Olet mitä luet...

Olet mitä luet ?

Näin ruokareseptejäkin tänne kirjoittavana minun kai pitäisi ennemminkin kirjoittaa tuosta syömispuolesta, mutta käännetäänpä nyt vaihteeksi näin.

Itse asiassa aloin pohtimaan tätä kysymystä sen jälkeen, kun yksi kirjablogaajakollega (Terveisiä Kirsille !) kertoi anonyymista kommentista blogissaan. Siinä kovasti kyseltiin, ovatko kirjabloggaajat ollenkaan miettineet, millaisen kuvan antavat itsestään blogattujen kirjojen perusteella.

Niin, millaisen ? Mitä minusta kertoo se,

että rentoudun mielelläni lukemalla dekkareita, joissa usein tapahtuu murhia ?

etten tykkää kauhusta ?

että romantiikka tekee hyvää aina välillä ?

että joskus on kiva lukea jotain ihan fantasiaa ja kaukaista todellisesta maailmasta ?

että onnelliset loput ovat suosikkejani ?

että vinksahtaneet maailmankuvat viehättävät ?

etten voi lukea lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tai muuten surullisista lasten kohtaloista?

että voin hätkähtämättä lukea ihmissusien ja vampyyrien taistelusta, vaikka niissä välillä veri lentää ja jäseniä sinkoilee, mutta koiran rauhallinen kuolema (esim. Woolf / Runoilijan koira) saa kyyneleet silmiin ?


Mitä minusta kertovat esimerkiksi syyskuun aikana luetut kirjat ?

Cassandra Claren Varjojen kaupunki sarja on nuorten suuri suosikki. Minäkin luin kaksi ensimmäistä osaa. Teinikö täällä kirjoittelee ja huokailee nuorisoromantiikan perään ?Luin myös Marissa Mehrin Veristen varjojen oopperan - intohimoa ja leiskuvia tunteita, mielen järkkymistä. Pidin kirjasta ja tunnistin sen kuvaamaa tuskaista  tunnemaailmaa myös nuoresta itsestäni. Olenko siis emotionaalinen ja dramaattisuuteen taipuva ?

Blogiani enemmän lukevat tietävät, että minun teiniangstiaikani ovat jo aika kaukana takanapäin. Siihen viitannee ehkä myös Sirpa Kähkösen Hietakehto, jonka luin, josta pidin ja joka muistutti kyseisen aikakauden vaikutuksista myös omaan elämään. Ei tosin omakohtaisista kokemuksista, en minä sentään ihan niin iällä vielä ole... Keski-ikäinen täti-ihminen kai kuitenkin, mihin Kähkösen genrestä pitämisen oletetaan usein viittaavankin. Tosin minä en ole innostunut esim. Hirvisaaren sarjoista, jotka kertovat käsittääkseni samantyylisistä aiheista ja ovat samojen lukijoiden suosiossa.

Luin syyskuussa myös Maija Vilkkumaan Nainen katolla. Tekeekö se minusta rokimman ? Tosin nyt täytyy tunnustaa, etten ihan kauheasti kirjaan ihastunut. Palataan siis takaisin siihen keski-ikäiseen tätiin. Kirjasta myös löytyi paljon viitteitä, jotka tunnistin omista muistoistani. Vuosikymmenet siis ainakin sijoittuvat paikoilleen.

Tämä tylsä täti luki syyskuussa myös Gail Carrigerin Etiquette & Espionnage. Huumorintajua ? Vai romanssinnälkää ?

Helena Wariksen Uniin piirretty polku lumosi. Kaipuuta muualle ? Paikkailenko fantasialla tylsää elämääni ?
 Mitä kertoo minusta Joel Haahtelan Elenan lukeminen tai Arne Nevanlinnan Marie ? Horowitzin The House of Silk ?

Ainakin se, että tulin lukeneeksi syyskuun aikana kymmenen kirjaa paljastanee minun pitävän lukemisesta.


p.s. luin juuri David Byrnen Nyt v...u nukkumaan. Ja kyllä, minulla on yllättävän vähillä unilla toimeen tuleva pieni poika...

Syksyn hehkuvin pizza

Luonnossa nuo värit olivat syksyn hehkuvimmat. Raitajuurta, violetteja porkkanoita, punasipulia ja rucolaa kun yhdistää, lopputuloksena on ihanan syksyinen väripaletti. Eikä tämä pizza makuhermojakaan ainakaan ärsyttänyt. Äiti taisi löytää uuden lempparipizzansa ja juureksia usein vieroksuvat lapsetkin totesivat, että peittoaa jo Papankin pizzat..  Hyvin siis upposi.

Tässä pizzassa luomua olivat jauhot, sipulit ja raitajuuret.

Pohjan päälle sekoitin Savoraa crème fraîcheen. Savorahan on sellainen ranskalainen ikuvanha maustekastike. Se muistuttaa sinappia, mutta sisältää kaikenlaisia mausteita salaisella reseptillä. Minä olen kehittänyt siihen jonkinlaisen addiktion ja tässä pizzassa sen makeanterävä maku oli omiaan. Mikäli Savoraa ei satu löytymään lähistöllä, niin sen voi korvata vaikka hunajaisella Dijon-sinapilla.

Syksyn hehkuvin juurespizza

pohja :
4 dl kädenlämpöistä vettä
pinnalle kuivahiivaa noin 1/4 pussia
1 tl suolaa
3 dl täysjyväjauhoja
4-5 dl leivontakarkeita vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Kastike :
purkillinen crème fraîchea ja 2 rkl Savoraa sekoitettuna keskenään

pussillinen pizzajuustoa ja parmesaaniraastetta

1 punasipuli kuorittuna ja paloina
2 pientä raitajuurta mandoliinilla siivutettuna ihan ohuiksi siivuiksi
1 violetti porkkana mandoliinilla siivutettuna
suolaa, pippuria, oliiviöljyä ja hiukan juoksevaa hunajaa

päälle vielä lopuksi rucolaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Aloita pohja edellisenä iltana. Sekoita hiiva ja suola veteen ja vaivaa joukkoon jauhot. Lisää öljy ja vaivaa taas. Laita yöksi jääkaappiin.

Nosta seuraavana päivänä taikina jääkaapista noin tuntia ennen kuin ryhdyt tekemään pizzaa. Kauli taikina kahdeksi ohueksi levyksi.

Levitä puolet kastikkeesta toiselle pohjalle ja ripottele päälle puolet pizzajuustosta. Sekoita juuressiivut kulhossa suolan, pippurin, öljyn ja hunajan kanssa. Levitä ne pizzalle. Raasta päälle parmesaania.

Paista 200 asteessa runsaat 10 minuuttia. Vahdi, etteivät juuressiivut pala.

Levitä pizzalle vielä pinjansiemeniä ja rucolaa. Tarjoile heti.

Toiselle pizzalle laitettiin mausterullaleikkelettä, paprikaa ja tomaattia. Muuten tehtiin samoin.

Myllärin Luomu sponssasi jauhot ja tällä reseptillä osallistun Suomen inspiroivin leipoja-kilpailuun

Uutta vaan ei modernia Sherlock Holmesia

Anthony Horowitz : The House of Silk 
Oma ostos Kobosta 

Sherlock Holmesia on uusittu televisiosarjoissa viime vuosina oikein urakalla. Nykyaikaan sijoitetut tarinat ovat ehkä hengeltään kunnioittaneet mestarisalapoliisin eksentrisiä piirteitä, mutta ympäristössä ja tarinoiden sisällössä on modernisoitu rankalla kädellä. Uudistuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta en ole yhtään varma siitä, onko parempi vaihtoehto kirjoittaa "uutta kopiota" klassikosta.

The House of Silk on juuri sellainen, Arthur Conan Doylen klassiseen Sherlock Holmes sarjaan kirjoitettu uusi tarina. Tohtori Watson on jo ollut kauan eläkkeellä ja haluaa vielä kirjoittaa vanhuutensa päiviensä ajanvietteeksi tarinan, joka aikanaa on jäänyt kirjoittamatta sen aiheuttamien poliittisten aaltojen vuoksi. Vuosien kuluttua Watson kuitenkin uskoo, että tapauksen voi kirjoittaa muistiin, kunhan paketin sinetöi ja antaa luvan avaamiseen vasta pitkän ajan kuluttua.

Itse tapauksen käsittely alkaa hitaanpuoleisesti. Minulla oli vaikeuksia tunnistaa Holmesia alun vaiheissa, mutta kyllähän se tarina siitä sitten vauhtiin pääsi. Holmes on Holmes ja hyödyntää ilmiömäistä päättelykykyään jahdatessaan varsinaista pahuuden ruumiillistumaa. Horowitz on hyvin tavoittanut "aidon" Holmesin aikakauden tunnelman, mutta muutama juttu jäi häiritsemään. Tutkittava rikos on sellainen, että Doyle tuskin olisi sellaisesta kirjoittanut suorasanaisesti koskaan. Samoin tietty toiminnallisuus on Holmes-tarinoille ehkä vierasta, vaikka alkuperäinenkin salapoliisi kyllä välillä lähtee vauhdikkaastikin tutkimuksiinsa.

Kaikkiaan kirja oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus, mutta jäin silti pohtimaan. Ehkä olisin pitänyt sitä parempana, jos ei olisi pitänyt lukea tarinaa nimenomaan Sherlock Holmes-tapauksena. Tietysti tunnetut seikat toisista kirjoista antoivat viitteitä ja syvyyttä yksityiskohtiin, mutta silti. On harmillista, että mainetta kasataan entisten mestarien siivellä. Voi olla, että Horowitz ihan tosissaan halusi osoittaa kunnioitusta Doylelle ja Sherlock Holmesille, mutta en voi olla miettimättä oliko tarkoitus vain kirjoittaa hyvin myyvä tuote. Taktiikka myös tuntuu toimivan. Jos ihan totta puhutaan, niin en minäkään varmaan olisi tähän kirjaan heti tarttunut ilman suoraa viittausta Sherlock Holmesiin.

Itsensä pettämisestä ja tuleeko violeteista porkkanoista vaaleanpunaisia muffinsseja ?

VASTAUS ON, ETTÄ EI TULE...

Niistä tulee mustikan sinertäviä. Kauniita sinänsä, mutta eivät varsinaisesti siis sovellu Andalusian auringon emännöimään kuukauden ruokahaasteeseen, jossa teemana on vaaleanpunainen ruoka. Siispä piti vähän soveltaa ja kuorruttaa punajuurella värjätyllä tuorejuustokuorrutuksella. Uskokaa pois, se oli oikeasti vaaleanpunaista vaikka näyttääkin kuvassa aika hailakalta. JA onhan noissa sentään noita vaaleanpunaisia sydämiä koristeena ? Nostaako se roosatasoa tarpeeksi ?

Tuorejuustokuorrutus liittyy siihen itsensä pettämiseen, tai oikeastaan nämä muffinssit kuvaavat sitä ihan kokonaan. Minä olen jäänyt pahasti koukkuun porkkanakakkuun. Tein jo sellaisen kahtena viikonloppuna. Lupasin, etten toista itseäni enää kolmantena, vaan kuinkas kävikään ? No, en tehnyt porkkanakakkua, mutta tein samalla reseptillä porkkanaMUFFINSSEJA ! Juu, ihan eri juttu eikös vaan ?

Kuukauden pinkki ruokahaaste ei pelkästään perustu kauniiseen väriin, vaan tarkoituksena on edistää myös tärkeää asiaa. Lokakuu on rintasyövän torjunnan teemakuukausi. Ruokabloggarit tempaisevat ja osallistuvat keräykseen.

KLIKKAA KUVAA JA OSALLISTU SINÄKIN!

Melkein roosat porkkanamuffinssit 

4 dl  ruokosokeria
3 kananmunaa
3 dl rypsiöljyä
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
0,5 tl muskottipähkinää jauhettuna
ripaus suolaa
loraus vaniljauutetta (n. 1rkl)
1,5 - 2 tosi isoa (violettia) porkkanaa raastettuna
pari isoa kourallista saksanpähkinöitä murskattuna (paitsi ne joilla ajattelit koristella kakun)

Laita uuni lämpiämään 170 asteeseen ja sekoita sokeri, kananmunat, vaniljauute ja öljy keskenään. Sekoita mausteet, sooda, leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää munaseokseen vähitellen, hyvin sekoittaen.
Lisää vielä raastetut porkkanat ja pähkinät tasaiseksi sekoittaen.

Jaa muffinssivuokiin (isoihin ja pieniin) ja paista isoja noin 20min ja pieniä n.15min. Muista tarkistaa kypsyyttä aina välillä kaiken varalta.

Leikkaa muutama pieni siivu punajuuresta ja kaada niiden päälle kuumaa vettä. Jätä jäähtymään.

Tee juustokuorrutus vatkaamalla ensin hyvin sekaisin 100g pehmeää voita ja paketillinen tomusokeria (500g). Lisää joukkoon yksi paketti Philadelphia-juustoa (200g) ja vatkaa voimakkaasti seos tasaiseksi.
Valuta kuorrutuksen sekaan vähitellen punajuurilientä, kunnes väri on vaaleanpunainen eikä kuorrutus ole vielä liian löysää.

Pursota kuorrutus jäähtyneille muffinsseille ja koristele haluamallasi tavalla.

Messuperkausta

Se on taas kuulkaas maanantai ja takana kahden päivän karkelot Turun kansainvälisillä kirjamessuilla (ja siellä ruokapuolella tietysti myös - yllättäen). Hulinaa riitti, jalkoja särkee edelleen ja silmissä vilisee. Pitänee oikein pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä koko tohinasta jäi käteen. Siis niiden isojen ostoskassien lisäksi...

Lauantaina kirjabloggailtiin täysillä 

Ihan ensimmäiseksi tietysti tulevat mieleen kaikki ihanat kirjabloggaajakollegat, joita tuli varsinkin lauantaina tavattua niin kummituskierroksella kuin messuillakin.  Olihan lauantai-iltapäivästä varattu useampi tunti kirjabloggausteemalle. Aloitimme kuuntelemalla Katjan ja Hannan mielenkiintoista jutustelua kirjabloggauskirjastaan eli Rivien välistä.

Sitten jatkoimme paneelilla, jossa kirjabloggaajat keskustelivat kustantamoiden edustajien kanssa. Allekirjoittanutkin oli päätynyt lavalle saakka ja ihan oikeasti innostui keskustelun aikana. Kiitos siitä kuuluu tietysti sekä Liken Nora Vaaramalle, Into-kustantamon Mika Rönkölle että tietysti bloggarikeskustelijoille, joista lavalla seuranani olivat Kirsi Hietanen ja Hanna Morre Matilainen. Keskustelua ohjasi ja aktivoi ansiokkaasti Taika Dahlbom .

Aiheet olivat  moninaiset ja vaihtelivat kirjablogien vaikutuksesta myyntilukuihin (satunnaista, ehkä enemmän silloin kun pieni kustantamo saa näkyvyyttä) kirjabloggaamisen eettisiin sääntöihin (esim. lue kirja, ennen kuin kirjoitat siitä). Taika oli listannut tarkemminkin keskustelun antia. Kannattaa siis vilkaista tänne.

Lauantai siis meni aika puhtaasti kirja-aiheiden parissa. Tosin täytyy myöntää, että päivän ruokailu oli lähinnä ruokamessupuolen maistiaisia. Ihmisiä oli niin hurjat määrät joka puolella, että jonot kahviloihin tuntuivat tällaisesta kärsimättömämmästä messukävijästä ihan liian pitkiltä.


Sunnuntaina shoppailtiin syötäviä

Sunnuntaina sitten olinkin ajoissa liikenteessä ja kädet täynnä kasseja jo ennen yhtätoista. Onneksi oli sellainen rintamerkki, että välillä pääsi käymään viemään saalista autolle. Ajoissa istahdimme myös "viinikarsinaan" maistelemaan annoksia ja Jacob's Creekin luomuviiniä. Silakkatartar oli hyvää, nyhtöpossu vähän kuivaa ja tylsää ja juustokakku herkkua. Viini ihan yhtä hyvää kuin viimeksikin. Siinä kai ne tärkeimmät uutiset siltä kiepsautukselta.

Mielenkiintoisin tuttavuus taisi olla Ceramicon raastinlautanen, joita yksi lähti tietysti mukaan testattavaksi. Hyvin tuo toimiikin. Parmesaani raastui eikä sormilla ollut vaaraa. Varsinkin eilisen pasta-annoksensa päälle lapset innostuivat lisäämään juustoa vähän normaaliakin enemmän. Pähkinäkin meni testattaessa ihan hienoksi pölyksi, kuten kuvasta näkyy.

Lisäksi kassiin löysivät tiensä monet herkut - valkoista balsamicoa, artisokka-valkosipulitahnaa, katajanmarjasilakkaa, hevosmakkaraa ja muutama muukin, joita en tässä edes muista. Ilmestyvät sitten maistelujärjestyksessä tuonne FB:n puolelle.  Hiukan jäi harmittamaan, että unohdin ihan kokonaan ostaa lauantaina maistelemaani taivaallista lammasmaksamakkaraa. Ei vaan osuttu kohdalle, eikä muistunut mieleen. Pahus vieköön.
Kirjojakin tarttui mukaan sentään muutama, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Kaikkiaan siis oikein onnistuneet messupäivät. Näistä kun selvittiin,niin nyt on sitten hyvä hetki ryhtyä kirjaamaan sotasuunnitelmaa Helsingin kirjamessuille. Ainakin muita kirja- ja ruokabloggareita olisi taas kiva tavata...

Treffit kirjaston kummituksen kanssa...

Väsyttää. Miten se voikin olla niin, että kaikkein hauskimmankin päivän jälkeen on ihan piipussa. Aamu tosin alkoi tosi aikaisin, yön mentyä ranttaliksi nuorimmaisen veuhtoessa. Pakkasin lapset ja siskon autoon ja lähdin Turun suuntaan. Pikainen pysäkki isovanhempien luona ja äiti oli valmiina viettämään kirjabloggaripäivää.

Ensimmäisenä etappina oli Turun kaupunginkirjasto. Siellä oli minuuttia ennen avaamisaikaa ovella oikein jono. Go Turku ! Tiedätte, minne kannattaa mennä.

Lapsena ja nuorena kävin minäkin vanhassa kirjastorakennuksessa monen monituista kertaa. Siellä oli ihan oma, arvokas tunnelmansa. Uusitussa rakennuksessa tunnelma on säilynyt, mutta samalla on tilaa ja avaruutta tuotu lisää monin verroin. Kyseessä on erinomaisen onnistunut laajennusprojekti.

Tällä kertaa tosin jäi itse kirjaston ihailu vähän vähemmälle. Lyhyen Lukulamppu-projektin esittelyn jälkeen lähdimme kierrokselle tuntemattomampiin kirjaston osiin ja tutkimaan varastoja, jonne tavallisella kirjastokävijällä ei ole asiaa. Näimme upeita vanhoja kirjoja, joista historioitsijat ovat löytäneet harvinaisuuksia ja tarinaa niin Suomen kuin suomalaisen lukutaidon ja kirjoittajien historiasta.

Kirjojen lisäksi, melkein yhtä mielenkiintoista oli seurata kirjabloggarien yhtenäistä toimintaa kirja-aarteiden äärellä. Kamerat naksuivat, kun hyllyiltä bongattiin omia suosikkeja vanhoina painoksina tai muuten vaan mielenkiintoisia teoksia. Myönnän, otin minäkin muutaman kuvan, mutta paras koko sarjasta on tuo kollegojen yhteisposeeraus...

Kierroksen lopuksi pääsimme tutustumaan Turun kaupunginkirjaston kummituksen valtakuntaan. Tämä vanhempana rouvashenkilönä havaittu kummitus lienee entinen kirjastonhoitaja, joka tunnollisena hoitaa tehtäviään vielä tuonpuoleisessakin elämässä. Niin hyvin hän pitää huolta kirjastostaan, että häntä pidetään ennemminkin kirjastonsa suojelijana kuin pahantahtoisena ektoplasmailmentymänä.

Kapeat kirjakäytävät, pimeät varastokopit  ja kirjojen kuljetusnauhan aavemainen kolina aiheuttivat kylmiä väristyksiä (vai oliko se tuonpuoleisen tuulahdus?) Täytyy myöntää, että varaston käytävät eivät olisi ainakaan minun suosikkityöpaikkani, varsinkaan iltavuorossa. Oli siellä sitten seurana kummitusta tai ei.
 
Tällä kertaa kummitusrouva ei ollut meidän seurastamme kiinnostunut, mutta saimme sentään tutkailla kirjoja, joita hän ehkä istahti kirjaston rauhassa selailemaan uteliaiden kirjabloggarien siirryttyä Turun Kirjamessujen hulinaan.

Tässähän voisi mennä ihan sekaisin... Kirjasyksyä ja kirjamessuja

Syksy on minusta ollut aina uusien asioiden aikaa, mutta tänä syksynä tuntuvat uudet jutut suorastaan tulvivan ikkunoista ja ovista. Vauhti on kiihtynyt niin monella rintamalla, että lukuaikakin alkaa olla kortilla.  Ja voi, juuri nyt, kun ihania kirjoja tuntuu tulvivan sekä uusina ilmestymisinä että lukulistani normaalia nopeampana pitenemisenä. Tässähän voisi mennä ihan sekaisin...

Uusia kirjoja on listalla useampia, ensimmäisinä nyt Raittilan Terminaali, Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea ja, tietysti, Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa. Viimeksi mainittua odotan vähän kauhunsekaisin tuntein - se on kuulemma pelottava ja minä en yleensä uskalla kovin hurjaa kauhua lueskella painajaisten pelossa. Pakko kuitenkin edes yrittää sillä olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana haltioitunut Jääskeläisen kirjoista ihan yhtä paljon kuin Murakamin jokin aika sitten. Enkä minä yleensä faniksi rupea kovinkaan helposti, vaikka kirjoista pitäisinkin.

Huomasin tässä pari päivää sitten myös, että on alkamassa uusi , viiniin ja viinin valmistukseen liittyvä dekkarisarja. Sarjan nimikin on Wine Crime. Ensimmäisessä osassa ratkotaan rikosta Champagnen maisemissa. Se on siis listalla. Lisäksi pitää varmaan jossain välissä lukea se Rowlingsin uusin, salanimellä kirjoitettu ja kovasti kehuttu Käen kutsu. 

Sitten ovat tietysti Rauhalan Taivaslaulu ja Hiltusen Iso. Ensimmäinen kertoo lestadiolaisäidin taistelusta äitiyden paineiden alla ja toisessa isomman ihmisen elämän koettelemuksista. Kumpikin on minulla vielä lukematta. Kumpikin kuuluu syksyn "pakkoluettaviin" - sen verran sekä tunteita että ajatuksia herättäviä molemmat kuuluvat olevan.

Fantasian alueella minulla on sarjoja jatkettavana. Neil Gaimaniin ihastuin yhden kirjan perusteella ja hänellä on suhteellisen laaja tuotanto vielä minulla kahlattavana. Eiväthän ne varsinaisesti sarjaa muodosta, mutta kuitenkin. Ne on luettava, ehdottomasti, pian. Wariksen Pohjankontu-sarjaakin pitäisi jatkaa ja Meresmaan Mifongien aika odottaa listalla.

Historiallista viihdettäkään ei pidä unohtaa. Utrion Seuraneiti pitää tietysti lukea. Hänen kirjojaan olen lukenut vuosien ja taas vuosien ajan. Pakkohan sitä perinnettä on ylläpitää. Vaikka Oppinut neitikin kyllä odottaa vielä lukemista. Hirvisaaren Me, Keisarinnakin kuuluu luettavien listalle. Aihe, eli Katariina ainakin on mielenkiintoinen. Hänen elämästään riittäisi ainesta useampaankin romaaniin ja niitä tietysti on kirjoitettukin.

Joskus tuntuu, että olisi parempi olla kiinnostunut vain jostain tietystä genrestä, ei olisi ihan niin pyörryttävän pitkä lukulista. Nämäkin kirjat tulivat mieleeni ihan suoralta kädeltä, ei tarvinnut edes luntata ylöskirjattuja. Millainen lista mahtaakaan olla tuomisina Turun Kirjamessuilta, jonne suuntaan huomenissa. Messuvierailun lisäksi minulla on treffit kirjaston kummituksen kanssa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.

Ai niin, minut voi Turun Kirjamessuilla bongata kirjabloggaripaneelista lauantaina klo 16.15-17.50 Kokoustila 3sessa (Messukeskuksen 2. kerros). Tervetuloa seuraamaan ja osallistumaan keskusteluun !

Isäntää vakoilemassa : Pilvenpehmeät gnocchit ja perunalumivehje

 

Tässä jokin aika sitten osallistuin keskusteluun siitä, miten ihmeessä voi perunagnoccheista saada sellaisia pehmeitä ja keveitä. Useimmiten kun ne tuntuvat jäävän mauttomiksi, kiinteiksi kikkareiksi. Lupasin vakoilla meidän isäntää, joka jostain syystä melkein (huom) aina onnistuu gnocchien teossa ainakin minun mielestäni erinomaisesti. 

Keittiön ovelta valmistusprosessia kurkistellessani kyselin vinkkejä onnistumiselle.  Hyvin eteläranskalaisen olkien kohauttelun myötä sain kirjattua ylös pari juttua : 

1. Perunoiden tulee olla kuumia, mutta kuivia, kun gnoccheja ryhtyy työstämään
2. Makua saa maustamalla  eli eipä unohdeta suolaa 
3. Ei saa laittaa liikaa jauhoja 
4. Ei saa työstää massaa liikaa. Siten vaan, että pysyy kasassa. 

Lisäapuna meillä oli tällä kertaa myös Chez Mariuksessa jo moneen kertaan himoiten ihailemani perunalumipuristin.  Isännän arvion mukaan se auttoi erityisesti tuohon ensimmäiseen kohtaan sillä perunat sai hienoksi nopeasti ja ennen puristamista sai myös valutettua mahdolliset vedet kokonaan pois.

Chez Mariuksen kauppa Helsingissä on nyt remontin jälkeen muuten todella upea. Se on väljä ja valoisa ja houkuttelee ihastelemaan kaikkia niitä mielenkiintoisia keittiökapineita, joita seiniltä löytyy. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Meidän isännän perunakurpitsagnocchit

kymmenisen perunaa 

pala myskikurpitsaa

2 kananmunaa

sopivasti jauhoja - joo, tiedän, tämä ei ole kunnollinen määritys, mutta kun isäntä vaan heitteli sormituntumalla, enkä osannut silmämääräisesti mitata oikein. Virallisissa ohjeissa kuulemma neuvotaan laittamaan jauhoa puolet perunoiden määrästä (eli 800g vs. 400g), mutta minusta tuntuu, että isäntä laittoi pikkuisen vähemmän.

Keitä perunat kypsiksi ja kypsennä kurpitsa uunissa. Kuori kurpitsa ja hienonna. Vedä perunat hienoksi puristimella. Sekoita massaan jauhot ja kananmuna. 

Leivo pötkylöiksi ja leikkaa gnoccheiksi. Voit painella haarukalla vähän sellaisiksi rullamaisiksi, jos haluat. 

Seisota hetki ja tipauta erissä kiehuvaan veteen (tai kasvisliemeen). Gnocchit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan.

Kastikkeena oli tällä kertaa yksinkertaisesti vettä, salviaa ja kasvisliemifondikuutiota sekaisin.

Päälle ripoteltiin iso kasa parmesaania ja paistettiin pannulla karitsankyljyksiä ja lehtikaalia.

Oli muuten hyvää.

Tulipa tuossa syyskuussa luettua sata suomalaista suosikkia

Ehei, en minä yksin - vaan me kaikki yhdessä.

Helsingin Sanomat listasi kesällä lukijoidensa kertomat 100 suosituinta suomalaista romaania.  Eihän kukaan kirjabloggaaja voi tuollaista listaa vastustaa. Pakko käydä se läpi jollain tavalla.

Jotta lukeminen ei kävisi liian raskaaksi kenellekään ja saisimme arviot myös muille katsottaviksi kohtuuajassa, jaoimme kirjat keskenämme. Jokainen luki ja bloggasi syyskuun aikana noin kaksi kirjaa.

Alla siis teille, arvon lukijat, lista linkkeineen ajatuksiin, joita nuo 100 suomalaista suosikkia herättivät.

Hanna kirjoitti lisää myös tempauksen taustoista. Kannattaa siis vilkaista myös tänne.

Tässä linkit - Mitkä ovat sinun suosikkejasi ? Montako olet listalta lukenut ? Minä olen nyt bloggaamani kaksi mukaanlukien lukenut tältä listalta 19 . Vielä riittää luettavaa, mutta taidanpa aloittaa noista arvioista.

1. Sofi Oksanen: Puhdistus
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is)
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa 
5. Rosa Liksom: Hytti nro 6
6. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
7. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
8. Katja Kettu: Kätilö                    
9. Antti Hyry: Uuni                      
10. Aki Ollikainen: Nälkävuosi                  
11. Pirkko Saisio: Punainen erokirja                                      
12. Arne Nevanlinna: Marie                           
13. Riikka Pulkkinen: Totta 
14. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
15. Hannu Raittila: Canal Grande
16. Jari Tervo: Myyrä
17. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
18. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
19. Bo Carpelan: Kesän varjot
20. Markus Nummi: Karkkipäivä
21. Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö
22. Mikko Rimmisen: Nenäpäivä
23. Helena Sinervo: Runoilijan talossa
24. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
25. Hannu Väisänen: Vanikan palat
26. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
27. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
28. Jari Tervo: Layla
29. Olli Jalonen: Poikakirja         
30. Katri Lipson: Kosmonautti 
31. Riikka Pulkkinen: Raja
32. Miika Nousiainen: Metsäjätti
33. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
34. Hannu Väisänen: Toiset kengät
35. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
36. Antti Tuuri: Ikitie
37. Markus Nummi: Kiinalainen puutarha
38. Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani                        
39. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
40. Hannu Väisänen: Taivaanvartijat  
41. Rakel Liehu: Helene                                                         
42. Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
43. Jari Tervo: Troikka
44. Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet    
45. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa        
46. Juha Itkonen: Kohti
47. Kristina Carlson: William N. päiväkirja
48. Heidi Köngäs: Dora, Dora     
49. Antti Tuuri: Kylmien kyytimies                  
50. Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
51. Miika Nousiainen: Maaninkavaara 
52. Eve Hietamies: Yösyöttö
53. Joel Haahtela: Katoamispiste
54. Jari Tervo: Ohrana
55. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
56. Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
57. Arto Salminen: Kalavale
58. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
59. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
60. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
61. Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
62. Sirpa Kähkönen: Hietakehto                    
63. Erik Wahlström: Jumala
64. Riikka Pulkkinen: Vieras
65. Turkka Hautala: Salo
66. Arto Salminen: Ei-kuori
67. Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
68. Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
69. Johanna Sinisalo: Linnunaivot
70. Joel Haahtela: Elena                        
71. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
72. Veikko Huovinen: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria
73. Miina Supinen: Liha tottelee kuria
74. Reko Lundán: Ilman suuria suruja
75. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun
76. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi
77. Petri Tamminen: Enon opetukset
78. Anja Snellman: Parvekejumalat
79. Juha Seppälä: Paholaisen haarukka
80. Laura Save: Paljain jaloin
81. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
82. Jari Järvelä: Veden paino
83. Leena Lander: Käsky          
84. Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
85. Ranya ElRamly: Auringon asema
86. Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi
87. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone
88. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
89. Marko Kilpi: Elävien kirjoihin
90. Arto Salminen: Paskateoria
91. Johanna Sinisalo: Enkelten verta               
92. Laura Gustafsson: Huorasatu
93. Riku Korhonen: Lääkäriromaani
94. Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
95. Juha Seppälä: Mr. Smith
96. Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi
97. Satu Taskinen: Täydellinen paisti        
98. Tuomas Kyrö: Liitto
99. Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos
100. Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita

Äänikirjan aalloissa - Joel Haahtela : Elena

Joel Haahtela : Elena
Oma ostos Elisa Kirjasta

Se on jännä, miten äänikirjaa lukee, tai siis kuuntelee, ihan eri paikoissa ja tilanteissa kuin tavallista paperista tai sähköistä kirjaa. Olen äänikirjojen myötä päässyt kokemaan aivan uudenlaisia elämyksiä. Kesäinen hellepäivän kuunteluhetki pihamaalla kasvimaata laitellessa Christien seurassa oli ihanaa, mutta Haahtela tarjosi minulle syysmyrskyssä vieläkin jotain mieleenpainuvampaa.

En varmaan koskaan tule unohtamaan, miten hämärtyneessä venesatamassa odottelin poikaa iltapurjehdukselta ja kuuntelin Elenassa olevaa kuvausta merenrannan suuresta talosta. Tuuli ujelsi mastoissa niin, että puhelin piti painaa ihan korvaan kiinni. Siinä kaikkien muiden odottavien vanhempien keskellä olin tuulen riepoteltavana ihan omassa pienessä maailmassani. Kunnes pojat tulivat ja esikoinen totesi tyynesti ihmettelevälle kaverilleen, että "se vaan lukee tolleen kirjaa. Kai se luku kohta loppuu. Mennään autoon odottamaan..."

Elena tietysti sopiikin todella hyvin kuunneltavaksi. Luvut ovat lyhyitä, kieli selkeää ja sen rytmitys jotenkin ihanan keinuvaa. En lukiessa varmaan olisi asiaa huomannutkaan, mutta kuunnellessa kielen rytmi sai koko tarinalle ihanan soinnin, sellaisen vähän aaltoilevan, (tai sitten jäin vain kiinni tuohon rantakuunteluun...).

Mies näkee puistossa naisen ja palaa takaisin joka päivä kohdatakseen hänet uudelleen, ihan vain nähdäkseen. Vai riittääkö näkeminen kuitenkaan ? Mikä naisessa vetää miestä puoleensa ja minne saakka hän voi miehen viedä mukanaan ? Kirja on vähäeleinen, arjen tapahtumat pilkuttavat pakkomielteen etenemistä ja kuitenkin tarina pääsee yllättämään. Jossain vaiheessa minua alkoi pelottamaan, onko Haahtela kirjoittanut modernin psykologisen jännärin, mutta... parasta, että luette itse. En uskalla tarkemmin enää kertoa lopun kauneuden pilaamisen pelosta.

Ihana pieni kirja, jonka sävyihin Petteri Hynösen ääni sopi hyvin. Hänen hivenen verkkainen ja selkeä lukutapansa oli juuri tarinaan sopiva. Tämä on lukemistani Haahteloista ehdoton suosikkini tähän mennessä. Lumipäiväkirjassa oli jotain samaa pohdiskelevaa, mutta tarina oli rosoisempi. Naiset katsovat vastavaloon taas kiepautti tarinaa ehkä vähän turhankin vinksahtaneesti. Elena oli juuri sopivasti haikeansurullinen syksyllä myrskysäällä luettavaksi - tai kuunneltavaksi.