Pikku Kakkosta ja Kummalinnun munia

Kesäloma jatkuu ja kirjoja on tullut luettua tasaista tahtia. Varsinkin näin sateisemmilla keleillä on ihana käpertyä sohvalle hyvän kirjan kanssa.
Äidillä on kaiken lisäksi rauha lukea. Meille nimittäin hankittiin heti loman alkuun se uusi televisio. Vähän on huono omatunto, kun kuopus katselee Pikku Kakkosta yli sen normaalin kestoajan, mutta kai se on oikeus vähän istahtaa minullakin. Yle Areena suoraan televisiosta on kyllä ihan luksusjuttu...

Sitä paitsi, kun lukee lyhyitä raapaleita, pystyy samalla keskustelemaan ja osallistumaan myös Oktonauttien tai Ryhmä Haun seikkailuihin, Late Lampaasta puhumattakaan. Multitasking, multitasking beibi. Äitien peruskompetensseja tässäkin kohtaa.

En aio potea huonoa omatuntoa. Kyllä me leikitäänkin.

Toim. Christine Thorel / Kari Välimäki : Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Raapaleet ovat jännä juttu. Sata sanaa, joiden aikana pitäisi kertoa kokonainen tarina. Ihan uskomatonta, miten paljon voikin niin lyhyeen pätkään mahtua.

Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2 on Osuuskumman kirjoittajien toinen kokoelma raapaleita. Kuten nimestä voi päätellä, aiheena ovat pimeys mutta, tietysti, myöskin sen vastakohta valo. Lopputuloksena on kokoelma jännästi erilaisia kertomuksia. Kaikkiaan kertomuksia on kirjassa 100 ja lisäksi 12 bonusraapaletta joulusta.

Ei liene yllättävää, että parhaiten minulle jäivät mieleen ruokaan liittyvät tarinat. J.S. Meresmaan Keisarin morsian on viehättävä kertomus teenjuonnin aloittamisesta ja Kari Välimäen Omenatädit leikittelee satuviitteillä. Sadut noin muutenkin näköjään viehättivät (liekö osansa ollut lukuympäristöllä). Magdalena Hain Prinssi Uljas on aika ajankohtainen ja julman huvittava juttu yleisten odotusten täyttämisestä todellisten taipumustensa vastaisesti. Janos Honkosen Dinosaurukset rääkyvät ulkona taas ihastuttaa loppukäänteellään, joka aiheuttaa hihittävän oivalluksen lukijassa...

Tässä tuli mainittua vain murto-osa kirjan sisältämistä raapaleista. Lukekaa itse ja valitkaa suosikkinne. Minä nautin kirjasta (taas) suunnattomasti. Vaikka joukossa oli ehkä muutama tarina, joihin en niin ihastunut, ovat raapaleet tarpeeksi lyhyitä unohtuakseen samantien. Ei tarvitse valitella lukemiseen kulunutta energiaa.

Kompaktit tarinat ovat helppoja ja nopeita luettavia. Itse asiassa minun piti oikein säännöstellä, etten olisi kerralla ahmaissut koko kirjaa. Raapaleista nimittäin saa eniten irti, kun niitä makustelee ja antaa tekstin ulkopuolisten vihjeiden ja ajatusten tulla rauhassa mieleen. Kunhan siis pitää huolen, ettei Oktohälytys pääse sekoittumaan taikaomeniin.

Tämä kuuluu sarjaan kevyet lomakirjat, joita kannattaa varata vaikka koko sarja riippumattoon kaveriksi. Erittäin sopivaa myös kesälukumaratonin keventäväksi elementiksi.

Kuka tähtiin kurkottaa?

Kiltisti tuo yksi kalleimmista poseerasi, että äiti sai kuvan kirjoitukseensa. Tähtiin kurotetaan ja kuuseen kapsahdetaan, tai sitten äidin syliin... 

Kallein lahja

Reppu kainalossa palaan rattaiden luokse. Pikkumurua ei näy missään. Käännyn ja huomaan tikkaiden ensimmäiset puolat päiväkodin aidan vieressä. Nostan katsettani, vielä vähän lisää. Henkeni salpautuu huomatessani pienen hahmon puun latvojen tasalla.

Poika kiipeää tasaisesti. Kohta hän jo kurkottaa ohitse kuun. Pakkanen kiillottaa tikkaiden pintaa. Jalat lipsuvat, äidin sydän kipuaa kurkunpäähän. Askel, toinen ja pieni käsi kurkottaa kohti kuun vieressä kimaltavaa tähteä. Ylettyy, ei ylety. Toinenkin jalka irtoaa tikkaiden puolalta.

Kuulen tähden sakaran rusahduksen. Tikkaat seisovat hetken ennen kuin kaatuvat tyhjinä.

Muru rojauttaa minutkin kumoon pudotessaan. Rutistan lujaa. Heijaan pois pettymyksensä. ”En minä tarvitse taivaalta tähteä. Minulla on jo kallein sylissäni”

Syy kiipeilyyn selviää täältä. 

ja muita raapaleita 

Tilaa sohvalla?

"Pois siitä häiritsemästä!"

Niin siinä sitten lopulta kävi...

Tilaa sohvalla?

Väsyttää ”ihan sikana” niin kuin nuoriso sanoisi. Luovutan ja suljen läppärin.  On niin hiljaistakin. Ei ole näkynyt kissaa, vanha leidi nukkunee jossain piilossa, eikä sohvaröhnökään ole veuhtonut selkänojilla. Rymisevät kilpajuoksut parketilla ovat vaienneet.  Jonkunlainen aselepo on kai solmittu.  Luulisi sitä tässä huushollissa sohvatyynyjä riittävän kahdelle pienelle otukselle ilman tunkua samalle.

Miksi nyt näin väsyttää?  Yleensä silmät ryhtyvät lurpahtelemaan vasta sohvaröhnön korvatupsujen vilkuttua hetken aikaa sohvan selkänojan takaa. Nousen. Lupaan itselleni 15 minuutin voimatorkut. 

Melkein rojahdan sohvalle, mutta satun vilkaisemaan kuitenkin ensin. Ymmärrän hiljaisuuden. Sohvalla ne rötköttävät, kissa ja röhnö, sulassa sovussa, hännät solmussa.  Hellyttävän näköistä, mutta mihin minä nyt mahdun?

Ja muita raapaleita täällä

Mikä on Sohvaröhnö?

Mustassa marraskuussa seurakseni ilmaantui Sohvaröhnö, joka ei edelleenkään ole suostunut jättämään minua rauhaan. Valokuvaa en ole siitä saanut, mutta Kirpun näkemys on jokseenkin tuollainen kuin kuvassa, eikä siitä nyt ainakaan mitään protesteja ole mallin suunnalta kuulunut. En tiedä, mikä se oikein on, mutta jotenkin tuollainen... 

Sohvaröhnön olemus?

Sohvaröhnö on pikkuinen, pörröinen otus. Sillä on vaaleanpunaiset tupsukorvat, pitkät viikset ja tummat nappisilmät. Se rakastaa sohvalla loikoilua ja pehmeitä tyynyjä. Kahvin tuoksu saa sen viikset väpättämään ja suklaa kehräämään kissaa kovempaa.

Sohvaröhnö ilmestyy kirjoittajan korvan takaa selkänojalle keikkumaan aina kun alkaa väsyttämään tai työ jotenkin jumittaa. Sen suurinta hupia on kuljettaa koneen vieressä istujan ajatukset työasioista jonnekin ihan muualle, mielellään päiväuniin tai pilvilinnoihin. Viha-rakkaussuhde vähintäänkin yhtä mukavuudenhaluiseen kissaan aiheuttaa Sohvaröhnölle päänvaivaa. Taistelu on toistaiseksi laantunutut asemasodaksi sohvatyynyjen rajoilla.

Parasta sohvaröhnöstä on saada kirjoittajakin sohvalle ja käpertyä olkapäälle lukemaan samaa kirjaa.  Sohvaröhnökin haluaisi joskus päästä paperille, mutta bittimuodossakin on etunsa. 

Muitakin raapaleita

Tähden taivaalta

Tämä on ihan tosi juttu ja yksi noita arjen helmiä, joiden avulla jaksaa tämä mustan ja pimeän ajan. Kuljetaan me isotkin silmät taivaalle suunnattuna ja katsellaan tähtiä.

Tähden taivaalta 

Kello puoli viisi joulukuussa on pimeää. Päiväkodin pihalla vastaan juoksee pikkumuru.

”Äiti”

”Niin kulta?”

”Mitä nuo ovat tuolla? ”

Katselen ylös ja koitan seurata pienen katsetta.

”Ööh, puita? Talojen jouluvaloja? Päiväkodin aita?”

”Ei kun nuo kirkkaat? ”

”Ai nuo, tähtiähän ne. Niitä on taivaalla paljon, vaikkeivat kaikki aina näykään.”

Miten tuo tähdet huomasikin kaikkien pihavalojen keskeltä? Jatkan hoitotädin kanssa juttua päivän kulusta. Poika on syönyt hyvin, muttei nukkunut päiväunia.

”Äiti!”

”No, mitä? ”

”Tarvitaan tikkaat. ”

”Tikkaat?”

”Niin, kiipeän ylös ottamaan.” Pieni käsi sojottaa kohti tähtitaivasta.

Kyykistyn murun viereen. ”Haetko sinä äidille taivaalta tähden? ”

Kirkkaat silmät katsovat vakavina. ”Juu”



Muitakin Raapaleita 

Sohvaröhnöinen päiväuni sairastuvalla

 Näkemys Sohvaröhnöstä by Kirppu 10v

Kohta viikko intensiivistä sairastamista takana, eikä loppua näy. Kolmella viidestä on antibioottikuuri, mutta silti meillä köhitään, niistetään, valitetaan korvia ja päänsärkyä eikä puolella porukasta ole ääntä ollenkaan.

Pakko silti tehdä vähän töitäkin välillä, tosin riski sohvaröhnöisiin päiväuniin on suuri
.

Sohvaröhnöinen päiväuni

Kahvin tuoksu vipattaa viiksiä. Suklaa sulaa suuhun. Vaaleanpunaiset korvatupsutkin värisevät makeaa.  Kynttilä tönii pimeyttä ulos ikkunasta.  Vielä yksi kirjan sivu, toinen pala suklaata, vielä yksi luku. Mieluummin etsivä Lontoon sumussa , kuin itse pihan sateessa. Peitto tiukemmin jalkojen päälle, hartiat syvemmälle tyynyjen sekaan.

Rivit kiemurtelevat, kirjaimet sekoittuvat toisiinsa. Kohtalokas nainen ikkunassa haihtuu luomien läpi hehkuvaan ikkunatähden valoon.  

PING!  Kolaus! Kopsahdus! Hätkähdän läppärin vierestä.  Puhelin lojuu lattialla. Sähköpostimerkki vilkkuu ruudulla, kirjoittamaton teksti pyytää tallennusta. Vilkaisen sohvan suunnasta tapittavia kirkkaita silmiä. Lumous haihtuu ja otus ryömii sohvatyynyn alle piiloon, kutomaan uutta unta.  Työlista pitenee silmissä. Paljonko vei päiväuni aikaa hukkaan? Pahuksen sohvaröhnö.    

Jouluruuhkassa - raapale

Kohta se on taas jouluruuhkien aika. Millähän siellä keskellä onnistuisi säilyttämään joulumielensä ?
Ainakin auttaa, kun ulkona on edes vähän valkoista!

Jouluruuhkassa

Lumisella kadulla jouluvalojen alla voi joko ahdistua tai nauttia. Lola ei tiennut kumpaan olisi kallistunut. Jos sulkisi silmät sekunniksi?  Jostain kantautui kilinää. Typerää joulumusiikkia, marraskuussa!

Ei sittenkään tavaratalomusiikkia. Lumihiutaleet kutittelivat poskia, pehmeää tuhahdusta seurasi lämmin henkäys. Lola katsoi. Karvainen kuono värähti. Uusi tuhahdus löyhäytti loputkin hiutaleet pois nenänpäältä.

Katu oli autioitunut lumipyryyn. Lola kohotti kätensä. Silitti poron lämmintä karvaa. Jostain takaa kuului kalahdus ja kohti lensi jokin esine. Vaistomaisesti hän koppasi sen kouraansa. Poro ravisteli. Sarvet heiluivat uhkaavasti ja roiskuvat pisarat pakottivat katseen toiseen suuntaan.

Ympärillä harppoivat taas kiireiset. Lola katsoi kulkusta kämmenellään. Sen voisikin antaa pojalle pikkujoululahjaksi piparitaikinaa tehdessä.

Sohvaröhnö ja kissa

Jup, viime aikoina ei töistä ole meinannut tulla yhtään mitään, mutta kaikenlaista sälää ovat sormet näppäimistöllä tuottaneet... Bittiotus sohvaröhnö ei jostain syystä jätä minua rauhaan. Ehkä sen toinen nimi onkin lorvikatarri.

Sohvaröhnö ja kissa

Ensimmäisellä tapaamisella kissa ponkaisi kohti tupsukorvia, toisella luimisteli sohvan vieressä. Kolmannella kerralla katti käänsi selkänsä, tassutteli muihin maisemiin.  Sitten oli muutaman päivän hiljaista.

Tänään tein koneen vieressä jotain töiden tapaista. Kahvikuppi oli kylmä eikä suklaakääreen sisältä löytynyt murustakaan.  Ajatukset jumittivat ja nukuttikin niin. Joku pehmeä töni jalkaani kevyesti. Tönin takaisin ja kehotin kissaa menemään päiväunille. Töniminen jatkui.  Katsoessani alas, vastaan tapittivat tummat nappisilmät. Ei sittenkään kissa, vaan sohvaröhnö.

Sohvaröhnö katsoi minuun vetoavasti ja tassutteli sohvan luokse.  Se hyppäsi käsinojalle odottamaan. Viikset sojottivat loukkaantuneina kohti pehmeintä sohvatyynyä. Kurkistaessani selkänojan yli näin röhnön tönivän kerällä silmät kiinni kehräävää kissaa. ”Aja se pois!”.

Sohvaröhnön ensiesiintyminen ja muita raapaleita 

Sijaistoimintoja eli raapale

Minulla on uusi harrastus. Kun ulkona on mustaa ja märkää, eikä työnteko maistu, saa kummasti kirjoitettua vaikka raapaleita. Kurpitsalyhty vietiin pihalta pois, mutta tonttua ei vielä ole näkynyt. Ehkä pitäisi ripustaa pihalle jouluvalot pimeää vastaan. Tai leipoa niitä pipareita. 

Vahdinvaihto 

Tietämättään taikoen kaiversi veitsi hampaisan irvistyksen ja kolmiosilmät. Liekit hehkuivat tuijotuksen olohuoneen ikkunasta sohvannurkkaan saakka. Kurpitsakeitto valui lämpönä vatsaan, siemensämpylät murenivat hampaissa. Kepposten uhka soi ovikellon rimpautuksessa.  Riiviöt kulkivat ja nauru helisi. Öinen mustuus piilotti kurpitsaukon pyörivän loihdinnan.  

Vaihtui kuu pidemmälle. Pakkanen puri. Kynttilän loimossa irvistys valahti vasemmalle sivulle, katse nuupahti. Liekki sammui ja voima väheni. Ukon taika ei enää pidä marraskuun mustuutta talosta poissa. Oranssit posket lysähtävät räntäsateen alle. Synkkyys levittää lonkeronsa  kynnyksen yli. 

Kurpitsaukko lätsähtää kompostin päälle. Se iskee kerran silmää kulmalla vilahtavalle hiippalakille ja paiskaa kipinän pieneen kouraan. Pihalla loistavat tuikut ja piparituoksu leijuu ikkunoista. Joulutaikojen vuoro. 



Ensimmäinen raapale 

Sohvaröhnö-raapale

Pimeää, mustaa, märkää, kylmää ja pitäisi tehdä töitä. Siispä kirjoitin elämäni ensimmäisen raapaleen. Oli ihan röhnö olo itselläkin...

Sohvaröhnö

Naputan tietokoneen näppäimistöä olohuoneessa, kun sohvalta kuuluu röhnötys. ”Pahuksen kissa”, ajattelen, ”mitä se nyt on kurkkuunsa saanut?”. Nousen tarkistamaan tilannetta, kun katti tuleekin kiehnaamaan jalkoihini.  Sohvalta kuuluu edelleen röhnötystä ja pientä kurinaa.

Kurkistan varovasti selkänojan yli. Samaan aikaan toiselta puolelta nousevät näkyviin vaaleanpunaiset tupsukorvat ja niiden alta mustat nappisilmät. Kärsämäinen suu röhnäyttää vielä kerran. Pitkät viikset värisevät hiljaa.  Tuijotamme toisiamme. Sitten kissa hyppää jaloistani tavoittelemaan korvien heiluvia tupsuja.

Otus vinkaisee, kiepsahtaa ympäri ja haihtuu silmieni edessä ilmaan. Kissa pysähtyy keikkumaan sohvan selkänojalle, rojahtaa siitä maahan jaloilleen ja ryhtyy hölmistyneenä nuolemaan tassuaan. Siitäs sai. Ei kukaan muukaan ole sohvaröhnöä  kiinni saanut.