Kisun ABC - keskimmäisen kestosuosikki

Keskimmäisen esikouluaikana etsin kissojen ja koirien kanssa tikkukirjaimilla kirjoitettuja kirjoja. Kirpulla kun oli kauhea hinku lukea, mutta osasi vaan "isot kirjaimet". Aika vähän oli oikeanlaisia kirjoja tarjolla, mutta tämä ostos on ollut totsesti hintansa väärtti. Kirppu kaivaa sen esiin edelleen säännöllisin väliajoin vaikka ekaluokkalainen lukee jo suvereenisti "normaali"-tekstiäkin.

Viimeksi siis luki kaikki kisun aakkoset tänään illalla ja lupasin kirjan laittaa blogiin näkyviin. Tässä siis lukemaan opetteleville oiva apu eli Katja Tukiaisen "Kisun ABC"

Nimensä mukaisesti kirja on tosiaan aapinen. Jokaisen kirjaimen kohdalla on lyhyt, sarjakuvamainen tarina, jossa kuvataan kisun elämän tapahtumia. Ja kisullehan sitten sattuu ja tapahtuu. Hän tapaa faaraon ja merenneidon, lennättää leijaa, leipoo isän kanssa pullaa ja viettää syntymäpäiviä. Oivaltavat pikku tarinat viehättävät niin aikuista kuin lastakin. Kuuntelimme ääneen lukevaa ekaluokkalaista korva tarkkana mekin, vauva ja minä.

Yksi suurista suosikeistamme on kirjaimen U kohdalla. Siinä teksti menee näin :
"Kisu odottaa vuoteessaan - äiti tulee peittelemään - isä tulee peittelemään - sitten tulee uni. "  Kuvien kanssa tietysti vielä parempi.

Absurdia arkea - Italo Calvino : Tämä vaikea elämä

Ihastuin Calvinon Kosmokomiikkaan sen "tieteellisten" linkitysten ja totaalisen absurdin uskottavuuden takia. Siispä käsi ojentui automaattisesti kirjastossa kohti kirjastonhoitajan niin houkuttelevasti esille asettelemaan teokseen samalta kirjailijalta. Enkä voi sanoa pettyneeni - tai no, ehkä vähän kuitenkin.

Siinä missä Kosmokomiikan avaruuteen ja alkuräjähdykseen sijoittuvat novellit ovat todellista satua, "Tämä vaikea elämä" keikuttaa tavallisten ihmisten tavallista elämää absurdiuden laitamailla. Siis ainakin oletan, että kolmessa kirjan tarinassa esiintyvät henkilöt elävät Italialaisittain niin kuin 60-luvulla elettiin.

Kirja on kuitenkin Calvinon, joten ihan normaaliksi ei tarinoita voi sanoa. Ensimmäisessä pariskunta muuttaa uuteen kotiin vain huomatakseen sen olevaan kokonaan muurahaisten valtaama. Toisessa tarinassa veljekset vehkeilevät yhdessä kiinteistökeinottelijan kanssa ja seuraamme talon rakentamisen käänteitä. Kolmannen tarinan päähenkilö muuttaa saastepilven peittämään kaupunkiin. Kaikissa tarinoissa näennäisesti normaalisti käyttäytyvien henkilöiden elämä vääristyy kummalliseksi.

Teemoja kirjasta voi tulkita löytyvän useampiakin. Muurahaisten valtaamissa taloissa ihmiset pyrkivät viimeiseen asti elämään "normaalisti" ja normien mukaisesti vaikka samalla käyvät epätoivoista kamppailua muurahaisyhdyskuntaa vastaan. Kukaan ei oikeastaan edes yritä etsiä todellista syytä tai ratkaisua tilanteeseen. Kun uusi pariskunta korottaa ääntään hallinnon tukemaa muurahaistentorjuntaa vastaan, jonka epäillään itse asiassa olevan muurahaisten lähteenä, huomaavat he äkkiä olevansa yksin, vaikka kaikki naapurit tukeaan vannoivatkin.

Kiinteistökommelluksissa ilmenee veljesten voimattomuus keinottelua kohtaan ja miten nopeasti rahantarve saa ihmisen turvautumaan samantyylisiin keinoihin. Tämä tarina kolahti minuun kaikkein vähiten, joten ei siitä sitten sen enempää.

