10.7.2016

NYT se alkaa eli kesälukumaraton 2016 - emännän maratonraportti päivittyy


Minulla on kunnia emännöidä Blogistanian kesälukumaratonia 2016. (Ilmoittautuminen täällä ja seuranta täällä). Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö itse haluaisi maratoonata. Kirjapinokin on ollut valmiina jo jonkin aikaa.

Yleensä olen aloittanut kiltisti maratonpäivän keskiyöltä, vaikka säännöt ovatkin siinä suhteessa joustavia. Tänä vuonna joudun tekemään poikkeuksen. Ranska meni varmistamaan paikkansa finaalissa, joten pakko kai sitä on itsekin istahtaa telkkarin eteen. Ei taitaisi perheen miesväki antaa anteeksi "petturuutta" ;-) Siksi minun lukumaratonini alkaa siis lauantaina klo 21:00...

Kuulokkeet ovat latautumassa, samoin Kobon akku on varmistettu. Kirjapino odottaa edelleen jakkaralla ja keittiössä menee paahtopaisti juuri uuniin. Kohta ollaan ihan valmiina...

EDIT: 9.7. klo 16 jälkeen

Kärsimättömänä odottelen maratonin alkua, mutta vielä syödään perheen kanssa yhdessä ja muutenkin touhuillaan ennen kuin äiti katoaa kirjoihinsa.
Kakun sentään pyöräytin uuniin maratonevästelyä varten... Niin, ja kyselyhän on avoinna.

Mitä teidän mielestänne pitäisi lukumaratonilla syödä/juoda? Vastatkaapa kyselyyn! 



EDIT: klo 21 tai jotain sinnepäin

Koko illan odottelin täpinöissäni ja NYT se alkaa! Kaksi kirjaa valikoitui suklaapisarakakun kanssa aloitukseen, vaan kummalla sitten tosissaan aloittaisi?

Kyllä se taitaa olla tuo Vera Valan Milanon nukkemestari. Veran kirjat ovat näillä lukumaratoneilla minulla jo melkein perinne ja kaipa sitä Ariannan jännittävässä seurassa jaksaa sitten lukea vähän myöhempäänkin (vaikka iltapäivän rantatouhujen jälkeen saattaakin vähän väsyttää)

Meitä on muuten tällä hetkellä 87 ilmoittautunutta ja maratontohina täysillä päällä. Mahtavaa!
Ja nyt vielä tämä Faceen ja lukemaan!


EDIT: klo 22:40

Milanon nukkemestari on jännittävä - itse asiassa niin jännittävä, että vaihdan vähän kevyempään, jotta saan nukuttuakin vielä jossain vaiheessa... Tähän mennessä luettu siis 163s
Seuraavaksi tartun siis Peter Maylen: Bon Appétit -kirjaan...


EDIT: su 10.7. klo 6:45

Bon Appétit oli varsin hauska tuttavuus muuten, mutta pokkarin pieni teksti ei oikein sopinut tällaiselle ikänäköiselle. Siispä siirryin vielä lukemaan Kobosta Shimo Suntilan: Tähtiviimaa. Lyhyet tarinat sopivatkin oikein hyvin hetkeen ennen nukahtamista.

Aamulla taasen kissavanhuksemme herätti minut sopivasti jo viideltä, joteen Arianna de Bellisin jännittävä tutkimus Milanossa on edennyt mukavasti jo sivulle 322. Nyt on tee hautumassa ja aamupala valmiina. Ei kun jatkamaan!

Kaikkiaan tähän mennessä olen lukenut 396 sivua. Ehkä se 1000 sivun varovasti toivomani tavoiteluku voisi vaikka toteutuakin...

EDIT: klo 7:50 

Vera Vala ei pettänyt tälläkään kertaa. Kiemuraa kiemuran perään ja toinen toistaan häiriintyneempiä ihmisiä... mutta vain yksi murhaaja. Ensimmäinen kirja luettu siis.

Mitäs seuraavaksi? Jos vaikka kiertelisi katselemassa hetken muiden maratoonausta ja sitten seuraavan kirjan pariin. Vähän Suntilaa ja sitten vaikka välipalaksi nuortenfantasiaa eli Jacob Greyn Varismiekka.


EDIT: klo 11:10

No, niin. Toinen kirja luettu loppuun. Varismiekka oli varsin mielenkiintoinen nuortenkirja, joka äityi oikeastaan aika jännäksikin loppua kohden. Kiva tuttavuus - vielä pitää houkutella pojatkin tämän pariin.

Kelikin on lukumaratonille suotuisa. Vettä ropisee taivaalta ja eiliset rantakelit ovat muisto vain. Muu perhe lähteekin uimahalliin ja jättää äidin uusien kirjojen pariin... Minä taidan sentään käydä suihkussa edes näyttääkseni siltä, että on päivä ja minä valmiina sen touhuihin - eikun kirjoihin. Mitäs seuraavaksi?

Sivuja on kasassa tähän mennessä yhteensä 572. Sitten taas vähän Suntilaa ja päälle vaikka Katri Alatalon Älä riko pintaa.


