24.12.2020

Yöjuna lukujoulukalenterina

On jouluaatto ja joulukalenterikirjan viimeinen luku luettu. Toto piti pintansa loppuun asti ja luki 24 lukua, päivä kerrallaan. 

Minä en ihan pysynyt tahdissa, mutta etuillut en yhtään. 

Karin Erlandsson, Peter Bergting : Yöjuna
Oma ostos joulukalenterikirjaksi 

Yöjunassa jäljittäjät etsivät kadonneita. Rakkaansa voi löytää jättämällä houkuttimeksi matkamuiston ja Danjan isoäiti on ihan kadoksissa. Valitettavasti isoisän rakentama Yöjuna ei ole vielä kokonaan valmis eikä hopeista avainta ei löydy mistään. 

Yöjuna on herttainen ja lämmin kertomus rakkaudesta ja kaipauksesta. Tummia sävyjä, mutta myös toivon pilkahduksia. Ystävyyttä. Pidimme Toton kanssa kovasti kirjasta ja se toi omaa tunnelmaansa joulukuulle. 

Henkilöhahmot näyttävät omat rosoisuutensa, eikä kaikki ole aina hyvin. Sävyjä riittää eli missään kohtaa ei ole tylsää. Luvut vievät tarinaa jouhevasti eteenpäin.  Jokainen muodostaa oman kokonaisuutensa, mutta jättää sellaisen sopivan cliffhangerin, että seuraavaa päivää oikein odottaa. 

Lisäksi Yöjuna-kirjan kuvitus on jotenkin ihanan jouluisen värikäs ja tunnelmallinen. Kuvia ei ole liikaa eli kuvakirjasta ei voi puhua, mutta ne elävöittävät ja täydentävät tarinaa kauniisti. 

Olen tyytyväinen, että kirja tuli hankittua. Mikä voisi olla mukavampaa joulunodotuspuuhaa kuin lukeminen ? Varsinkin, kun kirja pitää lumottuna kaikki 24 päivää. 

Toto taisi kiteyttää oleellisen : 

"Hyvä tarina. Yöjuna oli 5/5"

8 kommenttia:

  1. Hieno kirja ja tykkäsin kuvituksesta. Joko Helmenkalastaja on luettu? Sama kirjailija.

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kauniit kuvat tosiaan. Helmenkalastaja on meillä molemmilla vielä lukematta...

      Poista
  2. Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi Minna <3
    Peukut Totolle kirjan lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Totollakin on jo kolmas joululahjakirja menossa... :-) Äitiinsä tullut. Minustakin joululomalla oli aina ihan parasta ottaa joululahjasuklaat viereen ja lukea lahjakirjoja..

      Poista
  3. Tämä oli kyllä niin upea kirja, jonka voisin lukea uudestaankin. Juuri sellainen kaikenikäisille lukijoille sopiva teos.

    Ihania välipäiviä teille! Toivottavasti saat lomailla toisin kuin allekirjoittanut, joka ahnehti lomansa joulunalusviikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva kirja, joka piristi koko joulukuun. Välipäivät olen taas töissä, mutta ainakin tänään oli niin hiljaista, että tuntui melkein lomalta.

      Poista
  4. Oikein hyvää vuodenloppua ja tulevaa vuotta Minna.

    VastaaPoista