Kestääkö kunto ? Kirjabloggarien lukumaraton !

N.  Y.  T.  - NYT !

Minuutti sitten, keskiyöllä alkoi kirjabloggaajien lukumaraton minun osaltani. Itse tosin olen tällä hetkellä unten mailla ja tämä on ajastettu blogiartikkeli. Täytyyhän sitä vähän kerätä voimia urakkaa varten.

Aamua varten on pöydällä odottamassa kuvassa näkyvä pino paperikirjoja, puhelin äänikirjaa varten ja tietysti rakas Koboni. Kaikkiaan valikoimastani löytyy esimerkiksi seuraavanlaisia kirjoja :

• Bernard Schlink : Lukija
• Thomas Mann : Kuolema Venetsiassa
• Salman Rushdie : Imaginary Homelands
• Pekka Matilainen : Kupoli
• Karoliina Timonen : Aika mennyt palaa 
• Pasi Ilmari Jääskeläinen : Harjukaupungin salakäytävät
• Pasi Ilmari Jääskeläinen : Lumikko ja yhdeksän muuta
• Camilla Läckberg : Majakanvartija
• Charles Baudelaire : Les Fleurs du Mal 
• Joel Haahtela : Elena (ÄÄNIKIRJA) 
• Pekka HIltunen : Sysimusta
• Kalle Isokallio : Vesimeloni
• Kate Morton : The Secret Keeper
• Märta Tikkanen : Emma ja Uno. Rakkautta totta kai
• Phkala / Valtaoja : Tiedän uskovani, uskon tietäväni
• Helena Waris : Uniin piirretty polku
• Jussi Katajala : Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita

Eiköhän noilla jo yksi päivä lueta ?

Niiden lisäksi on isot kasat lastenkirjoja ja notkuvat kirjahyllyt, jos tuosta ei vielä löydy tarpeeksi inspiraatiota...

Maratonin tuntoja voitte seurata "Ja kaikkea muuta FB-sivulla" samoin kuin tämän artikkelin päivityksistä. Älkääkä unohtako kaikkia ihania kanssamaratoonareitani !

TERVETULOA MUKAAN !

EDIT 5:50
Tästä se alkaa. Kissa herätti, joten hyvissä ajoin kirja käteen. Ensimmäiseksi Thomas Mann, jollen nyt sitten nukahda uudestaan. Se on kumma, miten meillä Toto 2v vaistoaa heti, kun äidillä olisi jotain omaa juttua tulossa. Silloin ei koskaan nukuta yötä...


EDIT 7:10
No nyt on takana 79 sivua ja kaksi Mannin tarinaa. Ne ovat kyllä niin riemastuttavan saksalaisia ja riemastuttavan 1800-lukulaisia. Perussynkkää angstia vastaan punaposkinen tervehenkisyys.

Pikku herra Friedemann kertoo lapsena lattialle pudonneesta, rujosta miehestä, jonka seesteistä elämää järkyttää kaupunkiin saapuva everstiluutnantinrouva. Sovinnaisuuksia vastaan toimiva rouva saa herkän miehen raiteiltaan.

Tristan -tarinassa taas seuraamme, miten runollinen kirjailijnkäsitys nuoresta rouvasta parantolassa ottaa yhteen aviomiehen tervehenkisen tulkinnan kanssa. Oli miltei hupaisaa huomata, miten itse reagoin. Yliromantisoiva kirjailija sai minut melkein ärsyyntymään kuvauksellaan, mutta olikohan hänen ymmärryksessään sittenkin jotain perää ?

En oikein pääse Mannista perille. Kirjoittiko hän osittain kieli poskella romanttisia näkemyksiä pilkaten, vai onko hän tahattomasti hiukan koominen ?

Mutta nyt minulla on vuorossa päivän toivottavasti kunnolla käynnistävä teekupillinen ja seuraavaksi Kupoli.


EDIT 10:30
Pekka Matilaisen Kupoli (231 sivua) luettu. 1400-luvun Firenzeen sijoittuva historiallinen dekkari oli mukavan helppoa luettavaa. Nuoren Antonio-pojan kertoma tarina surmatusta aatelismiehestä, väärin syytetystä kirkonpalvelijasta ja kadonneesta antiikin käsikirjoiutuksesta vei mukanaan. Kirja myös vilisee erilaisia historiallisia henkilöitä ja tapahtumia, joita renessanssiajan Firenzessä riittää. Mielenkiintoista luettavaa siis, mutta jotenkin itse juoni vähän jäi kaikkien historian nippelitietojen varjoon. Sitä olisi vielä voinut vähän lihavoittaa niin, että tarinan henkilöiden painoarvo olisi kasvanut suhteessa kaikkiin suurmiehiin, filosofeihin ja taiteilijoihin.

Isäntä lähti nuorimmaisen kanssa palaveriin (mielenkiintoista kuulla, mitä siitäkin sitten oikein tuli). Isommat pojat kitisevät, kun on kuulemma nälkä. Pitänee tekaista heille jotain suuhunpantavaa, jotta lukurauha palaa.

Seuraavaksi sitten vilkaisen, mitä Leonardon rasia sisältää. Sieltä löytynee  sopivaa tavaraa tuohon minihaasteeseen kitalaenpuhdistusnovelleista...


EDIT 15:30
Tahti hidastuu uhkaavasti. Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita toi vain 173 sivua. Minun piti lukea vain pari kitalaenpuhdistusnovellia, mutta jäinkin tarinoihin koukkuun ja luin koko kirjan. Ihania, tyyliltään jotenkin vähän vanhahtavia historiallisia novelleja, joissa monessa on pieni yliluonnollinen vire. Tykkäsin hurjasti. Jussi Katajala on jotenkin onnistunut saavuttamaan sellaisen tunnelman, jonka yleensä yhdistän sellaisiin 50-60-luvulla kirjoitettuihin seikkailuromaaneihin. Näin silti, vaikka tarinoiden aiheet vaihtelevat esihistoriallisesta ajasta nykyaikaan.

Aiheista osa oli ehkä turhankin tuttuja (taivaalta tuleva avaruus"jumala, kuoleman lykkääminen herkullisella ruoalla), mutta kaikkiaan ote on varsin raikas ja tarinoita luki todella mielellään. Hyvä löytö!

Nyt kun lapset on ruokittu, nuorimmainen päiväunilla ja kissavahtien kanssa sovittu loma-ajan toimet, niin voi taas keskittyä vaikka pidempäänkin tarinaan. Kotimaista välillä. Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Harjukaupungin salakäytävät.

Sivujen kokonaissaldo tällä hetkellä 483. Mahdankohan päästä tämän päivän aikana tuhanteen ?


EDIT 19:30
Nonniin, nyt minä olen ihan hämmentynyt. Luin juuri Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät ja sen tunnelmista on vaikea päästää irti. Kirjan alussa mietin, onko tässä taas tällainen tyypillinen suomalainen keski-ikäisen miehen kriisikuvaus, mutta sitten tarina kiemuroitui ja siirtyi aivan uudelle tasolle.

Olen aivan ihastuksissani. Olen viime aikoina ollut Murakamin lumoissa, mutta tässä on nyt aika varteenotettava ehdokas hänen seurakseen. Tyylissäkin on jotain samaa. Unenomainen todellisuus, joka sekoittuu ihmisten hitaaseen särkymiseen ja taas eheytymiseen saa ainakin minut täysin valtaansa. Melkein harmittaa, että tämä tuli luettua lukumaratonpäivänä, jolloin pakostakin keskittyminen on hiukan kevyempää. Tätä kirjaa pitäisi makustella.

Keski-ikäisen kustantaja Suomisen lapsuuden Viisikkoleikit Jyväskylän salakäytävissä ovat aikoinaan päättyneet nuoren rakkaustarinan traagiseen loppukohtaukseen. Vanha historia palaa kummittelemaan Facebookin sivuille. Jääskeläinen leikkii ajalla ja takaumilla taitavasti vuoroin hämmentäen ja vuoroin selkiyttäen lukijan ymmärrystä. 

Kirjalle on myös vaihtoehtoinen loppu, jonka voi käydä lukemassa Atenan sivuilla. Itse kyllä pidin enemmän juuri siitä, jonka osuin kirjassa saamaan... arvaatteko kummasta ?

Sivumäärä ei ole suuren suuri - tätä ei vaan voi lukea liian nopeasti. Kirja toi 295+ vaihtoehtoinen oppu 24 sivua. Kokonaismäärässä ollaan siis kohdalla 800... No, tuhatta sivua lähdin vähän niin kuin tavoittelemaan. Vielä ehtii hyvin 200 sivua lukaista, varsinkin kun isäntä kokkaa ja minulla on erikoislupa lukea tänään ruokapöydässäkin. Lounaalla sain kyllä pojilta jo suhteellisen paheksuvia katseita...


EDIT 23:00
Vielä tunti jäljellä. Thomas Mann lukumaratonin loppupuolella ei ollut oikein hyvä ajatus. Meinasin väkisin nukahtaa, mutta kahlasin ne 66 sivua Tonio Krögerin kirjailija-angstia.

Kobon akku hyytyi, joten se on ollut novellin ajan latauksessa. Täytyy nyt koittaa tämä viimeinen tunti lukea Kalle Isokallion Vesimelonia eteenpäin, vaikkei se ihan omimmalta kirjaltani vaikutakaan.


EDIT 00:00
Se oli sitten siinä. Kivaa oli, varsinkin kun kierteli katselemassa muiden maratoonarien kommentteja matkasta.
Tavoitteeseen eli 1000 sivuun en nyt ihan päässyt, mutta eipä tuo sivujen lukumäärä nyt tässä mikään pääasia olekaan.
Kaikkiaan tuli luettua 966 sivua. Ihan hyvä. Viimeisimpänä oli tuo Vesimeloni (101s), joka ei riittänyt pitämään minua kunnolla hereillä. Vakavaa pilkkimistä oli havaittavissa.

