11.3.2013

Pihisteltiin ja käytiin kauppahallissa


Viime viikon pihistely meni ihan pieleen, mutta jotain vissiin opittiin. Tällä viikolla on itsekuri ollut ihan toisella tasolla. Ei ole harrastettu mitään ex tempore-lounaita eikä muutenkaan sen hurjemmin rellestelty herkkukaupoissa. Ainoa vähän erikoisempi oli käynti  vihdoin ja viimein Hietalahden hallissa, mutta sielläkin oltiin ihan kiltisti. SILTI...

Se 200 euroa tuntuu olevan varsinainen haamuraja.

No, myönnetään - kauppahallista lähti mukaan pakshoita, 1 kokonainen kani ja Comté-juustoa. Ilman tuota käyntiä oltaisiin alle 200 euron. Tosin sitä kania kyllä syötiinkin pari päivää... Ensin ihan sellaisenaan ja sitten pastakastikkeessa.

Hallissa käynti oli pikkuisen hämmentävä kokemus. Löysimme tutun juustokauppamme (Tuula Paalanen) - onneksi. Uusi halli on tunnelmallinen, mutta jotenkin vaikutti pienemmältä - vai ohitimmeko me jotain ? Kiertelimme alakerran, olisikohan toisessa kerroksessa ollut vielä jotain ?

Oli ilo huomata valikoiman myös kehittyneen muuton yhteydessä. Lihakaupasta sai ostaa valmista ruokaa (näytti herkulliselta) ja löysimme myös ihan uudenkin "kioskin". Ranskalaisen maahantuojan tiskiltä lähti meidän mukaamme kokonainen kani 25 eurolla ja muutenkin valikoimansa lintuja ja lihaa näytti mielenkiintoiselta. Harmi, että la bavette (kuve) oli loppu. Olisimme varmasti ostaneet sitä mukaamme. 

Pihistelyn kannalta oli tietysti ihan hyvä, että olimme vain pikavisiitillä. Emmkä me näinkään nälkää nähneet viikon aikana.

Sekaleipää padasta
Kaikkiaan syötiin taas ihan hyvin

Sinappikania ja sinihomejuustoperunoita
Omena-pähkinäkakkua
Fish & maniokkichips
Osterikastike-pakshoita riisin ja kanan kera
Tonnikalapastaa
Viinirypäle clafoutis
Lammaspataa ja kikherne-kesäkurpitsacouscousta

Leipää leivoin useammin kuin kerran. (VINKKI : pataleipä kypsennysmetodina toimii myös ihan sekaleivän reseptillä...)

Kasviksia saisi (taas) lisätä. Jotenkin vaan tämä vuodenaika on sellainen, etten oikein inpiroidu hevitiskeillä (paitsi noista kauppahallin pakshoista - ihania !). Liekö sitten vika tiskeissä vai kokissa ? 

Pihistely ei kyllä oikein onnistunut 

Nimittäin se alle 200 euron pysyminen. Näyttää siltä, että näillä asetuksilla (ja kaupassakävijöillä) emme tule tällä hetkellä tuohon pääsemäänkään. Syynä eivät varsinaisesti ole nuo viimeksi kiukuttelemani hinnannousut. Uskallan väittää, että onnistumiseen olisi pieni mahdollisuus, jollemme isännän kanssa söisi myös arkilounaita tällä hetkellä kotosalla.



Sinänsä 230 euroa ei sinänsä ole paha saavutus. Tarkoituksena ei nimittäin ollutkaan siirtyä kokonaan puuro- ja makaronilinjalle. Kokeilu kuitenkin loppuu tältä erää tähän. Minun nimittäin pitää käyttää lounaskorttini tyhjäksi ennen maaliskuun loppua. Sitten se ei enää toimi. Tämä tarkoittaa jonkun verran valmiin ostamista, mikä ei oikein istu pihistelyn periaatteisiin... Jatketaan harjoituksia sitten kesällä, kun saadaan omaa satoa pihalta ja mökiltä. Ihmetellään, miten paljon itse kasvattaminen (pienessä mittakaavassa) voi vaikuttaa - vai vaikuttaako se yleensä ollenkaan.

Tämä kokeilu pistää kyllä miettimään. Viime aikoina on ollut mediassa paljon puhetta asumisen kalleudesta täällä pääkaupunkiseudulla. En yhtään kadehdi  pienituloisia yksinhuoltajia, jotka yrittävät saada rahat riittämään. Vaatii aikamoista luovuutta saada pöytään ravitsevaa ja hyvää ruokaa asumiskulujen jälkeen käteen jäävästä summasta. Se vie myös aikaa. Minulla sitä tällä hetkellä on, mutta voin hyvin kuvitella ruokamenojemme tuosta vielä kasvavan tahdin tästä kiihtyessä. Pitänee tehdä valmiiksi jo lista nopeista ja edullisista perusruuista, jotka kelpaavat edes suurimmalle osalle syöjiä kerrallaan.

7 kommenttia:

  1. Minna, muistathan, että vain Hauhalan tila Suomessa tuottaa hanhenmaksaa eettisesti eli lintuja ei pakko syötetä. Tämä siltä varalta kun tunnut olevan kallellaan ranskalaiseen keittiöön myös, kuten minäkin.

    Meitä on vain kaksi (after Olga) ja la meni viikon ruokaostoksiin 140 euroa! Tosin käymme isossa marketissa ja siinä on mukana kaikki puhtaus ja vaikka laskettelutakki kummipojalle ensi joulun pakettiin, kun alennus oli ./.70 % ja takki oli todella upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan toki.
      Marketteihin saa menemään rahaa ihan kuinka paljon vaan. Minua ei varsinkaan nälkäisenä saa päästää sinne ollenkaan.

      Poista
  2. Tuonne Hietaniemen halliin pitää sitten ehdottomasti mennä kesällä vaikka sinne onkin hieman hankalampi mennä kuin Wanha Kauppahalli.Mielenkiintoista oli seurata tätä teidän nuukuusprojektia. Helsinki on todellakin kallis mitä asumiseen tulee;lapsukaiseni maksavat aika paljon pienestä kaksiosta eikä se edes ole ihan keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mielenkiintoista nähdä itsekin, miten paljon sitä rahaa oikein kuluu ja miten siihen voi vaikuttaa. Nyt vaan meillä alkaa synttärikausi ja pitää kuluttaa myös lounaskortti loppuun ennen kuin voimassaoloaika loppuu - pihistely ei siis oikein onnistu...

      Poista
  3. Hietaniemen halliin pitäisi kyllä ehtiä ja pian. Pihistely on taitolaji ja pakollista pahaa näin hoitovapaalla :). Saa nähdä miten nopeasti sitä unohtaa säästäväisyyden kun palaa töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan kiva paikka. No minunkin pitäisi tähän pihistelyyn orientoitua, kun ei ole töistä tietoakaan ja oman yrityksen aloittamisessä kestää hetken ennen kuin on muuta kuin menoja... Ei kai sitä oikein osaa ennen kuin rahat ovat oikeasti lopussa.

      Poista
    2. Tsemppiä yrityksen pariin!

      Poista