Unenomaista kirjoittamista

En ole koskaan oikein kuunnellut musiikkia, enkä tiedä yhtään ainutta Patti Smithin kappaletta, en edes tunnista musiikkityyliä. Olen kuitenkin kovaa vauhtia tulossa todelliseksi faniksi hänen kirjoitustensa suhteen. Varsinkin kuunnellessani niitä äänikirjoina, kirjailijan itsensä lukemina.

Smithin tekstissä on jotain unenomaista. Ajatus kiertää, hyppelee, kohtaukset vilistävät silmien edessä ja sitten yht'äkkiä näennäisesti erilliset palaset loksahtavat kauniiksi kuvaksi. Teksti myös vie mukanaa, pakottaa kielen tahtiin, työntää mieleen ajatuksia kirjan ulkopuolelta antaen halun itsekin tarttua kynään (tai nykyään kai tanssittaa sormiä muovineliöiden päällä).

MTrain vei minut jo mukanaa ja on yksi niitä harvoja ja ainoita kirjoja, joista olen poiminut lainauksia. Devotion näyttää tekevän saman.

  "Mieleeni juolahtaa, miten nuoret nukkuessaan näyttävät kauniilta, 

mutta vanhat, kuten minä, vain kuolleilta" (käännös oma vapaamuotoinen).

Äänikirjoissa on toki omat haasteensakin. Ensimmäiset 30 minuuttia, mietin kuulemisen vaikeutta. Kun suomenkielinen kuuntelee englanninkielistä lausumassa ranskankielisiä nimiä, kestää hetken ennen kuin äänteet ja hahmot yhdistyvät. Ilman silmin tutkittavaa kirjoitusta, en kyennyt erottamaan onko kyseessä Simone Veil vai Simone Weil... olettaisin jälkimmäistä, sillä Smith käy  haudalla Englannissa ja jotenkin uskonnollis-filosofissävyttein vaikuttaja sopisi tyyliin paremmin kuin raudanluja asianajaja-poliitikko, vaikka tämä miten olisi saanut abortin sallivan lain läpi Ranskassa.

Tuo ylläoleva koskee Devotion-kirjan kehyskertomuksen osuutta eli kirjan alkua. Siinä kirjailija kertoo tarinan synnystä matkalla Pariisiin ja Englantiin, vaikuttavan Stalinin puhdistuksia käsittelevän dokumentin aiheuttamissa ajatus- ja unikierroissa. Sitten siirrytään itse tarinaan, joka oikeastaan on jonkinlainen satu...

Devotion 

Satu tytöstä joka luistelee lammmen jäällä. Satu miehestä, joka seuraa tyttöä ja haluaa omistaa sulokkaan liikkeen. Satu siitä, miten juuret voidaan repiä irti, miten intohimo sitoo kohteensa ja kahleiden rikkominen on aina väkivaltaista.

Pidin tarinasta sen julmuudesta huolimatta ja varsinkin sen monitasoisesta juonesta, joka nimenomaan kehyskertomuksen myötä saa uusia merkityksiä. Silti Patti Smithin kirjoissa teksti ja sen rytmi ovat ainakin minulle pääasia. En ollenkaan ihmettele kirjailijan muusikkoutta, enkä tajua, millä tavalla näitä tekstejä oikein voisi kääntää suomeksi. En tiedä uskallanko edes koettaa lukea käännöstä, jos sellainen on tehty. Enkä ole ihan varma siitäkään, haluaisinko edes lukea tai kuulla toisen lukijan äänellä. Saattaa olla niin, että Patti Smithin tekstit toimivat (minulle) erityisesti äänikirjana ja nimenomaan kirjalijan itsensä lukemana...  Pakko kuitenkin hankkia myös muut hänen kirjansa kuunneltavaksi (luettavaksi...).