Norma - dekkarihko satumukaelma

No niin, Mikkelireissulta on palattu ja on aika purkaa lukumaratonin(kin) aiheuttamaa kirjasumaa. Kummasti sitä onkin kirjoja bloggaamatta, vaikken reissussa pahemmin ehtinyt kuin vähän kuuntelemaan äänikirjaa. Oli nimittäin muuta tekemistä. Kurkkaa millainen historiapläjäys reissusta tuli täältä tai täältä...)

Kirjojen osalta olen paikannut aukon sivistyksessäni. Lukumaratonin aikana sain vihdoin ja viimein luettua elämäni ensimmäisen Sofi Oksasen kirjan. Minulla on ollut sellainen käsitys, että hän kirjoittaa lähihistoriaan sijoittuvia, poliittisesti kantaaottavia, surullisia ja ahdistustakin aiheuttavia romaaneja  - kirjoittaa siis hyvin, mutta aiheina minua ehkä tällä hetkellä vähän vieraannuttavista asioista.

Jollain tavalla olen niputtanut Oksasen samaan ryhmään Katja Ketun kanssa. Hänen Kätilö-romaaninsa aiheutti minussa lievää pahoinvointia (vaikka kirjoittajan taitavuuden toki tunnistankin). Yöperhonen puolestaan pääsi yllättämään keveydellään ja osaltaan helpotti myös Sofi Oksaseen tutustumista. Tiesin Norman nimittäin olevan vähän toista maata, kuin hänen siihen saakka tunnetuimmat teoksensa.

Se, miten paljon toista maata, olikin sitten jonkintason yllätys.

Sofi Oksanen : Norma
Ystävältä lainaan

Sain Norman ystävältä lainaan ja se odotti monta kuukautta sopivaa lukuhetkeä, joka osui sitten lukumaratonin päivään. Kuvittelin kirjan mahdollisesti hidastavan sivumäärän kasvatusta, mutta toisin kävi. Kirja on helppolukuinen ja tuli ahmittua nopeasti.

Norman hiukset kasvavat yliluonnollisen nopeasti ja niitä on leikattava kerran päivässä. Norman äiti on töissä sukulaisten kampaamossa, jossa myydään uskomattoman laatuisia hiuslisäkkeitä, joista asiakkaat eivät voi saada tarpeekseen. Kampaamon omistaa pahimpiin mafiapomoihin verrattavissa olevan Lambertin klaani. Sitten äiti hyppää metron alle ja Norma sekaantuu vyyhtiin, jonka ulospääsy vaatii apua myös haudan takaa.

Mikäli kirjaa lukee puhtaasi dekkarina/jännärinä, se on oikeastaan aika keskinkertainen. Kohdunvuokraus ja maailman hiuskauppa ovat toki ajankohtaisia aiheita, mutta kirjan rakenne roistoineen ei kauheasti poikkea monista muista. Mielenkiintoisuus tuleekin siitä, miten Oksanen on yhdistänyt vanhaa satua tornissa odottavasta Tähkäpäästä pahan äitipuolen hallussa nykyajan teemoihin. Tosin tässä ei ole todellista pahista tyttöä vahtimassa, vaikka äidillä ei olekaan ihan puhtaat hiukset pussissa eikä prinssikään ole ehkä ihan niin jalo kuin voisi kuvitella. Silti yhtymäkohdat ovat herkullisia ja aiheuttavat oivalluksia myös lukijan päässä.

Roisto onkin sitten todellinen roisto, eikä hänelle kai toivo kukaan mitään hyvää. Samalla sitä tulee miettineeksi, että hyväksikäyttö ja alistaminen lienevät ikiaikaisia teemoja ja tytöt kohteena samoin. Oli kyse sitten seksistä, lapsista tai hiuksista, aina joku haluaa hyötyä toisen kustannuksella ja saatavilla oleva raha määrittelee kauppatavaran.

Minä pidin kirjasta, vaikkei se ehkä maailman klassikoihin aivan lukeutuisikaan. On virkistävää lukea jotain vähän erilaista, vaikka satujen "modernisointi" toki kovasti trendikästä tällä hetkellä onkin. Onneksi Sofi Oksanen ei lähtenyt kirjaamaan satua sellaisenaan uudessa ympäristössä vaan tarina vinksahtelee myös omiin suuntiinsa.