11.4.2021

(Luku)päiväkirja: Monikanavaisia kokemuksia

 

Keli on juuri tällainen - eli sitä ja tätä ja vähän tuota päälle

Lauantai 10.4.2021

Olen työssäni tekemisissä asiakaskokemusten määrittelyn kanssa ja päivän sana on monikanavaisuus. Pitäisi pystyä tuottamaan samaa elämystä oli asiakas sitten yhteydessä puhelimitse, netissä, sähköpostilla tai missä muussa kanavassa tahansa. 

Hieman huvittuneena tässä totesin ilahtuvani monikanavaisuudesta myös vapaa-ajalla. Kuuntelin nimittäin Samin Nosratin Salt, Fat, Acid and Heat - ruokakirjan, jonka mukana Audiblessa oli myös pdf-dokumentti lisämäärityksineen ja taulukoineen täydentämässä kuuntelukokemusta ja muistilistaksi. Kun sitten vielä satuin bongaamaan Netflixistä kirjaan liittyvän neliosaisen dokumenttisarjan, hykertelin tyytyväisenä. Kyllä tuossa monikanavaisuudessa kokemuksen täydentämisessä on oikeasti jotain perää. 

Sitä paitsi, kyllähän sitä melko usein tulee etsittyä netistä kaikenlaista tietoa luvussa olevaan kirjaan tai sen kirjoittajaan liittyen. Kokemuksen täydentämistä sekin. 

Murder at the Mousetrap cozy mysteryn ja ruokakirjan jälkeen aloitin kuuntelemaan Joonatan Tolan kirjaa Punainen planeetta. Tyyli on jännästi kepeän ja ironisen sekoitous, vaikka oletan jo nyt melkoisen julman tarinan etenevän vielä tästäkin tummempiin sävyihin. Mielenkiintoinen ja ainakin toistaiseksi hyvin kirjoitetun oloinen, mutta olen tosiaan vielä melko alussa. 

Iltaisin olen  huomannut kaipaavani ihan perusdekkaria. Mikään ei irrota yhtä hyvin ajatuksia pitkien työpäivien kiemuroista ja kysymyksistä kuin vetävä tarina, jossa selvitetään jotain ihan muuta kuin projektiestimaatteja tai sopimusklausuuleja. Jyrki Erran Lyijyvalkoinen toimii tässä erinomaisen hyvin. Italia ja taidemiljöö ovat tietysti suurta plussaa. Lisäksi tähänkin kirjaan liittyy lisäkokemus, josta lisää myöhemmin. Olen pääsemässä matkalle! 

Onneksi tämä(kään) dekkari ei ainakaan vielä ole liian pelottava. Eilen myrsky jaksoi riehua vielä illallakin niin, että olisivat saattaneet liian jännittävät tapahtumat kertyä peltisen kattoreunan kolinan myötä myös uniin. Vanhan talon saunakamarissa, jossa makuuhuoneeni on, myös ovet liikahtelevat myrskysäällä vedon mukana. Ei parane kauheita kummitustarinoita lueskella kuin kauniilla kelillä.

 


Sunnuntai 11.4.2021

Aurinko paistaa, joten Pokemon GO vei meitä kiertelemään ulos. Tuuli vähän jäädytti sormia, mutta selvittiin rantaa vältellen. Ei tarvinnut mennä merituulen purtavaksi. 

Lukenut en ole sivuakaan, mutta Punainen planeetta on äänikirjana vienyt minut mukanaan. Tarina on karmaiseva, mutta kirjoitettu helpoksi kuunneltavaksi. Neljä tuntia on mennyt. Nyt voisi olla tauon paikka - ja päiväunien. Väsyttää luvattoman paljon.  Unet jäävät öisin lyhyiksi ja rikkonaisiksi. Stressi mitä ilmeisimmin painaa jonkin verran. 

Aurinko tuo sentään energiaa ja kesäkuun Ranska-visiitin odotus piristää mieltä. Enää kahdeksan viikkoa ja päästään kuopuksen kanssa isännän luo. Toivottavasti. 


Loppuun luettuja: 

Samin Nosrat: Salt, Fat, Acid, Heat - Mastering the Elements of Good Cooking 
Äänikirja Audiblesta lukijana kirjoittaja itse
Netflixissä sarja SaltFatAcidHeat 

Helena Marchmont: Murder at the Mousetrap 
Nextory 
Cozy mystery, jossa päähenkilö palaa lapsuutensa kesien pieneen englantilaiseen kylään. Tädiltä peritty talo tuo mukanaan myös tädin ystävät kylästä ja ennen kuin huomataankaan on päähenkilö värvätty paikalliseen teatteriryhmään ja samalla hän sotkeentuu myös hämäräperäisen kuolemantapauksen selvittelyyn. 
Huvittavinta tämän kirjan osalta oli oma eksymiseni aikakausissa. Olin aivan lukemassa jonnekin viime vuosisadan alkupuolelle sijoittuvaa kirjaa, kunnes päähenkilö otti taskustaan kännykän... Kertonee jotain kuvaustyylistä (tai englantilaisista pikkukylistä).

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein onnistuneelta viikonlopulta ja kirjoja kuuntelet kyllä kiitettävästi. Vanhojen talojen narinat on hauskoja, mutta jotenkin yön pimeinä tunteita ne voi myös olla aika karmivia. Karkkilan ystävän talon narina kohdat olen jo oppinut ja sujuvasti välttelen ne yöllisillä vessareissuillani :)
    Kivaa sunnuntaita sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nuo kolisevat ovet kuulostavat välillä siltä, kuin joku kulkisi niistä... Onneksi olen jo tottunut ja tiedän, mistä ääni tulee.

      Poista
  2. Mulla jäi viime yönä psykologinen trilleri kesken lauseen siihen paikkaan, kun jo aika unisena pimeässä kuuntelin ja meni liian pelottavaksi joten tiedän tunteen 😂

    Kävin etsimässä Murder at the Mousetrapin Nextorysta (ihanat kannet sarjalla!) mutta harhauduin lukijan kautta toiseen sarjaan jota hän lukee, vaikuttaa kanssa lupaavalta ja sijoittuu 1920-luvun lopulle. Mydworth Mysteries -sarja, myös tuollaisia lyhyitä osia. Laitoin itselleni talteen, vilaise kiinnostaako sua 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mydworth Mysteries on varsin mainio! Sen kolmatta osaa etsiessäni juurikin eksyin tuonne Mousetrapin maailmaan.
      Ja joo, kummasti sitä kuulee vielä lisää, kun pimeässä kuuntelee

      Poista
    2. Sulta tulikin siis jo suositus, hyvä, pakko kuunnella 😊

      Poista
    3. Kyllä. Mukavan leppoisaa kuunneltavaa ja pääpari on herttaisen rakastunut :-) En oikein tykännyt kirjailijaparin nykyaikaan sijoittuvasta (suomennetusta) sarjasta, mutta tämä on viihdyttävä. Tosin olen lukenut tuota toista vain sen ensimmäisen osan.

      Poista
  3. Minä tee samaa eli joidenkin kirjojen kohdalla käy Google aika ahkerasti, kun haluaa tarkistaa jotain. Siinä voi sitten päätyä minne tahansa ja myös sivupoluille.

    Minullakin on ilmeisesti nyt jonkin sortin dekkari/trillerikausi päällä. Luen kyllä muutakin, mutta joka toinen kirja tuntuu olevan trilleri tai dekkari. Nuo mainitsemasi dekkarit eivät ole tuttuja, mutta Tolan kirjasta olen jonkin verran lukenut blogeista ja se on alkanut minua kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva, kun kokemus täydentyy ja taustalla saa lisävivahdetta lukemaansa.

      Poista