Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Nyt on Mikkelihuumasta taas selvitty, töitä paiskittu ja edessä ihanan rentouttava viikonloppua. En aio tehdä mitään - tai no, kotihommia tietysti, mutta noin muuten ollaan ihan rauhassa kotona. Ehkä sitä voisi vaikka pihalla tehdä jotain kesään viittaavaa... Ainakin lukemista on ohjelmassa. Viimeisen viikon ajan olen mennyt pääasiassa äänikirjoilla ja sitäkin vähän satunnaisesti. Dekkaria löytyisi Kobosta seuraavaksi.
Jo jokin aika sitten sain luettua loppuun Milja Kauniston Olavi Maununpojasta kertovan trilogian viimeisen osan Piispansormus. Minä sitten pidän näistä Milja Kauniston kirjojen nimistä. Synnintekijä kuvasi juurikin päähenkilöään. Kalmantanssi löytyi tarinan monelta tasolta ja sai miettimään spiraalimaisia kuvioita juonestakin. Piispansormuksessakin on sormuksella keskeinen rooli ja se nousee pahuuden, vallan ja lopulta myös häviön symboliksi tarinan edetessä.
Jo aiemmista osista tuttu rikas ajankuvaus jatkuu ja keskiajan hajut, maut ja tavat nousevat elävinä lukijan mieleen. Juoni jatkuu siitä, mihin toinen osa loppui. Täytyy myöntää, että ensimmäinen, Etelä-Ranskaan sijoittuvat pätkä ei oikein saanut minua lämpenemään. Jotenkin tuli sellainen olo, että tarina olisi voinut vaikka loppua toiseen osaan. Se ei vain oikein edennyt. Ehkä olin alitajunnassani niin tietoinen siitä, miten tapahtumat varmastikin etenevät, enkä oikein pitänyt niistä. Jumitti siis pikkuisen.
Kun päästiin Pariisiin tahti muuttui, historialliset tapahtumat ja henkilöt tulivat lähelle. Olavi pääsi lähemmäs valtaapitäviä ja pelin panokset kasvoivat. Olavi on edelleen vähän samanlainen nahjusmainen otus kuin koko trilogian ajan, mutta kuitenkin myös omalla tavallaan sympaattinen ja rakastettava. Hänen ilmiömäinen kykynsä luovia kaikkien vaarojen läpi, naamuilla mutta tuhoutumatta, pitää mielenkiinnon yllä kiemuraisempienkin juonenkäänteiden läpi.
Monessa kohtaa tarinaa mietin myös, miten kirjan kertoman rakkaustarinan oikein voi käydä. Loppu olikin sitten melkein nerokas. Jotenkin tuollainen loppu oli juurikin uskottava. Mikä tahansa muu olisi tehnyt tarinasta joko liian dramaattisen tai liian imelän tai muuten vaan rikkonut romaanin tyylin ja linjan.
Olavin vanhetessa ja kai vähän seestyessäkin, tuntuu myös kirjojen tyyli hiukan hioutuvan vähemmän rosoiseksi. Synnintekijä herätti paheksuntaa, Kalmantanssi oli jo helpommin sulateltavissa herkemmilläkin ja Piispansormus tuskin sitten enää kohotuttaa kovin paljon kulmakarvoja. Minä olen koko ajan ollut sinut hieman ruumiillisemmankin tyylin kanssa, kun se minusta keskiajasta kertovaan kirjaan niin sujuu, mutta vähän samantyylisen ajatuspolun kuljin läpi minäkin osasta toiseen siirtyessäni. En tiedä, onko kyseessä tottumus vaiko todellinen muutos, mutta tältä se nyt ainakin tuntuu.
Kaikkiaan trilogia muodostaa rikkaan, raikkaan, rosoisen, liikuttavan ja vähän naurattavankin kokonaisuuden. Pidin kovasti. Milja Kaunistolla on ihan omanlaisensa tapa kertoa, eikä hän päästä sen paremmin henkilöhahmojaan kuin lukijoitaankaan helpolla. Historiallista faktaa ja fiktiota tuli taas vastaan oikein roppakaupalla ja mikäs sen parempaa?
Kirja on saatu luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti