10.6.2018

Mitäs tässä...

On työmatkoilla kauniitakin hetkiä - Pariisin auringonnousu 
Aika kuluu, kesäkin oli ja meni (ainakin kelin puolesta) - ehkä on vielä edessä encore. Minä huomaan unohtaneeni uudenvuodenlupaukseni työtahdin järjellisestä tasosta. Kuin varkain ovat tuntimäärät kasvaneet, harrastukset jääneet ja flunssa pesiytynyt krooniseksi merkiksi levon tarpeesta.

Perjantaina kävin lääkärissä. Sain antibiootit ja saarnan sairasloman tarpeudesta. Palasin kotiin ja pistin kuulokkeet korviin. Musiikkia? Äänikirja? No, eihän toki. Muutama puhelinpalaveri siinä hujahti ja samalla tuli valmisteltua maanantain lentoliput työmatkalle. Kesälomaan on vajaa kuukausi.

Kirjojakaan en ole lukenut, siis kokonaan. Meno on lipsunut pahasti kirjahyppelyn puolelle. Onneksi toukokuun listä näyttää oivalta, vaikka jotain kai kertoo, että kirjoitaan toukokuun luetuista kesäkuun 10. päivä...


Toukokuussa luinkin peräti 12 kirjaa. 

Listalta löytyy peräti 5 äänikirjaa ja 6 e-kirjaa. Painettuja sain loppuun peräti yhden ja sekin oli keittokirja. Keleihin sopivasti laitettiin jäätelökone hommiin ja Jäätelökirja tuli tietysti luettua kannesta kanteen pariinkin kertaan, niin minun kuin poikien.

Haukilahden rannan kivitaideteoksiakin ehdittiin ihailemaan
Äänikirjoista peräti kolme kertoo Puluboin ja Ponin seikkailuista. Toto on tykästynyt Veera Salmen kirjoihin oikein tosissaan ja parhaillaan mietin, mitä oikein seuraavaksi...

Muuten äänikirjat olivat lennoilla hyvänä ajankuluna (kävin toukokuussa Pariisissa ja pari kertaa Köpiksen kautta Etelä-Ruotsissa). Varsinkin sitten, kun sain hankittua uudet kuulokkeet lentokentän elektroniikkaliikkeestä. Yhdet piuhalliset ja yhdet Bluetoothilla. Taas kelpaa kuunnella.

Työmatkoilla lukeminen menee perinteisesti kevyemmällä linjalla, joten lukulistan sisältö ei liene yllätys, hömppää ja dekkaria.

Veera Vaahteran Sattumalta sinun ja Agatha Christien dekkari Vaarallinen talo olivat oivaa kuunneltavaa lentokoneessa ja taksien takapenkeillä.



Lisää hömppäfantasiadekkaria ja vähän sentään muutakin

Kesä on aikaisessa tänä vuonna 
Työtahti kiristyi huhtikuusta lähtien tasaisesti, joten toukokuussa mentiin paljon kevyellä. Löysin taas uuden hömppäfantasiadekkari - sarjan, joka huvitti mukavasti. Angie Foxin Southern Spirits sarjassa petollisen sulhasen vuoksi vararikon partaalla keikkuva Verity kaataa vahingossa entisen gangsterin tuhkat ruusupuskaansa ja saa sukutaloon seurakseen vähän rasittavan haamun. Sitten on tietysti kaikenlaista pelottavaa ja rikollista ja lisää kummituksia. Varsin viihdyttävää ja toukokuussa viihdyin kolmen kirjan verran.

Hyvin viihdyin myös Eppu Nuotion uuden dekkarisankarittaren parissa. Ellen Lähde on vähän iäkkäämpi Martta, jonka auttamishalu laajenee perinteistä kodinhoitoa ja lapsenvahtitointa laajemmaksi esim. Kadonneiden henkilöiden ja murhan selvittelyyn. 

Myös Alan Bennettin Epätavallinen lukija oli herttainen, vaikkakin myös pikkuisen pistelevä kuvaus lukemaan ryhtyvästä kuningattaresta.  Kyun-Sook Shinin Jään luoksesi edusti toukokuun listallani vähän vähemmän kevyttä tyylilajia. Kertomus nuorista Korean opiskelijalevottomuuksien aikaan ja traagisten tapahtumien vaikutuksista tuleviin aikoihin oli mielenkiintoinen ja vei minut mukanaan aikaan ja paikkaan, joista en ole oikein tainnut ennen lukeakaan.


Entäs nyt ? 

Tocan ruoat olivat upeita!
No, blogattavaa tietysti olisi vaikka kuinka paljon rästissä, mutta lukeakin pitäisi. Kauhukseni huomasin, etten ole tässä kuussa saanut vielä luettua kuin kaksi kirjaa. Toton kanssa kuunneltiin loppuun Puluboin ja Ponin komerokirja ja keittokirjana nautiskelin Taikinakirjan eli Mari Moilasen uusimman (siitä pian lisää, kunhan ehdin jotain reseptiä kokeilemaan).

Toukokuun kohokohtana muuten olivat Taikinakirjan julkkarit Toca-ravintolasta, joihin ajoin taksilla suoraan lentokentältä. Onneksi ajoin, sillä leivonnaisten pohjalta inspiroituneet ruokalajit olivat aivan upeita ja seura tietysti ihan mahtavaa!

Kirjoja on kesken luvattoman pitkä lista, eikä edistystä oikein meinaa tapahtua, kun hyppelen tarinasta toiseen. Ehkä kesäkuussa saan edes kuunneltua edes äänikirjoja. Näyttää nimittäin siltä, että olen työreissuilla harva se viikko kesälomaan saakka... lentokoneistumista tiedossa siis.


4 kommenttia:

  1. Mukavaa lomanodotusta;kuulostaa siltä että olet tosiaankin sen tarpeessa.Toivottavasti voit jo paremmin. Hyviä kirjoja, ja tuo Marin taikinakirja kuulostaa hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkampa lomaan on ollut käytössä jo jonkin aikaa. Ja kiitos, olo on jo parempi. Olisi kai pitänyt hakea antibioottikuuri vähän aikaisemmin.

      Poista
  2. Huh ja minä kun luulin tekeväni aivan liikaa töitä. Sinun tahtisi kuulostaa kyllä tosi hurjalta. Onneksi se loma jo lähenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mennyt ihan hulluksi hulinaksi, mutta onneksi lomaan ei ole enää pitkä aika. Hyvä puoli on tietysti sekin, että aika menee niin nopeasti, että lomalle pääsee ennen kuin huomaakaan :-)

      Poista