
Nyt täytyy kyllä myöntää, että edes lukemisen aikana ei mieleeni noussut mitään muistikuvia aikaisemmasta tutustumisesta. Ja kuitenkin tiedän tämän joskus lukeneeni. Enkä tiedä tulenko edelleenkään kirjasta paljon muistamaan. Tämä on sen laatuinen pläjäys, joka vaatisi keskittymistä ja nautiskelua, ei lukemistä pienissä pätkissä flunssaisen perheen keskellä ja itsekin puolikuntoisena (tai "neljäsosakuntoisena"...).
Kyseessä siis on Hessen viimeinen romaani. Filosofispohdinnallinen kehityskertomus maailmasta, josk maailmanmullistusten ja tieteen ja taiteen näivettymisen seurauksena on jakautunut kahtia. Kastalia on tieteen ylimystön veljeskunta, jota "muu maa" ylläpitää. Siellä ihmisen (lue : miehen) tehtävänä on vain tutkia mielenkiintoisia tieteellisiä aiheita tai toimia veljeskunnan hierarkian tehtävissä. Tähän valioiden joukkoon kuuluu myös Josef Knecth, joka lapsesta saakka on koulutettu veljeskunnan sääntöihin ja elämäntapaan.
Josef osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta jopa Kastalian mittapuun mukaan ja etenee jo nuorena lasihelmiipelimestariksi. Ai, että mikä lasihelmipeli ? No, se on Kastalian ainoa aito tuotos, jossa valiot kilvoittelevat tieteen ja taiteen tietämyksen saralla ja muotoilevat monitieteellisiä kuvioita ja linkityksiä kuvatakseen aiemmin tehtyjä keksintöjä tai taideteoksia, varsinkin musiikin alalla.
Lasihelmipeli myös kristallisoi Kastalian olemuksen. Siellä ei luoda mitään. Taidetta tutkitaan jo olemassaolevien luomusten kautta, tiede pohjautuu aiemmin tehtyihin keksintöihin. Tämä "hedelmättömyys" johtaa Josef Knechtin epäilemään Kastalian tulevaisuutta. Erityisesti lyhyet kontaktit ulkomaailmaan saavat hänet miettimään sekä rakenteen olemassaolon oikeutusta, että miten turvata tuo rakas maailma. Lopulta hän päätyy radikaaliin muutokseen, jonka laajemmat vaikutukset jäävät sitten ihan lukijan spekuloinniksi.
Romaani käsittelee varsin tärkeitä ja myös nykyään ajankohtaisia teemoja. Mikä on taiteen tarkoitus ja olemus ? Miten tiede muokkaa maailmaa ? Mitä tapahtuu, jos emme enää luo uutta ? Onko arvokkaampaa luoda uutta vai tutkia tarkoin jo olemassaolevaa ?
Naisena vähän ärsytti naisten poissaolo. Eivätkö naiset sovellu valioiden joukkoon ? Vai onko kyse kenties siitä, että nainen perusolemukseltaan ja -tarkoitukseltaan luo uutta, eikä siksi sovellu staattisen olotilan ylläpitämiseen ? Silloinhan naisten poisjättämisen voisi melkein tulkita naisen ylistämiseksi...
Minua taitaa tässä flunssan keskellä väsyttää vähän liikaa edelleen ja lienee parasta lopettaa tulkinnat ennen kuin menee liian villiksi. Ehkä minun pitää joskus eläkevuosina lukea tämä taas uudelleen. Jospa sitten ehtisin oikein keskittymään ja pääsisin teokseen sisälle kunnolla. Sen kyllä tiedän, että kirja on mestarillisesti kirjoitettu ja toimi ihan "viihdytyslukemisenakin".