Voiko dekkarikuuta viettää ilman... ?

Agatha Christie : Seitti
Saatu Elisa Kirjalta luettavaksi (ei kun siis kuunneltavaksi) ja blogattavaksi 

Siis voiko dekkarikuuta viettää ilman Agatha Christietä ? No ei todellakaan voi - ainakaan minun mielestäni. Neiti Etsivien ja Viisikko-sarjan jälkeen Agatha Christien dekkarit olivat seuraavana tutustumislistalla silloin joskus hamassa nuoruudessa. Niitä on siis vuosien varrella tullut luettua erinäisiä. Neiti Marple ja erityisesti Hercule Poirot tuntuvat jo melkein perheenjäseniltä. Erityisesti tuo muhkeaviiksinen belgialainen herrasmies, josta tehtyyn David Suchetin tv-versioon olen suorastaan rakastunut.

Tällä kertaa ei tarinassa kuitenkaan tavata ketään vanhaa tuttua sankaria tai sankaritarta vaan tutustuttavana oli alunperin näytelmäksi kirjoitettu Seitti. Siinä kaikki tapahtuu yhden illan aikana, yhdessä huoneessa. Uutuudenviehätystä lisäsi myös se, että kuuntelin kirjan äänikirjana. Esitysmuoto sopiikin tarinaan hurjan hyvin ja Lars Svedbergin tapa lukea oli juuri oikea. Hän vain luki kirjaa, sen kummemmin äänellään konstailematta, mutta silti henkilöhahmojen tapa puhua ja olemus välittyi kuuntelijalle. Silittäminen ja rikkaruohojen kitkeminen olivat yllättävän houkuttelevaa puuhaa, kun samalla saattoi mielessään seurata jännittävää näytelmää.

Tarina onkin Christiemäisesti täynnä yllättäviä käänteitä ja henkilöhahmoista paljastuu monenmoista. Clarissa Hailsham-Brown ja hänen ulkoministeriössä työskentelevä aviomiehensä odottavat tärkeitä diplomaattisia vieraita kotiinsa. Kaiken pitäisi olla valmiina ja julkisuuden autuaasti tietämätön tärkeästä tapaamisesta. Sitten olohuoneeseen ilmestyy ruumis ja kaikki uhkaa mennä sekaisin.

Kuten aina, henkilöhahmot ovat herkullisia karikatyyrejä. Kaunis ja vilkkaan mielikuvituksen omaava Clarissa ohjailee miehiä mielensä mukaan. Hänen miehensä Henry on pidättyväisen, englantilaisen herrasmiesvirkamiehen perikuva. Clarissan huoltaja Sir Rowley taas on juuri sellainen kuin Brittiläisen Imperiumin aikoina voisi yläluokkalaisen englantilaisen diploomatin kuvitella olevankin.

Hupaisaa, jännää ja vähän makaaberia, siis juuri sopivaa dekkarikuun kuunneltavaa. Äänikirjan kuuntelu olikin vielä hauskempaa kuin ajattelin. Tähän mennessä olen kuunnellut tasan yhden ja soittanut muutaman pojille.  Näitä pitää vielä hankkia lisää. Vähän täytyy kuitenkin vielä tuota tekniikkaa miettiä. Sisätiloissa puhelimen kaiuttimesta kuuntelu toimi ihan hyvin, mutta ulkona tarvitaan kuulokkeet. Millaiset ? - Sitä tullaan pohtimaan tämän kuun kapineessa, mutta ensin pitää vähän hankkia lisää tietoja. Isännän urheilukuulokkeet olivat yllättävän epämukavat. Liekö vika sitten kuuntelijan korvissa vai kuulokkeissa ?

2 aikuista + 4 poikaa = yksi terveellisempi uunipannukakku...

