja henkilöistä.

Kuvittelimme selviävämme Päämaja-museosta suhteellisen nopeasti, mutta paikka oli itse asiassa niin mielenkiintoinen, että tuli melkein kiire ehtiä Lokki-viestikeskukseen ennen sulkemisaikaa viideltä.

Varsinkin Kirppua kiehtoivat erilaiset kuvaukset sekä sotien tapahtumista, että erityisesti aikakauden varusteet ja aseet. Iso plussa museon suunnittelijalle siitä, että näytillä ei ollut vain vanhoja esineitä ja tekstejä, vaan interaktiivisuus vei nuorison mukanaan. Videoita, kolmiulotteisia junamalleja, kosketusnäytöllä valittavaa materiaalia. Siinä meni hetki jos toinenkin mielenkiintoisten aiheiden parissa.

Mitä ihmettä Hitler teki Mannerheimin synttäreillä? 

Päämaja-museohan on koulurakennuksessa, jossa sijaitsi Mannerheimin sodanaikainen komentokeskus 1039-1945 välisenä aikana. Sieltä on ohjattu Suomen joukkoja ja lähetetty Ylikomentajan päiväkäskyt. Minulle mieleenpainuvimmat huoneet olivatkin juuri Mannerheimin työhuone sekä ylimmässä kuvassa näkyvä komentokeskus. Sitä voi melkein mielessään nähdä hyörinän huoneessa, kun karttoja tutkittiin ja joukkojen liikkeitä merkittiin niihin seurattavaksi. Kirppua taisivat eniten kiinnostaa kuvaukset kalustosta, Mannerheimin junavaunun kolmiulotteinen mallinnus sekä aikakauden uutisnauhat esim. Hitlerin ei niin toivotusta vierailusta Mannerheimin syntymäpäivillä.

Museo on kiinnostava, vaikkei varsinaisesti sotahistoriaa harrastaisikaan. Onhan kyseessä kuitenkin ratkaiseva osa Suomen historiaa. Visiitti ei myöskään pakota rikkomaan säästöpossua. Aikuisen yhteislippu Päämajamuseoon ja Lokki-viestikeskukseen kustansi peräti 7€ ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.


Lokki-viestikeskukseen pääsimme siirtymään vasta vähän ennen viittä. Onneksi kuitenkin ehdimme. Luoliin louhittu keskus sisältää aikakauden viestintäteknologiaa sekä kertomuksia keskuksen toiminnasta. Siinä riitti kännykkäkansalla ihmeteltävää vaihdekeskuksen vieressä. Tyhjilleen jätetyssä luolanosassa emme kauan viihtyneet - aika pelottava paikka.

Kaikkiaa iltapäivä sujui mielenkiintoisten aiheiden parissa. Sade ei haitannut eikä aika käynyt pitkäksi. Opintomatkan vastapainoksi sitten tipautimme nuoremman väen hotellille isännän hoteisiin ja siirryimme siskon kanssa ostoksille...

Hotellina oli tälläkin kertaa Original Sokos Hotel Vaakuna. Se on sopivasti siinä keskustassa, melkein torin kulmalla. Mukava perushotelli. Huoneet ovat siistit ja viihtyisät.

Kesän ajaksi neuvottelutiloihin siirretty leikkihuone viihdytti monenikäisiä lapsia. Minibiljardissa hävisin kaikki matsit, vastustajan ikään katsomatta. Siellä ilta sujui rattoisasti ja matka oli lyhyt nukkumaan.

Hotellissa majoittuminen oli muuten varsin rentouttavaa, mutta aamupalalla punnittiin kärsivällisyys. Muutkin lomalaiset olivat päättäneet käydä syömässä vasta viimeisen tunnin aikana ja ruuhka oli harmittavainen. Jo vapaiden pöytäpaikkojen löytyminen vaati useamman hakukierroksen. Täytyy myöntää, että hieman ihmetyttivät pöytien vieressä istuskelevat (poikkeuksetta vanhemmanpuoleiset) pariskunnat, joilla ei ollut aamupalaa edessään vaan aikaa kulutettiin juttelemalla tai lehteä lukemalla. Kyllä minä ainakin seurueeni siirtäisin vaikka aulan sohville jatkamaan keskustelua, jos näkisin useampia perheitä kiertelemässä salissa etsimässä lapsille istumapaikkaa.

No, aamupala saatiin ja siitä jatkettiin matkaa seuraavalle etapille, eli laivalaiturille!

Viesti menneisyydestä? Viisituhatta vuotta vanha kädenjälki

Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä, kun kuvittelin ihmistä 5000 vuotta sitten painamassa kädenjälkensä kallioon. Aika harvoin saa viestejä niin kaukaa menneisyydestä.