EDIT: klo 14:15 

No niin, nyt on sitten syöty ja puhuttu siskon kanssa oikein urakalla (lukumaratonista tietenkin - vaikka sivuja ei tuon puhelun aikana kyllä tullut yhtään ;-)

Hämmästyin Alatalon kirjan suhteen, sillä jotenkin kuvittelin sen olevan romaani. Kyseessä on kuitenkin kirjallinen fantasianovelleja. Mielenkiintoisen maailman Alatalo kuitenkin on luonut ja siitä lukee mielellään.

Nyt tekee kuitenkin mieli jotain vähän yhtenäisempää... Kobokin on ladannut. Mitähän sitä seuraavaksi?


EDIT: klo 18:15

No niin. Itselleni varovaisesti asettamani tavoite tuhannen sivun lukemisesta on kauniisti ylitetty ja samalla paikkasin ikävän aukon sivistyksessäni. En nimittäin ollut tähän päivään mennessä lukenut yhtään ainoaa Sofi Oksasen kirjaa. Nyt olen  ja kaiken lisäksi tykkäsin. Norma on mielenkiintoinen sekoitus jännäriä ja klassikkosatua. Kaiken lisäksi se oli yllättävän helppo- ja nopealukuinen. Oikein sopiva maratonkirja.

Vielä vajaat kolme tuntia maratonia jäljellä. Luulenpa, että voisin yrittää pientä kävelyä äänikirjan seurassa, jotta saisin vähän tokkuraista päätäni selvitettyä. Bluetooth-kuulokkeet saa sadekelilläkin kivasti hupun alle piiloon ja nyt näyttää siltä, että vettä voisi vaikka ripsotella. Minulla on kesken Robert Galbraithin Pahan polku, joka on edistynyt vähän nihkeästi. Jotenkin siinä on sen verran pahuutta ja raakuutta, että se tulee äänikirjana ehkä liiankin iholle ja eteneminen on siksi vähän töksähdellyt. Jos nyt olisi vähän turtunut valmiiksi.


EDIT noin yhdeksältä

Ja se oli sitten siinä! Vähän lukeminen hidastui loppuvaiheessa, mutta sitten olikin vuorossa äänikirja.

Kaikkiaan olen ihan hirmuisen tyytyväinen kokonaistulokseen.


2016 Kesälukumaratonilla luettu kaikkiaan 1170s

Tähän mennessä olen lukenut neljä kirjaa kokonaan ja parista täydennystä
  • Vera Vala: Milanon nukkemestari 429s (painettu)
  • Shimo Suntila: Tähtiviima 116s (e-kirja)
  • Jacob Grey: Varismiekka 176s (e-kirja)
  • Sofi Oksanen: Norma 304s (painettu)
  • Katri Alatalo: Älä riko pintaa 87s (painettu) 
  • Peter Mayle: Bon Appetit - Herkuttelua ja hyvää elämää Ranskassa 49s (painettu)
Äänikirjakuuntelua: 
Robert Galbraith: Pahan polku 80min


12 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin aloittaa jo lauantain puolella, luultavasti joskus klo 20 tienoilla. Ja saman taisin nähdä jonkun muunkin suunnittelevan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taitaa aika moni tähdätä vielä tuon jalkapallofinaalin katsomiseen :-) Kiva, kun säännöt ovat joustavat!

      Poista
  2. Mainiota huomata, että muutkin ajoittaa maratoninsa jalkapallon mukaan. Vaikka Saksan kannattajana tekisi vähän mieli eilisen pettymyksen jälkeen jättää koko finaali välistä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä taas ollaan sattuneesta syystä kovin Ranskan puolella... siksi minunkin pitää ehdottomasti finaali katsoa, vaikka tähän saakka olen vain sivusilmällä vilkuillut.

      Poista
  3. Tsemppiä lukemiseen! Dekkarit ovatkin mainiota maratonluettavaa. Minun pinossani ei niitä tosin tällä kertaa ole, mutta pinon vieressä kyllä odottaa pari varakirjaa... :D Mahtava määrä porukkaa on mukana näissä kekkereissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi upeaa, miten paljon meillä on osallistujia tänä kesänä! Ja dekkarit ovat hyviä maratonkirjoja - tosin nyt pitää vaihtaa johonkin vähemmän pelottavaan, että saa nukuttuakin jossain välissä

      Poista
  4. Kiitos emännöinnistä Minna! Seuraavaan maratoniin valitsen kyllä jonkun dekkarin, että sivujakin tulee :) Mutta kiva kokemus näin ensikertalaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kiva kun olet mukana! Muistathan käydä merkkaamassa tuloksesi ja kirjasi kyselyyn! https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html

      Poista
  5. Hei ja kiitos maratonin järjestämisestä. Olen ollut pitkään matkoilla,joten tällä kertaa jäi minun osaltani väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää emännöinti(kin) on kivaa :-)
      Ensi kerralla sitten - eiköhän tämä taas järjestetä viimeistään ensi kesänä!

      Poista
  6. Kiitos emännöinnistä, oli mukavaa osallistua toista kertaa lukumaratoniin! :)
    Onnistuitpa lukemaan paljon! Itselläkin meni yli tuhannen sivun, mutta se on pitkälti sarjakuvien ansiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vähän hämmästyin, kun lukeminen sujui niin hyvin. Hyvä näin :-)
      Kiva, kun olit mukana!

      Poista