No, ei nyt ehkä ihan kerralla, mutta aika iso vajaus oli pannulla jo pelkästään poikien jäljiltä.
Lisukkeena taas tomusokerilla ja vaniljasokerilla makeutettuja mansikoita ja Vispi-vaahtoa. Ei pöllömpi välipala kesälomalaisilla :-)

Osaksi jauhoista laitoin täysjyväjauhoja ja vähensin hiukan voin määrää. Saatoin siis väittää terveellisemmäksi versioksi.
Maitona oli punaista hylamaitoa - kelpasi siis lievälle laktoosi-intolerantikollekin.

Se meidän terveellisempi uunpannukakku 

1l punaista hylamaitoa (sitä iskukuumennettua)
3 kananmunaa
70g sulatettua voita
1 dl sokeria
runsas 1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1,5 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 dl täysjyvävehnäjauhoja

Sekoita taikinan ainekset ja anna seoksen turvota ainakin puolisen tuntia.
Paista leivinpaperilla vuoratulla pellillä 200 asteessa 30-35min ajan.

Yksinhuoltajaäiti sarjamurhaajan jäljillä - Anna Jansson : Murhan alkemia

Anna Jansson : Murhan alkemia
Elisa Kirjasta joskus itse hankittua

Pohjoismainen dekkari on viime vuosina saanut maailmanlaajuista huomiota niin tv-sarjoissa kuin kirjoissakin. Kurt Wallanderin poliisihahmon tuntevat yhä useammat, mutta Anna Janssonin Maria Wern vetoaa ehkä vielä enemmän naislukijoihin. Molemmat ovat tuttuja niin kirjoista kuin telkkaristakin.

Maria Wern edustaa modernia dekkarien päähenkilötyyliä. Ensinnäkin kyseessä on nainen, joka ammattimaisesti ratkaisee rikoksia. Ei siis kylän höppänä, mutta kuitenkin skarppi tätihahmo (vrt. Miss Marple) tai rikoksiin tahtomattaan sekaantuva ja nenänsä joka paikkaan tunkea rouvashenkilö.
Hän on myös rakkaussuhteissaan kompuroiva yksinhuoltajaäiti, joka tasapainoilee rankan poliisityön ja perhe-elämän vaatimusten välillä. Häneen voivat samaistua kaikki työelämän ja kotitöiden kurimuksessa taistelevat uraäidit. Paitsi, että Maria Wernin työnä on tosiaankin ratkaista murhia ja muita rikoksia.

Murhan alkemia kertoo siitä, miten 40 vuoden aikaiset tapahtumat saavat karmean päätöksen, kun vanha lasinpuhaltaja katoaa sairaalasta. Vähitellen tapahtuu murhia, jotka kaikki on suunniteltu kammottavan taiteellisesti ja jotka kaikki linkittyvät lasinpuhaltajaan ja hänen nuorena syöpään kuolleeseen vaimoonsa. Vähitellen vyyhti purkautuu ja lukijalle kerrotaan, miten kaukaiset vääryydet saattavat konkretisoitua nykypäivän väkivaltaan.

Tarina on hyvin rakennettu. Marian ja hänen kollegojensa henkilökohtainen elämä linkittyy rikosketjuun mielenkiintoisella tavalla. Vähän ehkä häiritsi se, että satuin hyppäämään tämän myötä keskelle aiemmin lukematonta sarjaa. Tuntui siltä, että osa viittauksista meni vähän ohi.

Mielenkiintoinen, modernin dekkarigenren tuttavuus. Uskoisin Maria Wernin tarinasta olevan pitkäaikaista iloa dekkarisarjoja mielellään seuraaville. Varsinkin, jos osaa aloittaa sarjan alusta. Käsittääkseni ensimmäinen Maria Wern kirja on suomennettuna nimeltään Vaitelias jumala. Siitä lienee hyvä aloittaa.

OLETTEHAN MUUTEN JO KOKEILLEET ELISA KIRJAA JA LADANNEET TUTUSTUMISTARJOUKSEN ILMAISEN KIRJAN ?

Punajuurifanin ohraherkku

 

Tämä ei nyt ehkä ole ihan sellainen ruoka, jota hellekeleillä tekee varsinaisesti mieli. Meillä tätä syötiinkin illalla aika myöhään jo jokin aika sitten - hitusta ennen kuin kesä löi lämmöt päälle täysillä. 

Tämä vaan oli niin tosi hyvää, että pitää kirjata ylös ennen kuin kokonaan unohdan. 

Ideana siis on uunissa kypsennettyjen balsamico-punajuurien yhdistäminen ohrarisottoon. Viljaisen pehmeä maku yhdistyy punajuuren makeuteen ja saa ytyä fetan happamuudesta. Mukaan vielä kevätsipulia niin herkku on valmis. Paitsi, että meillä sattui olemaan vielä Jokihaka kokkaa blogista jo syksyllä bongatun ohjeen mukaan valmistettua uunikanaa. Hyvältä maistuivat kaneli ja muut mausteet näin kesälläkin. 

Minä olen tuohon ohraan tykästynyt viime aikoina oikein tosissaan. Siinä on enemmän makua ja purutuntumaa kuin riisissä, mutta silti se on lohturuokaa parhaimmillaan.  Vielä kun saisi tuon nuorisonkin jakamaan innostuksen. Mutinoita kuuluu yhä.

Punajuurinen ohrarisotto

Kuori punajuuret ja leikkaa halki ristikkäin. Kääri suolalla ripotellut punajuuret folioon yhdessä balsamicotilkan kanssa ja laita uuniin 200 asteeseen 40-60min punajuurien koosta riippuen. Anna jäähtyä vähän aikaa.

Kiehauta tuplasti kasvislientä ohraryynien määrään nähden. Kuullota hienonnettu punasipuli ja pari valkosipulinkynttä voin ja oliiviöljyn sekoituksessa pannulla. Ripottele päälle hiukan suolaa, jotta nesteet irtoavat eivätkä sipulit käristy liikaa. Lisää joukkoon ohraryynit ja kuullota niitä vähän aikaa. Muutaman timjaminoksankin riivittynä voi tiputtaa kaveriksi tässä vaiheessa. Kaada päälle kasvisliemi ja anna poreilla, kunnes se on imeytynyt ryyneihin. Mausta maun mukaan pippurilla ja tarpeen vaatiessa lisäsuolalla.

Pilko punajuuret ja sekoita ne ohraton kanssa. Saat ihanan punaisen seoksen. Ripottele päälle fetaa ja kevätsipulia. Halutessasi voit lisätä vielä paahdettuja pinjansiemeniä. Minä harmikseni unohdin ne kippoon.

Kasvaa niin, että kohisee - ja juostessa korvissa suhisee

Ensimmäiset salaatit jo syötiin !

Pihalla kohisee ja kahisee tällä hetkellä joka puolella. Kasvit suurenevat silmissä - nämäkin pari päivää vanhat kuvat ovat jo ihan perässä. Enkä muista aiempia vuosia, jolloin kesäkuun alussa olisi jo nipsaistu kasvulaatikosta ensimmäiset salaatit ja korianterit.

Kahina taas on puoliksi totta ja puoliksi mielikuvitukseni tuotetta - se on se ääni, joka kuuluu kun etana-armeijat syöksyvät (no joo, tuo on ehkä vähän liioittelua etanoiden kohdalla) kohti kaikkia pihan hyötykasveja. Jostain syystä niille eivät rikkaruohot kelpaa.

Tomaatintaimet ja härkäpavut kasvavat silmissä

Kaiken maailman ruohot rehottavatkin vielä kasvulaatikot asukkeja rehevämpinä. Kukahan ehtisi ajamaan nurmikon ja siistimään kukkapenkin ja polkujen reunat ?

Meillä ei ole kesälomasta tietoakaan, paitsi koululaisilla. Tahti sen kun kiihtyy. Vähän pahaa pelkään, että kohta hidastuu blogin päivitystahtikin... Elämme ammattimielessä miehen kanssa yhdessä ja erikseen tosi mielenkiintoisia aikoja - henkilökohtaisella tasollahan meillä on ollut hauskaa yhdessä jo parikymmentä vuotta :-)

No, dekkarithan ne... ensimmäisenä P.D.James ja Cover Her Face / Sally-rukka, kultatukka

P.D.James : Cover Her Face
oma ostos Kobosta

Vinkkasin eilen kesäkuun lukuteemasta. Kysymys taisi olla liiankin helppo, mutta ainakin saatiin ihmeteltyä uutta Reginaa. En taida olla ainoa, jonka mielestä Reginan ostaminen tuo vähän erilaisia mielleyhtymiä kuin kirjallisuuden...

Joka tapauksessa, kesäkuun lukuteemana on nyt sitten dekkarit. Tämä aurinkoinen keli ja jokapäiväiset rantaretket suorastaan pakottavat siihen. Luenhan minä dekkareita tietysti muutenkin aina välillä, mutta nyt ajattelin oikein urakoida kesäkuun aikana. Jonossa on monta tosi jännää dekkaria odottamassa vuoroaan. Ensimmäisenä tartuin jo klassikoksi muodostuneeseen P.D.Jamesin kirjaan Cover Her Face. Kirjassa dekkareiden grand old dame (Agatha Christien lisäksi) esittelee jo legendaksi muodostuneen etsivä Adam Dalglieshin.

Cover Her Face edustaa minun mielessäni perinteistä, vähän Christiemäistä dekkaria, jossa henkilöhahmojen historia, ajatukset ja heidän väliset suhteensa ovat pääasiassa ja kertovat myös miksi jotain tapahtuu. Siksi kirjoissa pysyy jännite koko ajan, vaikka mitään hurjaa toimintaa ei olekaan tiedossa. Lukija arvailee ja koittaa tulkita tapahtumia - yleensä pieleen.

Cover her Face kertoo köyhtyneestä Maxien perheestä, joka yrittää pitää yllä perinteistä elämäntapaa modernin (1950-60 -luku) maailman haasteista huolimatta. Kullakin perheenjäsenistä on omat vaikeutensa. Mrs Maxie toimii kuolinvuoteella makaavan miehensä omaishoitajana, poika tasapainoilee kirurgiksi erikoistumisen ja kotitalon asettamien odotusten välillä, tytär on jäänyt lyhyen avioliiton jälkeen leskeksi ja etsii elämälleen jotain tarkoitusta. Ystävät ja kylänväki luovat rikkaan taustan perheen tarinalle. Perinteisen lempeä kyläpastori, "vaikeuksiin joutuneiden tyttöjen" - vastaanottotalon johtajatar, rikas sotasankari, rempseä pääri ja monet muut ovat perinteisiä dekkarihahmoja, joiden moitteettoman ulkokuoren takaa löytyy välillä yllättäviäkin salaisuuksia.

Kun taloon saapuu apulaiseksi yksi vastaanottotalon tytöistä lapsensa kanssa, alkaa herkkä tasapaino horjua. Sally toimii katalysaattorina tapahtumille, jotka kulminoituvat murhaan. Adam Dalglieshin tehtävänä on selvittää sotkuinen salattujen motivaatioiden ja tekojen vyyhti. Kirjan alkuperäinen nimi "Peittäkää hänen kasvonsa tai peittää hänen kasvonsa" (suora käännös) on suorastaan nerokas ja viittaa useammankin kirjan henkilöhanmon tapaan kantaa naamiota peittääkseen totuuden ja todellisen olemuksensa.

P.D.James on tehnyt hurjan pitkän uran dekkarikirjailijana, vaikka aloittikin vasta 40-vuotiaana 60-luvulla. En ole lukenut hänen kaikkia kirjojaan, mutta 80-luvulta peräisin oleva The Skull Beneath the Skin (Kalman naamiot) oli elämys, jonka muistan vieläkin melkein 15 vuoden jälkeen. Silloin kuljin paljon lentokoneella Turun ja Brysselin väliä - Ruth Rendellin ja P.D.Jamesin dekkarit riittivät juuri matkan ajaksi. Ostin kirjan Brysselin kentältä ja yleensä luin kiireellä loppuratkaisua samalla kun kone rullasi Turun kentän kiitoradalla.

Lentomatka ei kuitenkaan ollut se lukuelämyksen aiheuttaja. Itse kirjasta minulla jäi vahvasti mieleen vielä Cover Her Facea hienovaraisempi psykologinen ote ja pahuuden kuvaaminen niin vaivihkaisella tavalla, että se oli jo itsessään pelottavaa. En oikeastaan muista juonta tarkasti, mutta kirjan jättämän tunnelman sitten sitäkin paremmin. Suosittelen ehdottomasti luettavaksi, mutten niille, joiden uniin pelottavat tarinat hiipivät mukaan. Uusinta Jamesia lienee Death Comes to Pemberley, joka on P.D.Jamesin kunnianosoitus Jane Austenille.  

Hyvä aloitus dekkarikuulle - tuskin maltan odottaa seuraavia.

Kesäkuun lukuteema on... arvaatteko ?

Uuden Reginan kolmannen numeron teema on sama...

Johtuneeko muuten siitä, että on vähän vanhempi, mutta tuntui tosi oudolta ostaa Regina. R-kioskin myyjä naureskeli, etten ole ainoa asiaa kommentoinut... :-)

Ja genre menestyi hyvin  "suuressa rantakirjakyselyssä"....

ARVAATTEKO ?

Pellillinen makeaa - erä II : Sitruuna-mustikkaruudut

Joskus aiemminkin olen täällä tullut maininneeksi, että peltipiirakat ovat herkkusuiden perheen pelastus. Niin tälläkin kertaa, kun meillä oli kylässä pari ihmistä ja poikien kaveri vielä yötä. Herkkua riitti myöhäiseksi jälkkäriksi, aamupalan herkuksi ja vielä iltapäivän välipallakin. Eikä äidin tarvinnut kuumalla kelillä touhuta uunin vieressä kuin hetken verran taikinaa sekoittaessa. Ne toiset leivontahetket käytin leipomisen sijaan kirjaa lukien ja rentoutuen. Ah, näitä kesäisiä viikonloppuja !

Tämän(kin) reseptin bongasin Delicious-lehdestä. Alkuperäisen oli lehteen kirjoittanut Donal Skehan niminen Irlannin nouseva keittiötähti. Häntä aina välillä tituleerataan uudeksi Jamie Oliveriksi, mutta enpä tiedä. Alkuperäisellä on sentään ihan kokin koulutustakin takanaan, kun Donal ilmeisesti on pääasiassa äidin opissa taitonsa hankkinut entinen poikabändiläinen. Yhteistä lienee sentään rentous ja se, että kyse on julkisuutta taitavasti hyödyntävästä ja mukavannäköisestä nuoresta miehestä. Ehkä se riittää - en tiedä.

Tämä resepti ei nyt ole mitään kauhean ihmeellisen uutta, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin toimiva ja herkullinen. Sitruunaisuutta voi säädellä sitruunoiden määrällä, samoin tietysti mustikkaisuutta. Meillä ei kumpaakaan vedetty överiksi, että kelpasi kaikille pöydän ympärilläolijoille. Juju löytyy päälle valutetusta kuorrutuksesta. Se on terävän sitruunaista ja samalla makeaa.

Alla resepti, kuten minä sen tein normaali uunipellillisen kokoisena ja suhteessa hitusen pienemmällä rasvamäärällä kuin alkuperäisessä. Niin, ja vinkkinä vielä, että tämä oli itse asiassa parempaa seuraavana päivänä, kun maut olivat oikein asettuneet. Kannattaa siis tehdä silloin, kun haluaa säästää tarjoilupäivänä mahdollisimman paljon aikaa johonkin muuhun kuin leipomiseen.

Mustikka-sitruunaruudut

375g jauhoja
2 kukkuratl leivinjauhetta
300g sokeria
6 kananmunaa
300g pehmeää voita
5 rkl maitoa 2-4 sitruunan kuori raastettuna
muutama kourallinen mustikoita (oman maun mukaan)

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen (kiertoilma 150)

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää munat, voi, maito ja sitruunankuori. Sekoita. Oli parin minuutin homma yleiskoneella.

Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele päälle mustikat.

Laita uuniin ja kypsennä 25-30 min tai kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Aika riippuu vähän uunista.

Sekoita 2 dl tomusokeria ja puoli dl sitruunamehua. Mikäli seos tuntuu liian löysältä niin lisää vielä tomusokeria. Valta jäähtyneen piirakan päälle. Anna kovettua. Leikkaa ruuduiksi ja nauti. Voit halutessasi koristella vielä vaikka sitruunankuoriraasteella. Meille riitti ihan tällaisenaan.

Toukokuun luetut ja blogatut

 

Kaikenlaista uutta

Toukokuu olikin kirjabloggausmielessä minulle todella mielenkiintoinen kuukausi. Ensinnäkin, aloittelin uutta yhteistyötä Elisa Kirjan kanssa ja bloggasin ensimmäisen kustantajalta ikinä saamani arvostelukappaleen. Toiseksi, toukokuusta tuli omassa historiassani ensimmäinen kuukausi, jolloin kaikki 9 lukemaani kirjaa ovat olleet sähköisessä muodossa... Saa nähdä, miten vahvasti tämä jää tavaksi. Epäilen, ettei jää viimeiseksi e-kuukaudeksi. Kolmanneksi, aurinkoisten kelien innostamana kyselin teiltä myös rantakirjapreferenssejä. Vastauksien ja oman preferenssini innoittamana päätin tehdä kesäkuusta kirjojen suhteen teemakuukauden, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Luettuja kirjoja oli toukokuussa siis kaikkiaan yhdeksän. Niistä neljä luin englanniksi ja viisi suomeksi. Ranska jäi häpeäkseni tässä kuussa ihan paitsioon suurista suunnitelmista ja hyvistä päätöksistä huolimatta. Tai olen minä lukenut hiukan Baudelairea, mutten tarpeeksi kirjan loppuun saamiseksi.


Ja ne kirjat

Sansomin Winter in Madrid oli elämys monessa mielessä ja jäi mieleen myös viimeisen sivun jälkeen pitkäksi aikaa. Gillian Flynnin Gone Girl on monessa paikassa hypetetty ja kesäkuussa suomeksi Kiltti tyttö -nimellä ilmestyvä jännäri. Ihan on maineensa ansainnut ja varmasti monen valinta kesälomakirjaksi.Charlaine Harrisin Dead ever after -kirjan myötä tuli sanottua Sookielle hyvästit (ja samalla kerralla blogattua se osaltani viimeinen Brunokin). Kate Mortonin House at Riverton oli todellinen elämys, jota taidan sulatella vielä hetken ennen kirjoittamista.

Toukokuussa tutustuin myös osaltani uusiin suomalaisiin kirjailijoihin. Emmi Itärannan Teemestarin kirja oli ihana, mutta hiukan pelottava. Nina Hurman Yönpunainen höyhen taas oli genressään todella mielenkiintoinen tuttavuus. Petteri Hannilan Kaukamoinen oli laadukasta suomalaisfantasiaa, johon lukisin mielelläni jatkoa jossain vaiheessa. Markku Turusen Vaeltaja taas ei oikein sykähdyttänyt huolimatta tarkoista historiallisista yksityiskohdista tai ehkä juuri niiden takia.

