Tämä on ihan tosi juttu ja yksi noita arjen helmiä, joiden avulla jaksaa tämä mustan ja pimeän ajan. Kuljetaan me isotkin silmät taivaalle suunnattuna ja katsellaan tähtiä.
Tähden taivaalta
Kello puoli viisi joulukuussa on pimeää. Päiväkodin pihalla
vastaan juoksee pikkumuru.
”Äiti”
”Niin kulta?”
”Mitä nuo ovat tuolla? ”
Katselen ylös ja koitan seurata pienen katsetta.
”Ööh, puita? Talojen jouluvaloja? Päiväkodin aita?”
”Ei kun nuo kirkkaat? ”
”Ai nuo, tähtiähän ne. Niitä on taivaalla paljon, vaikkeivat
kaikki aina näykään.”
Miten tuo tähdet huomasikin kaikkien pihavalojen keskeltä? Jatkan
hoitotädin kanssa juttua päivän kulusta. Poika on syönyt hyvin, muttei nukkunut
päiväunia.
”Äiti!”
”No, mitä? ”
”Tarvitaan tikkaat. ”
”Tikkaat?”
”Niin, kiipeän ylös ottamaan.” Pieni käsi sojottaa kohti
tähtitaivasta.
Kyykistyn murun viereen. ”Haetko sinä äidille taivaalta
tähden? ”
Kirkkaat silmät katsovat vakavina. ”Juu”Muitakin Raapaleita
Ihana!
VastaaPoistaja tämä tarina on aivan tosi :-)
Poista