Kaikkein mielenkiintoisin tarina on viimeinen. Saastepilven keskellä elävä lehtimies pohtii teollisuuden saastuttavuuden, teollisuuden voittojen ja hyötyjen sekä ammattijärjestöjen välisiä suhteita. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että tarina on kirjoitettu 60-luvulla. Teemat ovat edelleen aika samanlaisia, enkä tiedä miten paljon on asenteissa ja tekopyhyydessä oikeasti muuttunut. Ympäristöpohdintojen lisäksi päähenkilö myös ihmettelee rakkaussuhdettaan kauniiseen ja rikkaaseen Claudiaan.

Ihan on siis luettava kirja, mutta jotenkin tästä puuttuu tuo Kosmokomiikan taika. Syynä saattaa olla tarinoiden aika ja paikka. Ehkäpä 60-luvun Italia on minulle liian kaukaista, mutta kuitenkin liian tuttua. Pitäisi tietää, muttei kuitenkaan tunne. Avaruus ja ajan alkupisten ovat kaikille yhtä kaukaisia ja vieraita. Siksi varmaan Kosmokomiikan tarinoihin on helpompi päästä sisälle. Epämukavuus on lievempää, kun ihmisyyden piirteiden kuvaus ei liippaa liian läheltä.

Kotiäidin päivähuvit ja -herkut

 
Mitä katsoo hoitovapaalla oleva äiti telkkarista ? Ostoskanavia ? No ei  sentään, tulisi jossain vaiheessa liian kalliiksi. Tallennettuja elokuvia ja tv-sarjoja ? Ei pysty pysymään kärryillä niin pienissä pätkissä. Toto ei pysy tarpeeksi paikallaan telkkarin lähellä vaan pitää juosta perässä parin minuutin välein. Tämä äiti on siis addiktoitunut erilaisiin ruokaohjelmiin. Reseptin pystyy seuraamaan toisella silmällä ja kaiken lisäksi hyvistä ohjelmista saa inspiraatiota perheen nälkäisten ruokkimiseen.

Mitä sitten viime aikoina on tullut seurattua ?


Ehdottomaksi suosikiksi on tällä hetkellä noussut AVAlla pyörivä Market Kitchen. Sen tallennan joka päivä pätkinä katsottavaksi pienen maitohetkinä. Britannian kokkitaivaan tähdet käyvät siellä esittelemässä reseptejään ja pitämässä hauskaa kamujen kanssa. Samalla voi kateellisena ihastella Borough Marketin valikoimia. Lisäksi ohjelmassa esitellään "ajankohtaisia" ruokatrendejä, missä tosin hiukan aina välillä häiritsee, että kyseessä on kausi 2010. Emme me sentään ihan niin paljon täällä Suomessa enää perässä ole. Niin, ja ohjelmasta löytyy ihan oikeasti hyviä reseptejä ja kun ne löytyvät myöskin netistä (Market Kitchen recipes),  ei tarvitse edes yrittää kirjata ylös katsoessa.

Toinen digiboksiin tällä hetkellä tallentuva ohjelma on vanha tuttu Nigella. Valittelin aikoinaan Nigella Kitchen - kirjan  mielenkiinnottomuutta sen vähän toistaessa vanhoja ideoita, mutta kyllä tuo sarja näköjään vaan tulee katsottua. Ehkä sen pelastaa vauvan kanssa katsominen. Ei ehdi samalla tavalla hermostumaan ja kyllästymään Nigellan maneereihin. Eikä siinä mitään, hyviä reseptejähän siinä on. Piti kokeillakin Venetsialaista porkkanakakkua, mutta kun loppupeleissä ei kaapeista löytynyt kuin ne porkkanat niin jäi tällä kertaa tehtävien listalle. Sen sijasta tehtiin viikkoillan jälkkäriksi Market Kitchenistä bongattu herkkuresepti.

Kun kevät tulee, niin minuun iskee vielä normaalia kovempi sitruunanhimo. Onneksi nykyään saa luomusitruunoita jo suurimmasta osasta ruokakauppoja, joten kuoriraastetta pystyy törkkäämään vähän joka ruokaan. Sitruunanhimosta johtuen varmistin kaapista löytyvän tarpeelliset ainekset jo kesken reseptin katsomisen, enkä tosiaan pettynyt. Helppoa ja herkullista ! Ihanan sitruunaista ja raikasta. Crème Fraîche toi mukavan täyteläistä makua rinnalle ja pakasteesta löytyi seuraksi vielä oman pihan vadelmia... Resepti löytyy tuon seuraavan linkin takaa ja kannattaa selailla paikkaa muutenkin. Se on täynnä inspiroivia herkkuja :-) Lemon and passion self saucing pudding