Käännöskirjoista yritin (jälleen kerran) ymmärtää John Irvingin suurta suosiota hänen uuden Minä olen monta-teoksensa myötä.

Tietysti myös bloggasin edellisen kuun luettuja. Eeva Tenhusen Mustat kalat oli juuri oikeanlainen dekkari ja Deon Meyerin Kuolema päivänkoitteessa edusti genreään oikein mallikkaasti.


Palaillaan

MUISTATTEHAN, että Elisa Kirjan tutustumistarjouksessa saa ladata ilmaisen kirjan. Vaihtoehdot löytää täältä.

Ulkona paistaa kesäinen aurinko, joten nyt pitää lähteä nauttimaan. Palaillaan pian uudelleen rantakirjojen parissa !

Ikuista vaellusta ja vinkki ilmaisesta kirjalatauksesta

Markku Turunen : Vaeltaja
Saatu Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi

Tämän kirjan alkuasetelma on mielenkiintoinen. Viipurin ulkomuurilla suuren pamauksen aikaan sotilaana pyörinyt Antti Pentinpoika sattuu sanomaan hitusen pahasti kohtaamalleen Pyhälle Andreakselle. Tuosta suivaantuneene pyhimys kiroaa Antin vaeltamaan ajasta aikaan kunnes ikuinen rakkaus vapauttaisi hänet kirouksesta. Siitä alkaa Antin vuosisatoja kestävä matka ympäri maapalloa ikuista rakkautta etsimässä.

Matkansa aikana Antti tapaa liudan muitakin ikuiseen vaellukseen tuomittuja : lentävän hollantilaisen kapteenin, pyöreän pöydän ritarin, roomalaisen runoilijan, kuuluisan säveltäjän. Tuntuu siltä, että suojelusenkelit ja pyhimykset ovat hyvinkin herkkänahkaisia ja jakelevat kirouksia milloin mistäkin väärin asetetuista sanoista tai asenteista.

Vuosisatojen aikana Antti ehtii myös osallistumaan useampaankin ihmiskunnan historian kuuluisaan matkaan. Onhan tarinan teemana nimenomaan vaellus. Samalla lukija saa rautaisannoksen historiaopetusta. Kirja on täynnä nippelitietoa esimerkiksi maailmanympärysmatkalla tarvittavista laivavarusteista ja miehistöstä.

Alkuasetelma ja historiallinen konteksti ovatkin kirjan parasta antia. Myös esiteltävästä henkilökaartista löytyy mielenkiintoisia hahmoja, joista tosin suurin osa tosin jää hyvinkin ohuiksi kovin lyhyiksi jäävien esiintymisensä vuoksi. Harmittavaisesti itse juonikin jää ihan sivuosaan. Tarina hyppii ilman sen kummempia siirtymiä historiallisesta tapahtumasta toiseen ja välillä tuntuu lukevan enemmänkin historian oppikirjaa lukuineen ja päivämäärinen kuin romaania. Minua tuo ei sinänsä häiritse, sillä pidän historiatietojen lukemisesta, mutta kaunokirjallisessa teoksessa se ei ehkä ole ihan paikallaan.

Kirja siis tuli luettua ja sitä voi kyllä suositella historian nippelitiedoista kiinnostuneelle. Seikkailuromaanina tämä oli lähinnä keskinkertainen.

P.S. OLETTEHAN HUOMANNEET SIVUPALKIN LINKIN ELISA KIRJAN TUTUSTUMISTARJOUKSEEN ? TARJOLLA ON YKSI KOLMESTA TEOKSESTA LADATTAVAKSI ILMAISEKSI

VANHATKIN ASIAKKAAT SAAVAT LADATTUA. TESTASIN JA LATASIN SYSIPIMEÄN OSAKSI KESÄN DEKKARIKUUTA.