Takaisin Coelhoon - Alef

Rakastin Alkemistia, ja pidin kovasti Zahirista, mutta sitten luin Coelhon elämäkerran enkä sen jälkeen ole kyseisen kirjailijan teoksiin tarttunut. Monet sanovat, että kirjailija pitää erottaa kirjoistaan, mutta minä en ainakaan tässä tapauksessa siihen oikein pystynyt.

Nyt sitten kuitenkin oli Elisa-kirjassa kirjamessujen kunniaksi päivän tarjouksena Coelhon Alef. Pitihän se ottaa, kun kerran halvalla sai. Eikä kyllä kaduta. Coelholla on kummallinen kyky luoda taianomainen ympäristö tavalla, joka rauhoittaa lukijaa. Ainakin minä tunsin iltaisin oikein virkistyväni tätä kirjaa lukiessani. Sellainen rauhallinen keinuva rytmi ja kaunis kieli energisoivat hetkisen päivän jälkeen.

Kirjassa selostetaan Coelhon matkaa Siperian radalla. Eikä kirjailija olisi Coelho, jollei tarinaan liittyisi mystisiä tapahtumia ja entisen elämän käännekohdan selvitystä. Aikidotaitoinen tulkki, siperialainen shamaani ja nuori Coelhoon rakastuva viulistityttö esittävät kukin tärkeää osaa kirjailijan matkalla menneisyyteen. Noitavainot sekoittuvat Siperian halki kiitävään matkaan, elämä keskittyy liikkeeseen ja maailma supistuu junavaunuun.

Lumoava tunnelma tekee kirjasta tutustumisen arvoisen, vaikka Coelhon mystiikkaan keskittyvä ja välillä hiukaan saarnaavakin kerronta vähän ärsyttäisi. Minä nautin tästä kirjasta eniten, kun en liikaa pohtinut mahdollista sanomaa tai käännytystä, vaan keskityin vain rytmiin, kielikuviin ja tarinan virtaan.

Taidan ottaa Coelhon taas lukulistalleni.

Perheenäiti pihistelee...

Media on nykypäivänä täynnä uutisia taloudellisista haasteista. Yrityksillä ei pääsääntöisesti näytä menevän hyvin, mikä johtaa jokapäiväisiin tietoihin uusista YT-neuvotteluista ja irtisanomisista. Meillä on miehen kanssa riittänyt hyvin töitä... ainakin tähän saakka. Nyt on omassa työpaikassani YT-neuvottelut päällä ja miehen töissäkään ei bisnes suju ihan odotetusti. On siis aika tarkistaa omaa taloudenpitoaan.

Pidin monta vuotta tilikirjaa tiukasti perheen menoista. Edellisen kotiläppärin kovalevyn siirryttyä yllättäen eläkkeelle, hukkasi myös kirjanpitoexcelini, joka jostain kumman syystä ei ollutkaan tallentunut varmuuskopioihin. Jotenkin en ole saanut aloitettua uudelleen.

Nyt ajattelin testata, millä tavalla perheen ihan jokapäiväisiin menoihin saa kuria. Jokapäiväisillä tarkoitan siis ruoka- ja yleisiä huushollimenoja. Työruokailu ja muut menot saavat nyt jäädä tällä kertaa vähemmälle huomiolle.

METODI

Viikkobudjetin tarkkailu

Viikolla 1 vaan seurataan menoja eikä pihistellä. Näin saadaan alkutilanne jollain tasolla selville. Tavoitteet asetetaan ensimmäisen viikon tuloksen perusteella.

Viikoilla 2,3 ja 4 sitten kokeillaan, miten pihistely sujuu. 

Tiedän, että monet pihistelevät jo nyt ja myötätuntoni saavat kaikki ne perheet, jotka taistelevat toimeentulonsa kanssa. Meillä on tilanne sinänsä ihan hyvä. Tästä ei siis ole tulossa mitään suurenmoista sankaritarinaa, vaan lähinnä vaan testaan omaksi huvikseni, että miten sitä saisi menoja pienennettyä, jos/kun tilanne sitä vaatii.

Tarkoituksena on myös pihistelystä huolimatta yrittää syödä hyvin ja nauttia elämästä.


PIHISTELYN KOHDERYHMÄ 

Perheeseemme kuuluu isä, äiti ja kolme poikaa (10, 8 ja 1,5v) Lisäksi joukon jatkona touhuaa iäkäs kissaneiti. Ihan pienellä budjetilla ei siis viikon ruokalaskusta selviltä.

Kuluryhmät:

• ruoka
• kodin pesuaineet ja pienet siivoustarvikkeet
• perheen hygieniatuotteet (saippuat, hammastahnat jne...) 
• kissan ruoka ja tarvikkeet 

Tästä lähdetään. Tervetuloa mukaan, jos kiinnostaa.

Shadow of Night - Elisabethin Englantia ja vampyyritarinoita

Tässä tämä lupaamani hyvän kirjan bloggaus. 

Deborah Harknessin trilogian toinen osa ilmestyi tuossa kesällä. Kun hinta oli jo laskenut ihan mukavasti Kobon kaupassa niin latautui se sieltä vauhdilla e-lukijaan. Ensimmäisen osan eli A Discovery of Witches luinkin jo melkein vuosi sitten.

Minut houkutteli tämän kirjan pariin ajatus historioitsijan kirjoittamasta romaanista 1600-luvun Englannista. Ajankuvaus olikin tosi mielenkiintoinen ja varsinkin ajatus aikakauden henkilöhahmojen yliluonnollisesta alkuperästä ja ihmisten, noitien, vampyyrien ja demonien rinnakkaiselosta. Hiukan jäin ehkä kaipaamaan Englantia enemmänkin, mutta onneksi Ranskaan ja myös Prahan kaupunkiin sijoittuvat osuudet olivat mielenkiintoisia.

Kaikkiaan huomasin, että keskityin huomattavasti enemmän päähenkilöiden aikamatkan aikana heidän ympäristönsä henkilöihin kuin itse tarinaan. Tarinassa ei  itse asiassa edes tapahtunut mitään hirvittävän järisyttävää. Aika standardijuttuja, mutta silti tämä kirja erottuu monista muista vampyyrigenren edustajista selkeästi edukseen. Henkilöhahmot tuntuvat nopeasti läheisiltä, vaikka ehkä eivät ihan ylläkään ensimmäisen osan uskottavuuden tasolle. Ja tuo ajankuvaus historiallisine linkityksineen on kyllä ihan omaa luokkaansa.

Matthew ja Diana siis tupsahtavat keskelle Elisabethin Englantia ja yrittävät parhaansa mukaan sulautua massaan ja olla muuttamatta historiaa liian radikaalisti. Ihan helppoahan tuo huomaamattomuus ei ole, kun Matthew osoittautuu niin kuningattaren vakoojaksi kuin otuskonvention jäseneksi.  Noitien alkuperää kuvaavaa kirjaa jahdatessaan pari seikkailee niin Etelä-Ranskan kuin Prahankin maisemissa. Hiukan tarinan uskottavuutta söi tavoite olla vaikuttamatta menneisyyteen, kun Matthew samalla tekee parhaansa estääkseen mm. aikakauden noitavainoja.

Kaikkiaan kirjasta nousee päähahmona esiin enemmän Matthew kuin Diana. Ehkä siksi, että vuosisatoja eläneen vampyyrin henkilöhistoriasta voi löytyä kaikenlaisia käänteitä ja lisäjännitettä saadaan modernin hahmon ja historiallisen hahmon välisistä asenne-eroista. Mielenkiintoinen teema, joka herätti itselläkin kaikenlaisia ajatuksia. Aika pintapuoliseksi "analyysi" tässä tarinassa kuitenkin jäi.

Jos siis on kiinnostunut historiasta ja haluaa erilaista näkökulmaa, niin tämä on ehdottoman nautittava kirja. Mikäli kaipaa nopeatempoista ja jännittävää fantasiaa, niin en tähän välttämättä tarttuisi.

Kolmas osa kaiketi trilogiaan vielä kuuluisi ja tarina onkin ihan kesken. Kaipa sekin on pakko sitten hankkia, kun ilmestyy. Kyllä tämä sen verran vahvasti minulla kuuluu kategoriaan "lukemisen arvoiset".

Silmäsalaattia ja aivohyytelöä...

Kuulostaako herkulliselta ? No, ei kuulostanut eilisten 10v-synttärien vieraistakaan. Menu luki kutsukortissa ja jo ovella kuului vähän huolestuneita kyselyjä ruokalistan aineksista.

Alkuruoaksi oli Draculan lempisoppaa ja lepakkoleipiä. Leivät tuntuivat kelpaavan, kunhan saatiin selvitettyä silmien alkuperä (koristegeeli). Keiton punainen väri aiheutti ilmeisesti liian vahvoja assosiaatioita. Verilettuihin ja -palttuun tottumattomat pienet pojat tuskin maistoivat kupistaan. Onneksi oltiin ennakoitu ja tarjoiluastioina olivat pienet espressokupit... Äidille kyllä kelpasi tomaatti-savupaprikakeitto.

Muille noita-äideille tiedoksi, että ohje mustaan pataan pantavaksi löytyy viimeisestä Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Sen verran muokkasin, että lisäsin puoli teelusikallista savupaprikajauhetta mukaan.

Iso-peikon kynnet (rimpsuluut) olivat kaupoista lopussa, joten jouduimme valitettavasti tyytymään pikku-peikon varpaankynsiin ja lepakonsiipiin (marinoituja broilerinsiipiä). Silmämunasalaatti oli taasen sen verran kauhistuttava, että menekki ei ollut suuren suuri. Intoilua ja ihmettelyä riitti sitten senkin edestä. Ei mennyt isännän luova hetki hukkaan...

Arvaatteko, mistä silmämunat tehtiin ? Pojat eivät keksineet enkä itse asiassa tiedä maistoivatko kaikki sen jälkeenkään, kun ainesosa oli paljastettu. 

Jälkkäri nautittiin piraattilimun kera oikeita shamppanjalaseja kilistellen. Kaamean kartanon muffinssit ja aivohyytelö upposivat hyvään tahtiin. Turkinpippuricrushista sai oivan lisän muuten ihan tavallisten muffinssien makumaailmaan eikä voikreemi oikein maistunut voikreemille vihreänä.

Sekä muffinssien koristeet, että aivovuoka on hankittu Confetista ja heidän blogistaan oli myöskin aivokakun ohje. Herkkua, vaikkei heti ehkä kuvaa katsoessa uskoisi. Mariannecrush oli tässä ihan paikallaan, vaikken muuten Mariannekarkkien suureksi ystäväksi tunnustaudukaan. Murustus aivojen ympärillä on muuten ihan vaan minttudominokekseistä kaulimella nuijittua. Pääsi meidän 1,5v osallistumaan kokkauksiin. Oli kyllä vähän turhankin pelottava siinä kaulimella huitoessaan. 

Tekiskö mieli ? 




p.s. seuraavaksi lupaan taas blogata kirjasta. Sain eilen vihdoin ja viimein loppuun  yhden hyvän huolimatta kaikista viime aikojen juhlakiireistä.  
 

Hellapoliisi : ensimmäiset reseptini - Meidän poika kokkaa

Esikoinen täytti tuossa pari päivää sitten kymmenen vuotta. Toiseksi synttärilahjaksi annettiin Hellapoliisin kirja "Ensimmäiset reseptini", kun poika kerran on osoittanut kiinnostusta ruoanlaittoon. Opus menikin heti tarkkaan selailuun ja lopputuloksena saatiin tänään ekaa kertaa ihan itse suunniteltu menu. Se oli melkein itse tehtykin. Mitä nyt äiti vähän valvoi vieressä veitsen käyttöä ja sen sellaista.

Sitä lapsen innostusta ja ylpeyttä on sitten ihana seurata. Niin, ja äidin ylpeydestä ja ilosta on tietysti turha edes mainita. Voi että, että maistui hyvältä :-)

Itse kirjasta mainittakoon sen verran, että ohjeita riittää pitkäksi aikaa. Omista luvuistaan löytyvät niin makeat leivonnaiset, pikkusuolaiset, pääruoat kuin jälkiruoatkin. Sellaisia perusreseptejä, jotka ovat lapsille luonnostaan myös makunsa puolesta kelpaavia.

Resepteissä on hyvää paitsi yleinen yksinkertaisuus, myös vaihekuvat. Ne tuntuivat auttavan tehtävien ymmärryksessä.

Hellapoliisin mukaan kirjaa ei välttämättä ole tarkoitettu nimenomaan lasten kokkailuun, vaan yleensä keittiöhommia aloitteleville. Se näkyy myös ohjeiden esittelyn sävyssä. Turha lässytys puuttuu, mikä ainakin meillä oli vain plussaa. 

Hyvä lahjaostos siis. Oli muuten Suomalaisessa kirjakaupassa peräti alennuksessa vielä viime viikonloppuna.

Tänään oli listalla lohirieskarullia ja kreikkalaista salaattia ja jälkiruoaksi suklaatryffeleitä. Viikonloppuna kuulemma olisi tulossa vielä vaniljapiirakkaa.

Ihan virallisesti ollaan sovittu, että esikoinen saa kerran viikossa iltakokkaukset ihan itselleen... sitä odotellessa taidan hakea itselleni vielä yhden suklaatryffelin.

Tää nyt vaan on niin hyvää... couscoussalaattia v1.0

Tänään iski kamala himo kesän suosikkisalaattiini. Joo, tiedän, keli ei ollut kovin kesäinen. Itse asiassa oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä pakkasta aamulla. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut.

Tämä on helppoa, nopeaa ja herkullista. Pikkuisen "étouffe belle-mère" eli anopin tukehduttajaa, kuten puoliso muistaa aina mainita, mutta minusta tämän pitääkin olla vähän kuivahkoa.

Olen varmaan blogannut tämän joskus aikaisemminkin - ainakin tätä on meillä tehty suhteellisen usein jo muutaman vuoden ajan - mutta tässä vielä kertaalleen. 

Salaattiin sinänsä ei kuulu tuo Chermoula-kana, mutta meillä se ikään kuin kuuluu asiaan.

Chermoula-kana 

Sekoita marinadi (määrät ovat vähän sinnepäin, kannattaa miettiä omaa makua ja muuttaa suhteita sen mukaan) :
1 rkl hunajaa
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl chilijauhetta
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
2 valkosipulinkynttä siivuina

Laita 3 kanan rintafilettä noin vartiksi marinadiin ja sitten uuniin puoleksi tunniksi 200 asteeseen. Anna hetki vetäytyä ja siivuta.

Couscous-salaatti 

Kaada puoli pakettia couscous-jyviä kulhoon ja päälle kiehuvaa vettä sen verran, että juuri ja juuri peittyy. Jätä tekeytymään kannen alle.
Sekoita kastike vajaasta desilitrasta sitruunamehua ja vajaasta desilitrasta viinirypäleensiemenöljyä. Lisää ripaus suolaa ja pippuria. Sekoita kastike couscousiin haarukalla samalla erotellen ryynejä toisistaan.

Paahda pari kourallista cashew-pähkinöitä kuivalla pannulla. Leikkaa 1 kesäkurpitsa palasiksi ja kypsennä pannulla oliiviöljyssä. Leikkaa fetajuustoa palasiksi ja avaa oliivipurkki.

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja levitä päälle kanasiivuja. Halutessasi voit lisätä salaattiin myös tomaattia tai jotain muuta raikasta palasina.

Niinhän siinä sitten kävi lukudiplomihaasteen kanssa...

... että lukuhaasteeseen osallistuu näillä näkymin toistaiseksi vain äiti. Erehdyin mainitsemaan Kunnarista myös esikoisen opettajalle, joka etsi lukemista erityisesti noille neljäsluokkalaisille pojille. Niinpä he sitten ottivat listat käyttöön koulussa. En oikein raaski pakottaa sitten samoille apajille vielä kotona, vaikka tietysti hyvää tekisi. Printattiin jo listakin molemmille pojille, mutta esikoisella taitaa ainakin vähän viivästyä. Kakkosellakin alkoi koulussa lukutoukan keräys, joten ei taida oikein kotona enää innostua.

Äiti kuitenkin ottaa luettavakseen Sinuhe-listalta kirjoja ja osallistuu vaivihkaa myös hdcaniksen haasteeseen.

Sinuhen yhdeksännen luokan listalta otan haasteeseeni ensimmäiseksi luettavaksi Tuula Levon : "Neiti Soldan" tarjottimelta "Menneisyyden tarinoita". Niin, ja esimmäinen tehtävä siis on saada kirja jostakin käsiinsä. Toivottavasti ehdin viikolla kirjastoon ja se sieltä löytyy. Palaillaan.

Uusi ruokalehti Hellapoliisi ja sinihomejuustosämpylät

Lähimarketin lehtihyllystä löytyi uusi ruokalehti. Mitä siis tein ? Kävelin coolisti ohi, kun kerran en ole aikaisemmin Hellapoliisin nettisivuistakaan sen kummemmin innostunut. Enpä tietenkään. Minkäs sitä riippuuvuudelleen voi ? Lehti lähti mukaan.

Eikä se mikään ihan huono lehti olekaan. Mukavia ohjeita sieltä löytyy. Jotenkin vaan näissä suomalaisissa lehdissä tuntuu päällimmäisenä tulevan vastaan sellainen tietty arkipäiväisyys. En minä oikein muutakaan sanaa keksi. Arjessa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta lehteä lukiessa minä kyllä odotan sellaista pientä luksusta mukaan. Siis sen helppouden ja nopeuden lisäksi. En tiedä, miten tuota oikein tarkemmin selittäisi, mutta Glorian ruoka ja viini -lehti on tähän mennessä näistä suomalaisista ollut ainoa, josta tuo arkipäiväisyys puuttuu. Eikä tämä tilanne muuttunut Hellapoliisinkaan kohdalla.

Kokeiltavaa löytyy kyllä tästäkin lehdestä ja ensimmäisenä työn alle päätyivät sinihomejuustosämpylät. Resepti löytyy myös Hellapoliisin omilta sivuilta , joten en sitä tähän kopioi. Kovinkaan vahvaa sinihomejuuston makua en sämpylöistä löytänyt, vaikka sinänsä ihan herkullisia olivatkin, mutta seuraavana aamuna mikrossa lämmitettyinä tuoksu oli aivan mahtava.

Kannattaa kokeilla. Vaikka ei lehteä ostaisikaan, niin myös nettisivuilta löytyy iso liuta reseptejä. Vaikka minusta ei vakiovirailijaa ole tullutkaan, niin ehkä jostakin teistä !

Nyt saa sataa !

Ei, tämä ei ole muuttumassa muotiblogiksi, vaikka kumisaappailla aloitus voisikin olla ihan pikanttia.

Ihan vaan on pakko hehkuttaa, kun tänään sain jo monta vuotta himoitsemani PUNAISET kumisaappaat. Kaiken lisäksi, joko mainitsin (?), tilasin ne netistä eli olen todistettavasti trendikäs !

Kaiken lisäksi nämä Vikingin saappaat tuntuvat hyviltä jalassa. Takana olevien narujen ansiosta jopa tällainen tolppasääri saa vielä housunlahkeetkin varren sisään. Suosittelen. Varsien kapeus kun oli ainakin minulla syynä siihen, että olen ollut useamman vuoden ilman kunnollisia kumisaappaita. 

Nyt saa sataa - ei haittaa.

Sivistynyt... öööö.... hauska... ei kai....

Sivistynyt, britti, homoseksuaali, hillitty, kuivaa huumoria viljelevä, hauska - siinä määreitä, jotka tähän saakka näyttelijä/kirjailija Stephen Fry on mielessäni herättänyt. Enpä tiedä pätevätkö nuo enää.

Ensinnäkään, minusta kirja ei ollut kauhean hauska. Siinä seurataan kuvitteellisen Mrs Fryn edesottamuksia vuoden ajan hänen pitämänsä päiväkirjan mukana. Eivät minua kauheasti naurattaneet lasten ongelmat tai äidin kykenemättömyys ja haluttomuus niihin puuttua. Enkä myöskään hihitellyt rouva Fryn kuvauksille saamattomasta miehestään, jonka lukija kuitenkin tietää olevan menestynyt ja kuuluisa. Lähinnä minua vähän puistatti ja säälitti.

Britti ehkä vielä pätee. Saarivaltakunnan asukkaitahan, erityisesti miehiä, pidetään kaikissa huumoriohjelmissa täynnä estoja olevina ja kuitenkin salaa kaikenlaista "likaista" himoavina hirmuina. Mrs Fryn valituksista miehensä edesottamuksissa tulee useammin kuin kerran vastaan hyvinkin seksuaalisviritteista ja omituistakin toimintaa. Epäsuorasti vihjailtuina tietenkin.

Käsittääkseni Stephen Fry on homoseksuaali. Miksi ihmeessä hän on siis luonut itselleen kuvitteellisen vaimon ? Tai ehkä juuri siksi. Ainakaan hänellä ei kirjan perusteella ole kummoistakaan arvostusta sen paremmin naissukupuolta kuin omaa aviomiesainestaan kohtaan.

Hillitty - no jaa... eipä tässä mitään kauhean suoraan kuvattu, mutta aikamoista sekoilua tuo kirja sisältää. Sivistynyt - tämä kääntyi kysymysmerkiksi. Jostain kumman syystä, minulle tulivat tästä kirjasta mieleen teinipoikien yritykset jäljitellä aikuisten maailmaa. Siis sellaisten keskenkasvuisten, joilla hormonit hyrräävät ja ohjaavat kaikkea tekemistä, eikä varsinaisesta aivotoiminnasta ole oikein näkyviä merkkejä...

Summa summarum - I'm not impressed, mutta tulipahan luettua. Pieninä paloina kolmen kuukauden aikana.