Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta
J.P.Koskisella on taito kehrätä tarinaa, jonka vaihtuvissa kuvissa lukija kuvittelee tietävänsä ja ymmärtävänsä, mutta ei sitten ehkä kuitenkaan. Teksti jättää tilaa tulkinnalle. Välillä vähän liikaakiin. Myönnän jääneeni tämän kirjan lopun kanssa vähän hämmentyneeseen tilaan. En ole ihan varma siitä, että ymmärsin sitä, vaikka eipä tuo nyt aina niin välttämätöntä olekaan.
Juhon isä on sydämeltään sotilas, tsaarin armeijan upseeri ja Mannerheimin armeijatoveri. Vallankumouksen kuohuissa hän saa uudenlaisia tovereita ja jää puna-armeijan leipiin. Juho, hänen äitinsä ja sisarensa joutuvat vankileirille, samoin kuin lapsuudenystävä Laura.
Vuodet kuluvat ja leiriltä pelastuneet taistelevat paikastaan paremmissa oloissa. Juho etenee hänkin isänsä tapaan armeijassa, päätyy vakoilemaan kaikkia Suomen avuksi tai tuhoksi kelpaavia valtoja ja tuo tietonsa Mannerheimille. Sotaa ei pitäisi tulla, rakkauden pitäisi kestää, kadotetun löytyä, mutta maailma voi päättää toisin. Talvisodan syttyessä joutuvat isä ja poika rintamalinjan vastakkaisille puolille, Laura sekaantuu asekauppoihin ja Juho päätyy toivottomalle pelastusretkelle häilyvien rajojen tuolle puolen.
Kuinka sydän pysäytetään on kiinnostava ja virkistävän kiehtova tarina rakkaudesta tai sen puutteesta. Niin, ja sodasta.
Koskinen latelee hurjan määrän isompaa pienempää faktaa tarinan lomassa. Olen ennenkin sanonut, että nämä "nuorten" kirjoittajien sotatarinat ovat saaneet minut palaamaan tuon aikakauden kuvaukseen. Heiltä puuttuu kokonaan vanhempien kirjoittajien paatoksellisuus, täydellinen raadollisuus tai tarve sankareihin. Juhokin on kaikkea muuta kuin oikeasti sankari, vaikka sitten kuitenkin osoittautuu melkein kohtaloaan vahvemmaksi. Näissä uusissa tarinoissa ihmiset menevät rikki maailman suurissa kuvioissa, mutta särkevä voima tulee yksilön toimista ja yksilöiden välisestä dynamiikasta. Ei ole mitään ihmistä suurempaa historiaa, joka pakottaa hänet muottiin, vaan ihmiset muokkaavat historian isommin tai pienemmin, mutta muurahaisina kokonaisuuden muodostaen. Historiantulkinta on sitten kuin kurkistus kaleidoskooppiin. Kuva muuttuu näkökulmaa muuttamalla, palaset asettuvat uudella tavalla faktoja vähän ravisteltaessa.
Lukemisen arvoinen kirja niille, jotka haluavat vähän uudenlaista tulkintaa tavallaan tuttuihin juttuihin sekoitettuna mielenkiintoiseen kehityskertomukseen. Pidin J.P.Koskisen 2013 Finlandia-ehdokkaana olleesta Ystäväni Rasputinista. Se on ehkä vähän vähemmän kryptinen lukukokemus kuin Kuinka sydän pysäytetään, mutta molemmat ovat omalla tavallaan koukuttavia. Lupasin jo Rasputinin jälkeen lukea muutakin Koskisen tuotantoa. Nyt pitää oikeasti tarttua myös muihin hänen kirjoihinsa.
Sain kirjan kustantajalta arvostelukappaleena Kansallisteatterin bloggariklubi-iltana. Pääsimme myös kuuntelemaan, miten J.P.Koskinen ja Elina Hirvonen haastattelivat toisiaan kirjoihinsa liittyen. Hirvonen koki mielenkiintoisesti erityisen Juhon suhteen isäänsä ja siihen liittyvän vastakkainasettelun. Niin minäkin, mutta ehkä vielä tiukemmin pojan kehitystarinan osana. Onko tapahtumia tai menetyksiä, joiden jättämiä jälkiä on mahdoton korjata rikkomatta jotain lisää?
Elina Hirvosen Kun aika loppuu on myös vielä lukulistalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti