11.4.2021

Joskus äiti nauraa, joskus ei

kuva WSOY (Anton Lipasti)
 Nuorille kohdennetut kirjat ovat tyylillisesti välillä vaikeita. "Mukahauska" ei aina naurata ja hauskan ja "mukan" välinen ero on hiuksenhieno. Toisinaan mietin, onko ero minun aikuisen mielessäni vaiko tekstissä. Välillä käy nimittäin niinkin, että Totoa naurattaa vaikka minua ei. Malliesimerkki sukupolvien välisestä erosta lienee Neropatin päiväkirja - tosin Totollakin kesti muutaman kirjan verran ennen kuin hän alkoi oikeasti pitämään ja into hiipui melko nopeasti. 

Viime aikoina meitä molempia naurattaneista kirjoista minusta hauskimmat ovat olleet Lipastin isä/poika yhdistelmällä kirjoitetun Oskari Onniston uskomattomat seikkailut-sarjan kaksi osaa. Niissä mennään juuri hauskan ja ärsyttävän rajamailla, mutta jotenkin vältetään itsestäänselvyyksien toisto ja lukijaa aliarvioivat välihuomautukset. Ehkä kuvittajana toiminut Anton on karsinut isänsä pahimmat kielikukkaset. 

Anton Lipasti, Roope Lipasti : Luutarhurin tapaus ja Leprankukka 
Kirjastosta 

kuva WSOY (Anton Lipasti)
Oskarille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ensimmäisessä osassa lähdetään luokkaretkelle Oskarin isän johtamaan kaivokseen ja sieltä löytyy omituinen hahmo. Hahmon lähdettyä karkuretkelle tarvitaan myös luokkakavereiden apua, jotta hässäkkää aiheuttava otus saadaan palautettua, minne se kuuluu. 

Toisessa osassa puolestaan joudutaan taas tekemisiin kauhean rehtori Limataisen kanssa. Pitäähän ihmiset pelastaa hirvittävän leprankukan vaikutuksilta vaikka siemenet ovatkin levinneet jo kaikkialle. Leprankukan vaikutus oli muuten sellainen, että minuakin vähän puistatti. En ole ehkä kaikkein modernein äiti, mutta 50-luvun asetelmiin en todellakaan halua palata. 

Tarinat ovat tietysti täysin villejä ja epäuskottavia, mutta eipä tässä mitään realismia kirjoitetakaan. Kaikenlaista vähän noloakin sattuu, mutta päällimmäisenä on mukavan hyväksyvä sävy. Kukaan ei ole oikeasti ilkeä ja kaverit ottavat nolot tilanteet ennemminkin ystävällisesti auttaen kuin ilkeästi hohottaen. Sehän sopii ainakin minulle vallan mainiosti. 

Kaikkiaan siis mukavia pikavälipaloja äidillekin. Jostain syystä Toto aivan ehdottomasti halusi minun lukevan nämä. En tiedä, miksi. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen äiti-testi. Taisin läpäistä, kun kerran osasin nauraa oikeissa kohdissa. 


kuva Tammi (Johanna Rojola)

Maria Laakso: Taltuta klassikko 

Äänikirja Nextorysta 
lukijana : Pirjo Heikkilä

Tämän kirjan konsepti on tosi hauska. Otetaan kirjallisuuden klassikoita ja muokataan niistä juttua ymmärrettävässä  ja helposti lähestyttävässä muodossa - nuorille siis. 

Minun täytyy myöntää, etten tyylillisesti tainnut olla kohderyhmää. Pidin kyllä siitä, miten klassikoita kuvattiin, mutta kiemurtelin kuunnellessani lukijalle heitettyjä välihuomautuksia ja kommentteja. Ne kuulostivat jotenkin päälleliimatuilta, ihan siltä kuin aikuinen yrittäisi puhua "nuorten kieltä". Saatoin sieluni silmillä nähdä omien teinieni ilmeet, jos yrittäisin samaa. Ne selän takana veljeen luodut silmäykset... 

Tunne saattoi tietysti johtua formaatista. Äänikirjan lukijassa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä tekstin "opettavaisuus" jotenkin korostuu kuunnellessa aikuista lukemassa. Voi olla, että kirja toimii paremmin kuvituksen tukiessa luettua tekstiä. En tiedä, ehkä pitää joskus kokeilla ja kysyä jälkikasvulta kommentteja. 

Nyt olen taas jonkun aikaa keskittynyt "aikuisten kirjoihin". Totonkin lukuinto on ollut vähän niin ja näin. Lähinnä hän on tainnut viime aikoina koittaa saada selvää sarjakuvista ranskaksi. Tai no, luki hän myös tabletilta Nextory-kirjoja koulun lukudiplomiin. Ihan hyvä sekin tietysti, mutta olisiko lisää jotain hyviä lukuvinkkejä krantulle kymmenvuotiaalle lukijalle? 

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa hauskoilta nuo Oskari Onnisto - kirjat! Täytyy pistää nimi mieleen, josko kokeilisin omankin koululaiseni kanssa lukea.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä! Oskari Onnistoja voisin vinkata omalle jälkikasvulle. Jotenkin tuo Taltuta klassikko alkoi kiinnostaa itseäni. Olisi mukava tsekata, kuinka klassikot on tiivistetty nuorille suunnattuun muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin mielenkiintoista lukea klassikkotiivistelmiä - varsinkin niistä, jotka on itse lukenut. Useimmiten osui omaankin mielikuvaan.

      Poista
  3. Lukisin näistä itse vain tuon Taltuta klassikon. Jotenkin suhtaudun epäilevästi kirjoihin, joissa vanhempi ja lapsi ovat yhdessä tekijöitä.

    Mulla on itse ilman lasta luettu Niina Hakalahden Tuukka-Omar-sarja. Kohderyhmä tässä alakoululaiset. Tulikin mieleeni, etten ole saanut kirjoitettua arviota viimeisestä osasta. Todella harvoin arvioin lanu-kirjallisuutta, voisin jopa ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tarkistaa tuo Tuukka-Omar -sarja. Ehkä kelpaisi meidän nopeasti lukevalla alakoululaiselle (vaikka on kyllä ylenpalttisen kranttu lukemisistaan)

      Poista
  4. Tekee hyvää kenelle vaan lukea välillä lasten- ja nuortenkirjoja. Omilleni yritin lukea esimerkiksi Viisikkoja, joihin he eivät innostuneet ollenkaan. Ne olivat olleet omia suosikkejani, mutta nyt aikuisena ne eivät kolahtaneet minuunkaan, joten sinne jäivät. Meidän tytöt lukivat tuossa vaiheessa enlanniksi, joten ei taida minulta löytyä mitään suositeltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole uponneet viisikot oikein meilläkään - Seikkailu-sarjaa kuunneltiin pari, mutta sitten poika taisi kyllästyä verkkaiseen tahtiin. Äitiä taas ehkä pikkuisen häiritse se perinteinen tyttö-poika-asetelma...

      Poista