28.1.2014

#satasyytäollaonnellinen (10) - Otetaan yksi iso kurpitsa...

 
Voiko mikään tuntua paremmalta kuin oman sadon korjaaminen pihalta ? Kyllä voi. Vieläkin parempaa on se, kun talvipakkasella nostaa keittiön pöydälle sadosta jäljellä olevan kurpitsan ja ryhtyy miettimään, mitä siitä laittaisi ruoaksi. Samalla voi muistella kesän lämpöä.

Kurpitsat ovat ihania. Ne säilyvät kuukausitolkulla täysin käyttökelpoisina ja lisäksi ne taipuvat niin makeisiin kuin suolaisiinkin herkkuihin. Ne myös kasvavat pihalla aika lailla itsekseen, kunhan muistaa kuivimpina kausina huolehtia kastelusta.

Meillä oli pihalta syksyllä poimituista jäljellä se kaikkein suurin. Rohkeus ei ollut oikein riittänyt sen avaamiseen aikaisemmin, kun pelkäsimme osan menevän inspiraation puutteesta hukkaan. Ihan turhaan pelkäsimme. Kurpitsasta riitti mukavasti useampaankin ateriaan.

(1) Ensin laitoimme paloja mausteiden kanssa uuniin ja nautimme ihanan risoton kaverina. 



(2) Lopuista uunipaloista tehtiin perinteinen kurpitsakeitto eli sekoitettiin jääkaapista löytyviä juureksia (porkkana, palsternakka), sipulia ja mausteiset kypsät kurpitsapalat. Lorautettiin sekaan risoton jäljiltä pikkupullon pohjalta löytyvä valkoviini & kasvislientä ja annettiin porista. Tarkistettiin mausteet ja lisättiin tarvittaessa. Keitto olisi hyvää ihan palojen kera, mutta lapsiin uppoaa ainakin meillä paremmin kun vedetään vielä sauvasekoittimella sileäksi.

(3) Keiton seuraksi oli jo aiemmin tehty kinkku-kurpitsamuffinsseja. Ihanan pehmeitä herkkuja, jotka tekivät kevyestä keitosta ruokaisamman iltaruoan.

(4) Loppuosa kurpitsasta päätyi taas palasina uuniin ja muussattiin kurpitsalasagnen osaksi. Että voikin olla kasvislasagne hyvää. Pinaatilla, fetalla ja pinjansiemenillä höystetty herkku katosi niin nopeasti, ettei edes kunnon kuvaa ehditty ottamaan.


Sitten huomattiin, että makeat jäivät kokonaan tällä kertaa tästä kurpitsasta tekemättä. No, siinä on hyvä syy jatkaa kurpitsansiemenien törkkäisyä keskelle kukkamaata taas ensi keväänä...

Kurpitsalasagne 

Leikkaa kurpitsaa paloiksi iso uunivuoallinen, sekoita joukkoon mausteita (chiliä, savupaprikajauhetta, pippuria jne...)  ja kypsennä 200 asteessa noin 30min. Muussaa kauhalla.

Tee Bechamel-kastike sulattamalla 50g voita kattilassa ja sekoittamalla siihen noin desin verran vehnäjauhoja. Kaada joukkoon vähitellen litran verran maitoa koko ajan hyvin sekoittaen.Leikkaa lopuksi joukkoon 1 oksa rosmariinia.

Raasta Emmental- tai Edamjuustoa muutama kourallinen. Kuullota 1-2 sipulia pannussa oliiviöljyssä ja sekoita lopuksi joukkoon huuhdellut pinaatinlehdet. Paahda pari kourallista pinjansiemeniä kuivalla pannulla.

Kokoa lasagne vuokaan laittamalla pohjalle kurpitsasosetta, ripottelemalla sen päälle sipuli-pinaattiseosta, pinjansiemeniä ja murustettua fetajuustoa. Asettele päälle lasagnelevyt ja kaada kerros valkokastiketta. Ripottele juustoraastetta ja toista sitten kerroksia kunnes vuoka on täynnä. Laita päällimmäiseksi kastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta.

Kypsennä uunissa 180 asteessa 50min, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Anna vetäytyä vielä hetken aikaa ja nauti.


2 kommenttia:

  1. Onpa kiva haaste!

    Ja mahtavia kurpitsaherkkuja. Oletko kasvannut Halloween-kurpitsoja vai mitä merkkejä? Minun kurpitsani jäivät viime kesänä kotiloiden jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puutarhanhoitoni on vähän sattumanvaraista. Useana vuotena on laitettu Halloween-kurpitsaa, mutta nämä olivat vähän toisenlaisia (ei mitään muistikuvaa, mitä). Viime viikolla taas keräsin kaupassa siemeniä kuvien perusteella - saa nähdä, mitä tänä vuonna syödään..

      Poista