Blixen-fani tilittää

Minä en ollut koskaan katsonut Minun Afrikkani-elokuvaa. Tämä on sinänsä outoa, sillä luin aikoinaan Judith Thurmanin Blixen-elämäkerran, johon elokuva ainakin osittain perustuu. Sen myötä kiinnostuin kirjailijattaresta aina todelliseen fanitukseen saakka. Karen Blixen on itse asiassa aina ollut suurin piirtein ainoa henkilö, jota voin väittää fanittaneeni - Stingiä ehkä lukuunottamatta.

Tässä yhtenä päivänä osuin avaamaan television juuri elokuvan alettua. Istahdin katsomaan, mutta sitten velvollisuus kutsui ja laitoin kymmenen minuutin kuluttua dvd-tallennuksen kiltisti päälle. Toisen kerran yritin jatkaa elokuvan katsomista lasten kotiuduttua. Se oli virhe. Kahvitehdaspalon aikaan kuului:
"EIIII.... anna se tänne"
"Enkä anna...ÄITIII"
Huokaisten pysäytin elokuvan ennen pakkohuutokauppaa ja ehdin paikalle juuri kun käsirysy oli muuttumassa nyrkkitappeluksi.

Onneksi koulu on alkanut ja sain elokuvan loppuun oman vähän myöhäisemmän aamuni virkistyksenä ennen töiden aloittamista. Onni myös, että ei ollut palaveria ennen iltapäivää. Olivat silmät sen verran punaiset.

On se ihana. Oli se aikakausi jotenkin vain niin omanlaisensa -toisaalta niin viaton, toisaalta niin raadollinen. On se Blixen vaan ollut jännä henkilö ja elänyt ihan uskomattoman elämän.

Se elokuvasta. Pidän myös kirjailijattaren teoksista. Eurooppalaisena Afrikassa on aivan mahtava ajankuvaus ja itseensä vähemmän vakavasti suhtautuvan kirjailijan välillä ironinenkin kuvaus omasta elämästään. Se on myös koskettava tarina naisesta, joka halusi saada jotain aikaan, mutta jonka eteen kohtalo heitti koettelemuksia koettelemusten jälkeen. Minuun vetoaa vapaudenkaipuu, joka vie Karen Blixenin kauas suvustaan ja kodistaan. En tiedä, oliko hän sitten koskaan oikeasti vapaa tai löysikö etsimäänsä. Jotenkin tuntuu, että todellisuus taisi saada hänet kuitenkin jossain kohtaa kiinni.

On vaikea erottaa kirjaa kirjailijasta. En oikeasti tiedä, paljonko tarinan tosipohjaisuuden tietäminen vaikuttaa kirjasta pitämiseen ja paljonko on kyseessä teoksen kirjalliset ansiot. Fanitan, enkä oikeastaan edes välitä.

Blixenin kertomuskokoelmat taas ovat kaikessa goottilaisuudessaan ja mystisyydessään tarinankerronnan helmiä. Niitä lukiessa voi miltei kuvitella takkatulen rätinän ja valon heijastukset kertojan kasvoilla, itsensä taljalle istumaan ja lumoutuneena kuuntelemaan tarinaa auki kerivää ääntä. Talviset tarinat, Seitsemän salaperäistä tarinaa, Viimeiset tarina - kaikista olen nauttinut.

Ihanasti elokuva toi taas nämä nuoruuden suosikit mieleen. Lukulistanikin kasvoi muutamalla kirjalla, vanhoilla tuttavilla tällä kertaa.