4.1.2020

Äänikirja vai kuunnelma?

Äänikirjoja on monenlaisia. Osassa lukija lukee tekstiä ilman sen kummempia painotuksia, toisissa taas äänenpainoilla ja rytmityksillä, jopa äänen korkeuden pienillä vaihteluilla tuodaan esim. kertojavaihteluja esiin. Toisinaan lukijoita voi olla useampia, joskus dialogia käydään eri esittäjien välillä. Lukijoiden lisäksi voi äänikirjassa olla musiikkia tai erilaisia äänitehosteita - ei kun, hetkinen - onko silloin kyseessä jo kuunnelma ?

Missä kohtaa äänikirja muuttuu kuunnelmaksi ?

Lempparikuuntelupaikkani joululomalla

Kysymys ilmaantui mieleeni kuunnellessani viimeisintä "äänikirja" -hankintaani eli Jeeves & Wooster: The complete radio dramas. Kyseessä on BBC:n tuotanto rakastettujen hahmojen seikkailuista. Useita näyttelijöitä, pieniä äänitehosteita, musiikki lukujen välissä... Minun luokittelussani tämä kyllä keikahtaa kuunnelmaksi. Voinko sitä siis edes listata kuunneltujen kirjojen joukkoon ? Goodreadsista se kyllä löytyy.

Toisaalta, kuuntelin tässä jokin aika sitten Anna Puun itsensä lukeman Minä olen Anna Puu. Siis lukeman ja laulaman - äänikirjassa nimittäin on lukujen alussa usein myös pätkä luvun teemaan ja elämänvaiheeseen liittyvää laulua. Onko tämä vielä äänikirja ? Minusta on, mutta mihin ihmeeseen tämä päätelmä oikein perustuu ?

 Pitänee kirjata muutama kriteeri.  Oletteko samaa mieltä listauksestani ?

Minusta äänikirjassa:

  • ... on eri lukijat korkeintaan luvuille, dialogin "näytteleminen" heittää kuunnelman puolelle 
  • ... saa olla musiikkiesimerkkejä tai muita ääniä, kunhan ne tukevat tekstin sisältöä ja ovat "osa tarinaa" Sopii siis paremmin juurikin elämäkertoihin tai tietokirjoihin, romaaneihin harvemmin. Vähän niin kuin kuvat painetussa kirjassa. 
  • ... teksti ei saa muuttua eli sitä pitää lukea niin kuin se on kirjoitettu. Äänikirja ei voi olla pelkkää dialogia, jollei kirjaa ole kirjoitettu niin. Näytelmän lukeminenkin on kuunnelma, mikäli ei samalla lueta kaikkia lavastus ja asemointiohjeita käsikirjoituksesta. Tosin muutenkin näytelmä on kirjana vähän hankala määritellä.
Näin ollen ylläolevat esimerkit ovat juurikin, kuten arvelin ja P.G.Wodehousen kirjoihin pohjautuvat kuunnelmat pysyvät poissa luettujen listalta, vaikka hauskoja ja viihdyttäviä ovatkin. 

Parhaimpia elävästi luettuja äänikirjaesimerkkejä ovat Robin Hobbin trilogia Fitz and the Fool ja monet Christiet. Ensiksimainitun lukija Elliot Hill onnistuu vaivihkaisilla äänen ja rytmityksen muutoksilla elävöittämään tarinan täydellisesti. Silti hän ei näyttele, vaan lukee sinänsä jo upeaa tarinaa. Samoin Lars Svedbergin tapa lukea Agatha Christien dekkareita on mahtava sillä jo äänensävy ja rytmitys tuo mieleen englantilaiseen maalaisdekkarin (eikä Jukka Pitkänenkään ole ollenkaan huono). Myös Svedbergin Sinuhe egyptiläinen on ihan omaa luokkaansa. 


Mitä olette mieltä ? Millaisilla kriteereillä itse erottelette kuunnelman ja äänikirjan toisistaan ? Milloin lukija näyttelee? 

5 kommenttia:

  1. Ehkä sellainen on jo kuunnelma, jossa jokaisella henkilöllä on oma näyttelijänsä ääniroolissa. Kuuntelin kerran yhden vähän eroottis sävytteisen kirjan ja oli kyllä kauheaa, kun mies lukija luki normaalisti naisroolin ja sitten painoi äänensä alas kun oli mieshahmon vuoro. Eka ja vika tuollainen kirja, jonka kuuntelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, "ylilukeminen" on ihan kamalaa. Joskus kuuntelin vähän aikaa sellaista naista, joka kiekui jatkuvasti, kun oli jotain innostuskohtia. Se oli ihan kamalaa...

      Poista
  2. Kuunnelma on ihan oma draaman lajityyppi, erikseen ääninäytelmäksi kirjoitettu teksti (usein toki perustuu kirjaan). Jos kirjan teksti luetaan sanasta sanaan eri tavoin elävöitettynäkin, ollaan edelleen kirjan/äänikirjan äärellä. Toki ymmärrän pointin, eli että rajat hämärtyvät joissakin kohdin. Mutta niin on tietysti kaikessa taiteessa, rajat on tehty ylitettäviksi ja lajit sekoitettaviksi. Itse en tykkää kovin eläytyvistä äänikirjojen lukijoista, jollei sitten kyse ole todellisesta taiturista (Veikko Sinisalon TPA on klassikkoesimerkki loistavasta). Kuunnelmista taas pidän kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, erikseen ääninäytelmiksi kirjoitetut ovat toki kuunnelmia. Lähinnä mietin tuota äänikirjojen toteutustapaa. Siinä tuntuu olevan aika paljon variaatioita nykyään.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe! Olen itsekin pohtinut äänikirjojen ja kuunnelmien välisiä eroja ja niiden ainutlaatuisia viehätyksiä. Äänikirjat tarjoavat upean tavan nauttia kirjallisuudesta silloin, kun lukemiseen ei ole mahdollisuutta, esimerkiksi matkustaessa tai tehdessä kotitöitä. Ne antavat kirjailijan sanoille uuden ulottuvuuden, varsinkin kun lukijana toimii taitava ääninäyttelijä. Toisaalta kuunnelmat vievät tarinankerronnan uudelle tasolle, tuoden mukaan ääniefektejä ja dialogia, jotka elävöittävät tarinaa ja luovat syvemmän upotuksen tarinan maailmaan. Molemmissa formaateissa on omat etunsa ja ne palvelevat erilaisia kuuntelijoiden tarpeita. Täältä löysin hyvän vertailun mistä sai ilmaisia kokeiluja eri äänikirjoihin. https://aanikirjapalveluvertailu.fi/aanikirja-ilmainen/

    VastaaPoista