Perjantain pikaruokaa - pestopastaa

Pestopasta on varmaan yksi maailman herkullisimmista pikaruuista. Sitä voisi kuvitella nopeuden johtuvan purkkipestosta, mutta itse asiassa ei peston itse tekeminenkään vie yhtään sen enempää aikaa kuin pastan kiehuminenkaan. Varsinkaan, jos omistaa pienen tehosekoittimen - morttelista en väitä mitään.

Tätä meillä syödään säännöllisin väliajoin ympäri vuoden. Talvella tuomaan kesän tuntua, ja kesällä koska on kesä... Syksyllä ja keväällä ihan muuten vaan.

Peruspestopasta

Pistä pastavesi kiehumaan ja keitä pastaa paketin ohjeen mukaan.

Riivi kahdesta basilikanipusta lehdet ja ohuemmat varret tehosekoittimeen. Lisää pikkupussi pinjansiemeniä (jotkut haluavat ne paahdettuina, minä yleensä en), pari isoa kourallista parmesaaniraastetta, loraus sitruunamehua, ripaus suolaa ja puolikas valkosipulinkynsi raastettuna. Anna koneen hyrrätä ja lisää oliiviöljyä sen verran, että seos muuttuu tahnamaiseksi.

Valuta pasta, sekoita peston kanssa ja nauti. Muista ottaa pikkuisen pastan keitinvettä talteen. Sillä voi hiukan ohentaa pestoa, jos se ei näytä kunnolla sekoittuvan.

Huhtikuun luetut ja blogatut

Huhtikuu olikin mielenkiintoinen kirjakuukausi monellakin tapaa, eikä pelkästään luettujen kirjojen sisällön vuoksi. Kuukauden aikana luin elämäni ensimmäisen arvostelukappaleen ja olen ollut ihan täpinöissäni siitä, että kelpasin sitä lukemaan ja siitä kirjoittamaan. Bloggaus tulee tässä toukokuun aikana. Lisäksi sovin huhtikuun aikana kirjoihin liittyvästä blogiyhteistyöstä, josta myös varmasti tulette kuulemaan monesti lisää.

Blogien kaupallistumisesta ja siihen liittyvästä problematiikasta käytiin kiivasta keskustelua niin kirjablogien kuin ruokablogienkin puolella. Ajatuksiani aiheesta voi lukea täältä. Minä en ainakaan koe itseäni lampaaksi, vaikka näitä yhteistyökuvoita tässä viritelläänkin. Näillä kuvioilla en myöskään rikastu penniäkään, kunhan säästän kuluissa jonkin verran.

Sitten ne kirjat. Huhtikuun aikana lun kaikkiaan yhdeksän kirjaa. Päällimmäisenä mielessä on edelleenkin jo maaliskuussa ajatukset vallannut Haruki Murakamin 1Q84. Minusta on kohta tulossa oikea Murakami-fani. Toinen vaikuttava lukukokemus oli suomalainen uusi tuttavuus eli Markus Nummen Kiinalainen puutarha.

Murakamin luin tällä kertaa englanniksi. Muuten kielijakauma oli huhtikuussa seuraavanlainen : suomeksi 4, englanniksi 4 ja ranskaksi 1. Ranskankielinen luettu kirja oli  Foenkinoksen La délicatesse (suom. Nainen, jonka nimi on Nathalie) - lisäksi hoidin bloggausrästejä pois alta ja kirjoittelin teille skandaalinkäryisestä tarinoinnista Ranskan historiasta. Toinen bloggausrästi oli Enni Mustosen mainio Yllätysperintö.

Murakamin jo mainitsin lukeneeni englanniksi. Toiset englanninkieliset olivat :
Ngaio Marshin perinteikäs dekkari Swing, Brother, Swing
sekä S.J. Parrisin Tudorin aikaan sijoittuvat dekkarit Giordano Brunosta Prophecy ja Sacrilege.

Suomeksi taas luin ja bloggasin seuraavista :
Jo edellämainittu Markus Nummen Kiinalainen puutarha - vaikuttavaa historiankuvausta, joka varmasti vetää minut lukemaan kirjailijan muitakin teoksia
Riikka Pulkkisen Raja 
Eeva Tenhusen Mustat kalat - suomalaista dekkariperinnettä, josta kovasti tykkäsin
Deon Meyerin Kuolema päivänkoitteessa

Kaikista en vielä ole blogannut, mutta tarkoitus olisi. Lisäilen linkkejä sitten sitä mukaa varmaan tännekin.

Kielijakauman lisäksi on aina mielenkiintoista seurata, mistä kirjat ovat käsiini tulleet. Huhtikuun aikana omia ostettuja oli 3, lahjaksi saatuja 4 (lahjakortti tai kirja itsessään, kun oli nuo synttäritkin tuossa), Elisa-kirjan ilmaiskirja Kirjan ja ruusun päivältä ja sitten se yksi saatu arvostelukappale. E-kirjoja luetuista oli 5 ja paperisia siis 4. Genret liikkuivat dekkareista historiaan ja viihteestä maagiseen realismiin.

Sellainen siis oli huhtikuu. Innolla odotan toukokuun kirjakuukautta. Jo nyt on näkyvissä paljon mielenkiintoista luettavaa ja kerrottavaa.

Maaliskuun luetut löytää täältä.

Lasten kanssa elokuvissa - Croodit

Jos vappuna jostain syystä aika tulee lasten kanssa pitkäksi eikä keli suosi piknikkiä (tosin ainakin tällä hetkellä aurinko paistaa vielä) niin elokuva on hyvä vaihtoehto. Ja Croodit erittäin hyvä valinta katsottavaksi.

Yli 7-vuotiaille tarkoitettu elokuva saa silmät kyyneliin liikutuksesta ja naurattaa vatsalihakset melkein kipeiksi. Hauskinta oli seurata sitä, miten äiti nauroi välillä vähän eri kohdissa kuin pojat eli elokuvasta löytyy useampia tasoja eri ikäisille. Silti se on sellainen ihanan harmiton ja vilpittömän oloinen.

Croodit ovat esihistoriallisia ihmisiä, jotka ovat tähän saakka selvinneet elämällä varoen ja piiloutumalla luolaan - no, suurimmaksi osaksi aikaa. Sitten maailma mullistuu eikä luolaa enää ole. Selvitäkseen eteenpäin on Croodien lähdettävä pitkälle matkalle kaukaiselle vuorelle. Oppaakseen he saavat Kundin, jonka avulla suurimmat vaarat vältetään. Vähitellen Croodit oppivat, että kaikki uusi voi olla vähän pelottavaa, muttei välttämättä vaarallista.

Ihania värejä, hauskoja henkilöhahmoja, vaarallisia tilanteita, ripaus rakkautta ja hyppysellinen fantasiaa. Siinä on oiva resepti viihdyttävälle elokuvahetkelle. Sen verran hurjia maisemia ja petoja filmissä tosin näkyy, että alle kouluikäisen kanssa kannattaa tarkkaa harkita sietokykyä. Elokuva itsessään ei ole varsinaisesti pelottava, mutta isolla ruudulla irvistelevä kissapeto tai niskaan romahtavat kivimassat saattavat varsinkin 3D-elämyksenä olla turhankin vaikuttavia pienelle katsojalle, vaikka äiti tai isä istuisikin vieressä.

Äiti tykkäsi, pojat tykkäsivät, kummitäti tykkäsi - pitkästä aikaa oltiin harvinaisen yksimielisiä. Tämä taidetaan meille hankkia dvdnäkin. Kestänee nimittäin useammankin katsomiskerran...

Copycatin kuulumisia - jälkkäriherkkuja

Copycat onkin ollut kovasti hiljaa viime aikoina. Ihania reseptejä ovat blogit pullollaan, mutta jostain syystä niitä on vain kirjattu, ei kokattu. Tämän reseptin bongasin jo kauan sitten Glorian ruoka ja viini-lehdestä ja viime aikoina sitä on tehty useammassakin blogissa.

Huolimatta monista esimerkeistä, Lemon possetin kanssa meinasi ensin käydä huonosti. Helppoa, yksinkertaista ja varmasti herkullista. Hetkinen, helppoa ? Minä onnistuin epäonnistumaan ensimmäisen erän. Sen siitä saa, kun ottaa muiden testaaman reseptin eikä sitten kuitenkaan seuraa sitä kunnolla. Hyvä muistutus siitä, että kannattaa ensin seurata alkuperäistä reseptiä ja ruveta kokeilemaan vasta sitten, kun sen osaa. Kermaa pitäisi kunnolla kiehauttaa eikä reseptissä lukenut vaniljauutetta. Silti piti hosua ja vielä törkätä ylimääräinen ainesosa sekaan. Lopputuloksena ei lemon posset hyytynyt kunnolla. Herkullista se oli, mutta ei ihan sellaista kuin piti.

No, Copycatkin oppii. Toisesta erästä tuli täydellinen. Tämä onkin ihan omiaan vappupöydän herkuksi. (Siis ennen niitä donitseja)

Donitseista puheenollen - prakaako Blogger vai ettekö tosiaan ole ollenkaan vastailleet sivupalkin kyselyyn ?

Hauskaa vappua kaikille !

Lemon posset
(kolmelle)
2 dl kuohukermaa
vajaa 1 dl sokeria
1 sitruunan mehu

Lisäksi
Mansikoita

Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Anna kuumeta ja keitä noin 3 min koko ajan sekoittaen. Saa porista. Nosta kattila liedeltä ja sekoita sitruunan mehu joukkoon. Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria tai sitruunamehua.

Kaada seos 3 pieneen kippoon. Peitä tuorekelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään muutaman tunnin ajan.

Giordano Bruno ratkaisee taas - S.J.Parris : Prophecy

S.J.Parris : Prophecy
Oma ostos, e-kirja Kobosta

Kuten tuossa juuri totesinkin, niin olen lukenut viime aikoina usein kirjoja kolmena osana. Giordano Brunon seikkailut eivät ole poikkeus. Prophecy on trilogian toinen osa.  Shardlaken seikkailut olivat aikoinaan niin mielenkiintoisia ja vetäviä, että ostin samantien vähän samanlaista viihdettä lupaavan Bruno -sarjan kokonaisuudessaan. Se ei kuitenkaan yllä ihan samalle tasolle.

Olen tässä oikein miettinyt, että miksi ihmeessä. Molemmissa on jännittäviä tapahtumia, nopeita juonenkäänteitä, eikä aikakauden kuvauksestakaan minun asiantuntemuksellani löydy moitittavaa. Haasteena saattaa tietysti olla se, että Shardlake eläessä Henrik VIII:n aikana, jolloin uskonpuhdistus on vasta käynnissä ja huomio kiinnittyy enemmänkin kuninkaan henkilökohtaisen elämän kiemuroihin, on Brunolla ympärillään koko Elisabethin ajan kiivain uskonriitojen, vakoojien, sodanuhan ja juonittelujen verkko. Ehkä tämä tuo tarinaan tiettyä kyynisyyttä, joka etäännyttää myös lukijan. Kehenkään ei voi luottaa.

Uskoisin kuitenkin minun kohdallani olevan kyse enemmänkin päähenkilöiden erilaisuudesta. Siinä missä Matthew Shardlake on varovainen lakimies, sympaattisesti vähän hellämielinen ja joutuu haastaviin tehtäviin usein vastoin tahtoaan, on Giordano Bruno itsetietoinen filosofi, joka pyrkii näyttämään arvoaan kuningattaren luottomiehelle Walsinghamille suorittamalla vaativia vakoilutoimeksiantoja. Hän on myös varomaton ja ottaa riskejä, joiden kohdalla lukijaa vähän ärsyttää. Tekisi mieli varoittaa pysymään poissa ja miettimään nyt edes vähän. Shardlake ratkaisee asioita älyllisesti. Bruno, huolimatta älykköroolistaan filosofina, pääasiassa tupsahtaa keskelle ratkaisevia tietoja uhkarohkeiden retkiensä aikana.

Kyllähän Brunon tilanteen toisaalta ymmärtääkin. Inkvisitiota pakenevana entisenä munkkina hän on  epävarma asemastaan, eikä ylempien suojeluksesta ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuvassa Englannissa ole mitään takeita. Siinä tilanteessa on varmaan pakkokin yrittää todistaa arvonsa tavalla millä hyvällä. Minut hän kuitenkin valitettavasti vähän toimillaan vieraannuttaa.

Huolimatta pienistä ärsytyksen hetkistä, jotka muuten toisaalta tuovat tarinaan myös lisää jännitystä, Prophecyssä riittää vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Ranskan suurlähetystössä juonitellaan oikein tosissaan Elisabethin syrjäyttämiseksi ja Maria Stuartin nostamiseksi valtaan, vai onko uhka sittenkin espanjalaisten suunnalta ja vielä pahempi ? Samaan aikaan pääsee kylmäverinen murhaaja aivan kuningattaren lähipiiriin hovineitojen joutuessa uhriksi yksi toisensa jälkeen. Ovatko tapahtumat linkittyneet toisiinsa vai onko vihollisia vieläkin enemmän ? Miten häikäilemätön murhaaja saadaan kiinni ja pelastetaan samalla Englanti katoliselta vallankaappaukselta ? Kukaan ei ole sitä, miltä näyttää ja Bruno joutuu jälleen kerran vaarallisiin tilanteisiin ennen kuin naamiot putoavat ja ratkaisu häämöttää.

Mutinoistani huolimatta luin kirjan loppuun, vaikka se pariin otteeseen jäikin muiden opusten varjoon Brunon hankkiutuessa liikaa hankaluuksiin. Onhan se viihdyttävä - niin, ja Tudorien aika on aina yhtä mielenkiintoinen kaikessa julmuudessaankin.

Brunon kolmas osa, Sacrilege, on minulla parhaillaan kesken, mutta palataan siihen päästyäni viimeiselle sivulle. Tapahtumien tahti näyttää olevan taas vähintäänkin yhtä hengästyttävä kuin aikaisemmissa osissa.

Kuukauden kapine - vappuhuumaa !

Toukokuun kapine tulee nyt pikkuisen etuajassa. Se liittyy niin tiiviisti vappuun, että ajattelin laittaa vinkiksi näkyviin jo nyt. Ehditte hankkia vielä, jos mieli tekee :-)

Varsinaisestihan tätä ei kukaan kai tarvitse. Enemmän on kyse taas yhdestä keittiökapineesta, joka on kiva saada, mutta jolla on suuri riski jäädä kaappiin pölyttymään. Minun itsehillintäni on näiden suhteen ihan olematon - siitä todistavat pursuavat keittiön kaapit ja myös tämä kuukauden kapine -  mutta hauska vehjehän tämä on.

Kyseessä on tietysti donitsien kypsennyskone, "donitsirauta". Ulkonäöltään ja toiminnallisuudeltaan se muistuttaa kovasti serkkuaan vohvelirautaa. Sellainenkin meiltä löytyy ja sen käyttötiheys on ehkä noin kerran vuodessa. En kyllä ymmärrä miksi, sillä kätevä vehjehän sekin on ja vohvelit ovat herkkua. Viimeksi taidettiin kokeilla näitä... Uusin tulokas tässä "rautaperheessä" on muuten väline  cake popsien kypsentämiseen. Ihan vaan vinkiksi niille, jotka haluavat popseja tehdä enemmänkin ja nimenomaan kakkutaikinasta eikä keksimurusta.

Olen tästä donitsiraudasta kuullut aiemminkin, mutta vasta Glorian ruoka ja viini -lehdessä olleet ihanat reseptit saivat minut talsimaan Confetin kauppaan ja ostamaan hyllystä se toiseksi viimeisen. Sitä piti tietysti heti kokeilla ja pojat saivatkin kaverinsa kanssa välipalaherkuksi minidonitseja.