Suomalaista fantasiaa III - Ilkka Auer : "Hyinen hauta"

Nonnan tarina jatkuu tässä Lumen ja jään maa -sarjan kolmannessa osassa. Tällä kertaa seuraamme hänen seikkailuaan luminoidan vahvimpien taitojen etsimisessä. Samalla myös Nawyrin valtakunnasta saapuu lisää "pahiksia" Nonnan hallinta tai tuhoaminen mielessään. Enempää en taida sitten itse tarinasta tässä paljastaakaan, ettei mene piloille uusilta lukijoilta...

Juonellisesti tämä on selkeäsi "väliosa", jonka aikana Nonna saavuttaa lopullisen mahtinsa. Se ei kuitenkaan vähennä laisinkaan tarinan jännittävyyttä ja vetävyyttä. Itse asiassa, tämän osan jännite veti minut vauhdilla heti perään sarjan viimeiseen osaan. Jotenkin tuntuu, että tarina vasta nyt pääsee oikein kunnolla vauhtiin.

Auer on rakentanut jäisen valtakunnan kuvauksen jälleen kerran taitavasti. Jään ja lumen alle hautautuneet maat eivät tunnu tylsiltä, vaan sieltä löytyy jos jonkinlaista yllätystä, eri hahmoista puhumattakaan. Sudet, ihmissudet, peikot, hiidet ja muinaiset jumalat vilisevät Nonnan taipaleella ja mahtuupa mukaan yksi hornan hurttakin. Huolimatta mielikuvituksellisista tapahtumista ja hahmoista, tarina pysyy kasassa ja tuntuu peräti uskottavalta.

Mitä pidemmälle olen sarjaa lukenut, sitä enemmän siitä pidän. Tästä osasta on jo vaikea keksiä valittamista, sen verran tiukasti olin tarinan imussa. Tietysti aina voisi kiukutella loppuratkaisua valmistelevista osista, mutta enpä taida viitsiä. Kun kerran se viimeinenkin osa on käsissä ja odottaa yöpöydällä.

Elizabeth Noble : Lukupiiri

Kirja lukupiiristä, jossa luetaan kirjoja. Mielenkiintoinen asetelma sinänsä, mutta tässä kirjat jäivät kyllä ihan sivuosaan ja lukupiiri toimi pelkkänä kevyenä kehyskertomuksena tarinoille lukupiirin jäsenten elämästä vuoden aikana. Aika peruskamaa "naisten kirjallisuuden" saralta, jos tuollainen termi sallitaan. Minä tarkoitan tuolla kirjoja, jotka eivät ole ihan perusromanttista hömppää, mutta jotka ovat kuitenkin kevyitä lukea ja keskittyvät ihmissuhteiden (lue : monasti rakkaussuhteiden) kuvaamiseen.

Lukupiirin jäseniä ei ole hurjan montaa, mutta näiden viiden naisen elämistä löytyy jo lapsettomuutta, pettämistä, eroja, sopimisia, vauvoja, onnea ja onnettomuutta. Välillä melkein hengästyttivät kaikki erilaiset tapahtumat ja suhdekiemurat, mutta oli tätä ihan kiva lukea.

Vähän jäi sellainen tunne, että kirjasta olisi saanut mielenkiintoisemman, jos lukupiirin lukemat kirjat olisivat kietoutuneet paremmin itse tarinaan. Nyt tuntui siltä kuin lukisi kahta kirjaa. Toisessa vatvottiin mielipiteitä lukupiirin kirjoista, tosin vain ihan vähän. Toisessa taas seurattiin "todellisen" elämän tapahtumia.

Se sitten siitä - välipalakirja, vaikka olikin aika paksu (melkein 500 sivua). Nyt taas pyörinkin fantasiamaailmassa ja seuraan Nonnan seikkailuja. Vielä kun ehtisi lukemaan niin kaikki olisi hyvin. Tällä viikolla on mennyt monta päivää, kun en ole lukenut sivuakaan...

Tästäkö se alkaisi ?

Meidän poikien lukupäiväkirjoissa on ollut viime aikoina kovasti hiljaista. Yhtenä syynä on ollut se, että suurin lukeminen on tapahtunut koulun pulpettikirjoilla, joista minulla ei ole mitään tietoa, mutta osansa on ollut parilla muullakin seikalla.

Ensinnäkin keskimmäinen on lukenut pääasiassa pätkiä erilaisista lasten tietokirjoista, joita on vastaan sattunut omasta hyllystä tai kirjastosta. Niitä en oikein ole tullut kirjanneeksi mihinkään. Päivittäin olemme vaan saaneet kuulla erinäisiä faktoja painovoiman synnystä (tästä piti oikein soittaa mummillekin), dinosaurusten tuhosta, pingviinien koosta verrattuna sinivalaisiin ja monesta muusta mielenkiintoisesta jutusta.

Toiseksi - ja tästä olen itse asiassa myös aika innoissani - esikoinen luki puoliksi pakottamalla C.S. Lewisin "Velho ja leijona"-kirjan ihan kokonaan. Sitten hän ihan vapaaehtoisesti kaivoi taas esille Harry Potterin toisen osan ja ryhtyi lukemaan - KÄSKEMÄTTÄ !

Tästäkö se alkaa ? Toivotaan. Ainakin tuo ylläoleva kuva on äidistä tosi kiva :-)

Suomalaista fantasiaa II - Ilkka Auer "Varjoissa vaeltaja"

Yhtenä yönä viime viikolla siirsin vauvaa sängyssä, kun ranteessa naksahti. Sen jälkeen sitten en olekaan sillä kädellä mitään pahemmin nostellut tai koneella kirjoitellut. Siksi tämäkin (lyhyt) teksti tulee pienellä viiveellä. Katsotaan, miten jatkossa käy. Esikoisen kanniskelusta hankittu enemmän tai vähemmän krooninen jännetupen tulehdus yleensä vaimenee aika nopeasti, mutta... kun nyt on taas tuota vauvan kanniskelua ja vaunujen työntämistäkin aikalailla...

Lumen ja jään maa - sarjan toisessa osassa Nonna kehittyy noitana ja joutuu siinä sivussa sekaantumaan valtapeleihin maan hallinnasta. Nonnan voimat lisääntyvät hänen opiskellessaan Hiidenkynnen Astridin ja sysilouhi Nereidin johdolla ja testatessa voimiaan erilaisten henkien hallinnassa. Itse juoni ei tässä osassa kuitenkaan keskity pelkästään Nonnan kehitykseen, vaan jännittävimmät tapahtumat liittyvät hänen ystävyyteensä juuri kuolleen Eymund-kuninkaan tyttäreen Freyaan, joka julistautuu maan hallitsijaksi. Kaikki eivät myönnä tytön oikeutta valtaistuimeen ja kuninkaan istuinta havittelee itselleen useampikin herra. Sysipään Ingolf ryhtyy vallankumoukseen ja juonitteluun osallistuu niin ihmissukulaisia, kuin Hornan herran kätyreitä. Nonnaa tarvitaan avuksi.

Tämäkin osa on täynnä jännittäviä tapahtumia, mutta tempo on ehkä kuitenkin hiukan hitaampi kuin ensimmäisessä osassa. Juonen suvantokohdissa seuraamme Nonnan kehitystä ja opimme lisää myös Louhikansasta. Vaikka osa toimiikin mainiosti ihan itsenäisenä romaanina, niin välillä tuntuivat varsinkin Nonnan kehitysvaiheet lähinnä valmistelevan tulevia tapahtumia. Sarjan seuraavissa osissa paljastunee, oliko näin.

Ensimmäisen osan kohdalla urputtamani naiivius ei häirinnyt kakkosessa. Ystävät olivat jo löytyneet ja nyt ilmaantui vihollisia oikein roppakaupalla. Henkilöhahmot ovat vieläkin vähän turhankin "hyviä" ja "pahoja", mutta sävyjä alkaa löytymään lisää, varsinkin Louhikansan edustajista. Myöskin vallanhimon vaikutuksia sinänsä kunniallisiin miehiin tutkailtiin tarinan temmellyksessä.

Kuten ensimmäinenkin osa, fantasian klassisia hahmoja vilisee tarinassa. Samoin tarinan käänteet ja asetelmat ovat hyvinkin perinteisiä. Siksi ehkä lukeminen tuntui välillä vähän puuduttavaltakin. Kun melkein arvasi, mitä seuraavaksi tapahtuu, niin ei aina jaksanut lukea Nonnan pohdintoja ja matkan etenemistä. Perinteisyys on toisaalta kuitenkin myös kirjan vahvuus. On mielenkiintoista seurata teemojen käsittelyä.

Kaikkiaan nämä kaksi osaa ovat lukemisen arvoisia ja niistä nauttii. Tosin minä otin seuraavaksi fantasiasta pienen breikin ihan toisentyyppisen kirjan muodossa, kun kerran tuli tuolla kirjastossakin käytyä. Niillä kirjoilla, kun on eräpäivät, toisin kuin omasta hyllystä löytyvillä.

Suomalaista fantasiaa - Ilkka Auer : Sysilouhien sukua

Sysilouhien sukua aloittaa Ilkka Auerin Lumen ja jään maa - fantasiasarjan. Ensimmäisessä osassa tutustumme yksitoistavuotiaaseen Nonnaan, joka joutuu suojelijajääkarhunsa kanssa lähtemään pitkälle matkalle etsimään kadonnutta kaksoissisartaan ja pakoon kostonhimoista pahaa henkeä. Matkan päämääränä on pelottavan jäänoidan linna.

Caldian valtakunta on täynnä myyttisiä hahmoja aina lohikäärmeistä vanhoihin jumalhahmoihin ja Nonna tapaakin heistä monia matkallaan. Hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta pikkuisen kaksiulotteisia, hyviä tai pahoja. Lisäksi Nonnan kokemukset uusista tuttavuuksista ovat melkein yksinomaan positiivisia. Tutustuminen voi tapahtua jännittävissäkin merkeissä, mutta hyvin nopeasti tilanne rauhoittuu ja taas löytyi uusia ystäviä ja auttajia. Kirjasarja on kohdistettu nuorille, joten tämä lukija saattaa olla vähän liian vanha ja liikaa fantasiakirjallisuudessa ryvetetty. Siksi ehkä tuo ylenpalttinen ystävällisyys ja positiivisuus kirjassa herättää tuntemuksia myös pienestä naiiviudesta. Hahmot jäävät paperisiksi eikä heistä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa vielä oikein löytynyt todella koukuttavaan tarinaan kuuluvaa syvyyttä.

Tarina itsessään on viihdyttävä ja erilaisia tapahtumia riittää matkan varrella. Lyhytjänteisemmällekään lukijalle ei aika tule tämän parissa pitkäksi ja fantasiakirjallisuuden klassiset kuviot aarretta vartioivasta lohikäärmeestä ja mustilla hehkuvasilmäisillä hevosilla ratsastavista pahoista hengistä tulevat tutuksi. Auer on totisesti genrensä edustajat lukenut.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa nuorille, varmaan jostain 10v ylöspäin. Ainakin voisin kuvitella oman poikani (9v) kiinnostuvan tarinasta, jos hänet saisi tälläisiä yli 400 sivuisia tiiliskiviä edes avaamaan. Odotan toki itsekin seuraavien osien lukemista (varsinkin, kun ne alennusmyynnistä tuli hankittua). Jännä nähdä, miten tarina ja henkilöt kehittyvät.

Venetsiavierailu - Donna Leon : Unelmien tyttö

Hessen jälkeen oli tarvetta jollekin vähän kevyemmälle ja sellaiseksi valikoitui alennusmyyntikasasta Donna Leonin Unelmien tyttö. Guido Brunetti on aina yhtä charmantti ja jopa hellyyttävän oikeamielinen. Venetsia esiintyy aina Leonin kirjoissa edukseen ympäristönä, vaikka venetsialaisista välillä vähän materialistisen ja luokkatietoisen kuvan saakin.

Ihan kevyeksi dekkariviihteeksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi luokitella. Teemoiltaan  se on vähän synkempi kuin jotkut aikaisemmin lukemani Leonit. Kanavasta löytyneen pienen tytön kuoleman selvittely tuo esille nurjia puolia sekä pakolaisten elämäntavoista, heitä auttavista henkilöistä että myöskin hyvin toimeentulevien venetsialaisten moraalista. Lisäksi kyseenalaistetaan jopa poliisilaitoksen moraali ja integriteetti. Loppuratkaisu jättääkin vähän pahan maun suuhun ja eniten käy sääliksi pientä uhria. Tuntuu, ettei hänestä välitä kukaan muu kuin hänet kanavasta onkineet poliisit ja hekin olosuhteiden pakosta vain hetkellisesti. Päällimmäisenä jää mieleen ihmisen voimattomuus. Mitään ei voi tehdä vaikka haluaakin auttaa. Haasteet ovat liian suuria ja tapahtumien kulkuun vaikuttavat vastavoimat liian voimakkaita.

Taattua laatua kuitenkin dekkarien ystävälle. Halu matkustaa Venetsiaan lisääntyi taas hiukan, huolimatta sen toimimisesta synkkien tapahtumien taustana...

Tästä kirjasta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Jääköön kuitenkin tällä kertaa tähän, ettei tule liikaa juonipaljastuksia. Muutenkin ovat arvioni jääneet viime aikoina vähän lyhyemmiksi. Ei oikein energia riitä syvällisempiin sepustuksiin.  

Nuoruuden lukukokemuksia uusimassa - Hermann Hesse : Lasihelmipeli

Nyt täytyy kyllä myöntää, että edes lukemisen aikana ei mieleeni noussut mitään muistikuvia aikaisemmasta tutustumisesta. Ja kuitenkin tiedän tämän joskus lukeneeni. Enkä tiedä tulenko edelleenkään kirjasta paljon muistamaan. Tämä on sen laatuinen pläjäys, joka vaatisi keskittymistä ja nautiskelua, ei lukemistä pienissä pätkissä flunssaisen perheen keskellä ja itsekin puolikuntoisena (tai "neljäsosakuntoisena"...).

Kyseessä siis on Hessen viimeinen romaani. Filosofispohdinnallinen kehityskertomus maailmasta, josk maailmanmullistusten ja tieteen ja taiteen näivettymisen seurauksena on jakautunut kahtia. Kastalia on tieteen ylimystön veljeskunta, jota "muu maa" ylläpitää. Siellä ihmisen (lue : miehen) tehtävänä on vain tutkia mielenkiintoisia tieteellisiä aiheita tai toimia veljeskunnan hierarkian tehtävissä. Tähän valioiden joukkoon kuuluu myös Josef Knecth, joka lapsesta saakka on koulutettu veljeskunnan sääntöihin ja elämäntapaan.

Josef osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta jopa Kastalian mittapuun mukaan ja etenee jo nuorena lasihelmiipelimestariksi. Ai, että mikä lasihelmipeli ? No, se on Kastalian ainoa aito tuotos, jossa valiot kilvoittelevat tieteen ja taiteen tietämyksen saralla ja muotoilevat monitieteellisiä kuvioita ja linkityksiä kuvatakseen aiemmin tehtyjä keksintöjä tai taideteoksia, varsinkin musiikin alalla.

Lasihelmipeli myös kristallisoi Kastalian olemuksen. Siellä ei luoda mitään. Taidetta tutkitaan jo olemassaolevien luomusten kautta, tiede pohjautuu aiemmin tehtyihin keksintöihin. Tämä "hedelmättömyys" johtaa Josef Knechtin epäilemään Kastalian tulevaisuutta. Erityisesti lyhyet kontaktit ulkomaailmaan saavat hänet miettimään sekä rakenteen olemassaolon oikeutusta, että miten turvata tuo rakas maailma. Lopulta hän päätyy radikaaliin muutokseen, jonka laajemmat vaikutukset jäävät sitten ihan lukijan spekuloinniksi.

Romaani käsittelee varsin tärkeitä ja myös nykyään ajankohtaisia teemoja. Mikä on taiteen tarkoitus ja olemus ? Miten tiede muokkaa maailmaa ? Mitä tapahtuu, jos emme enää luo uutta ? Onko arvokkaampaa luoda uutta vai tutkia tarkoin jo olemassaolevaa ?

Naisena vähän ärsytti naisten poissaolo. Eivätkö naiset sovellu valioiden joukkoon ? Vai onko kyse kenties siitä, että nainen perusolemukseltaan ja -tarkoitukseltaan luo uutta, eikä siksi sovellu staattisen olotilan ylläpitämiseen ? Silloinhan naisten poisjättämisen voisi melkein tulkita naisen ylistämiseksi...

Minua taitaa tässä flunssan keskellä väsyttää vähän liikaa edelleen ja lienee parasta lopettaa tulkinnat ennen kuin menee liian villiksi. Ehkä minun pitää joskus eläkevuosina lukea tämä taas uudelleen. Jospa sitten ehtisin oikein keskittymään ja pääsisin teokseen sisälle kunnolla.  Sen kyllä tiedän, että kirja on mestarillisesti kirjoitettu ja toimi ihan "viihdytyslukemisenakin".