24.5.2020

(Luku)päiväkirja eli Jumittaa!

Helatorstai 21.5.2020 

Nyt jumittaa pahemman kerran. Olen keksinyt vaikka mitä sijaistoimintoja lukemisen tilalle. Viimeksi kaivoin vapaapäivän huviksi kohta puolitoista vuotta kesken olleen sukankutimen. Sekin edistyi tänään enemmän kuin yksikään kesken oleva kirja...

Minä vähän luulen kärsiväni "etätyöapatiasta". Se on kuulemma ihan oikea oireyhtymä pitkään samassa ympäristössä työtä tehneille (ja oleskelleille). Mikään ei oikein huvita, eikä töiden aloittaminen onnistu oikein millään. Tosin luulin tuon vain olleen alkuviikon työmotivaation puutteen syynä, mutta näköjään samat oireet ovat myös kotihommien ja peräti kirjojen lukemisen kohdalla.

Onneksi on pitkä viikonloppu! Minulla on huomennakin vapaapäivä. Jos saisin aikaiseksi edes sen jo kauan himoitsemani raparperipiirakan...

Lukeminen on alkuviikosta jäänyt lähinnä pieneen äänikirjakuunteluun. The Strange Case of the Alchemist's Daughter kerää juoneensa yhä enemmän klassikoiden henkilöhahmoja. Nyt viimeksi näyttämölle astuivat Renfield ja Van Helsing...


Sunnuntai 24.5.2020

Että on ollut kiva viikonloppu. Neulomista, leipomista, pikkuisen siivousta... yleensä vain kotona touhuilua.

Erityisesti olen ollut onnessani uudelleen löytyneestä neulomistuulesta. Ehkä nuo sukat voivat sittenkin valmistua jo ennen 2025... ei sitä tiedä. Ainakin edistymistä on tapahtunut reippaasti ja nyt tajusin voivani sittenkin kuunnella kirjaa samaan aikaan kun neulon, huolimatta kirjoneuleesta. Tosin kirja ei saa olla mitään kovin vaikeaselkoista ja keskittymistä vaativaa. The Strange Case of the Alhemist's Daughter on juuri passeli.

Tarina vetää, henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja klassikoiden bongaus viihdyttävää. Aika harvoin pidän fanifiktiosta, mutta tämä on jotenkin mielenkiintoinen. Ehkä siksi, että tarinat kerrotaan alkuperäisten kertomusten objektien näkökulmasta. He ovat aktiivisia toimijoita. Sinänsä ei liene yllättävää, että kyse on nuorista naisista. Virkistävää (vaikka toki vähän osoittelevaa), kun näkökulma kääntyy.

Yhtään kirjaa en ole tällä viikolla saanut luettua loppuun. Tuosta äänikirjastakin puuttuu vielä puolisen tuntia...

4 kommenttia:

  1. Mulla lukeminen jumitti todella pahasti pari vuotta sitten juuri näin keväällä. Yllättäen innostuin äänikirjoista ja ne veivätkin mennessään. Enää ei jumita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin yrittänyt vaihdella lukupaikkaa, kirjaformaattia, kirjaa... Luulen, että tässä on nyt kyse yleisestä tylsistymisestä, kun kevät on mennyt suurin piirtein tässä 100m säteellä.
      Äänikirjat kyllä usein ovat (yllättäen?) se helpoin formaatti - ehkä siksi, että siinä voi tehdä muuta samalla. Kiva, jos sait niiden avulla jumit avattua :-)

      Poista
  2. Upeat sukat tulossa! Minäkin olen toivonut neulomistuulta takaisin. Muutamana iltana olen jo innostunutkin tänä keväänä neulomaan. Nyt vain tyssäsi, kun sain edellisen työn valmiiksi ja pitäisi päättää, mitä aloitan seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla jäi neulominen vuosiksi, kun eivät ranteet kestäneet ja nyt on näköjään vähän tällaista aaltoilevaa ja puuskaista :-) Toivottavasti löydät jonkin kivan mallin.

      Poista