Yhdellä kypsennyskerralla saa aikaiseksi seitsemän ihan pikkuista donitsia. Halkaisijaltaan donitsit eivät ole kovinkaan montaa senttiä. Minimuffinssit ovatkin erittäin sopivia lapsille tarjottavaksi. Aikuiset voivat sitten vaan syödä useamman kerralla. Tosin ei jäänyt pojiltakaan lautaselle pinosta jäljelle kuin muruset.

Käytin näin ensimmäisellä kerralla koneen ohjevihon reseptiä. Leivinjauheella kohotettu taikina tuotti kauniita renkaita todella helposti. Öljysin hiukan rautaa, mutta se ei olisi kyllä ollut laisinkaan tarpeen. Tarttumisen riskiä ei näköjään ollut ollenkaan, vaikkei taikinassa itsessään ollut rasvaa kuin hiukan voita. Aikaa kuluu noin 5-7 minuuttia per erä. Ainoastaan sopivan taikinamäärän oppimisessa meni hetki. Jos laittoi liian vähän niin donitsit jäivät vaaleiksi. Liian isolla määrällä renkaat näyttivät lähinnä Saturnukselta.

Korvaako tämä sitten öljyn donitsien kypsennyksessä ? Rehellinen vastaus on, että ei. Koneella ei tule donitseihin sitä rasvakypsennyksen tuomaa ruskeaa pintaa ja ne jäivät vähän kovemmiksikin. Niistä puuttui se ihana tirisevä rasvaisuus. Vika saattoi tietysti olla taikinassakin. Täytyy vielä vappuna kokeilla toista versiota, jossa olisi itsessään vähän enemmän rasvaa, ehkä se auttaisi. Vähärasvaisempaa vaihtoehtoa hakeville ja yleensä kuumaa öljykattilaa pelkääville tämä on hyvä kapine. Minidonitsit olivat herkullisia, varsinkin tuon sokerikuorrutuksen kanssa.

Näin vapun kunniaksi taidan laittaa pystyyn pienen leikkimielisen kyselynkin. Kummat ovat parempia - kuorrutetut donitsit vai sokerissa kieritetyt munkit ? Käykää klikkaamassa suosikkinne sivupalkissa!

p.s. muistattehan, että muita kuukauden kapineita pääsee vilkuilemaan sivupalkin sarjalinkistä. Edelliseen pääsee suoraan tästä.

Skandaalilehdistö-tyyliin Ranskan historiaa ruotimassa - L'Histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca

Catherine Dufour : L'Histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca
Oma ostos, e-kirja Kobosta

Kuka on koskaan kyllästynyt lukemaan historiaa koulussa ? Siellä se usein opetetaan tyyliin vuonna xx oli sota yy. Kuningas z hallitsi vuosina n-n ja häntä seurasi kuningas ö...  Kaikki opettajat eivät osaa luoda historian tarinoita eläviksi oppilailleen. Minulla oli onneksi hyvät opettajat ja lisäksi luin, paljon. Osa lukemastani oli historiallisia romaaneja jo aika pienestä lähtien. Tajusin kyllä, että niiden tarinat eivät välttämättä ole oikeaa historiaa, mutta mitä siitä ? Kaarina Maununtyttären tarina toi Ruotsi-Suomen historiaan ihan uutta mielenkiintoa ja syvyyttä. Kolme muskettisoturia herätti kiinnostuksen yhteen Ranskan historian aikakauteen.

Catherine Dufour puolestaan on ottanut taas vähän uuden näkökulman Ranskan historiaan. Kirjan nimikin sen jo kertoo : "Ranskan historiaa niille, jotka eivät siitä pidä" (suora käännös). Esseistä koottu kirja on kuin lukisi skandaalilehdistön toimittajien näkökulmaa historian tapahtumiin. Kuka tappoi kenet ? Kuka makasi kenenkin kanssa ? Kenen lapset olivat kenenkin hoidossa ? Ranskan historiasta riittäisi (ja on riittänytkin) ihan tosiasioitakin käytettäväksi niin poliisi-, rakkaus-, sota-, kauhu-, hupi- kuin lastenromaaneissa. Vähän jäi tarina juoneltaan pätkämäiseksi, mutta eihän esseistä koostuvalta kirjalta voi oikein odottaakaan kovin sujuvaa juonenrakennusta.

Kehyskertomuksena lukija otetaan mukaan laivamatkalle jokea pitkin. Rannoilla nähdään historian tapahtumia ja henkilöitä. Välillä heidät nähdään selkeästi auringossa, välillä taas he katoavat sumun keskelle, vähän riippuen siitä, miten paljon aikakaudelta on tietoa saatavilla kirjallisten tai muiden todisteiden muodossa.

Esseitä oli kiva lukea. Minun Ranskan historian tuntemukseni ei ole ollenkaan liian hyvä siihen, etteivät tuollaiset pätkätarinat toisi uuttakin tietoa. Lisäksi täytyy myöntää, että tuollainen vähän tirkistelevä katsomistapa on oikeastaan aika viihdyttävää. Varsinkin, kun tietää, että kyse on tapahtumista ja henkilöistä, joiden osalta tulkinta on kuitenkin aina vähän historioitsijan mukainen, eikä ota kaikkea ihan kirjaimellisesti. Uskottavampia nämä tarinat kuitenkin olivat kuin suurin osa skandaalilehdistön lööppijutuista ja itse asiassa huomattavasti viihdyttävämpiäkin.

Kirja varmasti täyttää tarkoituksensa halutessaan osoittaa historian olevan täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä. Siitä, antaako se sitten totuudenmukaisen ja puolueettoman kuvan molemmista, voidaan olla montaa mieltä. Pitäisi varmaan kysyä joltain historian opettajalta. Joka tapauksessa, sopivaa välipalaluettavaa essee kerrallaan.

Suklaa-kookos-pistaasimuffinssit

 Otsikko kertoo jo kaiken.

 

Viikonloppureissun loppuhuipennuksena tyhjensin Charles de Gaullen lentokentän lehtikioskin ruokalehdistä. Siitä saaliista riittänee iloa pitkäksi aikaa. Nyt jo olemme kokeilleet tehdä Paris-Brest-kakkua (voitte naureskella lopputulokselle tuolla FBn puolella) ja näiden muffinssien inspiraatio löytyi myöskin tuosta kasasta.

Minulla sattui myöskin olemaan pistaasipähkinöitä ihan kotona laatikossa. Suolaamattomien pistaasien kanssa käy yleensä aina niin, että kun on resepti mielessä, ei pähkinöitä löydykään kaupoista helposti. Nyt ostin niitä heti kotiin varastoon, kun cittarissa käydessä osuivat silmiini. Äkkiseltään ei sopivaa reseptiä heti sitten löytynytkään, mutta tämän avulla saimme pähkinät käytettyä sentään ennen kuin vanhenevat. Kuorittuina nuo kun eivät kauhean kauan säily parhaimmillaan.

Ihan alkuperäisen ohjeen mukaan en tehnyt, kun minulla ei esimerkiksi ollut kuin tummaa suklaata, vaikka ohjeessa käskettiin sekoittamaan maitosuklaan kanssa. Herkullisia tuli silti.Tosin kookoshiutaleiden määrän voisi varmaan puolittaa. Kuivuivat nimittäin tosi nopeasti vähän jauhomaisiksi ja epäilen syyn olevan nimenomaan noissa kookoshiutaleissa.

Suklaa-kookos-pistaasimuffinssit (tosiaankin muffinssit, näitä ei kuorruteta niin kuin kuppikakkuja...)

75g suolaamattomia, kuorittuja pistaasipähkinöitä
150g tummaa suklaata
75g voita
3 kananmunaa
150g sokeria
150 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
50g kookoshiutaleita (vaikka puolet kyllä varmaan riittäisi vaikka pähkinöitä olisikin tuo ylläoleva määrä)

Laita uuni lämpiämään vajaaseen 200 asteeseen. Rouhi pähkinät ja sekoita kookoshiutaleiden kanssa.

Sulata suklaa ja voi yhdessä vesihauteessa. Sekoita tasaiseksi ja anna hiukan jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot ja leivinjauhe. Lisää suklaaseos ja sekoita lopuksi joukkoon myös 2/3 pistaasi-kookosseoksesta.

Jaa paperisiin muffinssivuokiin täyttämällä melkein kokonaan. Nämä eivät nouse ihan niin paljon kuin monet muut. Ripottele loput kookospähkinäseoksesta päälle.

Kypsennä uunissa isoja noin 20min ja pieniä 10-12 min. Anna jäähtyä 5min muffinssipellissä ja nosta sitten ritilän päälle.

Herkkua kahvin kera.

Vihreää ja punaista - ei, se ei ole joulukuusi vaan naudanfile kevätvaatteissa

Tiedän, ettei tämä ole trendikästä. Nyt pitäisi hakea niitä halvempia, luisia ja sitkeitä ruohonosia ja kehua, miten niissä on enemmän makua ja mureutta kuin fileessä. Minä kuitenkin sorruin naapurimarketin naudan sisäfiletarjoukseen, eikä kaduta yhtään.

Syötiin tätä sunnuntaina lounaaksi ihan vain kaikki salaatit ja muut keittiöstä löytyvät kasvisloput  kulhoon kasattuna lisukkeena. Salaatti, avokado, kirsikkatomaatit, kurkku, oliivit, kevätsipuli ja paprika saivat seuraansa vielä fetaa ja paahdettuja manteleita. Ruokaisan salaatin kanssa ei tullut lihaa ahmittua liikaa ja niin sitä riitti vielä alkuviikon lounaillekin, joita taisin jo hehkutella tuolla FB:n puolella.

Sunnuntain kunniaksi filekin sai päälleen juhlavaatteet, punaista ja vihreää. Hyvältä maistui ja valmistui nopeasti.

Putsasin fileestä ensin pois kalvoja ja leikkasin kauniin malliseksi paksuimmasta osasta. Sitten vaan ruskistin reippaasti pannulla voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Lopuksi törkkäsin paistomittarin , paksuimpaan kohtaan ja laitoin 130 asteiseen uuniin.

Lihan kypsyessä tein tuon yllämainitun salaatin sekä valmistelin "kuorrutuksen". Silppusin leikkuulaudalla pari punaista chiliä sekä ison nipun korianteria ja toisen ison nipun minttua. Sitten raastoin joukkoon yhden sitruunan kuoren ja puristin siitä mehun. Ripottelin suolaa ja kiersin myllystä mustapippuria.

Otin lihan pois uunista mittarin näyttäessä 55 astetta, kierittelin kuorrutuksessa, käärin folioon ja annoin vetäytyä vartin verran. Koko lounaan valmisteluun ei mennyt tuntia aikaa.


Chili ja sitruuna antoivat mukavasti potkua peittämättä kuitenkaan lihan omaa makua. Suosittelen. Yhdistelmä toimii varmasti myös "gremolatana" patojen päällä.

Oooo.... Panzane-el-laaa... ! - kesää odotellessa

Tässä on meidän kesäajan suosikkilounaamme. Italialainen leipäsalaatti, jonka reseptejä lienee olemassa yhtä monta kuin on kokkejakin. Tässä meidän versiomme.

Panzanella onkin kovasti pinnalla näin keväällä. Siitä blogattiin juuri myös Kokit ja Potit -keittiössä. Vähän eri versiolla tietysti :-)

Leipäsalaatti 

Ota salaattikulho esiin. Hiero kulhon sisäpuoli valkosipulinkynnellä. Sekoita sen pohjalla :
2 rkl Dijon sinappia
4 rkl punaviinietikkaa
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä 4 rkl
puolikas punasipuli silputtuna

Kastike saa olla tosissaan tujua. Leipä miedontaa hurjasta ja koko salaatin juju on siinä vähän terävässä maussa, jonka kunnon vinegretti antaa.

Sekoita joukkoon leipäpalat (esim. puolikas pataleipä).
Leikkaa 4 isoa tomaattia paloiksi ja lisää joukkoon. Tee sama puolikkaalle kurkulle.
Voit laittaa halutessasi joukkoon myös paprikaa.

Silppua iso nippu persiljaa ja iso nippu minttua ja sekoita salaattiin. Anna tekeytyä tunnin verran.