3.7.2016

Aavetanssi


"Kyllä minä muuten, mutta mentiin Aaron kanssa ulos..." 
" Ei nyt voi, Antti on täällä" 
"Ei kun me mennään Villen kanssa keinupehmistä..." 

Arvaatteko, mistä on kyse?

No siitä tietysti, kun ostin kummallekin isommalle pojalle kirjan iPadiin kesän aikana luettavaksi. Nuo kommnetit ovat keskimmäisen selitystä sille, miksei millään ehdi lukemaan. Kuten huomaatte sosiaalinen elämä häiritsee pahasti kotipuuhia.

Ja minä kun oikein valitsin kirjat poikien (kuvittelemani) lukumaun mukaisesti. Esikoiselle fantasiaa ja keskimmäiselle proosallista nuorisodekkaria. Toistaiseksi ei kumpikaan ole kirjaansa vielä lukenut loppuun, mutta onhan tässä tietysti lomaakin vielä jäljellä.

On muuten jännä huomata, miten taiteellinen esikoinen selvästi taipuu enemmän ei realistisen kirjallisen kuvauksen puoleen, kun taas pragmaattinen ja kätevä Kirppu hermostuu haihatteluun ja kaipaa tekstissäkin todellisen elämän kuvausta - jännityksellä höystettynä totta kai.

Myönnetään - myös pikkuveli aiheuttaa pientä häiriötä lukemiseen keskittymisessä. Päiväkodin kaverien puutteessa kelpaavat isoveljet seuraksi ja heidät pakotetaan tekemään kaikenlaista mm. neppisautoradat hiekkikselle. Äiti kiittää, kun pojat hoitavat homman. Ei tarvitse itse lapionvarteen tarttua. Minä olenkin pääasiassa keskittynyt legoleikkeihin...

Minä siis ehdin lukemaan Pasi Lönnin nuorille tarkoitetun dekkarin ensimmäisenä. Ei se ollut yhtään hullumpi, vaikka vauhtia olisin ehkä minäkin kaivannut tarinaan vielä vähän lisää.

Pasi Lönn: Aavetanssi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Jakke ja Make kutsutaan poliisin avuksi, kun koulun talonmies "Lapamake" on kadonnut. Virkavalta epäilee rikosta, ehkä jopa murhaa sillä Lapamake oli soittanut hätäpuhelun mökille tunkeutuvasta veitsimiehestä juuri ennen katoamistaan.  

Pojat pääsevät poliisin mukana tutkimaan Lapamaken mökkisaarta ja jatkavat sitten omia tutkimuksiaan omin päin vaikka poliisit kovasti varoittelevat mahdollisesta vaarasta. Vaan kukapa voisi vastustaa huhua vastarannalla öisin tanssivasta aaveesta? Eivät ainakaan nuoret etsivänalut. 

Kirjassa kuvataan kaunisti poikien ystävyyttä ja perhemuutosten mahdollisia vaikutuksia heidän elämäänsä. Parasta antia tarinassa lienevätkin kuvaukset poikien välisestä suhteesta ja sen tärkeydestä. Myös kommunikoinnin tärkeys korostuu ja sitähän ei teini-iän kynnyksellä oleville pojille voi koskaan korostaa liikaa. Puhuminen (ja kuunteleminen) kun voivat säästää monelta murheelta ja väärinymmärykseltä. Hieman näin äitinä kirjassa hirvitti poikien vapaus lähteä kymmenien kilometrien päähän noin vain kuljeksimaan, tai jäämään yöksi pois kotoa ilman sen kummempia selityksiä. Meillä olisi ollut kovempi meteli selityksien osalta ja minä taitaisin vahtia muksujen menoja huomattavasti tiukemmin. Meillä tosin taitavat pojat ollakin aika tiukassa lieassa. Suhteellisen vilkkaita ja meneviä vilperttejä kun ovat.  

Itse mysteerin ratkaisu lähtee liikkeelle ehkä hivenen verkkaisesti ja ymmärrän Kirpun valituksen siitä, ettei kirjassa tapahdu tarpeeksi. Malttaisi nyt vaan lukea yli puoleenväliin niin tahti vähän kiihtyy. Myös poliisit ovat ehkä vähän sinisilmäisiä ja poliisityö kuvataan hieman turhankin keveäksi touhuksi. En usko sen olevan ihan noin leppoisaa todellisuudessa. 

Sinänsä tämä on ihan kelpo kirja. Vähän rytmiä lisää niin tahti paranee. Kyllä ne nuoret lukijat jännitystäkin kestävät, vaikkei ihan murhaajan kanssa vastakkain tarvitse joutuakaan. Muistakaapa vain kaikki ne Viisikon kokemat vaaratilanteet! 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kovin tutuilta nuo selitykset :)
    Ulkoilu menee meilläkin kirjojen edelle.
    Ihanaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla aika perinteisiä kaikilla lukemista välttelevillä pojilla :-) Minkäs teet? Ei voi ulkoilua kieltääkään...

      Poista