Ngaio Marsh: Swing, Brother, Swing - tästä ei dekkari paljon perinteisemmäksi muutu

Minä rakastan noita vanhoja englantilaistyyppisiä dekkareita. Agatha Christie, Dorothy Sayers, Ngaio Marsh ovat taattuja nimiä sellaiselle vähän verkkaiselle, jänniä henkilöhahmoja vilisevälle ja niin kovin brittiläiselle tunnelmalle.

Ngaio Marsh tosin on kotoisin Uudesta Seelannista,  mutta ainakin luokkayhteiskunta-ajattelun hän on sisäistänyt täydellisesti. Se onkin ehkä se ainoa asia, joka Marshin kirjoissa tällaista vähän modernimman yhteiskunnan kasvattia joskus häiritsee. Pahikset ja tyhmyrit kun yleensä ovat sieltä alemmasta yhteiskuntaluokasta ja aristokraatit ovat korkeintaan omalaatuisia eksentrikkoja.

Tässäkin tarinassa pääsemme seuraamaan omia mielihalujaan vapaasti toteuttavan päärin edesottamuksia. Gurujen, nudismin (hui kauhistus Britanniassa 1940-luvulla) ja muiden erityisoppien jälkeen Lord Pastern on innostunut soittamaan jazzbändissä. Bändin soittajien joukossa on myös niljakas latino, Carlos Rivera, joka iskee silmänsä lordin tytärpuoleen. Draamaa riittäisi näin ihmissuhderintamallakin, mutta sitten tapahtuu murha. Kirjan henkilöt oppivat uusia asioita niin tutuistaan kuin itsestäänkin ja lisää rikoksia paljastuu. Komisario Allen saa tehdä miestensä kanssa tosissaan töitä, että oikea syyllinen löytyy.

Parasta tässä kirjassa on tunnelma. Se on niin ihanan verkkainen ja, no aristokraattinen lienee tähän sopiva termi. Henkilöhahmot käyttäytyvät miltei karikatyyrisen brittiläisen yläluokan normien mukaan. Juuri niin kuin olemme romaaneista ja elokuvista oppineet. Juonikin on tietysti sopivan monimutkainen ja eksyttää niin lukijan kuin suuren osan henkilöhahmoistakin. Tämä olisi ihan täydellinen kesädekkari rannalle, mutta mukava sitä oli lukea näin nojatuolissa kevättalvellakin.

Olen aikaisemminkin kirjoitellut Marshin dekkareista (täällä, täällä ja täällä) ja tämäkin herkkupala löytyi sieltä vanhasta aarrehyllystäni. Se on näköjään ihan pohjaton.

Paprikaa, fetaa, minttua ja manteleita

Minulla on kevään salaattikausi täydessä vauhdissa. Tämä on alunperin muistaakseni jostain Nigellan kirjasta, mutta kun siinä ei ole tämän enempää muistamista niin tehdään nykyään muistin varassa ja resepti vähän elää sitten sen mukaan, mitään kotoa löytyy.

Ihanaa lisukkeena lampaan kanssa, mutta toimii hyvän maalaisleivän kanssa ihan sellaisenaan.

Laita uuni lämpiämään (grillivastus ja 225 astetta).

Ota pari punaista ja pari keltaista paprikaa. Halkaise puolikkaiksi, poista siemenet ja pistä uunipellille leivinpaperin päälle.  Laita uuniin ja odota kunnes kuori on kunnolla mustunut.
Laita kuumat paprikanpuolikkaat joko muovipussiin tai tiukan kannen omaavaan muovikulhoon. Odota 15min.

Paahda sillä aikaa kokonaiset mantelit kuivalla pannulla. 

Kuori paprikat ja leikkaa suikaleiksi - asettele lautaselle ja pirskottele päälle balsamiviinietikkaa ja ripottele pikkuisen suolaa ja mustapippuria. Murusta fetaa haluamasi määrä. Ripottele silputtua minttua reippaalla kädellä. Lisää pippuria, jos siltä tuntuu.

Nosta pöytään balsamico-pullon ja hyvän leivän kanssa. Nauti.

Possunpiilotusta iltapalalla

Kun sitä nyhtöpossua kerran jäi iso laatikollinen pakkaseen, niin sille tuli keksiä käyttöä. Joulunakin odotan tapaninpäivän kinkkuleipiä melkein yhtä paljon kuin itse kinkkua aattona, joten samalla mentiin.

Itse tehtyä pataleipää pohjaksi, päälle hitunen sinappia, nyhtöpossua, ananasta ja edam-juustoa. Uuniin 200 asteseen, kunnes juusto sulaa ja hiukan ruskistuu.

Sopivaa iltapalalle raikkaan salaatin kanssa. 

Näitä pitää aina tehdä niin paljon, että saan kylmänä vielä seuraavan aamun aamupalalle...

Toto 2v ja vihainen lintu

 

Yksi Toton lempileluista on punainen Angry Bird pehmolelu. Sitä kuljetellaan pitkin huushollia ja milloin mistäkin nurkasta kuuluu sen kutsuhuuto. Jos ei Toto itse jostain syystä saa lintua laulamaan, niin se kuljetetaan lähimmän isoveljen luokse - hätätilassa kelpaavat äiti ja papakin.

Kaksivuotissynttärien kakkuaihe oli siis itsestäänselvä. Koska äidin taiteelliset taipumukset ovat, mitä ovat, tehtiin vanhempien kesken työnjako. Äiti leipoi kakun ja papa koristeli. Hyvin toimi yhteistyö. Äiti lähti vaan kerran ovi paukkuen keittiöstä - ENNEN kuin saatiin riita aikaiseksi ;-) Lopputuloksen näette kuvista. Ei meistä leipomonpitäjiksi olisi, mutta näin kotioloissa tuo oli menestys. Lapsilla on onneksi niin täydellinen kyky keskittyä olennaiseen. Äidiltä putsaamatta jääneet ylimääräiset tomusokerit eivät tuntuneet missään...

Marsipaanikuorrutuksen alta löytyvät kahdesta kääretortusta ja kreemeistä kootut kerrokset. Purkillinen mascarponea, 300g tummaa suklaata ja 6 dl kermaa pitävät huolen siitä, että tämän kakun lisäksi ei kauhean paljon muita herkkuja jälkiruoaksi sitten tarvitakaan.

Kääretorttupohjista toinen oli maustettu vaniljalla ja toinen kaakaojauheella.

4 munaa, 2dl sokeria, 1 dl perunajauhoja, 1 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta. Munat ja sokeri ensin tiukaksi vaahdoksi, jauhot sekaan sihdattuna ja uunipellille 175 asteeseen n.15 minuutiksi. Vaniljaisessa oli lisäksi 2 tl vaniljasokeria ja kaakaoversiossa puolet vehnäjauhoista korvattiin kaakaojauheella.

Suklaakreemissä sekoitettiin suklaganache (300g tummaa suklaata + 150g kermaa) 3 dl kermasta tehtyyn vaahtoon.  Sekaan tiputeltiin viimeiset pakkasesta löytyvät oman pihan vadelmat.

Kermavaahto oli molemmissa tymäköitetty parilla ruokalusikallisella vaniljakreemijauhetta.

Mascarponekerroksessa sekoitettiin juusto 3dl kermasta tehtyyn vaahtoon ja lisättiin sitruunankuorta. Kerroksen alle levitettiin mansikka-raparperihilloa.

 

Tuhtia tavaraa, mutta maistuvaa. Onnea Toto !

EDIT : tämä lintu lähtee nyt sitten mukaan myös huhtikuun ruokahaasteeseen, kun Chef Jones sen ystävällisesti kelpuutti huolimatta siitä, ettei suklaa ihan pääroolissa olekaan :-)

Riikka Pulkkinen : Raja

Aika kauan kesti edellisestä ennen kuin sitten lopulta tartuin Pulkkisen esikoisteokseen. Jouduin myös lukemaan blogistani, mitä siinä edellisestä oikein tapahtuikaan, kun en kuollaksenikaan muistanut oikein edes aihealuetta. Hämärästi vain muistelin kirjan olleen hyvin kirjoitettu.

Raja taitaa olla myös kirja, josta en varmaan puolen vuoden päästä oikein muista mitään. Ei sen takia, että se olisi huonosti kirjoitettu, mutta tarina ja henkilöhahmot eivät nyt oikein kuitenkaan imaisseet mukaansa. Julian on koulun opettaja, jota koulutyttö Mari himottaa. Minä vähän hermostuin häneen, semmoinen nahjus. Teini-iän epävarmuuden kanssa taisteleva Mari taas ajattelee, että "kaikkien täytyy tehdä sitä" ja ajautuu puoliksi tahtomattaan suhteeseen opettajansa kanssa. Marin angsti tuntui kuitenkin jotenkin kaukaiselta, melkein huvittavalta. Ehkä minä olen jo liian vanha. Marin täti Anja on luvannut Alzheimeria sairastavalle miehelleen tappaa tämän "sitten kun mitään ei enää ole jäljellä". Hänen soutamisensa ja huopaamisensa vähän vain hermostutti, vaikka vakavasta asiasta kyse olikin.