Eipä sitten muuta tällä kertaa kuin että

Kiitos tsemppauksesta !

KESKIYÖLLÄ SE ALKAA !

Kuva napattu blogista Le masque rouge...

10.7.2013 Kello 00.00 alkaa elämäni ensimmäinen lukumaraton. Ja komeasti alkaakin, sillä osallistun kirjabloggarien yhteismaratoniin, joita heinäkuussa järjestetään peräti kaksi !

Maratonhan tarkoittaa sitä, että kerrankin saa lukea hyvällä omallatunnolla ihan koko päivän (tai vuorokauden - oman kunnon mukaan). Minäkin sain ihan virallisen luvan, kun ajoissa kauniisti pyysin, kaikkien kolmen lapsen kesälomasta huolimatta. (Pitääkin muistaa tauoilla tsempata isäntää... hänellä on todennäköisesti aika rankka päivä edessä)

Koska lukumaratoniin osallistuu useampi blogi, niin meillä on säännöt (tosin aika joustavat sellaiset)

Säännöt :

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 10.7. klo 18.00 -> lopetus 11.7. klo 18.00.) Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa mielellään kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja varsinkin maratonin kuluessa.

Kansainväliseen tyyliin otamme mukaan myös minihaasteita. Yksi sellainen on nimeltään Kitalaenpuhdistusnovelli. Ideana on lukea maratonin lomassa (kenties kirjojen väleissä) novelleja, joista pikaisesti postataan!

Mukaan ovat ilmoittautuneet seuraavat blogit - jos vielä alkoi tehdä mieli osallistua niin pistäkääpä viestiä ! Niin, ja seuraava maratonhan on ihan pian eli 24.7., jos tämä tulee vähän äkkiä.

10.7.2013

Booking it some more
Kaikkea kirjasta
Kirsin kirjanurkka
Kirjasfääri
Mitenköhän tässä käy ?
Ja kaikkea muuta
Le masque rouge
Kuuttaren lukupäiväkirja 
Elegia 
Bibliofiles
Kirjavalas 
Ilselä
Aberdeen Diaries 
Kirjakko ruispellossa
Kirjainten virrassa
Satun luetut 
Kaleidoscope
Erjan lukupäiväkirja
Lonkeropiirakka 
Kirjojen salainen puutarha 
The Review Factory 

Itse aloitan "oikeaoppisesti" keskiyöllä, tosin varmaan ajastetulla bloggauksella unten mailla. Siitä on sitten hyvä aamulla aloittaa ensimmäisestä kirjasta.

Kirjoja on niin pinossa kuin Kobossa valmiina varmasti tarpeeksi. Niistä sitten valikoin sen mukaan, miltä tuntuu. Silmiä ajattelin lepuuttaa jossain vaiheessa äänikirjakävelyllä.

Niin, ja kissavahtipalaveri tuo yhden pakollisen tauon, mutta pitäähän sitä muutenkin sentään jotain syödäkin. Enkä oikein usko lasten muistavan äidin lukumaratonia ihan koko päivää, isännän yrityksistä huolimatta. Varsinkin Toto 2v saattaa aiheuttaa ylimääräisiä tauon paikkoja - tai sitten niissä väleissä luetaan lastenkirjoja ääneen.

Lisätaukoja tuo sitten maratonista raportointi ja tietysti, toistenkin maratoonareiden seuraaminen !

TERVETULOA MUKAAN TSEMPPAAMAAN ! 

KESKIYÖLLÄ SE ALKAA...

Kesäkurpitsaa pannulta ja tsatsikia - yksinkertaisesti herkullista

Tämä on yksi suurista kesäruokasuosikeistani. Kesäkurpitsa on aina hyvää, mutta tässä sen ominaismaku on jotenkin parhaimmillaan. Tsatsikin kirpakka valkosipuli vain korostaa kesäkurpitsan pehmeyttä. Tämä muuten pesee Jamienkin nopeudessa. Tekemiseen saa harvoin kulumaan yli 15min ja riittää oikein hyvin kevyeksi lounaaksi.

Kesäkurpitsaa pannulla ja tsatsikia

Siivuta kesäkurpitsa. Sekoita lautasella pari ruokalusikallista jauhoja, suolaa ja pippuria. Pöllytä kesäkurpitsasiivut molemmin puolin.

Raasta puolikas kurkku ja sekoita raasteeseen vähän suolaa. Laita valumaan vartiksi ja puristele sitten kuivaksi ja sekoita 1,5 desiin jugurttia (esim. vaikka sitä turkkilaista). Lisää teelusikallinen hunajaa, puolikas valkosipulinkynsi hienonnettuna sekä suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Jätä maustumaan.

Kuumenna pannulla oliiviöljyloraus ja paista keskilämmöllä jauhotettuja kesäkurpitsasiivuja muutama minuutti per puoli. Siis sen verran että ovat kauniin ruskeita ja vähän pehmenneitä.
Tarjoa heti tsatsikin kanssa.

Paha, paha tyttö

Harri Nykänen / Jarkko Sipilä : Paha, paha tyttö
Oma ostos Elisa Kirjan kesäalesta

Dekkarikuussa tuli luettua yksi Raid-tarinakin eli Paha, paha tyttö. Huomasinpa taas, että dekkarigenressä tämä suomalainen, vähän lakoninen kerrontatapa ei oikein ole ominta lajiani. Raid on kyllä mielenkiintoinen hahmo, joka kaikessa ristiriidaisuudessaan on melkein sympaattinen. Kylmäverinen tappaja, joka antaa rahaa syntymättömän lapsen avuksi, ei ehkä ole ihan ensimmäinen mieleen tuleva yhdistelmä.

Paha, paha tyttö on juoneltaan varsin yksinkertainen. Nuori tyttö on joutunut huonoon seuraan ja kuvaa puhelimellaan kiistanalaista materiaalia. Filmin haluaisi käsiinsä niin siinä esiintyvä bisnesmies kuin pahemmanlaatuinen rikollisjengi. Tyttö sattuu olemaan sukua Raidin vanhalle kaverille ja tottahan sitä nyt pitää auttaa ystävää hädässä. (Siinä taas tuo jännä ristiriitaisuus.) Poliisit tulevat muutamaa jättiläisenaskelta perässä ja tilanteita setvitään kovalla kädellä. Raidin maine kasvaa. Siinä kai ne pääpiirteet.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Juoni juoksee ja tapahtumat etenevät. Minä vain en jotenkin jaksa tuota aihepiiriä ihmisistä, joiden elämä on yhtä alamäkeä. En myöskään oikein innostu rikollisten elämän osittaisesta ihannoinnista. Ehkä olen tiukkapipoinen, mutta minusta rikollisuus ja varsinkaan väkivalta eivät ole hyvä asia, eivät edes silloin kun autetaan ystävää ja väkivallan kohteeksi joutuva sen jopa ansaitsee. En tiedä miksi tuo näissä suomalaisissa kirjoissa niin häiritsee - ehkä se tulee liian lähelle. Kun tapahtumia kuvataan paikoissa, joissa itsekin välillä käy, niin ne tulevat liian todellisen tuntuisiksi. Kuka tietää, vaikka ne välillä voisivat ollakin totta.

Kaikkiaan siis hyvin kirjoitettu, muttei ihan ominta lajiani. Luen näitä toisinaan, muutaman vuoden välein. Aina on lopputuloksena sama tuntuma, mutta ehkä se on hyvä testata aina välillä.

Mielenkiintoista muuten, että tässäkin on kahden kirjailijan nimet tekijöinä. Tuntuu olevan kovasti muotia tämä yhdessä kirjoittaminen. Ehkäpä se on jotenkin yhteisöllisempää. Kuva yksinään kirjoittajakammarissaan erakoituvasta kirjailijasta rapisee kovaa vauhtia...

Dekkarikuun luetut

Dekkarikuu olikin lukemisen suhteen tuottelias kuu, niin kuin vähän uumoilinkin. Dekkarit noin yleensä kun ovat aika kompakteja ja nopealukuisia.Yhteen teemaan keskittyminen myös herätti ajatuksia luetusta - innostuin oikein pohtimaan, miten erilaisia dekkareita sitä onkaan kirjoitettu.

Pysyikö teema ? 

Itse asiassa aika hyvin itsekuri toimi tällä saralla. Vasta ihan kuukauden viimeisellä viikolla alkoi lipsumaan. Luin kaikkiaan kuukauden aikana 14 kirjaa, joista 9 oli dekkareita. Bloggaamatta on vielä muutama. Täytyy yrittää purkaa sumaa vähitellen.

Suhteessa dekkarien osuus oli romaaneista vielä suurempi, sillä keittokirjoja mahtuu kokonaismäärään peräti kolme. Vihreä pöytä ja Puhtaiden makujen keittiö olivat arvostelukappaleita, joiden myötä innostuin kokkaamaan naurispastaa ja raparperipossua. Kolmas keittokirja sopi dekkariteemaan kuin nenä päähän sillä lueskelin Donna Leonin ja Roberta Pianaron Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan. Kirja on täynnä kokeiltavan kuuloisia reseptejä, mutta ihan vielä en ole ehtinyt.

Fiktiosta muita kuin dekkareita olivat Charles Baudelairen Spleen de Paris ja Mia Vänskän Saattaja. Kumpaakaan en vielä ole ehtinyt bloggaamaan, mutta tulossa, tulossa.

Sitten ne dekkarit

Aika edustava otos genrestä tuli luettua. Kuukausi alkoi komeasti klassikolla eli luettua tuli P.D.Jamesin Cover her face (Sally-rukka, kultatukka). Toisen dekkarigenren perusjalan taklasin tällä kertaa äänikirjana. Kuunneltavana oli Agatha Christien Seitti. Äänikirjoja ihmettelin tässä kuussa enemmänkin ja kävin tutkailemassa kuulokkeita kuukauden kapineeksi.

