Mekko meni taululle

Luin Aila Meriluodon elämäkerran ja kiinnostuin. Minä olen kamalan huono lukemaan runoja. En itse asiassa lue niitä koskaan, mutta mielenkiintoisen henkilön elämästä ja ajatuksista kirjoitettua proosaa ahmin innoissani. Elämäkerrasta tajusin niitä löytyvän Meriluodonkin tuotannosta.

Mekko meni taululle löytyi myös äänikirjaversiona. Mikäs sen sopivampaa kuunneltavaa hotelli-iltoihin ennen nukkumaanmenoa kuin suomalaisen runoilijan tilitys lapsuudestaan ja nuoruudestaan.

Hauskasti tämä myös osuu tuohon samaan "aikakausisumaan", josta jo vähän kirjoittelinkin.

Aila Meriluoto: Mekko meni taululle 
lukija: Seela Sella
Oma ostos Elisa Kirjasta (vieläkin 6,90€, jos kiinnostaa)

Aila Meriluoto on selvästi ollut erityisihminen jo lapsesta saakka. Ujo, sulkeutunut, kirjoihin uppoutuva ja runoja kirjoittava tyttö oli outolintu maalaiskunnassa. Elämä ei kai siis ollut helppoa, eikä ainakaan muuttunut helpommaksi sotien myötä.

Oli jännä lukea kuvausta lasten leikeistä ja lapsiryhmän "poliittisista" juonista ja valtasuhteista. Niitä kai on aina, mutta Meriluodon käsittelyssä ne muuttuivat kuin kuvaukseksi jostain vakoojaromaanista. Jotenkin tarinasta myös henki lapsen valtaisa kokemus aikuisille ehkä vain ohimenevistä tilanteista. Viime aikoina olen lehdistäkin lukenut siitä, miten aikuisen kommentti voi joko kantaa vuosia tai lytistää loppuelämäksi. Aila-tytölle kerrottiin usein, miten hän oli laiha ja mitätön - ei kai sellainen voi olla vaikuttamatta?

Kauhealta kuulosti sekin, että Ailaa ja hänen sisaruksiaan piiskattiin säännöllisesti, lapsen kokemuksen mukaan koko ajan. Silti vanhemmat olivat rakkaita, eikä lapsuuden kuvaus kuulosta mitenkään painajaiselta. Samoin pommitukset ja niiltä suojaan juokseminen kuulostavat pelottavilta, ehkä juuri siksi, että niistä kerrotaan niin osana arkea. Kaikkeen tottuu.

Tekstinä Mekko meni taululle on runollista, vähän polveilevaa, rönsyilevää ja ilman selkeää rakennetta. Onhan se runoilijan kirjoittamaa. Tarina koostuu enemmänkin välähdyksistä, kohtauksista , yksittäisistä muistoista, kuin kronologisesti etenevästä juonesta, vaikka Aila toki kirjan aikana kasvaakin nuoreksi neidoksi. Rakenne teki kirjasta minun mielestäni äänikirjaksi todella hyvin sopivan Vaikka kuuntelin pätkissä ja välillä jouduin palaamaan takaisipäin nukahdettuani hotellin hiljaisuuteen kesken torkku-ajan, ei mikään mennyt sekaisin ja pysyin mukana.

Lukijana Seela Sella on (tietysti) omaa luokkaansa. Hänen äänensä sopi varsinkin tähän kirjaan ihan mahtavasti ja eloisa, muttei liian näyttelevä lukutapansa loi nuoren Ailan eläväksi mieleen.

Kaikkiaan Mekko meni taululle hyppää sekä kirjana että äänikirjan kuuntelukokemuksena  suoraan suosikkieni joukkoon. Tykkäsin, vaikka vähän lievää dramaattisuutta ja ajan ajatustapoja vierastinkin. Erilaisuus toi kuunteluun oman mielenkiintonsa.