Ohoh, eipä tässä oikein muuta voi sanoa. Helmikuussa tuli luettua peräti 11 kirjaa. Hurjaa!
Sitä se rentoilu hotellissa teettää - Kun ei tarvitse käydä läpi (muuton) työlistoja päivätöiden päälle, on aikaa istahtaa sohvalle lukemaan. Remonttievakko ei välttämättä tunnu yhtään hullummalta, kun oikein päättää ottaa rennosti ja levon kannalta.
Ihan kivaa siis on ollut muuten, mutta ollaan kärvistelty pojan kanssa molemmat flunssan kourissa ja minun poskiontelotulehdukseni ei piitannut antiobiooteista tuon taivaallista. Nyt katsotaan, josko punkteeraus olisi tehnyt tehtävänsä. Tulipa sekin koettua ja aika vänkä tunne olikin, kun neula painettiin ruston läpi että ruksahti.
Mutta siis... yksitoista kirjaa.
Itsestäänselvänä löytyy listalta Virginia Woolf ja Night and Day. Lukupiiri on edennyt jo kolmanteen kirjaan ja kahdesta ensimmäisestä vähän jotain kirjoittelinkin tänne.
Dekkareita tai edes jotenkin murhia/rikoksia sisältäviä kirjoja löytyy helmikuun luetuista peräti viisi. Muistelin ihan viihtyneeni Vampire Knitting Club - sarjan parissa, joten otin välikuunneltavaksi vastaavan kirjakerhon. Valitettavasti nyt oli kyllä kirjailija laiskistunut ja tuo taisi olla tämän kuukauden pohjanoteeraus. Ei jatkoon, eikä varsinkaan suositteluun. Noin laiskaa loppuratkaisua en olekaan lukenut pitkään, pitkään aikaan. Siis että murhaaja siitä vaan ilmoittautuu, kun bileissä vähän sankaritar pitää puhetta... ? Joopa joo.
Noin muuten oli ihan hauskoja dekkareita, jotka nyt sinänsä eivät jättäneet mitään hurjan vahvoja muistijälkiä, mutta viihdyttivät aikansa. Paula Hotin Murha Ylämaalla ja Murha Edinburghissa olivat miljööltään houkuttelevia. Alkoi tehdä mieli matkailemaan Skotlannin suuntaan. Richard Osmanin uusimman sarja-aloituksen Ratkomme murhia luin alkukuusta ja olihan tuo ihan viihdyttävä. En tosin suoralta kädeltä oikein muista enää tarinaa. Madeleine Gustafssonin Murha muistoissa jatkaa dekkarikirjailijasta kertovaa sarjaa. Kyseinen sarja on ollut positiivinen yllätys, sillä kirjat tuntuvat vain parantuneen sarjan edetessä.
Dekkarifantasian lisäksi luin pari muutakin genreen kuuluvaa. Jonathan Strange ja herra Norrel osoittautui jännäksi sekoitukseksi kuivakkaa teoriaa ja mielikuvituksellisia käänteitä englantilaisen teoreettisen ja käytännöllisen magiikan parissa. Käärme & yön siivet puolestaan hyödyntää melko yleistä altavastaajasta selviytyjäksi kuviota eli kasvatti-ihminen vastaan vampyyrit suuressa kilpailussa. Olihan tuossa tietysti vähän romantiikkaa ja paljon poliittisia kuvioita, sekä tietysti verta ja suolenpätkiä.
Viihdettä edusti helmikuussa Ulla Onervan Hattaradilemma, jossa viehätti varsinkin romanttisen viihteen puolustus. Oikukkaan romantikot olisi minullekin sopiva kerho.
Tietokirjoja helmikuuhun mahtui peräti kaksi. Kunpa saisin hänen elämänsä on kaksoiselämäkerta Venni Soldanista ja Helene Scherfbeckista. Kaksi aikalaista, kaksi taiteilijaa, kaksi naista - ja hyvinkin erilaiset elämänkohtalot, jotka vuosien varrella koskettivat toisiaan. Mielenkiintoinen kirja. Sinuhe egyptiläisen maailma arkeologin silmin puolestaan oli joululahjakirjani, johon pääsin kunnolla tarttumaan vasta helmikuussa (sattuneesta syystä). Tykkäsin, mutta eniten siitä varmaan saisi irti, jos lukisi romaanin rinnalla kappale kerrallaan.
Että sellainen huima lukukuukausi ja samanlainen tahti näyttää ainakin jollain tasolla jatkuvan. Totokin (13v) on nyt jostain syystä päättänyt lukea klassikoita ja minäkin palaan 40 vuoden tauon jälkeen uudelleen Orwellin Vuonna 1984 dystopian pariin. Puolessa välissä menen tällä hetkellä ja mietin, josko tuosta saisi pojan kanssa keskustelun tynkää aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti