Klassikkodekkareita äänikirjanautintona

Viikonloppuna juuri kirjailin hömppälukemisista ja kysäisin samalla Instagrammin puolella, kumpia mieluummin otetaan laiturilukemistoon, dekkareita vai hömppää. Arvaatteko vastauksen ?

Mielipiteet jakautuivat ihan tasan 50 - 50!
Mikäs siinä. Minäkin oikeastaan luen kesällä mielelläni kumpia vaan ja luulenpa molempien lajien olevan omiaan kesälukemiseksi ainakin osittain sen takia, että niillä on kyky kiinnostaa tarpeeksi, jotta todellisuus katoaa. Sitä uppoaa tarinaan niin, että hetken on jossain ihan muualla.  Toki muillakin kirjoilla tämä kyky on, mutta ehkä se on kaikkein helpoiten löydettävissä näissä kahdessa genressä, vai mitä tuumitte?

Ja kyllä se vaan on niin, että klassikot ovat klassikoita hyvästä syystä. Olen viime aikoina kuunnellut kaksi dekkarikaanonin tyylipuhdasta edustajaa ja nauttinut. Molemmat toimivat niin työmatkoilla ajanvietteenä, kuin kotitöitä sulostuttamassa. Olenpa istunut luurit korvissa illalla sohvallakin, kun yleensä silloin tartun Koboon tai painettuun opukseen.

Agatha Christie: Vaarallinen talo 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana  Lars Svedberg 

Christie nyt on aina Christie ja Lars Svedbergin lukemana nousevat nämä dekkarit vielä pykälää korkeammalle minun suosikkiasteikollani.

Poirot on mielestään eläkkeellä ja lähtenyt Hastingsin kanssa viettämään leppoisaa vapaa-aikaa merenrantahotelliin. Hotellin lähettyvillä on vanha talo ja Poirot tutustuu sattumalta sen emäntään. Nuori nainen on lähiaikoina pelastunut kummallisista onnettomuuksista ja pian mestarietsivä ottaa tehtäväkseen pelastaa hänet murhaajan yrityksiltä.

Olen kirjan toki lukenut joskus aiemminkin, mutta huterapäinen kun olen, ei minulla ollut kuin hämärä aavistus syyllisestä. Aavistus toki osoittautui oikeaksi, mutta se ei haitannut kuuntelun nautintoa. Tässä kirjassa ratkaisu ei ole se tärkein, vaan millaisilla käänteillä sinne saavutaan.

Kuten niin usein muissakin dekkareissaan, Christie on parhaimmillaan kuvatessaan henkilöhahmoja ja pyörittäessään epäiltyjen piiriä tapahtumasta toiseen. Toki joukossa on pieniä epäloogisuuksia, mutta noin kuunnellessa niihin ei edes ehdi kiinnittämään huomiota.

P.D.James : Dalgliesh ja kuolema 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Markus Niemi 

Yhdessä vaiheessa työuraani lensin Brysseliin vähintään kerran viikossa. Kotiinpalatessa pysähdyin aina lentokentällä kirjaostoksille ja voinkin kertoa, että P.D.Jamesin ja Ruth Rendellin kirjat ovat pituudeltaan noin Brysseli-Arlanda-Turku matkan pituisia. Yleensä luin vauhdilla viimeisiä sivuja koneen pyörien tömähtäessa Turun kentän asfalttiin.

Tämänkin klassikon olen ehkä jossain kohtaa noina kiireisinä vuosina tullut lukeneeksi, mutta en ensi katsomalla löytänyt hyllystä, eikä minulla ollut oikein mitään mielikuvaakaan, joten pääsin kuuntelemaan tarinan freesinä.

Jos Agatha Christie on perinteisen "who dunnit" - dekkarin kuningatar, on P.D.James ihan omaa luokkaansa kiemuraisten ja juonellisesti välillä ihan muuta kuin dekkaria muistuttavien rikosromaanien mestari. Tässäkään kirjassa ei edes tiedetä rikoksen tapahtuneen jossain puolivälissä.

Alan Dalgliesh on luullut kuolevansa leukemiaan, mutta diagnoosi osoittautuukin vääräksi. Kuoleman läheisyys saa poliisitarkastajan epäilemään haluaan jatkaa ammatissaan ja hän päättää lähteä Dorsetiin tapaamaan isänsä vanhaa kappalaista, joka on pyytänyt apua mieltään painavan asian selvittämiseen.

Kuolema kuitenkin tuntuu seuraavaan Dalglieshiä myös syrjäiseen parantolaan, jonka pappina hänen isä Baddeley on ollut viime vuodet. Tahtomattaan hän joutuu sekaantumaan uskonnollisia elementtejä ja modernia sairaanhoitoa yhdistävän laitoksen kiemuraisiin ihmissuhteisiin ja yllättävien kuolemien vaikutuksiin.

Kirjan tunnelma vaihtelee kirpakan ihmiskuvauksen ja epätodellisen, lähes yliluonnollisen tunnelman välillä. Lukija ei ihan helposti arvaa, miten juttu lopulta ratkeaa, mutta pysyy mukana koukussa koko matkan.

P.D.James on juurikin niin hyvä kuin muistin ja Markus Niemi oivallinen lukija. Hän saa tarinan eläväksi ilman sen kummempia kommervenkkeja ja kuuntelin useita pitkiä rupeamia. Ajomatka Turusta Espooseen sujui jouhevasti ja väsymättä, kun korvassa Dalgliesh pohti kuolemantapausten yhteyksiä toisiinsa.


Ehdottoman suositeltavia molemmat laiturinnokkaan niille, joiden lempilaji kesällä keikkuu sinne dekkarien suuntaan.