Tähden taivaalta

Tämä on ihan tosi juttu ja yksi noita arjen helmiä, joiden avulla jaksaa tämä mustan ja pimeän ajan. Kuljetaan me isotkin silmät taivaalle suunnattuna ja katsellaan tähtiä.

Tähden taivaalta 

Kello puoli viisi joulukuussa on pimeää. Päiväkodin pihalla vastaan juoksee pikkumuru.

”Äiti”

”Niin kulta?”

”Mitä nuo ovat tuolla? ”

Katselen ylös ja koitan seurata pienen katsetta.

”Ööh, puita? Talojen jouluvaloja? Päiväkodin aita?”

”Ei kun nuo kirkkaat? ”

”Ai nuo, tähtiähän ne. Niitä on taivaalla paljon, vaikkeivat kaikki aina näykään.”

Miten tuo tähdet huomasikin kaikkien pihavalojen keskeltä? Jatkan hoitotädin kanssa juttua päivän kulusta. Poika on syönyt hyvin, muttei nukkunut päiväunia.

”Äiti!”

”No, mitä? ”

”Tarvitaan tikkaat. ”

”Tikkaat?”

”Niin, kiipeän ylös ottamaan.” Pieni käsi sojottaa kohti tähtitaivasta.

Kyykistyn murun viereen. ”Haetko sinä äidille taivaalta tähden? ”

Kirkkaat silmät katsovat vakavina. ”Juu”



Muitakin Raapaleita 

Vähitellen taas elävien kirjoissa

Onneksi edes nenäliinat olivat trendikkäitä!

Marraskuun viimeinen viikko meni pahasti niiskutuksen, kröhimisen, päänsäryn, korvasäryn ja muun flunssaisuuden parissa. Tuohon lisää perhekerroin tarttuvassa taudissa... Varmaan ymmärrätte, etten ihan ihan heti kaipaa samanlaista uudelleen? Nyt kuitenkin aletaan taas vähitellen palaamaan elävien kirjoihin.

Kirjoista puheenollen. Sairastamisesta huolimatta oli marraskuu todellinen kirjakuukausi. Luin peräti 16 kirjaa. Joukosta löytyy 2 äänikirjaa, 3 painettua ja loput 11 ovat sitten e-kirjoja. Pitkästä aikaa tuli luettua myös vähän reippaammin englanniksi, tosin sellaista vähän kevyttä hötöä.

Yksi "syyllinen" suureen kirjamäärään on marraskuun #lukuhaaste. Tarkoituksena oli lukea vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta päivässä. Minä vaan en osannut jäädä varmaan yhtenäkään päivänä noihin 30 sivuun. Tosin osa lukemastani on sellaista, etten ole ihan varma lasketaanko niitä juuri kaunokirjallisuudeksi...

Mitä sitten luin? 

Lentokentällä, koneessa ja muutenkin stressaavan kuun kiireiden keskellä tuli luettua peräti 6 historiallista dekkaria. Historiallista, ne siis sijoittuvat tuonne viime vuosisadalle sotien väliin. Kummassakin seikkailee nuori, aristokraattinen neitokainen. Ensimmäisessä sarjassa Honourable Daisy Dalrymple kirjoittaa lehtikirjoituksia upeista rakennuksista ja auttaa siinä sivussa Scotland Yardia (ja sen komeaa Chief Inspectoria) selvittämään murhia. Tällä sarjalla ylitin kolmen osan kirouksen eli luin niitä neljä. Kevyttä ja kuplivaa. Samantyylistä, mutta ehkä vielä astetta hötöisempää, dekkaria edustaa toinen aloittamani sarja. Siinä kuningattaren sukulainen joutuu kamppailemaan sekä rahavaikeuksien että eteen sattuvien rikosten parissa. Her Royan Spyness ja Royal Pain kertonevat jo kirjanniminä tyylilajin.

Dekkareita tuli luettua myös Galbraithin Silkkiäistoukka sekä Alan Bradleyn Kuolema ei ole lastenleikkiä. Ensiksi mainittu on tietysti ihan laadukas, mutta erityisesti pidin Flavia de Lucen toisesta esiintymisestä. Hänen seurassaan on aivan omanlaisensa tunnelma.

Fantasiaa edustivat tässä kuussa Maria Carolen Tulen tyttäriä ja Angie Sagen Septimus Heap -sarjan neljäs osa Kivi. Toki fantasian puolelle menevät myös marraskuun äänikirjat. Taru sormusten herrasta-trilogian ensimmäinen osa eli Sormuksen ritarit kirvoitti ihastuneita huokauksia. Lapsille suunnattu Kummitusjuna taas oli täynnä ihania, vain vähän pelottavia tarinoita.

Muutakin lapsille suunnattua tuli luettua. Lasten e-Tarinat oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus lasten e-kirjasaralla. Niiden avulla sai jopa meillä aikaiseksi hetken rauhaa ja hiljaisuutta.

Jari Järvelän Särkyvää ja Marjatta Lintusen Hulluruohola edustivat marraskuussa uutta suomalaista kirjallisuutta. Molemmista pidin, mutta erityisesti minua viehätti Hulluruoholan vinkeän vinksahtanut maailma, jossa normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat häälyviksi ja rakkaudessa vaikuttaa erityisesti sen poissaolo.

Siinähän se kuukausi sitten menikin. Ai niin, luin minä yhden superhömpänkin. Sellaisen romanttisen ja vähän pseudohistoriallisen. Ei siitä sen enempää.

Hulluruohola

Maritta Lintunen : Hulluruohola
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

Minä en oikein tiennyt, mitä odottaa tältä kirjalta. Se oli hyvä. Sai hypättyä mukaan ja antaa tarinan viedä. Kertomus sopeutumattomien ihmisten, psykiatristen palvelujen toivottomien tapausten kanssa samaan taloon maaseudun keskelle päätyvästä tytöstä olisi voinut olla ihan mitä vain, jännitystarina, kauhutarina, siirappinen parannuskertomus, fantasia tai sitten ei mikään niistä. Kirja ei ollut mikään niistä. En oikein tiedä, mikä se oli.

Sara päätyy Riihen kylän koululle despoottisen isoisänsä toimittamana. Tarkoituksena on saada maailmalla huitelevat pojantytär rauhoittumaan ja ryhdistäytymään ottamalla vastuuta eristäytyneestä hoitolasta. Paikalle lähetetään muutama psykiatrisen hoidon tavoittamattomiin diagnosoitu tapaus sekä topakka taloudenhoitajatar. Sara taistelee aikansa vastaan, mutta vähitellen Hulluruoholan taika saa hänetkin valtaansa, varsinkin kun paikalle saapuu salaperäinen Matias Pohjola.

Kyseessä on siis rakkaustarina? Kyllä ja ei, rakkaudella on kirjassa roolinsa, mutta niitä on useampia. Rakkaus voi pelastaa tai kahlita. Se voi myös tuhota. Rakkaudettomuus puolestaan särkee tai sitten siitä saa eteenpäin vievää voimaa. Rakkaudella on kirjansa rooli, mutta se johtuu vain siitä, että rakkaudella on ihmiselämässä aina rooli. Oli sitä eli ei.

Hulluruohola kertoo myös normeista ja normien ulkopuolisuudesta. Riihen koululle päätyvät ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rikki. Niin ainakin tulkitaan yhteiskunnan määritysten mukaisesti, mutta onko ihminen rikki, jos hän löytää onnensa toisin kuin muut? Pitääkö aina sopeutua? Sitä paitsi, kaikissa meissä on jotain rikkonaista, jos tarkasti tutkitaan. Hulluruoholassa erilaisuuden piirteet nousevat karikatyyrisiin mittoihin kaikissa asukeissa. Lopulta on vaikea erottaa hoitajaa hoidettavasta.

Minä pidin kirjasta hurjasti. Se ei ota kantaa. Se vain kertoo tarinansa ja antaa lukijan reagoida ja tulkita omien lähtökohtiensa mukaan. Se myös kertoo oikean tarinan eikä vain kuvaile eksentristen ihmisten omituisia touhuja. Palasista koostuu kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun joku ei jaksa, kun jollain on liian kiire, kun lapsi oppii näkymättömäksi ja löytää toisen todellisuuden pakopaikaksi. Pidin myös lopun käänteestä, vaikka jotain sellaista hiukan toivoin ja vähän ennakoinkin. Pelkäsin perinteistä ja helppoa loppua, mutta onneksi Lintunen ei sorru vaan tyyli pitää loppuun saakka.

Mikä kirja Hulluruohola sitten oikein on? Omissa luokituksissani kirjaan sen vain tylsästi nykykirjallisuudeksi. Ei se oikein sovi mihinkään lokeroon sen paremmin kuin henkilöhahmonsakaan. Miksi sitä oikeastaan pitäisi edes luokitella? Lukekaa itse, niin tiedätte.



Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

Sohvaröhnöinen päiväuni sairastuvalla

 Näkemys Sohvaröhnöstä by Kirppu 10v

Kohta viikko intensiivistä sairastamista takana, eikä loppua näy. Kolmella viidestä on antibioottikuuri, mutta silti meillä köhitään, niistetään, valitetaan korvia ja päänsärkyä eikä puolella porukasta ole ääntä ollenkaan.

Pakko silti tehdä vähän töitäkin välillä, tosin riski sohvaröhnöisiin päiväuniin on suuri
.

Sohvaröhnöinen päiväuni

Kahvin tuoksu vipattaa viiksiä. Suklaa sulaa suuhun. Vaaleanpunaiset korvatupsutkin värisevät makeaa.  Kynttilä tönii pimeyttä ulos ikkunasta.  Vielä yksi kirjan sivu, toinen pala suklaata, vielä yksi luku. Mieluummin etsivä Lontoon sumussa , kuin itse pihan sateessa. Peitto tiukemmin jalkojen päälle, hartiat syvemmälle tyynyjen sekaan.

Rivit kiemurtelevat, kirjaimet sekoittuvat toisiinsa. Kohtalokas nainen ikkunassa haihtuu luomien läpi hehkuvaan ikkunatähden valoon.  

PING!  Kolaus! Kopsahdus! Hätkähdän läppärin vierestä.  Puhelin lojuu lattialla. Sähköpostimerkki vilkkuu ruudulla, kirjoittamaton teksti pyytää tallennusta. Vilkaisen sohvan suunnasta tapittavia kirkkaita silmiä. Lumous haihtuu ja otus ryömii sohvatyynyn alle piiloon, kutomaan uutta unta.  Työlista pitenee silmissä. Paljonko vei päiväuni aikaa hukkaan? Pahuksen sohvaröhnö.    

Ylenpalttista äänikirjahehkutusta ja klassikkohuumaa

Teitä on varoitettu!

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta : Sormuksen ritarit 
äänikirja osin Elisa Kirjalta kuunneltavaksi ja osin omana ostoksena
lukijana: Heikki Määttänen

Olen aiemminkin hehkuttanut äänikirjoja klassikkojen uudelleenkokemisen välineinä. Hobitti sai minut jo innostumaan ja Sinuhe egyptiläinen miltei transsiin. Taru sormusten herrasta... no, olen lukenut sen moneen kertaan ja nauttinut aina. Silti tuntuu, että kuunneltuna tarinaan pääsee oikeasti sisälle. Sitä pelkää metsässä sormuksen ritareiden mukana, tuntee miekkakädens särkyä tai kuuntelee ilo sydämessään haltialauluja.

Kiireisen ja stressaavan työrupeaman aikana Sormuksen ritarit on tarjonnut minulle tervetulleen hengähdystauon ilman aikatauluvahinkoja. Äänikirjaa voi kuunnella paikasta toiseen siirtyessä, tai samalla kun tekee kotitöitä. Sitä voi vaeltaa Morian kaivoksissa vaikka istuukin taksin takapenkillä matkalla lentokentälle.

Äänikirjojen myötä pääsee kokemaan jotain entisaikojen tarinankerronnan taiasta. Kirjojen lukeminen on ihanaa, siitä en luovu, mutta äänikirjojen mukana saa kuitenkin vielä jotain lisää. Toki kokemus on riippuvainen myös lukijan taidosta. Heikki Määttänen lukee aika neutraalilla tavalla, mutta se tuntuu sopivan juuri tähän kirjaan. Ei tämäntasoinen klassikko mitään esittämistä kaipaakaan. Antaa tekstin ja tarinan viedä mennessään.

Mikä tarina tämä onkaan! Joka kerran tempaudun täysillä Frodon ja kumppanien matkaan. Jotkut valittavat kirjaa hidastempoiseksi, mutta minusta juuri matkanteon rytmissä on tarinan voima. Tämä ei ole nykyaikainen toimintaseikkailu, jossa joka toisella sivulla heilutellaan miekkoja. Taru sormusten herrasta vie paljon syvemmälle. Hyvä ja paha vuorottelevat, henkilöhahmot elävöityvät ja heitä oppii matkan varrella ymmärtämään. Äänikirjassa kuvauksellisuus ja kerroksellisuus vain korostuu. Silti Tolkien ei selittele. Hän näyttää, ei kerro.

Yhden pienen mutinanaiheen löydän tämän klassikon äänikirjaversion kohdalla. Se on hinta. Jostain syystä (ehkä alkuperäisten cd-levyjen mukaan) kirjan kolme osaa on jokainen jaettu kahteen. Se tarkoittaa kuutta erikseen ostettavaa äänikirjaa. Ensimmäinen osa kustantaa yli 20 euroa ja loput viisi noin 15 euroa kukin. Siinä tulee koko kirjalle aika suolainen kokonaishinta, vaikka onkin klassikko...

Jouluruuhkassa - raapale

Kohta se on taas jouluruuhkien aika. Millähän siellä keskellä onnistuisi säilyttämään joulumielensä ?
Ainakin auttaa, kun ulkona on edes vähän valkoista!

Jouluruuhkassa

Lumisella kadulla jouluvalojen alla voi joko ahdistua tai nauttia. Lola ei tiennut kumpaan olisi kallistunut. Jos sulkisi silmät sekunniksi?  Jostain kantautui kilinää. Typerää joulumusiikkia, marraskuussa!

Ei sittenkään tavaratalomusiikkia. Lumihiutaleet kutittelivat poskia, pehmeää tuhahdusta seurasi lämmin henkäys. Lola katsoi. Karvainen kuono värähti. Uusi tuhahdus löyhäytti loputkin hiutaleet pois nenänpäältä.

Katu oli autioitunut lumipyryyn. Lola kohotti kätensä. Silitti poron lämmintä karvaa. Jostain takaa kuului kalahdus ja kohti lensi jokin esine. Vaistomaisesti hän koppasi sen kouraansa. Poro ravisteli. Sarvet heiluivat uhkaavasti ja roiskuvat pisarat pakottivat katseen toiseen suuntaan.

Ympärillä harppoivat taas kiireiset. Lola katsoi kulkusta kämmenellään. Sen voisikin antaa pojalle pikkujoululahjaksi piparitaikinaa tehdessä.

Järi Järvelän särkyvää - ja arvonnassa voittivat...

Jari Järvelä : Särkyvää
Luettavaksi kustantajalta

Niinhän minä tuon lupasin lukea lukuhaasteen vaatimassa nopeudessa. Itse asiassa olin varsinainen pikakiitäjä, sillä viikon sijaan lukuaikaa kului vain muutama päivä. Osaksi tämä johtuu kyllä kirjastakin. Särkyvää koostuu lyhyistä ja napakoista luvuista, joita ahmii useampia ihan huomaamattaan. Eikä aikaakaan kulu ylenmäärin.

Kun tukeva mies vanhassa Ladassaan ottaa kyytiin nuoren liftaritytön, ei yhteentörmäystä voi välttää. Matkalla Euroopan halki, kohti Pamplonaa ja sen kujilla juoksevia härkiä kohtaavat kaksi vastakohdilta näyttävää toisensa. Asfalttikilometrien kadotessa auton alle hioutuvat kulmat ja pikkuisen pintaa raaputettaessa alta löytyykin paljon samanlaista.

Miehellä, Teemulla, on koko omaisuutensa mukanaan pahvilaatikossa. Tosin laatikossa olevat esineet eivät niinkään kerro omistuksesta, kuin siitä, miten jokainen meistä kantaa mukanaan paloja elämästään. Niistä toiset ovat rikkinäisempiä kuin toiset, mutta painoa löytyy yllättävistäkin asioista. Kirjaa lukiessa tulin miettineeksi, mitä itselläni löytyisi laatikosta, kun kaikki pinnallinen olisi tiputettu pois matkasta. Ainakin vaaleanpunainen nalle pysyisi matkassa, yksi videokasetti, pari pientä tossua... ja tietysti muutama muukin juttu. Aika pieneen laatikkoon ne kai mahtuisivat.

Teemuu on vähän sellainen rassukka, joka myöhäisherännäisenä koittaa ottaa elämänsä haltuun. Miten joku voikin olla ollut noin eksyksissä ja oman elämänsä ulkopuolella? Hän on kuitenkin sympaattinen, eikä lukija toivo hänen saavuttavan matkansa päätä. Liftarityttö Agnes on rosoinen ja rikkinäinen hahmo, josta kuitenkin löytyy voimaa monessakin mielessä. Hänellä on kyky syvempään empatiaan ja olemisen ehdottomuuteen. Hän pärjää. Agnes myös tuo sopivan vastapainon Teemun hahmolle tarinassa. Ilman liftaritytön uhmaa olisi tarina liian pehmeä, nössykkä.

Pidin kirjan rakenteesta. Matkakertomusluvut vuorottelivat Teemun blogikirjoitusten kanssa. Näin bloggaajana sitä myös tunsi myötätuntoa Teemua kohtaan siitä, miten kirjoituksiin tulevat kommentit ovatkin ihan jotain muuta kuin mistä aiheessa puhuttiin. Niinkin voi käydä. Tosin olen kokenut tuon ehkä vielä enemmän FB-postausten kommenttien kuin blogikirjoitusten kiroukseksi tai voihan se tietysti kokea rikkautenakin, että keskustelu velloo.

Särkyvää on näennäisen kevyt kirja, vakavasta aiheesta. Se myös jää mieleen kummittelemaan eikä unohdu niin kuin suurin osa pinnallisesti viihdyttävistä kirjoista. Ihan oli lukemisen arvoinen. Pitänee lukea muutakin Järvelää. Tähän saakka olenkin hänet tuntenut enemmänkin ruoasta ja ruokamuistoista kirjoittavana kolumnistina.

SITTEN SE ARVONTA!

Arvonta suoritettiin perinteisesti paperilapuilla ja laput valitsi Toto 3v. Voittomahdollisuudet olivat varsin hyvät. En päästänyt osallistujia ihan helpolla, joten heitä ei myöskään ollut suuren suurta määrää.

Voitot menivät seuraavasti :

Jari Järvelän Särkyvää lähtee postissa nimimerkille Tiiti66

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein puolestaan kolahtaa postiluukkuun Riitta Alaluusualle.

Voittajille on ilmoitettu sähköpostitse.

ONNEA VOITTAJILLE JA LUKUILOA!

Näillä kirjoilla on helppo vaikka jatkaa lukuhaastetta eteenpäin!

Silkkiäistoukka - Cormoran Strike #2

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
Oma ostos Elisa Kirjan messutarjouksesta

Toinen osa Cormoran Strike-dekkarisarjasta vie lukijan keskelle kirjakustantamisen julmaa maailmaa. Juonittelut, selkäänpuukottamiset ja menestyksen kadehtiminen eivät anna kovin kadehdittavaa kuvaa.

Kirjailija Owen Quine on kadonnut ja hänen vaimonsa palkkaa Cormoran Striken hakemaan katoamistemppuja aiemminkin harrastaneen miehen takaisin. Vähitellen käy ilmi, että Quine on viimeisimpänä työnään kirjoittanut törkeitä paljastuksia täynnä olevan fantasiakirjan, vaan onko kirjan kunnianloukkauksissa tarpeeksi syytä vaientaa kirjalija lopullisesti ?

Dekkarin juoni on luistava ja tarina kehkeytyy esiin sopivalla tahdilla. Kiemurat ovat ihan mielenkiintoisia, mutta jotenkin en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Ehkä kohtaukset ovat kuitenkin sen verran irrallaan toisistaan, että punainen lanka ei pysynyt ainakaan tällä lukijalla hyppysissä kunnolla. Myös päähenkilöt eli Cormoran Strike ja hänen assistenttinsa Robinin välinen suhde on jotenkin sellaista soutamista ja huopaamista ja ihmettelyä, että hohhoijaa. Sitä ei oikein meinannut jaksaa. Toki asiaan voi vaikuttaa sekin, että luin kirjaa aika väsyneenä.

Kirjan hahmojen nimistä minä pidin. Cormoran Strike on jo mukavan mielikuvituksellinen, Owen Quine tuo jotenkin vähän oudohkoja ja hahmoon sopivia assosiaatioita. Paras on kuitenkin lehtimies Dominic Culpepper, jonka nimestä ranskaaosaaville on hupia ja samalla voi miettiä kirjailijan omaa asennoitumista lehdistöön...

Mitäpä tästä kirjasta muuta? Ihan oli sujuva ja luettavaa, muttei tehnyt sen suurenpaa vaikutusta.

Sohvaröhnö ja kissa

Jup, viime aikoina ei töistä ole meinannut tulla yhtään mitään, mutta kaikenlaista sälää ovat sormet näppäimistöllä tuottaneet... Bittiotus sohvaröhnö ei jostain syystä jätä minua rauhaan. Ehkä sen toinen nimi onkin lorvikatarri.

Sohvaröhnö ja kissa

Ensimmäisellä tapaamisella kissa ponkaisi kohti tupsukorvia, toisella luimisteli sohvan vieressä. Kolmannella kerralla katti käänsi selkänsä, tassutteli muihin maisemiin.  Sitten oli muutaman päivän hiljaista.

Tänään tein koneen vieressä jotain töiden tapaista. Kahvikuppi oli kylmä eikä suklaakääreen sisältä löytynyt murustakaan.  Ajatukset jumittivat ja nukuttikin niin. Joku pehmeä töni jalkaani kevyesti. Tönin takaisin ja kehotin kissaa menemään päiväunille. Töniminen jatkui.  Katsoessani alas, vastaan tapittivat tummat nappisilmät. Ei sittenkään kissa, vaan sohvaröhnö.

Sohvaröhnö katsoi minuun vetoavasti ja tassutteli sohvan luokse.  Se hyppäsi käsinojalle odottamaan. Viikset sojottivat loukkaantuneina kohti pehmeintä sohvatyynyä. Kurkistaessani selkänojan yli näin röhnön tönivän kerällä silmät kiinni kehräävää kissaa. ”Aja se pois!”.

Sohvaröhnön ensiesiintyminen ja muita raapaleita 

Lukuhaasteen puoliväliarvonta

Karo Hämäläisen marraskuun lukuhaaste on tosi kiva juttu. Saa melkein niin kuin luvan lukea romaania joka päivä. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että istuu kirjan kanssa sohvannurkassa eikä ole laittamassa pyykkikonetta päälle...

Lukuhaaste onkin jo miltei puolessa välissä. Olen lukenut useamman kevyen dekkarin (murhia 20-luvulla) ja yhden vähän uudemman dekkarin eli Robert Galbraithin Silkkiäistoukka (kirjoitus tulossa, kunhan kerkiää). Lisäksi luin Maria Carolen syksyn uutuuden Tulen tyttäriä, josta pidin kovasti.  Kesken on vielä Septimus Heapin neljäs osa (vähän nuoremmille fantasian lukijoille). Lisäksi olen lukenut enemmän tai vähemmän sekalaista (ja kesken olevaa) kuten Mika Waltarin elämäkertaa tai Lähi-idän konfliktin historiasta kertovaa Holy War: The Crusades and Their Impact on Today's World, mutta nehän nyt eivät kai varsinaisesti ole kaunokirjallisuuteen luettavaa.

Lukemistani kirjoista kaikki, paitsi Septimus, ovat olleet e-kirjoja, mutta kuitenkin vielä perinteisessä tekstimuodossa.  Lasten e-kirjat puolestaan on edustanut uutta kirjamuotoa. Itse asiassa en ole oihan varma voiko näitä varsinaisesti kirjoiksi sanoakaan, mutta mukavia olivat ja lapset viihtyvät niiden parissa edelleen. Samoin olen kuunnellut äänikirjoja ahkerasti.

Matemaattisesti lahjakkaat ovatkin tuosta jo itsekseen laskeneet summana olevan enemmän kuin 30 sivua päivässä, mutta varmistetaanpa kisakunto.
Jotta jatkossakin tahti pysyisi vaaditun mukaisena, ajattelin tässä motivoida itseäni pienellä aikatauluvaateella.

ARVONTA

Seuraavana lukulistallani on Jari Järvelän Särkyvää. Siinä on 219 sivua. Kun sen jakaa 30:llä on lopputuloksena noin 7. Teillä on siis seitsemän päivää aikaa ilmoittautua arvontaan. Kun olen saanut kirjan luettua, arvon sen ilmoittautuneiden blogin lukijoiden tai Facebook-tykkääjien kesken ja lähetän voittajalle. 

Lisäksi arvon jo aikaisemmin lukemani Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein. 

Näin osallistut arvontaan : 

1. Ilmoittaudu blogin lukijaksi sivupalkissa tai käy tykkäämässä FBsivusta, jollet vielä ole sitä tehnyt.
2. Minua kiinnostaa kuulla, mistä tykkäätte lukea. Rullaa siis blogin (klikkaa tästä) etusivua alaspäin ja kerro kommenttina tähän postaukseen, mistä aiheesta pidit eniten. Saat toki katsoa kauemmaksikin. 
3. Huolehdithan, että minulla on jokin linkki tai sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi tai sitten seuraa blogin postauksia tarkkaan ensi viikonloppuna kaiken varalta.
4. Tee ylläolevat asiat ennen 21.11.2014 klo 18:00 ja olet mukana arvonnassa!

ONNEA ARVONTAAN!

EDIT: Ilmoittautumisaika on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

Arvottavat kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajilta