Itsenäisyyspäivän herkuttelua

Kokonainen vapaapäivä ja ulkona vähän kurjempi keli. Meillä se tarkoittaa pidemmän kaavan iltapäiväherkuttelua. Aamupala vaihtui brunssiksi - tai siis englantilaistyyliseksi aamupalaksi vähän ennen kymmentä. Sitten jaksettiin ilman lounasta iltapäivään...

Menu suunniteltiin helpoksi ja sellaiseksi, että kaikki voivat osallistua sen tekemiseen.

Voitaikinavohvelit - mätiä lisukkeineen + kylmäsavulohitahnaa

Lämmin kalkkunasalaatti granaattiomenalla 

Juustot (Comté, Viinitarhurin juusto, vuohen gruyère ja italialainen valkohomejuusto)

 + äidin siemenleipä 

Pappagallon sitruunasorbetti 

Paradis-konvehteja ja kahvia 

Juomina : Camarguen pähkinäviini ja Poligny-Montrachet 2009 / Vieilles vignes

Lapsille tietysti vettä ja maitoa 

HERKULLISTA ITSENÄISYYPÄIVÄÄ KAIKILLE !  

Alkuruoka 

Voitaikinavohvelien kohdalla Copycat kopioi jo melkein vuosi sitten kopioitua uudelleen. Oli edelleen hyvää. Parasta oli se, että isommat pojat saivat sekä muotilla leikeltyä sydämet voitaikinasta että paistettua ne vohveliraudalla.

Lohitahnaan laitettiin : 

puoli purkkia Philadelphiaa

desin verran kreikkalaista jugurttia

puolen sitruunan kuori ja mehu, 

suolaa, mustapippuria, 

Espelette-chiliä, 

persiljaa ja kapriksia. 

Sitten vaan kirjaimellisesti sekoitettiin. 

Lämmin kalkkunasalaatti pääruoaksi

1-2 kalkkunan koipea

Tannisen Chilinen savustettua valkosipulihilloketta 

kiinalaista viismaustetta, kanelia

suolaa, pippuria

voita 

sitruunan kuorta ja mehua 

persiljasilppua

timjaminlehtiä 

muutama porkkana

3 isoa perunaa

vihreää salaattia

granaattiomena

Sotke mausteet voihin ja levitä kalkkunankoipien nahan alle. Anna maustua tunnin verran. 

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Leikkaa muutama porkkana paloiksi vuokaan koipien viereen suolalla ja pippurilla maustettuina. Laita kalkkunankoivet uuniin. Laske lämpö kymmenen minuutin kuluttua 190 asteeseen ja anna kypsyä runsaat puolituntia. Laske lämpö 120 asteeseen ja anna kypsyä vielä n.20min. Nosta kalkkuna vetäytymään. 

Ota kalkkunan paistolientä erikseen salaatinkastikkeeksi. 

Keitä muutama peruna melkein kypsäksi. Leikkaa palasiksi ja ruskista pannulla pinnaltaan rapeiksi. Suolaa ja pippuroi. 

Pese salaatinlehtiä ja levitä isolle lautaselle. Kaada päälle pannusta perunat. Kalkkunan palasia riivittyinä ja porkkanat. Päälle ripotellaan granaattiomenan siemeniä. 

Tarjoile heti, ettei salaatti ehdi nahistumaan. Lopuksi voi lautasella valuttaa hiukan paistinlientä kastikkeeksi.

Toinenkin omakustannekirja - Leon Ancker : Scaramanga

Tässä Helsinkiläinen  cappuccino-kuppi

Leon Ancker : Scaramanga
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

No niin, ensimmäisestä kokemuksesta rohkaistuneena latasin vielä toisenkin omakustannekirjan Elisa Kirjan Kirjoita itse-palvelusta. Tällä kertaa luettavaksi osui Leon Anckerin Scaramanga. Käsitin, että tämä olisi ollut ihan omakustanne, mutta kirja on ilmeisesti ilmestynyt aiemmin myös paperisena versiona.

"Scaramanga - tappaja omasta tahdostaan" kertoo entisestä sotilaasta, joka armeijan jätettyään päättää ryhtyä ammattitappajaksi. Yhtiökumppanikseen hän löytää kirjakauppiaaksi ryhtyneen entisen mafian palkkalaisen. Kun hommaan sotketaan myös rikas perijätär ja sinnikäs poliisi, ollaankin jo perinteisen palkkamurhaajakertomuksen jäljillä.  Kaikki ei tietenkään suju ihan niin kuin ajateltiin ja pian alkaa pakomatka mantereiden halki.  Matkalla käydään myös Helsingissä ja kierrellään Suomea vähän muutenkin.

Tarina etenee eri kertojien kuvausten kautta ja pääsemme tutustumaan eri henkilöhahmojen historiaan ja mielenliikkeisiin. Kukaan hahmoista ei ole täysin paha ja jokainen tekee asioita omia tarkoitusperiä ajaakseen. Vähän tarina ehkä junnaa paikallaan kaikkien henkilöhistorioiden ja näkemysfilosofointien takia, mutta mikäs kiire siinä toisaalta onkaan. Ihan mielenkiintoisia hahmoja Ancker on luonut. 

Hauska kuriositeetti on ruoan rooli kirjassa. Kaikki henkilöhahmot syövät usein, hienoissa paikoissa ja herkullisen kuuloisia ruokia. Tähän kirjaan pitänee taas jossain vaiheessa palata, kun kaipaa kirjallista keittiöinspiraatiota.  Vähän harmillisia taas ovat kirjaan jääneet kirjoitusvirheet ja väärät nimet. Useamman kerran varsinkin naiset vaihtuivat kesken kohtauksen. Pöytään istui Laura mutta sitten ruokaa maistoikin Sara. Samanlainen pieni fibaus oli jäänyt useampaan kohtaan. Samoin kirjassa oli kirjoitusvirheitä, jotka osuivat jopa tällaisen ei niin tarkan kielipoliisin silmiin. Ehkäpä niiden kohdalla ja tarinan pienoisen tiivistämisen kohdalla olisi kustannustoimittajasta ollut hyötyä ?

Minä olen aikoinani lukenut aika paljonkin erilaisia agentti-palkkatappaja-vakoojajuttuja ja saavuttanut niiden suhteen jonkunlaisen saturaatiopisteen. Scaramanga asettuu vähän samaan ryhmään, enkä siksi kai oikein jaksanut tarinasta niin hurjasti innostua. Ihan pätevää tykitystä kuitenkin genren ystäville. Niin, ja loppuratkaisu oli mukavan yllättävä. Mietin jo matkan varrella, että mitenkähän tämä oikein saadaan loppumaan tyylikkäästi. En tullut ajatelleeksi käytettyä ratkaisua.

Vapaavalintaisena Kirjoita itse-palvelun kirjana Elisa Kirjalta

Kirjoittamisen intohimosta ja kirjapinoista - Antti Tuomainen ja Tommi Liimatta

Näin hauskaa oli Liken Nora Varjamalla ja Antti Tuomaisella haastattelun aikana

Olipas mukava ilta. Like oli kutsunut bloggaajia ja opettajia joulunaluskirjaostoksille ja kuuntelemaan samalla Antti Tuomaisen ja Tommi Liimatan jutustelua. Molemmat herrat osoittautuivatkin sympaattisiksi kirjailijoiksi, joilla on sana hallussa muuallakin kuin koneen näppäimistöllä.

Minut veti iltaan Antti Tuomainen. Olen lukenut hänen uusimman kirjansa, Synkkä niin kuin sydämeni ja oli mukava kuulla, miten kirjailija itse kuvasi kirjoittamisprosessiaan. Tuomaisella on kuulemma kirjan alussa mielessä yleensä vain muutama kohtaus, joista tarina lähtee liikkeelle. Synkkä niin kuin sydämeni sai alkunsa tilannekuvauksesta, jossa poliisit tulevat ovelle kertomaan nuorelle pojalle jostain kamalasta... Kohtausten jälkeen tarina kuulemma siitä sitten vaan kehkeytyy. Välillä juoni rakentuu helpommin, välillä Tuomainen huomaan olleensa kuukauden verran harhateillä ja joutuvansa palaamaan uudestaan alkuun. Voin vain kuvitella, että siinä kohtaa voi pikkuisen ottaa päähän.

Ehkäpä kuukauden juonellisen harharetken jälkeen kirjoittamista jaksaakin jatkaa vain sellainen kirjailija, jolle kirjoittaminen on oikeasti intohimo. Asiaa kysyttäessä Tuomainen kiemurteli hetken aikaa ja kierteli kysymystä, mutta myönsi sitten, että kaipa se kirjoittaminen jonkinlainen intohimo on. Hänestä vain on vaikea erottaa kirjoittamista muusta olemisesta. "Eihän kukaan sano harrastavansa hengittämistäkään" Jep, intohimoisesta suhtautumisesta kirjoittamiseen siinä on kyse, tulkitsee tämä bloggaaja...

Lukijoina  sekä Antti Tuomainen että Tommi Liimatta tunnustautuivat ns. perhostelijoiksi. Yleisössä nyökytteli yksi jos toinenkin Tuomaisen mainitessa makuuhuoneessa yöpöydällä ja yöpöydän lähellä olevista kirjapinoista, joista käteen eksyy yksittäisiä kirjoja kulloisenkin mielialan mukaan. Samoin Liimatalla luettava vaihtelee nopeaan tahtiin.

Tommi Liimatta olikin minulle ihan uusi tuttavuus. Muusikko, kirjailija ja supliikkimies vastaili Liken Nora Varjaman kysymyksiin asiasta ja asian vierestä. Sen verran kuitenkin yhdessä haukkuivat Liimatan uusimman kirjan päähenkilöä, että kaipa sitä pitäisi tarkistaa, miten koukuttava törkimys vaimonsa kadottanut Kai Malmirinne oikein onkaan. Rautanaula siis livahtaa lukulistalle niiden muiden pinosta löytyvien kymmenien kirjojen sekaan.

Niin, bloggaajat mitä ilmeisemmin muistuttavat kirjailijoita ainakin yhdessä asiassa. Luettavien lista ja kirjapinot eivät koskaan lopu.

Tommi Liimatta ja vastaamisen tuska

Ruisleipää pussista

Teki kamalasti mieli lämmintä ruisleipää. Kun se juurikin taas kuoli, piti turvautua valmiiseen ruisleipäainekseen. Sitä nimittäin löytyi sopivasti Myllärin Luomun toimittamien kokeilujauhojen joukosta. Vähän olin skeptinen lopputuloksen suhteen, vaikka aines onkin kovasti palkittu tuote. Viimeksi sen kai nimitti Kotivinkki yhdeksi vuoden parhaista valinnoista.

Sekoitin siis jauhoseokseen vettä (4,5dl aika lämmintä)  ja hiivaa (1/4 pussia kuivahiivaa) paketin ohjeen mukaisesti (ainesta n.8dl), tosin määrät puolittaen. Annoin taikinan nousta kulhossa kannen alla puolitoista tuntia.

Sitten iski laiskuus, enkä edes levittänyt taikinaa kaulittavaksi pöydälle. Pöllytin vaan jauhoja päälle ja taputtelin parin sentin paksuiseksi levyksi uunivuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Sitten taas tein töitä vähän aikaa ja lämmitin uunin 250 asteeseen.

Vedin taikinapyörällä ruudut taikinaleyyn ja pistelin haarukalle. Sitten lykkäsin uuniin. Kun leipä oli paistunut n.25 minuuttia leijui kotona ihana ruisleivän tuoksu. Poltin kiireessä sormeni paloja taitellessani. Pitihän voi saada sulamaan, ja leipä siis mahdollisimman kuumana valokuvaa varten.

Muistin liian myöhään, miten isän kanssa aina laitoimme tuoretta valkosipulimurskaa voin lisäksi lämpimän ruisleivän väliin. Ehdin jo lisäämään maksapasteijaa ja mummin etikkakurkkuja. Eikä ollut yhtään huonoa niinkään...

Ihan turhaan olin epäuskoinen. Joskus helppo voi olla hyvää!

Jauhot Myllärin Luomulta ja postaus kisaan Suomen inspiroivimmasta leipojasta

Kuinka kastanja keitetään ? - Syksyinen perinneherkkumme

Tätä salaattia isäntä teki, kun opiskeluaikoina minua riiasi. Aikaa on tuosta kulunut jo parikymmentä vuotta, mutta edelleen se on yksi lempiherkuistani ja vakiona ruokapöydässä ainakin kerran näin pimeimpään syksynaikaan. Ihanan lämmittävää, vaikka kylmästä salaatista onkin kyse. Valkosipulin tujuus yhdistettynä kastanjoiden täyteläiseen makeuteen on ihan voittamaton yhdistelmä.

Tiedän, olen tästä puhunut vähintään kerran vuodessa aiemminkin, mutta kun se on niin hyvää... !


Kastanjasalaattia valkosipulivinegretillä 

vihreää salaattia
keitettyjä ja kuorittuja kastanjoita

kastike :
Dijon-sinappia
valkosipulimurskaa
punaviinietikkaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Riivi salaatti ja pilko kastanjat. Levitä kulhoon tai lautaselle.

Sekoita kastike makusi mukaiseksi.  Yleensä kai öljyä suositellaan 2/3 kokonaismäärästä, mutta meillä taitaa olla suhteessa noita väkeviä osia enemmän. Erityisesti tämän salaatin kanssa suosittelenkin tekemään tujunsorttista kastiketta.

Tiputa kastiketta salaatin päälle makusi mukaan. Sekoita ja nauti.


Kastanjoiden keittäminen 

Niille, jotka eivät ole koskaan kastanjoita keittäneet kerrottakoon, että se tapahtuu seuraavasti :
Leikkaa pienet kärjet pois kastanjasta eli reikä kuoreen. Laita runsaaseen veteen kattilaan ja kuumenna. Anna poreilla hiljalleen ainakin tunnin verran.
Valuta vesi siivilässä ja kuori mahdollisimman kuumina. Kuori irtoaa helpommin. Muista poistaa sekä kova ulkokuori että se vähän karvainen välikuori. Käytä vain pehmeä kastanja sisältä.

Finlandia-ehdokkaita - Riikka Pelo : Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelo : Jokapäiväinen elämämme 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Tänä vuonna näyttää Finlandia-kirjojen teemana olevan historia ja erityisesti Venäjä. Peräti kahdessa kirjassa kuudesta kontekstina on Venäjän vallankumous tai sen jälkeinen aika. Mikäs siinä, tsaarinvallan loppuajat ja sen jälkeinen Neuvostoliitto ovat täynnä traagisia ihmiskohtaloita, joissa riittää ainesta useampaankin romaaniin.

Kun sisällä palaa runouden ja kielen palo, on arjen askareisiin sopeutuminen vaikeaa. Kun taiteen tuottaminen vaatii tunteiden roihua ja intohimoa,  vaihtuvat rakkauden kohteet usein eikä tunne lämmitä pitkään. Ehdottomuus taiteessa vaatii ehdotonta itsekkyyttä, vaikka vierellä olisivat omat lapset ja uskollisena rinnalla pysyvä aviomies.

Jokapäiväinen elämämme on kuvaus taiteilijan epätavallisesta elämästä vieläkin epätavallisten aikojen keskellä. Vallankumouksen taistelut, Neuvostoliiton kansalaisia sortava valvonta ja perheen maanpako leimaavata runoilija Marina Tsvetajevan ja hänen perheensä elämää. Suhde omaan tyttäreen, Aljaan, vaihtelee symbioottisesta yhteiselosta vihansekaiseen riippuvuuteen.  Perheenjäsenet viettävät pitkiä aikoja erossa toisistaan, lopulta Stalinin valta onnistuu hajottamaan perheen lopullisesti.

En tunne Tsetajevan runoja laisinkaan, mutta voisin olettaa Pelon tekstin poljennon muistuttavan runojen rytmiä. Venäläinen raskassoutuisuus ja lyyrisyys leimaavat koko romaanin kulkua. Kieli on rikasta ja kaunista, mutta välillä huomasin lukevani vain rytmiä, enkä enää ihan ymmärtänyt lukemani sisältöä. Lomittain ja päällekkäin kulkevat takaumat ja tarinan nykyaika on eroteltu toisistaan fonteilla ja lukujen otsikoilla. Silti epäilen, että minulta meni monta yksityiskohtaa aivan ohi.

Kirja on vaikuttava ja kirjoittaja taitava. Lukija jää tunnelmaan koukkuun ja jännittää, miten henkilöiden oikein lopulta käy. Kun kyseessä on Stalinin aika ja ulkomaillakin asunut perhe, voisi olettaa, että huonosti.  Pakko oli lukea loppuun, vaikka illalla väsytti.

Silti, ei ehkä kuitenkaan ihan minun kirjani.

Minä olen yksinkertainen ihminen. En osaa lukea runojakaan, joten liian runollinen teksti vieraannuttaa minut ehkä turhankin helposti. Nautin kielen rytmistä, kauniista tekstistä, mutta odotan tarinan myös kantavan minut mukanaan. Rakastan normaalielämän vinksahduksia Murakamin tai Jääskeläisen tyyliin, mutta ärsyynnyn hitusen, jos en tekstistä tajua, mitä oikein tapahtui. Kun tunnen sanat, mutten ymmärrä sisältöä. Liian symbolinen ja viittauksin kertova teksti eksyttää minut. Todennäköisesti tässä kirjassa se on tarkoituksellistakin. Lukija joutuu tulkitsemaan ja miettimään.

Mitenkä tämän kirjoituksen nyt oikein päättäisi ? Upea kirja, kauniisti kirjoitettu, mutta vähän vaikea? Onneksi kirjasta ovat kirjoittaneet myös muut bloggaajat. Jospa heidän arvionsa luettuanne kuva vähän selkenisi ?

Lumiomena
Leena Lumi
Pisara 
Täällä toisen tähden alla 


Edellinen Finlandia-ehdokaspostaukseni

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalinnaisena Elisa Kirjalta

Pastis ja yllätysten lounas

Pastis tarjoili minulle ja ystävälleni tänään yllätysten lounaan, siis hyvässä mielessä. Tosin se varsinainen yllätys taisi olla yllätys myös henkilökunnalle, mutta mukavaa oli. 

Tunnelma Murun pikkusiskossa on samanlainen rennon ranskalainen kuin Murussa itsessään. Ravintolasali on muutaman askelman katutason alapuolella ja hivenen luolamainen, hämärä tila puumateriaaleineen luo kodikkaan tunnelman.

Palvelu oli ystävällisen luontevaa, olematta liian tuttavallista. Asiakkaan annettiin asettua hänelle osoitettuun pöytään rauhassa, mutta kauan ei tarvinnut odottaa, kun jo käytiin kysymässä juomatoivomusta. Vaalea glögi oli juuri niin ihanan lämmittävää kun makean omenainen tuoksu antoi ymmärtää. Se oli myös aika tujua, tai sitten olin vain vähän väsynyt jo valmiiksi.

Koska kyseessä oli lounas, jätimme alkupalat väliin ja hyppäsimme suoraan pääruokaan. Inkivääriglaseerattu ankanrinta oli ihanasti kypsennettyä ja kirsikkakastike maukasta. Maa-artisokka -perunakakku suli suussa ja oli suffléemaisen pehmeää. Annos myös oli lounasruoaksi tarpeeksi suuri. Se riitti hyvin sammuttamaan nälän.

Jälkiruoaksi otimme molemmat Comté-juustoa aprikoosi-omenachutneyllä. Juusto olisi ehkä saanut olla vielä hitusen vanhempaa. Nyt hedelmäinen juusto hedelmäisellä chutneyllä olisi kaivannut hiukan enemmän kontrastia. Annos ei myöskään ollut mitenkään erityisen kauniisti aseteltu. Vaaleaa vaalealla lautasella ei varsinaisesti inspiroinut valokuvaamaan. Hyvää tuo tietysti oli. Koskas Comté huonolta maistuisi ?

Aterian täydensi mukavasti kahvi ja macaron-leivos. Jälkimmäinen olikin yksi parhaista ikinä maistamistani. Rapeansitkeän marengin mantelinen maku yhdistyi upeasti vadelmaan ja tummaan suklaaseen. Niitä olisin voinut syödä useammankin.

Varsinaisesta yllätyksestä lounaalla vastasi samaan aikaan lounastamassa ollut viiniasiantuntijoiden porukka. Kyseessä oli ilmeisesti Vindirektin järjestämä lounas, jonka tarkoituksena oli esitellä Michel Larochen uusia viinejä suomalaiselle viinieliitille. Paikalla oli myös itse Michel Laroche, joka kesken lounasta ilmestyi pöytämme viereen kysymään haluaisimmeko mekin maistaa. Toki halusimme.

Le Domaine d'Henrin ihanan raikas ja "tiukan mineraalinen" Chablis olikin herkkua. Tuon jälkimmäisen määritelmän ryöstin Viinipirun ajantasaisesta lounasbloggauksesta. Kuulosti ihan oikealta tämän viinin kohdalla, vaikken itse kyseistä ilmaisua olisikaan osannut määritellä. Juu, oikein arvasitte. Minä olin yksi noista Viinipirun mainitsemista rouvista, jotka sulivat niin charmantin ranskalaisen kuin makuhermoja kutkuttavan viinin edessä. Molemmat olivatkin ihana päivän piristys.

Mukavan innovatiivinen oli myös laskun toimitustapa. Rasia oli kaunis, vaikkei saippua ehkä ihan ensimmäiseksi minulla lounaspöytään mielessä yhdistykään. Vielä kun rasiasta olisi lehahtanut laventelin tuoksua sitä avattaessa, niin elämys olisi ollut täydellisen ranskalainen ja vienyt kesäloman maisemiin. 

Neljänkymmenen euron lasku aiheuttaa sen, etten taida tuonne eksyä lounaalle kovinkaan usein. Pastis oli kuitenkin kiva kokemus näin kertaalleen.

Stockan herkku ja onko sähköisen omakustanteen aika tullut ?

Arvatkaapa kuka kirjan hahmoista tulee mieleen ?

Jaana Tapola : Stockan herkku 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Viime aikoina on puhuttu kirjan, kirjailijoiden ja kustantamoiden välisestä kolmiodraamasta. Mediassa on vuoroin suomittu pienkustantamoja huonosta laadusta, vuoroin soimattu isoja kustantamoja liiallisesta kiireestä ja ylenmääräisestä kaupallisuudesta. Kovin paljon ei kuitenkaan vielä ole silmiini osunut keskustelua nykyisten sähköisten julkaisuvälineiden mahdolllistamasta omakustantamisesta.

Kirjailijan itsensä kustantamat kirjat alkavat kuitenkin kai maailmalla jo olla arkipäivää. Menestyskirja Siilon kirjoittaja Hugh Howey kertoi Helsingin Kirjamessuilla kustantavansa itse kaikki alkukieliset kirjansa. Hänen mukaansa vain silloin kirjailija voi vapaasti kirjoittaa haluamistaan aiheista, kulloinkin haluamallaan tyylillä. Koko tuotantoketjun hallitseminen myös tuo lukijat lähelle, mikä Howeyn mukaan on yksi kirjailijana toimimisen perusedellytys.

Suomessakin on nykyään mahdollista helposti julkaista oma kirjansa. Elisa Kirjan Kirjoita itse -palvelussa jokainen suomalainen voi julkaista itse oman teoksensa. Lokakuussa julkaistu palvelu auttaa uusia kirjailijoita saamaan tekstinsä lukijoille sähköisenä kirjana. Tarve on ilmeinen. Tällä hetkellä Elisa Kirjasta löytyy jo yli 80 ”kirjoita itse” -kirjaa.

Elisa Kirja tarjosi muutamalle bloggaajalle mahdollisuuden tutustua vapaavalintaisesti valikoiman kirjoihin. Minä olin jo vilkuillutkin listaa "sillä silmällä", joten tarjous tuli sopivaan väliin. Vähän arvelutti. Voiko ilman kustannustoimittajaa tuotettu kirja olla oikeasti hyvä ?Ainakin hintataso on näissä kirjoissa hyvinkin sopiva. Valitsemani kirjat maksavat palvelussa 9,90€ ja 7,90€. Pokkarihinnoissa mennään.

Ensimmäiseksi luettavakseni valikoitu Finlandia-ehdokaslistan läpikäynnin kevennykseksi Jaana Tapolan viihdepläjäys Stockan herkku. Tapola on julkaissut aiemmin kirjoja myös kustantamoiden kautta, joten valinta oli "turvallinen", eikä kirja pettänytkään odotuksia.

Lukaisin Stockan herkun päivässä. Yksinhuoltajaäidin rahahuolet, kosmetologiystävä Donnan pinnallisuus ja kauneuden ihannointi ja tyttären teini-iän haasteet olivat aika tuttua viihdemateriaalia. Tuohon kun sekoittaa jumalaisen komean ja rikkaan Danielin ja arkisen opettaja-Benin, ovat tarinan ainekset kasassa. Halua, rakkaudenkaipuuta ja pinnan alta löytyviä ikäviä salaisuuksia, niistä on tämä kirja tehty.

En minä ainakaan tätä osaisi huonommaksi arvioida kuin moni kustantajan markkinoille tuoma vastaava viihderomaani. Juoni kulki, teksti oli sujuvaa ja henkilöhahmot ihan tunnistettavia. Vähän ehkä harmittivat yhdessä vaiheessa kirjaa tekstiin jääneet sanakatkot. Sanojen tavutukset olivat näkyvissä välilyönteinä. Mikä lie tekninen fiba käynyt siinä kohtaa.

Ensi kokemuksesta rohkaistuneena olen jo ladannut seuraavankin Kirjoita itse-kirjan luettavakseni. Siinä onkin kyseessä ihan toisenlainen tyylilaji. Jännitystä ja vakoilutarinaa on siis luvassa lähiaikoina, mutta tässä välissä pitää jatkaa tuota Finlandia-urakkaa. Jos saisi edes puolet luettua ennen voittajan julkistusta.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Voin ja perunalumen ylistystä

Vuosien ajan kuulin itselleni kerrottavan, että parhaan muusin saa käyttämällä perunalumisurvinta. Vihdoin ja viimein sellainen tuli hankittua isännän gnoccheja silmällä pitäen. Tunnustimme vehkeen edut samantien, mutta todella siihen rakastuimme tehtyämme perunamuusia. Oi, sitä keveyttä ja pehmeyttä, jonka sai aikaan niin helposti.

Jos perheessä on vähänkään muusin ja gnocchien ystäviä niin perunalumipuristin on ihan ehdoton hankinta. Sillä saa ylimääräisen veden heti alkuun puristettua pois ja perunasta tulee sellaista ihanan "höhhöä".  Sen tosin huomasin, että perunalumen puristamisella voi korvata yhden kuntosalikerran. Vaatii meinaan vähän voimia. Minä ulkoistin isännälle. Kävi nopeammin.

Keveys tietysti ei ole se kuvaavin termi, kun kertoo toisesta keinosta nostaa muusi ihan uusiin sfääreihin. Tarkoitan tietysti voita. Minusta kunnon perunamuusi on hyvin suolattu, kuumalla maidolla ja voisulalla sekoitettu ja päälle tietysti kuuluu asetella vielä nokare sulamaan. Lautaselle pitää saada aikaiseksi sellainen kullankeltainen liemi, johon muusihaarukallisia voi kastaa.

Seuraksi voi sitten lisätä vaikka muutaman tunnin hautunutta Osso Buccoa ja parmesaanilla höystettyä maa-artisokkamuusia (joka muuten ei onnistu perunalumivehkeellä - tulipa sekin testattua).

Syksyn lohdullisin annos on siinä. Kuka tässä viitsii kaloreita laskea ?

Finlandia-ehdokkaita - JP Koskinen : Ystäväni Rasputin

JP Koskinen : Ystäväni Rasputin 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Paheita ja pyhyyttä on täynnä tämä JP Koskisen Rasputin. Niistä kai muodostui myös esikuvansa elämä viimeisen tsaarin hovin varjossa. Käsi kädessä Rasputinin maanisuuden lisääntymisen kanssa etenee Venäjä kohti vallankumousta. Mitä hurjemmaksi äityy meno Rasputinin illanvietoissa, sitä etäämmäksi liukuvat tsaari ja kansa toisistaan. Kirjassa Rasputinin hoiviinsa ottama orpopoika Vasili koittaa parhaansa mukaan tukea ottoisäänsä, mutta ajautuu vääjäämättä mukaan yhä kiihtyvään juonittelun ja rellestämisen pyörteeseen.

Koskinen onnistuu taitavasti kietomaan yhteen historiallista faktaa ja kuvitteellisia tapahtumia. Vasilin ystävyyssuhteet ovat yhtä ristiriitaisia kuin 1900-luvun alun Venäjä. Suuriruhtinatar Anastasia ja kadunkulmissa lehtiä kaupusteleva Ivan edustavat yhteiskunnan ääripäitä. Äärimmäisen rikkauden ja vallan keskellä kullatussa häkissä elävä Anastasia etsii Vasilista ystävää, jonka kanssa voi jakaa kaikki salaisuudet eikä tarvitse varoa sanojaa. Ivan puolestaan etsii Siperiaan lähetettyä veljeään ja vie Vasilin mukaan vallankumousta lietsoviin kokouksiin.

Vaikka Rasputinin ja tsaariperheen tarinan tuntisikin, tuo Ystäväni Rasputin siihen uutta ulottuvuutta. Rasputin lienee yksi historian kiistanalaisimmista henkilöhahmoista. Oliko hän pyhimys vai paholainen, poliittista valtaa havitteleva juonittelija vai aidosti välittävä parantaja ? Kirja ei ota kantaa puoleen eikä toiseen. Rasputin on tarinassa kärsivä ja erehtyvä ihminen, siinä missä muutkin. Lopullinen tuomio riippuu katsojan näkökulmasta, niin kuin tulkinta historian kirjoittajasta.

Minä pidin kirjasta. Se imaisee mukaansa ja Vasili on hahmona sympaattinen, vaikka joutuukin tekemään matkan varrella vaikeita valintoja siitä, kenelle on lopulta uskollinen. Ajankuva on rikas, tyyli jotenkin tuttu venäläisistä klassikoista, mutta raikkaammin ja yksinkertaisemmin kirjoitettu - modernisoitu. Tämän vuoden Finlandia-ehdokkuus on varmasti ansaittu.

Minun piti oikein tarkistaa, mitä muuta JP Koskinen on kirjoittanut, sillä hän on minulle aivan uusi kirjailija. Lisäluettavaa löytyykin Wikipedian mukaan peräti seitsemän romaanin verran ja hämmästyksekseni huomasin monen niistä olevan tavallaan tuttuja. Olen kuullut tai lukenut useammastakin - ehkä nyt olisi aika myös ne ottaa itselleni luettavaksi. Varsinkin Viisi todistajaa - evankeliumi viiden silminnäkijän sanoin - kuulostaa mielenkiintoiselta.

Yritän tässä kahlailla Finlandia-ehdokkaita läpi. Aloitin Raittilan Terminaalilla, josta kirjoitin täällä. 

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Edit : korjasin lehtipojan nimen...