Pohjoismaista ja kotimaista dekkarikenttää esimerkiksi edustivat Anna Janssonin Murhan alkemia ja Nykänen-Sipilä-duon Raid seikkailu Paha, paha tyttö. Eikä unohtaa pidä myöskään minulle uutta, mutta klassikon nimikkeen ansaitsevaa Eeva Tenhusta. Keisari seisoo palatsissaan viihdytti varmasti. Kotimaisia, mutta samalla mukavasti myös italialaisia olivat myös kaksi ensimmäistä osaa Vera Valan Arianna de Bellis tutkii-sarjasta, jotka ahmin innoissani kesäkuun aikana.  Kuolema sypressin varjossa oli kuplivan kevyt ja inspiroi myöskin kokkailemaan teeman mukaisesti.

Kansainvälisistä olin kovasti valtavirran suosikeissa kiinni. Dan Brownin Inferno ja Gillian Flynnin Sharp objects olivat taattua tavaraa.

Paperia ja bittejä kolmella kielellä

Paljon siis tuli luettua ja tässä kuussa ihan paperikirjojakin (toisin kuin toukokuussa). Keittokirjat tietysti ovat paperisia, Christie oli äänikirja, mutta myös Valan Kosto ikuisessa kaupungissa sattui tällä kertaa käsiini ihan kovakantisena versiona. Lukukielenä oli pääasiassa suomi (11/14), englanniksi luin 2 ja ranskaksi yhden.

Heinäkuun teemaksi tulikin nyt sitten ihan loma. Siis lukemisessa, töitä taidan paiskia aika hyvää tahtia melkein puoleenväliin. Lukemisen suhteen otan rennosti käteeni, mitä eteen sattuu kiinnostavia. Tällä hetkellä seikkailen Richelieun Ranskassa, jota uhkaavat Espanjan lohikäärmeet... muskettisotureilla pitää kiirettä.

Niin, eikä pidä unohtaa tulevaa lukumaratonia ! Raporttia tiedossa tuossa kymmenennen päivän tienoilla...

Kiitos inspiraatiosta Jamie - taas kerran !

Juuri tässä surkuttelin totaalista inspiraation puutettani ruoanlaiton suhteen. Sitten muistin tallentaneeni digiboxin syövereihin Subilta bongaamani Jamien 15 minuutin herkut -sarjan jakson. Eikä Jamie pettänyt taaskaan. Siirryin sohvalta suoraan naapurikauppaan ja ryhdyin toimeen.

Mikä siinä onkin, että Jamie Oliverin ruoanlaitto on niin ihanan inspiroivaa ? En minä edes kuvitellut saavani ruokaa pöytään 15 minuutissa, en vaikka assistentti valmistelussa parhaansa tekikin (ja ruokki kissan ja vahti kaksivuotiasta siinä sivussa), mutta se hyväntuulisuus ja rentous vaan jotenkin sai minutkin haluamaan kanafilettä kasvispedillä ja parmesaaniperunoita.

Meillä meni kaikkiaan melkein 45min ruoanlaittoon, mutta emme käyttäneet mitään koneita vaan käsi kävi veitsen kanssa. Lisäksi piti tietysti vähän säveltää porkkanoita lisäämällä ja yrtitkin haettiin ruoanlaiton lomassa pihalta. Herkullista tuli pienellä odotuksellakin ja ainakin kaikilla oli kunnolla nälkä pöytään istuttaessa.

Jamien paistettu kana kasvispedillä ja parmesaaniperunoita niin kuin meillä tehtiin

Perunat

7-8 aika isoa perunaa
1-2  sipulia
suolaa ja pippuria
perisljaa
1-2 dl kermaa
parmesaaniraastetta

Pese perunat hyvin ja raaputa kuorta pois. Siivuta ohuesti ja laita kiehuvaan veteen pehmenemään. Suikaloi sipulit ja laita keskilämmölle öljyyn pannuun hautumaan suolalla ja pippurilla maustettuna. Laitoin myös hiukan kuivattua valkosipulia.
Kun perunat ovat pehmenneet ja sipulit kuullottuneet, valuta perunasiivut ja sekoita ne persiljasilpun kanssa pannulle sipulien sekaan. Lorauta joukkoon kermaa, ripottele päälle parmesaaniraastetta ja pistä 200 asteeseen uuniin siihen asti, että perunat ovat ihan pehmeitä ja parmesaani vähän gratinoitunut.


Kasvikset

muutama porkkana
pari pientä purjoa
iso kasa pikkupinaattia
herneitä
iso kourallinen minunlehtiä
suolaa ja pippuria
öljyä ja voita


Leikkaa porkkanat kolikoiksi ja laita kattilanpohjalle voin ja öljyn kanssa. Sekoittele keskilämmöllä vähän aikaa. Lisää pilkottu purjo ja minttua ja anna kuullottua. Lisää herneet ja lisää minttua. Suolaa ja pippuroi

Kana

3 kanafilettä
timjamia, suolaa ja pippuria
öljyä ja voita
paketillinen pikkupekonikuutioita

Ripottele kanalle suolaa, pippuria ja timjamia. Nuiji leivinpaperin sisällä ohuemmiksi ja ruskista molemmin puolin pannulla. Nosta uuniin perunoiden kanssa kypsymään loppuun.

Ruskista pekonikuutiot ja ripottele kasvisten ja kanan päälle.

Ja vielä... 

Kaikkia eri osa-alueita pitäisi tehdä suurin piirtein samaan aikaan, mutta kyllä ainakin meillä pilkkominen vei sen verran aikaa, että eivät ihan menneet ajoitukset putkeen. Eikä sitä tietysti ole niin tottunutkaan miettimään ajoituksia ja tekojärjestyksiä kuin ammattikokki.

Silti, kannatti inspiroitua. Nyt ovat sitten seuraavatkin sarjan osat tallennuksessa. Toivottavasti ei vielä mennyt ihan kamalan montaa ohitse. Toisaalta tämä on varmaan niitä sarjoja, jotka toistuvat luupissa useampaan kertaan.

Kesä näkyy ruokapöydässä...

Kesäherkkuja

Jonkin aikaa olen jo kirjoitellut kuukausittain listausta siitä, mitä kaikkea sitä on tullut kuukauden aikana luettua  ja blogattua. Nyt ajattelin ihan omaksikin huvikseni tehdä pienen katsauksen samantyylisesti ruokien suhteen. Ei, kyse ei millään muotoa ole viimeaikaisen inspiraation puutteen peittely-yrityksestä, vaikka perheelle on männä viikolla jo syötetty purkkihernekeittoa ja pakastepizzaa... enkä suostu aiheesta myöskään kantamaan (kovin) huonoa omatuntoa. Kun ei ehdi ja jaksa niin pääasia, etteivät näe nälkää.

Kesäkuussa sentään tuli kokkailtua kaikenlaista ja osasta jopa blogattuakin. Kesän tulemisen huomasi meidän ruokapöydästämme esimerkiksi seuraavista jutuista :

• Salaatteja on syöty usein - ja minä tarkoitan usein. Tabbouleh, itämainen nuudelisalaatti, halloumisalaatti, tonnikalasalaatti, leipäsalaatti... tavallisesta vihreästä salaatista puhumattakaan kaikenlaisten lisukkeiden kera. Niina ja pastakin muuttui kermaisesta sitruunaiseksi.

• Lihaa on pöydässä ollut pääasiassa grillattuna tai kebakkoina - kastikkeita ei ole pahemmin tehty kuin jugurtista ja silloinkin dipattavaksi. Ensimmäinen kalansaalis on herkuteltu.

• Mansikoita on syöty niin, ettei Toto 2v enää edes liikahda keittiöön päin mansikkahoukutuksella. Metsämansikoilla sai ikiliikkujan sentään vielä istahtamaan hetkeksi mökin terassille.

• herneitä on täysinäinen pussi keittiön pöydällä joka aamu, illalla ostan uuden...

• Jälkkärit ovat olleet jätskipitoisia tai sisältävät marjoja jossain muodossa tai molempia. Mustikkaruutuja, lakritsimoussea mansikoilla, uunipannaria - kesäkuu on ollut makeakuu.

• Raparperia on pihalla paljon ja sille yritetään keksiä uusia käyttötapoja. Viimeiseksi herkuteltiin raparperipossulla, joka sitten edustaa tätä blogia myös kesän ruokahaasteessa. 

Että sellainen kesä tähän mennessä. Heinäkuussa sitten päästään patonkimaan herkkujen ääreen vähäksi aikaa... niistä lisää myöhemmin.

Joka päivä jotain uutta

Ylikasvanut korianteri on kaunista katseltavaa

Nimittäin pihalla. Viimeksi hämmästelin korianteria, joka oli salaa venähtänyt ylipitkäksi.  En muistanutkaan, miten herkän kauniita korianterin kukat ovat - ihan kävisivät morsiuskimppuun (kestäkää klisee - se oli ihan oikeasti ensimmäinen mieleeni tullut ajatus.)

Herkkä kuin morsian

Niin, ja jossain välissä oli kirsikkatomaatteihin ilmestynyt näin paljon kukkia ! Jos ne kaikki vielä kypsyvät tomaateiksi, syödään meillä tomaattisalaattia, tomaattipastaa, tomaattivuokaa, tomaattijotainmuuta... paitsi että suurin osa taitaa kypsyä lomamatkan aikana. No, kissavahdille riittää sitten herkuteltavaa.

Tällaisia taimia meillä on nyt pari ruukkua täynnä

Dekkaripohdintoja

Kesäkuu oli tässä blogissa dekkarikuu ja kyllä niitä tulikin luettua aika ahkerasti.Tosin tuli myös todettua, että liika on liikaa ja näin kuun vaihteessa oli helpotus vaihtaa välillä toiseen genreen. Minä kun noin yleensäkin olen sellainen laidasta laitaan lukija.

Sinänsä teki hyvää keskittyä hetkeksi yhteen genreen. Sitä jäi oikein pohtimaan tarkemmin vähän laajemmaltikin. Seuraavassa noita pohdintoja vähän teillekin luettavaksi.


Mikä on dekkari  ?

Ihan ensimmäiseksi jouduin miettimään dekkarin määritelmää lukiessani Dan Brownin Infernoa. Onko tuollainen takaa-ajo - mysteerinratkaisu dekkari ollenkaan ?

Avuksi otin Wikisanakirjan määrityksen, jonka mukaan

Dekkari = jännitysromaani, jonka keskeisenä osana on rikos ja sen selvittäminen (Lähde Wikisanakirja) 

Dekkarista siis pitää löytyä jännitystä sekä rikos jota selvitetään. Laskin Infernon kuuluvan joukkoon.


Miksi niitä luetaan ? 

Jäin myös pohtimaan, mikä dekkareissa oikein vetoaa niin suureen joukkoon lukijoita. Onko kyseessä aikuisilla sama kuin lapsilla satujen kanssa  - pelkoa ja väristyksiä turvallisessa ympäristössä ? Oma tavallinen elämä tuntuu astetta ihanammalta, kun ei tarvitse kohdata samoja hankaluuksia kuin dekkarien hahmot. Vai onko kyseessä sittenkin älyllinen harjoitus ? Hyvin rakennetussa dekkarissa vihjeet vievät tarinaa eteenpäin, vaikka silti odotamme yllättyvämme.

Omalta kohdaltani arvioisin viehätyksen johtuvan vähän molemmista. Siihen kun lisää kirjallisuudessa yleensäkin houkuttelevan hyvien henkilöhahmojen ja aikakauden tai ympäristön kuvauksen, niin koukutus on taattu. Sujuvan tarinankerronnan lisäksi tietenkin. Omat dekkarimieltymykseni taitavat kertoa aika paljon siitä, mikä niissä minua vetää puoleensa. Niistä vähän lisää seuraavaksi.


Monta, monta, erilaista

On tietysti vaikea listata ehdottomia syitä dekkareista tykkäämiseen. Pohdinta muuttuu vielä astetta monimutkaisemmaksi, kun alkaa oikein miettimään, miten paljon erilaisia kirjoja sitä oikein voikaan sijoittaa dekkarinimikkeen alle. Näin äkkiseltään, omasta lukuhistoriastanikin voin jo listata monen tyyppisiä tarinoita.

Ensimmäisenä tietysti jo tuo yllämainittu Brown ja vauhdikas jännäri. Samaan laatikkoon voitaneen tunkea myös erilaiset agenttitarinat Tom Clancyn, Clive Cusslerin, Alistair MacLeanin ja kumppanien kanssa. Kaikissa pelastetaan maailmaa,  useimmiten jonkun hullun tiedemiehen juonilta ja vauhdikkaasti taistellen esteiden läpi.

Ihan perinteisiä dekkareita nuo jännärit eivät tosin taida olla. Minulla ainakin tulee ensimmäisenä sanasta dekkari mieleen Agatha Christien, Ngaio Marshin, Martha Grimesin tai Dorothy L. Sayersin tuotokset. Niissä arvoituksia ja murhia ratkotaan vähän verkkaiseen tahtiin, ympäristönä yleensä yläluokkainen Englanti joskus viime vuosisadan aikana. Vähän uudemmista taas tulee mieleen P.D. James ja Ruth Rendell. Yllättävästi muuten naisia kaikki nämä suuret suosikkini.

James ja Rendell muuttivat aikanaan dekkarigenreä myös entistä psykologisemmaksi ja sama suuntaus on jatkunut viime aikoina myös yleisön suurien suosikkien kohdalla, näistä kai uusimpana juuri Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Niisä lukijaa välillä oikein huijataan ja jännitys perustuu joko kertojan tai murhaajan mielen kiemuroihin enemmän kuin selkeään "motiivi ja tilaisuus" - analyysiin, joka perinteisissä dekkareissa on tarinan pohjana.

Vaikka nuo vanhemmat listatu suosikkini ovat pääasiassa englannin kielialueelta, niin se ei tarkoita, etteikö Suomessakin osata. Eeva Tenhunen ja Outi Pakkanen ovat hyviä esimerkkejä kotimaisesta laatutarjonnasta. Pakkanen myös toistaa vähän samanlaisen kehityskaaren kuin P.D.James eli "whodunnit"-dekkareista psykologiseen pohdintaan. 

Toinen perinteinen dekkariassosiaatio lienee se vähän rähjäinen yksityisetsivä, joka ratkaisee salaperäisen asiakkaansa arvoitusta viskipullo kainalossa ja tupakka suupielessä. Toisaalta kyseessä voi olla tietysti poliisikin, mutta samoilla määritteillä. Maigret välähtää kuvana aivoissa tästä porukasta ensimmäisenä. Ehkä siksi, että hän on myös ranskalaisen kirjallisuuden rikoksenratkaisijan arkkityyppi ja sattuneesta syystä olen yrittänyt ranskaksikin aina välillä lueskella.

Modernimmassa poliisikirjallisuudesta varsinkin pohjoismaat jylläävät ihan omassa luokassaan. Mietitäänpä vaikka Wallanderia. Toisaalta genreen on viime vuosina ilmaantunut myös vahvoja naishahmoja, poliiseja, jotka kamppailevat paitsi rikollisia vastaan myös normaalin naisenelämän haasteiden kanssa. Viimeisimpänä lajin edustajana taisin lukea tässä kesäkuussa Anna Janssonin Maria Wernistä.

Moderni suomalainen (varsinkin miesten kirjoittamana) on kovasti suosittua, mutta jotenkin minä en ole hurjasti lämmennyt lajityypille. Raidin edesottamuksia tuolee välillä seurattua, mutta noin muuten se tyypillinen rähjäromantiikka ja surkeuden ylistys ei minua jostain syystä kovinkaan useasti houkuttele. Taidan kuulua niihin tyypillisiin tätilukijoihin, jotka mieluummin lukevat väkivaltaisetkin tarinansa vähän siloteltuina ja mielellään vielä kauniiseen ympäristöön paketoituina.

Ympäristökuvaukset ja varsinkin ajankuvaukset ovakin dekkareissa useasti niitä kaikkein mielenkiintoisimpia. Viime vuosina olen hurahtanut historiallisiin etsiviin - siis historiaan sijoittuviin, ei niinkään historiankirjoista löytyviin. Nina Hurman Yönpunainen höyhen vei Suomen kieltolain aikaan, kun taas  S.J.Sansomin Shardlake-sarja kuljetti Tudorien ajan Englantiin. Olenpa minä vieraillut muinaisessa Roomassakin seuraamassa aikakauden yksityisetsivän touhuja.

Aikamatkojen lisäksi voi dekkarien avulla matkustaa muutenkin. Niitä kun kirjoitetaan varmaan joka puolella maailmaa, Kiina ja Japani mukaanlukien. Minä olen tässä kesäkuun aikana jostain syystä päätynyt useammallakin lukumatkalla Italiaan - ja mikäs siinä. Vera Valan Arianna de Bellis oli oikein mukava opas.


Varmaan on vielä monta muuta, jotka unohdin 

Tulipas tälle kirjoitukselle nyt mittaa. Enkä siltikään ole varmasti kuin raapaissut dekkarimaailman pintaa, en edes omien lukemisteni kohdalla. 

Mitenkäs te muut ? Löytyikö listalta samoja suosikkeja vai unohdinko joitakin aivan ehdottoman tärkeitä ?

Tähän viimeiseksi voisi vielä mainita, mistä tämän genren innostus on aikoinaan minulla alkanut. Neiti Etsivä, SOS-sarja, 3 Etsivää, Viisikko... vieläkö ihmettelette aikuisen iän dekkariaddiktiotani ? Minähän olen tainnut  aika moneen ystäväkirjaankin aikoinaan kirjoittaa toiveammattikohtaan : "Salapoliisi".

New York Cheesecake with a strawberrytwist

Että tämä voikin olla  hyvää - ja tuhtia.  New York Cheesecake on herkullista muutaman vuoden välein nautittuna. Liian usein ei siihen saa innostua tai jossain kohtaa imelä tökkäisee vastaan ja vatsa valittaa. Tässäkin kakussa on sentään 3 purkkia tuorejuustoa ja purkillinen smetanaa...

Pienen lisäviban kakkuun antaa tällä kertaa jääkaapista tyhjennetty purkinpohja raparperi-mansikkahilloa, sekä tietysti ne mansikat, joita on tässä sesongin aikana tullut taas pisteltyä oikein urakalla.

Ihanteellinen jälkkäri muutaman tunnin iltarantailun päälle, kun ensin oli syöty isot ja pienet vatsat melkein täyteen kyyttökebakkoja ja Panzanellaa.

New York Cheesecake hilloviirulla

Murskaa puolikas paketillinen Digestive keksejä Sekoita joukkoon 1 dl sokeria ja ripaus suolaa sekä 75g voita sulatettuna. Levitä kostea keksimuru irtopohjavuoan pojalle (laita leivinpaperipyörylä pohjalle ja voitele reunat) ja pistä vuoka jääkaappiin vaikka yöksi odottamaan.

Sekoita 600g tuorejuustoa (Philadelphia) ja purkillien (200g) crème fraîchea tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon 3 kananmunaa yksi kerrallaan hyvin sekoittaen ja lisää vimeiseksi loraus vaniljauutetta. Siivilöi sekaan vielä 50g jauhoja ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Levitä kerros raparperi-mansikkahilloa (tai jotain muuta suosikkihilloasi) pohjan päälle ja kaada täyte vuokaan. Kypsennä kakkua 160 aseisessa (kiertoilma) uunissa 45-60 min. Kun kakku on pinnalta reunoilta ruskistunut, mutta vielä keskeltä ihan hiukan höllyvää, niin ota kakku pois uunista ja anna jäähtyä vuoassa. Laita jääkaappiin yön yli tai ainakin muutamaksi tunniksi. .

Tarjoilupäivänä levitä pinnalle vielä toinen purkillinen crème fraîchea ja tarjoile mansikoiden kera.