25.5.2017

Kesäruokaa: Itämaiset kalapihvit


Pitäisi syödä enemmän kalaa, mutta meillä ollaan sen suhteen vähän nirppuja. Ei saa olla ruotoja ja muutenkin nyrpistellään herkästi - minä mukaanluettuna.

Ruoto-ongelman kalapihvit ja kalapullat ratkaisevat kätevästi. Kesämökin saalis koostuu yleensä pääasiassa hauesta ja sehän on tunnetusti ruotoisa kala. Onneksi sen ruodot ovat hentoisia. Kun suurimmat nyppii irti, voi lopun kalan surrata hienoksi tehosekoittimella ja pienemmät katoavat siinä hötäkässä kokonaan. Sitten vaan kulloinkin toivottua lisämakua massaan ja pyöritellään pulliksi tai painellaan pihveiksi.

Vielä emme ole ehtineet mökille, mutta Delicious-lehden toukokuun numerossa oli niin houkuttelevat kalapihvireseptit, että itämainen versio oli pakko pistää kokeiluun. Vähäsen tuunaten tietty.

Kalapihvit olivat itsessäänkin herkkua, mutta kastike kruunasi aterian. Ensin mietin, että voiko kovasta porkkanasta olla kastikkeeksi, mutta se sopi makeudellaan ja raikkaudellaan tuohon kuin nenä päähän ja toi kivaa pientä purutuntumaa.



Itämaiset kalapihvit


500g vaaleaa kalaa (minun lempparini on turska tai hauki)
1/2 punasipuli silputtuna
2tl (kukkura ja voisi laittaa enemmänkin) vihreää currytahnaa
1 limen raastettu kuori
1 kananmuna
korianteria silputtuna
öljyä paistamiseen

Sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Muotoile pihveiksi ja laita leivinpaperille jääkaappiin ainakin 30 minuutiksi tai yön ajaksi.

Kuumenna loraus öljyä pannulla keskilämmöllä ja paista kalapihvit erissä 3-4min per puoli. Tarjoile heti.

Tee kastike sillä aikaa, kun pihvit tekeytyvät jääkaapissa.

kastike: 
1/2 punasipulia
1 porkkana silputtuna
1 chili silputtuna
limen mehu
3rkl riisiviinietikkaa
2rkl kalakastiketta
1rkl fariinisokeria

Sekoita kastikkeen ainekset ja jätä hetkeksi tekeytymään. Tästä tykättiin niin paljon, että ensi kerralla teen tuplamäärän.

salaattiin:
kurkkua, paahdettuja maapähkinöitä, korianteria ja minttua. Sekoittele salaatiksi juuri ennen tarjoilua.

10 kommenttia:

  1. Oi, erityisesti tuo kastike näyttäisi erittäin mun suun mukaiselta. Vaikka grillatun lohenkin kaveriksi.

    VastaaPoista
  2. Meillä on tehty säännöllisesti kalapullia, mutta itämaisella tvistillä ei koskaan. Täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Tätä on ehkä pakko kokeilla kesällä! Näyttää niin herkullisen värikkäältäkin! :p

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteen - itsekin muistin eilen ihan vahingossa ostaa kalaa kun olen yrittänyt kouluttaa itseäni syömään sitä enemmän :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kalasta minun pitää itseäni oikein muistuttaa... ja valitettavasti perinne jatkuu jälkipolvellakin.

      Poista
  5. Just syötiin grillattua ahventa, rakastan kalaa. Nämä pihvit näyttää tosi mehukkailta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kalan kanssa tosiaan vähän huono, vaikka hyvin valmistettua syönkin mielelläni. Nämä pihvit olivat tosi hyviä.

      Poista