24.12.2017

Hyvää mieltä jouluna

Tulihan se joululoma, kauan kaivattu ja kovasti tarvittu. Päänsärky iski heti perjantaina, mutta stressinlaukeamisen hinta ei sekään voi poistaa iloani rennosta ja kotoisasta perhejoulusta.

Ensimmäistä kertaa ikinä olemme ihan vain oman perheen kesken, Ei vieraita, ei joulupyhinä reissua minnekään. Herkutellaan, kun siltä tuntuu (ja siltähän tässä perheessä tuntuu tiheään) ja lahjatkin oli jaettu jo ennen auringonlaskua.

Näin aattona on sitten aikaa hieman miettiä muitakin. Kuopuksen kanssa valitsimme kanat ja lisäksi koriin kertyi koulutusta ja investointia ammattiin. Toisenlainen joululahja on meillä jo perinne. Välillä niitä annetaan opettajille, joskus vain korvataan aina lähettämättä jäävät joulukortit.

Joululomalla koitan ehtiä myös bloggaamaan pikkuisen ahkerammin. Kaikenlaista on kokkailtu ja kirjoihinkin olen ehtinyt syventyä. Niistä lisää pian. Nyt haluan vain toivottaa teille kaikille ihanille lukijoille ja kanssabloggaajille


Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa! 

10 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Joulunne kuullostaa oikein hyvältä. Noin sen juuri pitääkin mennä. Hyvää Joulua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tuumin. Jouluna pitää voida olla juuri niin kuin haluaa - rennosti tai täysillä juhlien, kukin toiveidensa mukaan. Hyvää joulua Sinullekin!

      Poista