Vielä yksi Sairasvuoteen hittilistalta

Tämän taisin unohtaa kirjata. Kyllähän sitä nyt joukkoon aina yksi nuortenfantasia pitää saada, kun liukuhihnalta käydään kirjoja läpi. Pidin sarjan ensimmäisestä osasta (Varismiekka), joten kyllähän sitä toinen osa meni sängyssä maatessa.

Jacob Grey: Keskiyön kivi 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Toinen osa Kraan tarinasta on vähintäänkin yhtä vauhdikas kuin ensimmäinen. Kraa harjoittelee voimiensa hallintaa ja totuttelee lymynä elämiseen. Kauan ei rauhallinen olotila kuitenkaan jatku. Tuskin on ehditty hengähtää Varismiekan seikkailusta, kun taas pitää puolustautua.

Tällä kertaa vastaan saadaan kauhea Kärpästen äiti ja taistelu laajenee. Lymyjen elämäntapa on vaarassa, kun itsensä hyljityksi kokenut kärpäslymy etsii hyvitystä ja haluaa vallan sekä ihmisten että lymyjen yli. Valtaa saadakseen Kärpästen äiti tarvitsee Kraan haltuun päätyneen Keskiyön kiven, eikä kaihda keinoja saadakseen sen itselleen.

Minä pidän Kraasta ja muistakin kirjan hahmoista. He eivät ole täydellisiä, mutta haluavat puolustaa omaa elämäntapaansa. Ystävyys on tärkeää, muttei itsestäänselvää. Minua miellyttää myös se, että jotenkin tarinan lukijaa ei päästetä ihan helpolla. Kaikkea ei ole pureskeltu valmiiksi ja sitä joutuu välillä vähän miettimään kuvioita. Nuorisofantasiaa, jossa kohderyhmän lukijoita ei pidetä "nuorina" on miellyttävä lukea.

Tällä kertaa joudutaan pohtimaan myös sitä, mikä saattaa olla pahaksi muuttumisen taustalla. Onko kyse tosiaankin siitä, että joku on luontaisesti paha, vai voivatko toisten teot ja asenteet työntää jonkun "väärälle tielle"? Myös luottamisen helppous ja vaikeus toistuvat tarinassa. Onko asioita, joita ei voi saada anteeksi?

Blackstonen kaupunki on jännästi sarjakuvamainen. Tämä on taas yksi niitä visuaalisia kirjoja, joissa tarinan pystyy kuvittelemaan silmiensä eteen vaikka lukeekin tekstiä. Myös vähän karikatyyrisetkin hahmot ovat kuin suoraan jostain supersankarisarjakuvasta - siis niistä vähän vanhemmista. Tämä lisää ainakin minulla kirjan mielenkiintoisuutta.

Kaikkiaan siis oikein kelpo nuortenfantasiaa, jota lukee vartuneempikin ihan mielellään. Minua vähän harmittaa, että pojat eivät vieläkään ole tähän tarttuneet. No, vielä ehtii.

Norsuja sisällään itse kullakin eli ylös sairasvuoteelta

Tätä nyt ei enää varsinaisesti kai voi sanoa sairasvuoteella luetuksi, sillä yli 500 sivun lukeminen kesti kyllä yli välilevypullistuman akuutin vaiheen. Onneksi pahin meni minulla ohi suhteellisen nopeasti. Eihän se vieläkään kokonaan parantunut ole (kolme kuukautta kuulemma kestää vähintään), mutta käden pientä kipuilua ja voimattomuutta lukuunottamatta olen taas toimintakunnossa.

Ilmoittauduin jopa työpaikan kautta järjestettävään valmennusohjelmaan! Ei, ei minusta taida mitään urheilumestaria ( tai maratoonaria) tulla, mutta jos nyt osaisivat ohjeistaa, miten aloittaa liikuntaharrastus ilman alkuvaiheen innostuksesta seuraavaa kuukauden pakollista sairastaukoa... Tuolla rytmillä on nimittäin menty viime vuosina useampaan kertaan. Muistan senkin poikien innostuksen, kun erehdyin menemään heidän mukaansa perhekarateen. Sinä talvena kuljin useamman kuukauden nilkka siteessä ja reisi revähdyksestä kipeänä.

Minulla tosin on teoria tuohon liittyen. Harrastin nuorempana paljon liikuntaa (mm. karatea muutaman vuoden) ja mitä ilmeisimmin aivot eivät ole päivittäneet tilaansa lihasten mukaan. Niinpä muistan automaattisesti liikkeet, mutta kroppa ei enää pystykään seuraamaan mukana. Ja sitten käydään lääkärillä.

Mutta siis, tämä on edelleen kirjablogi eikä liikunta(valitus)blogi. Kirjassa tosin juostiin ja mentiin vauhdilla ympäri (Kööpenhaminaa), vaikkei kyseessä urheilukirja olekaan.

Peter Hoeg : Norsunhoitajien lapset 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 

Hans, Peter ja Tilte ovat sisaruksia. Heidän vanhempansa ovat kadonneet ja sitten ilmestyvät paikalle johtava psykologi, kirkkohallinnon edustaja sekä koulujen hallinnollinen edustaja, jotka kaikki haluavat toimittaa lapset lukkojen taakse. Miksi ihmeessä?

Mitä kanttoriäiti ja pappi-isä ovat oikein suunnitelleet? Siis sen lisäksi ja sitä myötä, että ovat norsunhoitajia. Joillakin meistä kun on on sisällään norsu, joka ohjaa tekemään outojakin asioita.

Norsuja tosiaan löytyy itse kultakin, ainakin niiltä, joita ajaa eteenpäin halu todistaa jotain elämää suurempaa tai saavuttaa taivaat. Vanhempien norsut aiheuttavat Hansille, Peterille ja Tiltelle harmia ja vievät heidät vauhdikkaasti Finon saarelta Kööpenhaminaan. Seuranaan heillä on ainakin yksi kreivi, monia uskontokuntien johtajia sekä jo kylmentynyt ruumis.

Matka on vauhdikas ja täynnä jos jonkinlaisia kiemuroita. Peter Hoegia ei voi syyttää ainakaan mielikuvituksen puutteesta henkilöhahmojen luonnissa ja minusta kirjan parasta antia ovat herkullisen karikatyyriset hahmot. Toiseksi parasta ovat Peterin filosofoinnit. Tykästymiseni varmaan siitä, että kotona on tuollainen melkein 14v nuori mies ja osan tarinoista voisi hyvin kuvitella hänen suuhunsa, vaikkei esikoinen pelaakaan jalkapalloa eikä rakkauksistakaan ole ainakaan äidille kerrottu.

Kaikkiaan kirjan juoni on vähintäänkin sekava, mutta silti paksu opus (sivumäärältään - ei tietenkään fyysisesti Kobosta luettuna. Yksi e-kirjojen eduista) tuli ahmaistua nopeasti. Sitä vaan hyppäsi mukaan ja antoi mennä. Kirja myös saa ihan huomaamattaan ajattelemaan aika vakaviakin teemoja. Mitä tapahtuu perheelle, jos vanhempien sisäiset norsut ohjaavat pois ja outoihin suuntiin? Miltä tuntuu, kun lapset kasvavat ja aikuistuvat? Mitä ilmeisimmin pärjäävät paremmin kuin olettaisi. Varsinaisia vastauksia ei tarinasta löydy, mutta pohdinta on aina hyvästä.

Eniten pidin kirjassa alun kuvauksista ja tarinan rakentamisesta. Keskellä vähän junnattiin kaahotuksesta huolimatta, mutta lopussa sitten taas ryhdistäydyttiin ja tarina saatiin päätökseen. Jonkunmoinen veijaritarina  (lapset ovat aika velmuja) tai roadtrip. Tien (tai veden) päällä kun kuljettiin erinäisillä kulkuvälineillä ihan koko ajan.

Aina välillä on kiva lukea jotain ihan päätöntä. Norsunhoitajien lapset on päätön, mutta silleen hyvin kirjoitettuna eli tarina pysyy kuitenkin kasassa eivätkä moninaiset henkilöhahmot pääse ihan sekoittumaan keskenään. Minä tykkäsin, mutta seuraavaksi luin kyllä sitten taas jotain ihan muuta...

Sairasvuoteen hittilista III : Noitaromantiikkaa

Auringonvalo tekee taikojaan metsässä 

Vieläkö kehtaa? Sairasvuoteesta ei enää voi puhua, kun arki rullaa jo painollaan iltoja myöten, mutta toki minä tämänkin luin niinä päivinä, kun työn jälkeiset tunnit kuluivat lähinnä sängyn pohjalla.
Aika vaihteleva satsi onkin näköjään osunut lukemiseksi, historiallisesta dekkarista viihteen kautta nyt suoraan noitaromantiikkaan.

Nora Roberts: Varjojen ratsu 
Elisa Kirjan ilmaislahja-kirjakampanjasta

Tässä kirjoittaessani muuten tajusin, että kyseessä onkin jo julkaistu trilogia, jonka kaikki kolme osaa ovat nyt syyspäiväntasauksen tarjouksessa huomisaamuun saakka... Kannattaa kurkata! Minäkin ostin jatko-osat seuraavaa romantiikan tarvetta silmällä pitäen.

Kyseessä on siis aika perinteinen romanttinen tarina, joka saa pientä lisätwistiä fantasiaan viittaavista noitamausteista. Ihan virkistävä tuttavuus - ainakin tuo ensimmäinen osa.

Minun Harlekiini-vuoteni ovat jo kaukana takanapäin, sillä ikä on kyynistänyt ja kaikki luetut hyvät tarinat saaneet allergiseksi liian yksinkertaistetuille ja kömpelöille romantiikkapläjäyksille. Olen kauan pistänyt Nora Robertsin vähän samaan sarjaan, mutta tämän tarinan parissa viihdyin. Se oli helppolukuinen, kevyt ja ilman raivostuttavia kommervenkkejä ylenmääräisine rakastavaisten tielle osuvine mielikuviteksillisine esteineen.

Iona Sheehan on juuri saapunut Irlantiin. Hän on aina tietänyt olevansa erilainen, mutta vasta isoäidin tarina jo kauan sitten tapahtuneesta noidan ja velhon välienselvittelystä on saanut hänet etsimään sukuaan ja sen historiaa. Iona tapaa serkkunsa, löytää töitä ja selvittelee välejään noitalahjojensa kanssa heidän opastuksellaan. Aika vain on loppumassa kesken. Kun kolme suvun noitaa osuu samaan aikaan oikeaan paikkaan, tulee paha vaatimaan revanssia.

Aika normitarina siis, mutta jotenkin raikkaasti kirjoitettu. Toki joukosta löytyy se komea tallinpitäjä ja pahikselta vaikuttava haukkojen kasvattaja, mutta ainakaan tässä ei sorruttu niin monessa paikassa minua raivostuttaneeseen jännitehakuisuuteen kolmiodraaman kautta. Toisaalta huomasin äsken trilogian olevan tuota maailmalla nyt niin muodikasta "paritetaan kaikki porukasta" -tyyliä, mutta mikäs siinä. Ehkä kehystarina noituuden haasteista kantaa pari ennalta-arvattavaa romanssia lisää. Tai mistä minä vielä tietäisin, ovatko ne ennalta-arvattavia, kun olen lukenut vasta ensimmäisen osan.

Kelpo viihdettä romantiikannälkään siis. Kyllähän sitä jokainen joskus saa mielensä paremmaksi lukemalla rakkaudesta. Toimi myös kivunlievittäjänä.

Sairasvuoteen hittilistaa II : Viihdyttävää ja hiukan romanttista

Tai siis en minä enää voi väittää sairasvuoteella makaavani, mutta tämä tuli luettua tuossa akuutissa vaiheessa, kun ei iltaisin muutakaan jaksanut kuin maata käsi ojossa Kobon kanssa.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon rannan suunnassa kävelemässä. Halusin nähdä syksyn, mutta ei se vielä ole täällä. Oireita on, mutta todellinen tunnelma puuttuu - ja värit. Oli jotenkin liian lämminkin. (En minä valita, kiva oli kävellä. En ollenkaan kaipaa viikon raakaa ja kosteaa tuulta sunnuntai-iltapäivään)

Itse asiassa tuntuu siltä, että väriloisto jää etelässä ehkä tänä vuonna näkemättä. Pihallakin koivut jo pudottavat lehtiään vaikkei keltaista näy oikein missään.

Ensi viikolla alkaa jo lokakuu. Ehkä sitten on syksy. Tänään vielä hain pihalta viimeiset kypsät tomaatit. Vadelmat eivät kai enää ehdi. Harmi, Kakkossadon raakileita olisi vaikka kuinka paljon tulossa.


Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tämä on sellainen vähän haikea ja romanttinen hyvänmielenkirja. Ei siis mitään suurta kirjallisuutta, mutta oikein viihdyttävää ja vähän liikuttavaakin.

A.J.Fikry on kirjakauppiaana tuulisella saarella. Hänen vaimonsa on kuollut, kirjakaupalla ei mene huikean hyvin ja sitten kaupasta löytyy vielä yllätystoimitus hyllyjen välistä.

Pidin henkilöhahmojen pienestä säröisyydestä. Päähenkilö ei ole ollenkaan rakastettava, mutta hänestä pitää silti. Samoin hänen ympärillään olevat ihmiset ovat monisärmäisiä, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin hyväätarkoittavia. Elämä on täynnä suruja ja harmeja, mutta kuitenkin saldo näyttää kääntyvän plussan puolelle ja suurimman painoarvon vaa'assa saa rakkaus - kuinkas muuten?

Pidin myös siitä, että vaikka kirjassa on romantiikkaa, se on kuitenkin aika realistista eikä sellaista "valkeanratsun prinssi" tai "elivät linnassa onnellisina elämänsä loppuun" saakka hötöä. Tätä luki tällainen vähän jo kyynistynyt tätikin, joka kivuista kiukustuneena ei tosiaankaan halua mitään vaaleanpunaista satua silmiensä eteen.

Kirjabloggaaja tietysti ihastelee myös sitä, miten lukupiirit ja inhimilliset elämänvaiheet myös tuovat aiemmin kirjoja karttaneet niiden seuraan. Niin poliisi kuin uteliaat naapurinrouvat saapuvat kirjakauppaan ehkä muiden motiivien myötä, mutta jäävät sen vaikutuspiiriin kirjojan taikavoimasta. Ihanaa. Noin sen pitääkin mennä.

Muutenkin kirjakaupan ja kustantamojen maailma on kiehtova aihealue, vaikka sitten ihan fiktiivisessä viihdekirjassakin. Kirjojan synnyn ja markkinoinnin raadollisen maailman piirteetkin tulevat esille ihan vaivihkaa. Kaikkea sitä vaaditaankin ja miksi stereotyyppinen kirjailija on aina narsistinen?

Kaikkiaan siis varsin luettava ja herttainen kirja, joka ihan turhaan on odottanut Kobossa vuoroaan näinkin kauan. Ei hötöä, muttei mitään turhan suurta ponnistusta vaativaakaan. Hyvä, että tuli nyt vastaan sopivalla hetkellä.

p.s. kannattaa tosiaan seurata Elisa Kirjan tarjouksia. Tästäkään kirjasta en kampanja-aikaan ole taatusti maksanut vitosta enempää, mutta nyt normihintaisena se on yli 17€... Tarkkana siis. Nytkin on hyviä tarjouksia tarjolla!

Sairasvuoteen hittilista - ekaksi historiallista dekkaria

Huolimatta sairasvuoteella makaamisesta tai ehkä juurikin sen takia, tulee syyskuu olemaan suhteellisen hyvä kirjakuukausi. Kun päivän on juuri ja juuri jaksanut töissä, olen monena iltana rojahtanut aikaisin petiin ja... arvaatte oikein, lukenut. Kyljellään, käsi ojossa yöpöydän päällä onnistuu Kobon lukeminen vallan mainiosti. Painettulla opuksella tuo ei sitten onnistuisikaan. Niiden vuoro tulee varmaan seuraavaksi. Alkaa nimittäin elämä taas voittamaan.

Yksi loppuun luetuista e-kirjoista edustaa lempigenreäni eli historiallista dekkaria.

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sarjan kolmas osa jatkaa siitä, mihin toinen osa jäi. Jo napattuja roistoja vastaan halutaan lisää todisteita ja niitä etsiessään Björk joutuu kiertämään niin ilotaloissa kuin pimeillä kujilla.

Samaan aikaan Helsinkiä piinaa tuhopolttojen sarja ja kaiken lisäksi Björkin kadonneeksi luultu isä palaa takaisin Helsinkiin, aiheuttaen hankaluuksia tietenkin.

Kuten aiemmissakin Björk-tarinoissa, parasta on ajankuvaus. Nuoren suomen poliittiset haasteet, niin hyväosaisten kuin laitapuolen ihmisten elämä sekä aikakauden kuohunta luovat jännittävän kirjavan kudoksen, jonka lankoja seuraa mielellään.

Itse asiassa pidin tästä osasta enemmän kuin edellisestä. Jotenkin tarina pysyi paremmin kasassa ja rikosjuoni seurattavana huolimatta kaikenmoisista kiemuroista niin rakkauselämän (eikä pelkästään Björkin) kuin sukusuhteiden osalta. Björk tosin osoittautuu tässä osassa ehkä vielä hieman naiivimmaksi ja myös herkemmäksi kuin olisi osannut odottaakaan. En ole ihan varma pidänkö siitä vai en. Onneksi hänen nuori apurinsa sentään tuo ryhtiä ja reippautta tarinan henkilöhahmoihin.

Historiasta kiinnostuneille Hämeen-Anttilan kirjat ovat samanlaisia kultakaivoksia kuin Milja Kauniston tai Paula Havasteen  tai Kaari Utrion historiallisten romaanien genressä, mutta näissä on lisäksi dekkarien rakenne ja jännitystä. Me likes!

Kaikkiaan Kuka kuolleista palaa siis takaa viihtymisen leppoisan jännityksen ja eläväntuntuisen historian parissa. Oikein sopivaa monellekin lukijalle.