Pastis ja yllätysten lounas

Pastis tarjoili minulle ja ystävälleni tänään yllätysten lounaan, siis hyvässä mielessä. Tosin se varsinainen yllätys taisi olla yllätys myös henkilökunnalle, mutta mukavaa oli. 

Tunnelma Murun pikkusiskossa on samanlainen rennon ranskalainen kuin Murussa itsessään. Ravintolasali on muutaman askelman katutason alapuolella ja hivenen luolamainen, hämärä tila puumateriaaleineen luo kodikkaan tunnelman.

Palvelu oli ystävällisen luontevaa, olematta liian tuttavallista. Asiakkaan annettiin asettua hänelle osoitettuun pöytään rauhassa, mutta kauan ei tarvinnut odottaa, kun jo käytiin kysymässä juomatoivomusta. Vaalea glögi oli juuri niin ihanan lämmittävää kun makean omenainen tuoksu antoi ymmärtää. Se oli myös aika tujua, tai sitten olin vain vähän väsynyt jo valmiiksi.

Koska kyseessä oli lounas, jätimme alkupalat väliin ja hyppäsimme suoraan pääruokaan. Inkivääriglaseerattu ankanrinta oli ihanasti kypsennettyä ja kirsikkakastike maukasta. Maa-artisokka -perunakakku suli suussa ja oli suffléemaisen pehmeää. Annos myös oli lounasruoaksi tarpeeksi suuri. Se riitti hyvin sammuttamaan nälän.

Jälkiruoaksi otimme molemmat Comté-juustoa aprikoosi-omenachutneyllä. Juusto olisi ehkä saanut olla vielä hitusen vanhempaa. Nyt hedelmäinen juusto hedelmäisellä chutneyllä olisi kaivannut hiukan enemmän kontrastia. Annos ei myöskään ollut mitenkään erityisen kauniisti aseteltu. Vaaleaa vaalealla lautasella ei varsinaisesti inspiroinut valokuvaamaan. Hyvää tuo tietysti oli. Koskas Comté huonolta maistuisi ?

Aterian täydensi mukavasti kahvi ja macaron-leivos. Jälkimmäinen olikin yksi parhaista ikinä maistamistani. Rapeansitkeän marengin mantelinen maku yhdistyi upeasti vadelmaan ja tummaan suklaaseen. Niitä olisin voinut syödä useammankin.

Varsinaisesta yllätyksestä lounaalla vastasi samaan aikaan lounastamassa ollut viiniasiantuntijoiden porukka. Kyseessä oli ilmeisesti Vindirektin järjestämä lounas, jonka tarkoituksena oli esitellä Michel Larochen uusia viinejä suomalaiselle viinieliitille. Paikalla oli myös itse Michel Laroche, joka kesken lounasta ilmestyi pöytämme viereen kysymään haluaisimmeko mekin maistaa. Toki halusimme.

Le Domaine d'Henrin ihanan raikas ja "tiukan mineraalinen" Chablis olikin herkkua. Tuon jälkimmäisen määritelmän ryöstin Viinipirun ajantasaisesta lounasbloggauksesta. Kuulosti ihan oikealta tämän viinin kohdalla, vaikken itse kyseistä ilmaisua olisikaan osannut määritellä. Juu, oikein arvasitte. Minä olin yksi noista Viinipirun mainitsemista rouvista, jotka sulivat niin charmantin ranskalaisen kuin makuhermoja kutkuttavan viinin edessä. Molemmat olivatkin ihana päivän piristys.

Mukavan innovatiivinen oli myös laskun toimitustapa. Rasia oli kaunis, vaikkei saippua ehkä ihan ensimmäiseksi minulla lounaspöytään mielessä yhdistykään. Vielä kun rasiasta olisi lehahtanut laventelin tuoksua sitä avattaessa, niin elämys olisi ollut täydellisen ranskalainen ja vienyt kesäloman maisemiin. 

Neljänkymmenen euron lasku aiheuttaa sen, etten taida tuonne eksyä lounaalle kovinkaan usein. Pastis oli kuitenkin kiva kokemus näin kertaalleen.