6/13 kotimaisia haasteeseen - Joel Lehtonen : Mataleena

 Haaste jatkuu parillakin Joelilla, joista tässä ensimmäinen - se vanhempi. Minä olen jotenkin tykästynyt tuohon viime vuosisadan alkupuolen romanttiseen ja koukeroiseen tyyliin. Sudenmorsian oli ihana ja tästä Mataleenastakin pidin kovasti. Tosin Mataleenan viimeisen luvun paatoksellisuus oli ehkä jo vähän liikaa tällaiselle 2000-luvun lukijalle.

Mataleena eli "Laulu synnyinseudulle" on Joel Lehtosen osittain omaelämäkerrallinen proosaruno, jossa nuori kirjailijanalku päätyy synnyinseudulleen ja löytää äitinsä sairaana ja kurjana velipuolen mökistä, keskeltä korpea. Äiti on aikoinaan hylännyt vauvansa, joka on päätynyt huutolaiseksi ja siitä kasvattilapseksi "parempaan" perheeseen. Huolenpidosta huolimatta veri vetää metsään ja paheiden pariin. Edes koulutus ei ole auttanut, vaan nuori mies pitää kiertolaisen elämää vakautta ja vaurautta parempana.

Koko tarina onkin jonkunlainen "pahan veren" ylistys. Elämänkulku perustuu sille, että suvun taipumukset geeneissä toistuvat huolimatta ympäristön yrityksistä muuttaa lasta.

"Kasvoi korven mustista, lokaisista soista ylpeä, kultainen kukka. Se hehkuvaa päivää kohti teräinsä kasteisen kuvun avasi, mutta se suo oli mielipuolten suku ja minun sieluni oli se kultainen kukka."

Poika kertoo äitinsä tarinan ihannoiden villien tunteidensa ja täyttymättömän rakkauden takia tuhoaan kohti kulkevaa naista. Ylpeys, intohimo ja rakkauden kääntyminen vihaksi ovat kirjassa tavoiteltavia. Elämän täyttymys on kohtalonsa toteuttaminen ja Mataleenalla tämä tarkoittaa sairaana, puolittain sokeana, kurjuudessa kuoleman odottamista.

Kyseessä lienee hylätyn pojan tarve romantisoida äitinsä kohtalo. Isästään ei kirjailjalla ole hyvää sanottavaa. Tulkinnanvaraiseksi jää, paljonko ajatuksista ja tapahtumista perustuvat Joel Lehtosen omaan elämäntarinaan ja tapaan ajatella. Sanoohan kirjassakin kertojaminä : "Se oli valheellinen satu Mataleenasta, unelma synnyinseutuni ihanassa suvessa."

Romanttisen elämäntarinan lisäksi kirjassa viehättääkin juuri suomalaisen maalaismaiseman kuvaus. Kuten painoksen lopussa olevissa arvosteluissakin mainitaan, on kuvaus velipuolen korpeen raivaaman pellon kyntämisestä ja perheensä elosta metsän keskellä vaikuttava ja vetää vertoja mille tahansa "Suo, kuokka ja Jussi" - kuvaukselle.

Yltiöromanttinen, paatoksellinen laulu paheellisten esi-isien perinnön oikeuttamalle elämän kiertolaisuudelle höystettynä mystiikalla on oma yhteenvetoni kirjasta. Huolimatta pragmaattisesta aikakaudesta, jolla elämme, vetosi tarina johonkin syvälle suomalaisessa sielussani. Ehkäpä omat maasta elantonsa repineet esi-isäni nyökyttelivät tutulle sielunmaisemalle, vaikka romanttinen kurjuuden ihannointi ehkä vähän vieraalta perustorpparista tuntuukin.