Norsuja sisällään itse kullakin eli ylös sairasvuoteelta

Tätä nyt ei enää varsinaisesti kai voi sanoa sairasvuoteella luetuksi, sillä yli 500 sivun lukeminen kesti kyllä yli välilevypullistuman akuutin vaiheen. Onneksi pahin meni minulla ohi suhteellisen nopeasti. Eihän se vieläkään kokonaan parantunut ole (kolme kuukautta kuulemma kestää vähintään), mutta käden pientä kipuilua ja voimattomuutta lukuunottamatta olen taas toimintakunnossa.

Ilmoittauduin jopa työpaikan kautta järjestettävään valmennusohjelmaan! Ei, ei minusta taida mitään urheilumestaria ( tai maratoonaria) tulla, mutta jos nyt osaisivat ohjeistaa, miten aloittaa liikuntaharrastus ilman alkuvaiheen innostuksesta seuraavaa kuukauden pakollista sairastaukoa... Tuolla rytmillä on nimittäin menty viime vuosina useampaan kertaan. Muistan senkin poikien innostuksen, kun erehdyin menemään heidän mukaansa perhekarateen. Sinä talvena kuljin useamman kuukauden nilkka siteessä ja reisi revähdyksestä kipeänä.

Minulla tosin on teoria tuohon liittyen. Harrastin nuorempana paljon liikuntaa (mm. karatea muutaman vuoden) ja mitä ilmeisimmin aivot eivät ole päivittäneet tilaansa lihasten mukaan. Niinpä muistan automaattisesti liikkeet, mutta kroppa ei enää pystykään seuraamaan mukana. Ja sitten käydään lääkärillä.

Mutta siis, tämä on edelleen kirjablogi eikä liikunta(valitus)blogi. Kirjassa tosin juostiin ja mentiin vauhdilla ympäri (Kööpenhaminaa), vaikkei kyseessä urheilukirja olekaan.

Peter Hoeg : Norsunhoitajien lapset 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 

Hans, Peter ja Tilte ovat sisaruksia. Heidän vanhempansa ovat kadonneet ja sitten ilmestyvät paikalle johtava psykologi, kirkkohallinnon edustaja sekä koulujen hallinnollinen edustaja, jotka kaikki haluavat toimittaa lapset lukkojen taakse. Miksi ihmeessä?

Mitä kanttoriäiti ja pappi-isä ovat oikein suunnitelleet? Siis sen lisäksi ja sitä myötä, että ovat norsunhoitajia. Joillakin meistä kun on on sisällään norsu, joka ohjaa tekemään outojakin asioita.

Norsuja tosiaan löytyy itse kultakin, ainakin niiltä, joita ajaa eteenpäin halu todistaa jotain elämää suurempaa tai saavuttaa taivaat. Vanhempien norsut aiheuttavat Hansille, Peterille ja Tiltelle harmia ja vievät heidät vauhdikkaasti Finon saarelta Kööpenhaminaan. Seuranaan heillä on ainakin yksi kreivi, monia uskontokuntien johtajia sekä jo kylmentynyt ruumis.

Matka on vauhdikas ja täynnä jos jonkinlaisia kiemuroita. Peter Hoegia ei voi syyttää ainakaan mielikuvituksen puutteesta henkilöhahmojen luonnissa ja minusta kirjan parasta antia ovat herkullisen karikatyyriset hahmot. Toiseksi parasta ovat Peterin filosofoinnit. Tykästymiseni varmaan siitä, että kotona on tuollainen melkein 14v nuori mies ja osan tarinoista voisi hyvin kuvitella hänen suuhunsa, vaikkei esikoinen pelaakaan jalkapalloa eikä rakkauksistakaan ole ainakaan äidille kerrottu.

Kaikkiaan kirjan juoni on vähintäänkin sekava, mutta silti paksu opus (sivumäärältään - ei tietenkään fyysisesti Kobosta luettuna. Yksi e-kirjojen eduista) tuli ahmaistua nopeasti. Sitä vaan hyppäsi mukaan ja antoi mennä. Kirja myös saa ihan huomaamattaan ajattelemaan aika vakaviakin teemoja. Mitä tapahtuu perheelle, jos vanhempien sisäiset norsut ohjaavat pois ja outoihin suuntiin? Miltä tuntuu, kun lapset kasvavat ja aikuistuvat? Mitä ilmeisimmin pärjäävät paremmin kuin olettaisi. Varsinaisia vastauksia ei tarinasta löydy, mutta pohdinta on aina hyvästä.

Eniten pidin kirjassa alun kuvauksista ja tarinan rakentamisesta. Keskellä vähän junnattiin kaahotuksesta huolimatta, mutta lopussa sitten taas ryhdistäydyttiin ja tarina saatiin päätökseen. Jonkunmoinen veijaritarina  (lapset ovat aika velmuja) tai roadtrip. Tien (tai veden) päällä kun kuljettiin erinäisillä kulkuvälineillä ihan koko ajan.

Aina välillä on kiva lukea jotain ihan päätöntä. Norsunhoitajien lapset on päätön, mutta silleen hyvin kirjoitettuna eli tarina pysyy kuitenkin kasassa eivätkä moninaiset henkilöhahmot pääse ihan sekoittumaan keskenään. Minä tykkäsin, mutta seuraavaksi luin kyllä sitten taas jotain ihan muuta...