Kirjassa seurataan tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, pohditaan minkä rajan yli  kukin on valmis astumaan, missä tulee pysähdys. Kirjan lopputulemana minulle tuli sellainen olo, että todellisia rajoja ei oikeasti olekaan missään. Kaiken pystyy itselleen perustelemaan, kun oikein yrittää.

Tässä käsiteltiin tärkeitä teemoja, mutta minä en nyt oikein päässyt niihin sisälle. Ehkä luin kirjan vähän väärällä hetkellä, väärässä mielentilassa - kärsimättömänä lasten touhujen keskellä,  tai sitten Pulkkinen ei vain tyyliltään ole minulle tarkoitettu. Raja saattaa myös hiukan kärsiä esikoiskirjailijan halusta saada samaan tarinaan mahdollisimman paljon. Pidin paljon enemmän aikaisemmin lukemastani "Totta"-kirjasta, jonka tyyli on jo hiotumpaa ja vähemmän rönsyilevää.

Lämmintä salaattia kunnon mausteilla

 

Kasvisruokia pitäisi syödä enemmän, mutta ainakin meidän perheessämme on välillä mielikuvitus tiukalla, kun pitäisi keksiä kaikille kelpaava ateria ilman lihaa. Jotenkin sitä on niin vain jumittunut tiettyihin juttuihin ja ne nyt vaan sattuvat meillä useimmiten sisältämään lihaa. En tiedä, millä halloumijuusto on juoksutettu, mutta noin periaatteessa tämä kai kelpaa kasvissyöjillekin. Ainakin meidän lihansyöjät tykkäsivät - mitä nyt pojat vähän nyrpistelivät munakoisolle.

Tästä salaatista löytyy lämpöä sekä mausteista että lämpöasteista. Mausteinen munakoiso-halloumisalaatti on ruokaisa ja tähteistäkin riittää seuraavan päivän ateriaan, kun salaatinlopun muuntaa pastakastikkeeksi lämmittämällä ja lisäämällä ihan pikkuisen pastan keitinvettä nesteeksi.

Makuja salaattiin saadaan harissa-tahnasta ja pirtsakasta sitruunakastikkeesta, joka sekoitetaan sipuleiden kanssa. Meillä onkin näköjään Harissa-kausi menossa, kun sitä tungetaan joka toiseen ruokalajiin. Mikäs siinä, se on herkullista chilitahnaa, joka suoraan purkistakin antaa mukavan eteläisen tunnelman.

Alunperin ohje on bongattu (vaihteeksi) jostain Delicious-lehden numerosta, mutta se on tainnut pikkuisen elää tässä vuosien varrella - niin kuin hyvät reseptit aina.

Salaatin joukossa on kokonaisia valkosipulinkynsiä, mutta ne olisi kyllä hyvä joko laittaa kypsymään jo ennen munakoisopaloja tai jotenkin hienontaa. Jäivät meinaan tuolla kypsennysajalla vähän koviksi. En vaan ollut merkinnyt reseptin kohdalle mitään, joten muistin vasta sitten, kun maistoin salaatin seassa...

Lämmin munakoiso-halloumisalaatti

2 munakoisoa leikattuna suupaloiksi
1 valkosipuli kynnet erillisinä (huom. kommentti yllä)
1-2 rkl harissatahnaa
2 rkl oliiviöljyä
400g purkki kikherneitiä (tai vastaava määrä kuivattuja liotettuina ja keitettyinä pussin ohjeen mukaan)
1 punasipuli siivuina
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria
(1 punainen chili, jos haluaa vielä enemmän tulisuutta -  me jätimme lasten takia väliin. Harissasta tulee ytyä jo aika mukavasti)
paketti halloumia ohuina siivuina
1 sitruunan kuori ja mehu
1 rkl rypsiöljyä
rucolaa maun mukaan
kourallinen tuoreita korianterin lehtiä

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Kierittele valkosipulinkynnet öljyssä ja laita uuniin jo ennen munakoisoja. Vartti varmaan riittää. Sekoita munakoisopalat harissan ja öljyn kanssa ja lisää uunivuokaan. Kypsennä puolisen tuntia kunnes munakoisot ovat kypsiä ja valkosipulit ihanan pehmeitä.
Sekoita joukkoon kikherneet ja laita uuniin vielä hetkeksi.

Munakoisojen mentyä uuniin kaada sipulisiivujen päälle valkoviinietikka. Lisää suola ja pippuri ja jätä tekeytymään.

Ota vuoka pois uunista ja kaada munakoisot ja valkosipulinkynnet tarjoiluastiaan (tai tarjoila vuoasta - ihan miten haluat). Paista halloumisiivut öljyssä kullanruskeiksi. (Chilin kanssa, jos sitä haluat). Pilko ja lisää salaattiin.

Sekoita sitruunankuori ja mehu sipulien kanssa. Lisää öljyä makusi mukaan. Tarkista suolaisuus. Sekoita kastike salaattiin.

Lisää lopuksi rucola ja korianteri. Sekoita varovasti ja tarjoile.

Ihan hiljaa, perhosta herättämättä - 1Q84 by Haruki Murakami

Kaikki kirjabloggaukseni ovat tätä nykyä näköjään kolmesta kirjasta kerrallaan. Tosin 1Q84 kohdalla ei oikein voi puhua kolmesta erillisestä osasta. Ennemminkin lienee kyse siitä, että kokonaisuuden ollessa näin järkälemäinen kustantajat ovat halunneet sitä pilkkoa edes vähän.  Luin kokonaisuuden englanniksi ja briteissäkin kirjasta on julkaistu ensin kirjat 1 & 2 ja sitten osa 3 erikseen.

Tarina on pitkä. Silti luin sen yhteen putkeen, eksymättä kertaakaan jonkun toisen kirjan pariin. Aikaa tosin vierähti muutama viikko, sillä todellinen elämä toimineen ja vaateineen piti ottaa huomioon.  Silti 1Q84 rinnakkaismaailmaan uppoutuu helposti kokonaan, eikä edes osaa kaivata sieltä muualle. Kirjan loputtua tipahtaa hetkeksi tyhjän päälle, tarkistaa taivaalta kuiden lukumäärän. Piti vaihtaa toiseen kieleen ja toisenlaiseen kirjaan lukujumia välttääkseeni.

Murakamin muista kirjoista pitävät rakastuvat tähän. Aomame laskeutuu moottoritien tikkaita rinnakkaiseen todellisuuteen mukanaa jääpiikki, jonka kärjellä on helppo löytää juuri se oikea piste niskasta. Tengo kirjoittaa uudelleen teinitytön esikoiskirjailijakilpailuun lähettämän teoksen ja ajautuu sen myötä keskelle kustannusalan juonittelua ja uskonnollisen lahkon ponnistelua äänien löytymiseksi uudelleen. 1Q84 -todellisuudessa "pikku ihmiset" ohjaavat ukkospilviä, taivaalla loistaa kaksi kuuta ja henkilöt jakautuvat kahtia. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Kaikki on juuri sitä, mitä on. Tahto ohjaa tapahtumia, mutta kenen tahto on vahvin ? Tapaavatko Tengo ja Aomame uudelleen kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen ?

Miten tuo hitusen vinksallaan oleva maailma voikin olla niin vangitseva ? Kirjan pituuteen nähden tapahtumia ei kuitenkaan ole hirveän paljon. Niitä tutkitaan useammankin henkilön näkökulmasta, palaten ajassa taaksepäin ja hypäten taas välillä eteenpäin. Henkilöhahmot ovat monitahoisia, mielenkiintoisia, eivät koskaan mustavalkoisia. Kukaan ei ole aidosti hyvä, eikä ketään edusta puhtaasti pahaa. Kaikkia tarinan langanpätkiä ei solmita ja niin on hyvä. Kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää. Tämäkin Murakamin kirja jättää lukijansa sopivasti pieneen hämmennyksen tilaan, vaikka ei ehkä olekaan ihan niin surrealistinen kuin Suuri Lammasseikkailu.

Kuten Kafka rannalla-kirjassa, myös 1Q84:ssä ruoalla on suuri merkitys. Mitä syödään kuvastaa niin tunnetiloja kuin henkilöhahmon persoonallisuutta. En pystynyt myöskään vastustamaan Tengon pohdintojessa lomassa valmistamaa ateriaa, vaan reseptiä piti kokeilla. Olisi hauska tietää, onko kirjailija itse innostunut ruoanlaitosta. Ehkäpä pidän osittain Murakamista juuri siksi, että ruoasta kiinnostuneena sen käyttäminen tarinan tehokeinona kolahtaa kovaa.

Huolimatta massiivisuudestaan 1Q84 on aika helposti luettavissa. Siihen ei väsy, eikä se kikkaile lukijaa eksyttämällä. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa, jos Murakamin tyylinen maaginen realismi yhtään kiinnostaa.

Mistä on äidin herkku tehty ? Punajuuresta, omenoista, fetasta...

Tämä on yksi suosikeistani jo vuosien takaa ja helppo valinta synttärimenun alkupalaksi.

Alunperin reseptissä käytettiin raakoja punajuuria, mutta kun kaipasin hiukan makeampaa yhdistelmää kirpakan omenan kanssa, niin tällä kertaa punajuuret kypsennettiin uunissa folioon käärittyinä, suolalla ja balsamicolla höystettyinä.

Omenan on hyvä olla sellainen happaman kirpeä. Granny Smith on lajikkeena juuri sopiva.


Punajuurta Granny Smithillä ja fetalla

(4 hengelle alkupalaksi)

3-4 pienehköä punajuurta
balsamiviinietikkaa
suolaa
1-2 Granny Smith -omenaa 
pinjansiemeniä
fetajuustoa
rucolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa punajuuret ristiviillolla melkein halki. Kääri folioon ja lorauta kullekin mukaan ruokalusikallinen balsamiviinietikkaa ja ripottele suolaa. Kypsennä 200 asteessa 30 - 45min eli kunnes veitsi sujahtaa pehmeästi läpi ja punajuuri on kypsää.

Anna punajuurien jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja kuori ne.

Leikkaa omenat ja punajuuret haluamasi kokoisiksi paloiksi. Huuhtele feta. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla ja pese rucola.

Kokoa annokset lautaselle : rucolaa, punajuurta, omenaa, fetamuruja ja pinjansiemeniä. Punajuuri tahraa muut ainekset, joten sen on ehkä hyvä olla pohjimmaisena, jollet halua vaaleanpunaisia omenapaloja. Lisää myllystä mustapippuria makusi mukaan.

Suihkauta päälle halutessasi vähän lisää balsamicoa ja nauti.

Äidin synttäriherkku - Sitruunapiirakka

Laivaristeilyn jälkeen synttäriviikonloppua jatkettiin kotona ihan oman perheen kesken. Äiti sai valita jälkkärin. Tällä kertaa ei tehty täytekakkua, vaan pirteän keväinen sitruunapiirakka - marenkihunnulla tietysti. Samalla tuli hyvää käyttöä temperointikokeilun lopputuotoksena syntyneille suklaamunille.

Minä olen vuosien saatossa kokeillut jos jonkinlaista sitruunapiirakan reseptiä, mutta tämä on ollut suosikkini jo useamman vuoden ajan. Kondensoidun maidon kanssa tehdyt ovat minun makuuni vähän liian makeita ja kermatäytteissä sitruuna muuttuu turhankin miedoksi. Tässä sitruunakiisselin kirpakkuus kohtaa marengin pehmeän makeuden juuri oikeanlaisella kontrastilla.
Ainakin minun mielestäni - kokeilkaa niin tiedätte, onko oman makunne mukainen.  :-)

Pohja on ihan peruspohja, tällä kertaa keltuaisella.

Äidin paras sitruunapiirakka

pohja :

250g jauhoja
40g (tomu)sokeria
175g voita
1 keltuainen
3-4 rkl kylmää vettä

sitruunakiisseli :
3 dl vettä
1 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
4 rkl Maizenaa
2 sitruunan kuori
2 sitruunan mehu
3-4 keltuaista
2-3 rkl voita

marenki :
yli jääneet valkuaiset
1 dl sokeria

Nypi jauhot, sokeri ja voi murumaiseksi seokseksi (tai pyöräytä ne yleiskoneessa). Lisää keltuainen ja vettä, kunnes muruista muodostuu taikina. Kääri elmukelmuun ja laita vartiksi jääkaappiin.

Kauli ohueksi pohjaksi ja nosta vuokaan (tai kun laiskottaa, tee niin kuin minä eli levitä käsillä vuoan pohjaan). Nosta pohja uudelleen vartiksi jääkaappiin. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Paista pohjaa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes se pikkuisen ruskistunut ja kypsä.

Tee sitruunakiisseli. Sekoita vesi, sitruuna, sokerit ja Maizena kattilassa ja anna kuumentua suhteellisen miedolla lämmöllä, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa pari kertaa. Nosta kattila pois hellalta ja vatkaa keltuaiset yksitellen joukkoon. Sekoita lopuksi voi kuumaan kiisseliin hyvin sekoittaen ja jätä kiisseli vähäksi aikaa jäähtymään. 

Levitä kiisseli jäähtyneen pohjan päälle.

Tee marenki kun kiisselikin on huoneenlämpöistä. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi, lisää sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on tymäkkää ja vatkainta nostettaessa ei enää lerpahda takaisin kulhon pohjalle.

Levitä marenkia piirakan päälle kahdella lusikalla tai pursottamalla. Laita uuniin 225 asteeseen muutamaksi minuutiksi. Muista vahtia, ettei marenki pala. Ota se pois uunista, kun pinta on kauniisti ruskistunut.

Anna jäähtyä taas. Koristele ja nauti.

Maaliskuun luetut - fantasiaa ja rinnakkaistodellisuutta

Minä olen aina niin tosi huono summeeraamaan luettuja kirjoja, mutta nyt kun noita muita (ruoka)juttuja tulee näköjään tiuhaa tahtia, niin on ehkä syytä tehdä näitä summeerauksiakin säännöllisemmin. Ainakin sen takia, että halukkaat löytäisivät haluamansa kirjabloggaukset vähän helpommin.

Ehkäpä tässä olisi nyt oiva paikka oikein sarjallekin ? Ettei ihan menisi ruokabloggailuksi.

Maaliskuussa tuli luettua huomattavasti vähemmän kirjoja kuin tammi-helmikuussa (vain 7 kirjaa vs. 11 tammikuussa ja 12 helmikuussa). Syy tähän löytyy yksinkertaiseksi järkäleestä nimeltä 1Q84... Olen edelleen ihan upoksissa Murakamin rinnakkaistodellisuudessa, enkä edes osaa sieltä kaivata pois. Meneillään on Book 3 ja vähän epäilen, että sen loputtua voi edessä olla pieniä vierotusoireita. Katsotaan, miten käy.

1Q84 kirjat 1 & 2 tuli siis luettua maaliskuun aikana. Vielä en niistä ole blogannut muuta kuin Ruokaa romaaneista, mutta hehkutusta on tulossa... kunhan pääsen kolmannen osan viimeiselle sivulle.

Juhani Ahon ja Soldanin siskosten kolmiodraamasta luin jo jokin aika sitten, mutta tarinan inspiroimana sain vihdoinkin aikaiseksi myös lähteä teatteriin.

Muuten maaliskuu menikin sitten ihan fantasiaksi. Sain viimein, vuosien lukulistauksen jälkeen, luettua Ursula LeGuinnin Maameren velho ja modernimmasta fantasiasta maaliskuun puolelle livahti myös Benedict Jackan Taken. Bloggasin myös jo aiemmin luetusta toisesta Lontoo-fantasiasta. Niihin taisi päättyä myös fantasiakausi vähäksi aikaa. Ainakaan kirjapinossa ei tällä hetkellä ole muita näkyvillä.

Luin myös Marguerite Yourcenarin Le Jardin des Chimères, mutta siitä en taida blogata sen enempää. Yourcenar on edelleen suuri suosikkini, mutta klassiseen tarinaan perustuvan näytelmäkirjoituksen e-kirjapainos oli niin huonolaatuinen, että pitänee lukea se joskus oikein kirjana uudelleen. Kirjoitusvirheet häiritsivät lukukokemusta ja muutenkin kirja vaikutti enemmänkin kirjailijan väliharjoitustyöltä kuin varsinaiselta teokselta... Ei siitä siis sen enempää.

Jossain vaiheessa pitää teille kirjoittaa myös Ranskan historian popularisointia harjoittavasta esseekokoelmasta, joka tuli tuossa lukaistua. Se on ihan hauskaa välipalalukemista ranskankielentaitoisille. L'histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca - Ranskan historiaa sitä inhoaville...