10.11.2018

Syyskokkailua ilman kikkailua


Luimme miehen kanssa Ranskasta tuomaani ruokalehteä kumpikin tahollamme, omia aikojamme. Saveurs-lehti on täynnä toinen toistaan ihanampia syysreseptejä. Jotain kai 25 vuoden yhteiselosta kuitenkin kertoo se, että jäimme molemmat jumiin samalle aukeamalle.

Perjantaina tekee aina mieli jotain hyvää, mutta harvoin jaksaa työviikon päälle nykyään ruveta kokkailemaan. Yleensä istun viimeiset puhelinpalaverit puolikoomassa ja siirryn siitä sitten sohvalle ja laitan silmät hetkeksi kiinni. Sitten onkin liian myöhäistä ruveta ruoanlaittoon, kun nälkäiset sudet (lue: lapset) alkavat jo kiertää kehää ympärillä.

Liekö nyt ollut vielä torstain kapinahenki päällä (karkasimme töistä jo viideltä elokuviin!), mutta kävin ruokakaupassa palaverien välissä iltapäivällä ja ostin tarvikkeet resepteihin, joita isäntä minulle lehdestä oli aiemmin näyttänyt. Tekihän itseni mieli samoja herkkuja.  Sitten vain lasiin aperitiivi ja yhdessä keittiöön.

Uusi keittiömme näytti parasta puoltaan, kun siivojaakin oli käynyt. Totesin suunnittelun osuneen nappiin. Yhtään emme olleet toistemme tiellä, laskutilaa löytyi kaikelle ja ruoanlaitto sujui kuin etukäteen koreografioitu tanssi. Lopputuloksena oli syksyinen perjantai-menu, joka kelpasi kaikille (paitsi piirakat sieniä inhoavalle esikoiselle, mutta hänelle olinkin tehnyt tomaattipiirakkapalan kaiken varalta)


Sarja syksyisiä reseptejä, jotka eivät vie koko iltaa valmistaa, mutta jotka ovat täynnä ihania makuja.

Purjo-perunakeitto 

Purjo-perunakeitto on aina suosikkini, tällä kertaa chorizosuikaleilla ja herkkusienisiivuilla höystettynä. Chorizon pieni terä täydentää keiton täyteläistä pehmeyttä mainiosti, ja on samalla tämän aterian ainoa lihaelementti.

3 jauhoista perunaa
3 purjoa
2 sipulia
voita 30g
1 valkosipulinkynsi
1l kasvislientä (fondikuutiosta)
suolaa, pippuria
1dl kermaa

Kuori ja kuutioi peruna. Puhdista purjo ja leikkaa valkoinen osa "kolikoiksi". Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi ja kuullota niitä kattilan pohjalla voissa muutama minuutti.

Lisää peruna ja purjo ja pyörittele muutama minuutti lisää.

Lisää ripaus suolaa (ei paljon, kasvisliemessä on myös) ja pippuria. Sekoita ja kaada joukkoon kasvisliemi. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia.

Surraa sauvasekoittimella sileäksi, lisää kerma ja kuumenna.

Keiton kiehuessa, leikkele chorizosiivuja (tai -paloja) ja paahda niitä pannulla melkein rapeiksi saakka.
Samoin voit tarjota päälle pannulla paahdettuja herkkusienisiivuja, mikäli niitä piirakoista jää.



Nämä herkkusienipiirakat pursuavat syksyisiä makuja ja ovat hurjan helpot tehdä valmiista torttutaikinalevyistä

Herkkusienipiirakat persiljapestolla 

Torttutaikinalevyjä

pesto:
nippu persiljaa
2 valkosipulinkynttä
2 kourallista paahdettuja pinjansiemeniä
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä

1-2 pkt herkkusieniä ja oliiviöljyä
Haluamaasi juustoa

Siivuta herkkusienet ja paahda niitä pannulla pienessä öljytilkassa.

Sekoita peston ainekset sauvasekoittimella (tai vaikka Tuppervaaran yrttileikkurilla) tahnaksi. Lisää vähän öljyä, jos tahna on liian kuivaa.

Levitä pestoa torttutaikinalevyille ja päälle herkkusieniviipaleita.
Ripottele päälle vähän lisää pippuria.
Halutessasi voit lisätä  myös jotain voimakkaan makuista juustoa ohuina siivuina tai raasteena. (SInihomejuusto, vanha Comté, Emmental etc.)

Laita uuniin 220 asteeseen, kunnes reunat hieman ruskistuvat ja juusto on kauniisti sulanut. (15-20min)

Sinihomejuusto-saksanpähkinäpäärynät 

Jotta aterialle saataisiin vastapainoksi myös hieman makeutta, laittoi isäntä vielä uuniin muutaman pienen päärynän puolikkaina.

Herkullinen lisuke ei voisi olla enää helpompi.

Sekoitetaan sinihomejuustoa, saksanpähkinäpaloja, timjamia, hitunen suolaa ja pippuria.

Laitetaan 180 -asteiseen uuniin, kunnes päärynä on pehmeä ja juusto kauniisti sulanut.

Tällä hetkellä kaupoista löytyy ihanan makeita, pieniä suomalaisia päärynöitä, jotka jo ihan kokonsa puolesta ovat täydellisiä tähän tarkoitukseen.



4 kommenttia:

  1. Voihan, tuo sienipiirakka näyttää niin herkulta <3
    Kivaa viikonloppua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja on ihan sikahelppo tehdä!
      Kivaa viikonloppua teillekin - onneksi on vielä sunnuntai jäljellä :-)

      Poista
  2. Voi mikä illallinen,voitaikinaevyistä täytyy kehitellä joku vastaava piirakka tänään. Juustopöytään ostetut päärynät olivat liian raakoja, joten pitääpä napata tuo uunipäärynäresepti ensi viikonlopuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitaikina on kyllä ihanan helppoa käyttää vaikka mihin herkkuihin. Ja nuo uunipäärynät olivat ihan nappijuttu...

      Poista