Historiapitoinen Mikkelinreissumme huipentui iltapäiväristeilyyn Astuvansalmen kalliomaalauksille. Lähtö oli puoliltapäivin ja takaisin palattiin ennen neljää. Matkan varrelle mahtui upeita järvimaisemia, vauhdin hurmaa ja mykistävä maalausten kallio.

Astuvansalmen kalliomaalaukset on kohde, jonne ehdottomasti kannattaa mennä, jos vähänkään tuolla suunnalla sattuu kulkemaan. Erityisen mukava reissu oli veneellä, jolloin pääsi tarkastelemaan kokonaisuutta veden suunnalta.

Järveltä lähestyttäessä ymmärtää hyvin, miksi muinaiset ihmiset pitivät paikkaa pyhänä. Löydätkö sinä kuvasta jumalan kasvot?

Kasvot näkyvät selkeinä aika monesta suunnasta, vain ilme muuttuu. Voi vain kuvitella, millainen olo on ollut modernia tietämystä vailla olevalla palvojalla hänen lähestyessään suuria kivikasvoja.

Erityisen mielenkiintoiseksi kalliokuvan tekee sen täysi luonnonmukaisuus. Kasvoissa ei ole ihmisen kädenjälkeä, vaan kaikki on luonnon muovaamaa. Tuhansia vuosia vanhat kivikasvot saavat nykyihmisenkin hiljaiseksi.


Kalliomaalaukset löydettiin virallisesti 60-luvun lopulla, vaikka toki niistä tiedettiin paikallisesti jo ennen sitä. Paikka on tehty turistiystävälliseksi mukavalla tavalla, rikkomatta tunnelmaa. Perille pääsee veneellä, kanootilla tai vaikkapa muutaman kilometrin verran metsäpolkua pitkin parkkipaikalta kävellen.

Kalliomaalauksia on paljon ja niiden joukosta löytää hirviä, ihmisenkuvia ja kämmenten tai tassujenjälkiä. Minä yllätyin siitä, miten selkeästi kuvia vielä näkyi. Onhan ne sentään tehty aika kauan sitten.

Kallion laelle pääsee kiipeämään rannasta portaita pitkin. Yksi asia on syytä muistaa: Paikka on pyhä. Sieltä ei pidä ottaa mukaan pientä kivensiruakaan, jollei halua joutua kirouksen uhriksi. Paikalta kivinäytteitä varoituksista huolimatta keränneen geologin esimerkiksi tiedetään joutuneen putoamisonnettomuuteen pian käyntinsä jälkeen ja muitakin vastaavia tapauksia tunnetaan. Näin kertoi tarinoiva kipparimme.

Maisemat olivat huikeat niin kalliolta kuin koko matkan ajan. Kuvittelin Saimaan olevan kokonaisuudessaan vilkkaasti liikennöity, mutta kovin montaa venettä ei tullut vastaan matkan aikana.

Mökkejä sitten näkyi rannoilla sitäkin enemmän. Joka niemeen ja notkelmaan oli rakennettu jonkinlainen torppa ja usein erittäin lähelle vesirajaa. Torppa tietysti on vähän huono ilmaisu kuvaamaan osaa lomapaikoista, jopa mökkikin kuulostaa turhan vaatimattomalta.

Matkan varrella mahtui niin kapeikkoja, kanaali kuin aavaa järvenselkääkin. Kanaalin kohdalla saimme ihailla myös höyrylaiva-aikojen palomuureja. Ne olivat ihan konkreettisesti kanavan varrelle rakennettuja kivimuureja, joiden tehtävänä oli estää höyrylaivojen lähettämistä kipinöistä helposti alkavia metsäpaloja.

Aavalla sitten mentiin vähän lujempaa, mikä ilahdutti nuorisoa... No, myönnetään. Istuin minäkin paluumatkalla ylimmillä tuoleilla nauttimassa vauhdin hurmasta.

Vauhti olikin tarpeen, sillä päivän sää oli varsin epävakainen. Meillä tosin kävi tuuri - koko iltapäivän aikana kohdalle osui vain muutama vesipisara. Kotiin sitten ajettiin kilpaa tummien pilvien kanssa. Me voitimme tällä kertaa.

M/S Kuutin risteilyt lähtevät Anttolanhovin laiturista ja kestävät noin 4h. Ainakin meidän kokemuksemme reitistä ja matkaohjelmasta olivat erittäin positiiviset. Kipparikin oli mukavan rento ja hyväntuulinen ja tarinoi matkalla näkyvistä seuduista ja niiden historiasta. Vahva suositus siis, jos haluaa viettää rennon iltapäivän ja muutaman kilometrin kävely suuntaansa tuntuu pienimpien osallistujien kannalta vähän turhan pitkältä.

Meille jäi Mikkelinreissusta mukava mieli.
Muuta historiaa samalta reissulta täällä ja täällä.

p.s. venematkalla syötiin eväitä eli ihan vain uunissa paistettuja valmiita pakastepasteijoita. Ei ollenkaan huonoja.