6.1.2013

Kuningas illaksi

Pikakuva  tortusta - murustakaan ei jäänyt

Meillä sekoitellaan iloisesti kahden kulttuurin perinteitä. Ahneesti otamme omaan käyttöömme kaiken kivan ja varsinkin hyvältä maistuvan. Tänään on loppiainen. Seimeen saapuneiden kuninkaiden kunniaksi on Ranskassa tapana tehdä "la galette des rois" eli vapaasti suomennettuna kai jonkunlainen kuninkaiden kakku. Kyseessä on mantelitorttu, jonka sisälle piilotetaan sattuma, mielellään joku posliininen tai metallinen pikku-ukko. Alunperin muotona piti kai olla enkeli. Sattuman saaneelle tökätään loppuillaksi kruunu päähän.

Säästääksemme syöjien hampaita olemme yleensä korvanneet sattumaukkelin jollain vähän helpommin puraistavalla. Tänä vuonna saksanpähkinä toimitti kyseistä virkaa. Meillä oli vieraita eilen, joten tätä herkkua nautittiin vähän etuajassa. Kyseessä on sen verran tuhti mantelitorttu, että uusintaa ei taideta ottaa enää tänään. Saanpahan ilon kerrankin blogata oikeaa reseptiä oikeana päivänä eikä jälkijunassa aiempaan viitaten.

Kyseessä on isännän bravuuri. Sinänsä sopivaa, koska perinnekin tulee hänen puoleltaan. Taikinana on valmis voitaikina ja sisällä Marsala-viinillä maustettua manteli"mössöä", jonka ohjeen armaani joskus on minullekin kirjannut muistiin. Tosin en tätä torttua vuosien varrella ole tainnut kertaakaan ehtinyt tekemään... syömään kylläkin antaumuksella.

Ohjeella täytettä on suhteellisen ohut kerros. Meillä kun tykätään mantelista tosissaan, niin taidettiin eilen vähintään tuplata annos. Makuasia.  Muutenkin eilinen "goûter" eli välipala taisi olla vähän sieltä epäterveellisemmästä päästä. Lapsille oli tortun lisäksi tarjolla myös pikaiseen tehtyjä piparipopseja. Ajatuksena oli, että saavat syödä niitä, jos tämä vähemmän makea torttu ei maistuisi. Koko katras kuitenkin pisteli sekä tortunpalan että popsin. Omat pojat vähän valittelivat illalla huonoa oloa - toivottavasti vieraiden vatsat kestivät...


Kuninkaiden kakku

Voitaikina

Täyte :
150g mantelijauhetta
75g sokeria
50g voita
1 muna
1rkl Marsala-viiniä (voi laittaa enemmänkin, jos haluaa selvästi maistuvan)

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita sekaan mantelijauhe ja viimeiseksi Marsala makua antamaan.

Levitä voitakina voideltuun piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille. Levitä täyte ja peitä taikinakuorella. Liimaa reunoja kiinni kananmunalla ja voitele pinta (tarkkasilmäiset huomaavat kuvasta, että tämä taisi eilen meillä unohtua). Pistele haarukalla.

Paista 200 asteessa, kunnes kauniin kullanruskea. Miehellä ei ole aavistustakaan siitä, kauanko oli uunissa. Minun mielestäni varmaan jotain puolen tunnin paikkeilla

6 kommenttia:

  1. Ranskan ystävinä pohdimme kuninkaiden kakun tekoa hetken, mutta jänistin taas kerran lehtitaikinan teossa. Ehkä sitten ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu, meillä ostetaan valmista taikinaa. Ei ole tullut edes mieleen ruveta yrittämään. Te taidatte olla aika paljon kunnianhimoisempia :-)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen ohje ja on varmasti suuri rikkaus kun voi ammentaa kahdesta eri kulttuurista perheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on herkkua, eikä liian makean makuista... Koitamme kerätä parhaat palat kummaltakin puolelta - samoin kai joka perheessä sukujen perinteiden välillä :-)

      Poista
  3. Mukavan yksinkertaista. Voitaikinaakin taitaisi vielä pakastimessa olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaan ole vaikeudella pilattu ja lopputulos on herkullinen... Tykkään erityisesti siitä, ettei ole yltiömakeaa ja silti sopivaa jälkkäriksi.

      Poista