Syrjästäkatsojat historian todistajina

Historiankirjat kirjoitetaan yleensä kuuluisista henkilöistä ja merkittävistä tapahtumista. Kuitenkin heidän elämänsä edustaa vasta pientä osaa ihmisistä. Kun puhutaan Suomenkin kulttuurielämän suurmiehistä ja -naisista, puhutaan vain murto-osasta kansakuntaa. Hiljainen enemmistö vain seurasi syrjästä tähtiään, toiset lähempää ja toiset kauempaa.

Enni Mustosen Syrjästäkatsoja-sarja tuo yhden hiljaisista näyttämön etualalle. Sarjassa seurataan piikatyttö Idan elämää pienestä tyttösestä aikuiseksi Toki hänellä on aitiopaikka Suomen kulttuurikuuluisuuksien elämään 1800-luvun lopulla ja vuosisadan vaihteessa.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi aloitin sarjan Elisa Kirjan aleostoksilla ja jäinkin totaalisen koukkuun. Kaksi osaa menivät vauhdilla peräkkäin, sillä kirjat ovat monessakin mielessä mielenkiintoisia ja helppolukuisiakin. Kyllä minä ne loputkin vielä tulen varmasti hankkimaan luettavakseni.


Enni Mustonen : Paimentyttö 
Enni Mustonen: Lapsenpiika 
Oma ostos Elisa Kirjan alepäivinä (eivätkä muuten ole kuin 4,90€ nytkin)

Paimentyttö avaa sarjan. Ida on torpan paimenessa. Äitinsä kuoltua keuhkotautiin ei vaihtoehtoja ole kovinkaan montaa. Ida menee sinne, missä saa pestin ja päätyy kartanon karjapiikatupaan. Nuoren tytön on huolehdittava niin maineestaan kuin turvallisuudestaan ja tehtävä töitä aamusta iltaan. Lopulta Ida päätyy erinäisten kiemuroiden jälkeen Topeliuksen huushollin pikkupiiaksi.

Kirjan parasta antia ovat päähenkilö Ida ja eläväinen ajankuvaus. Idan vahvuus ja tahto pärjätä saavat lukijan kunnioittamaan häntä. Samalla Ida kuitenkin myös osaa kyseenalaistaa osaansa. Kyllähän hänkin ehkä mieluummin olisi leikkimässä kuin pesemässä ikkunoita, mutta sellainen nyt vain on kunkin määrätty osa. Ei sovi hangoitella vastaan sillä luokkaerot ovat kiveenn hakatut,

Nykynaiselle on ehkä vähän hätkähdyttävää nähdä, miten riippuvaisia talouden naiset ovat "professorista", Ruokaa riittää ja koti on taattu niin kauan kuin tämä jaksaa tehdä työtä ja kirjoittaa.

Kirjasarjan toisessa osassa Ida on päätynyt lapsenpiiaksi Sibeliusten talouteen, jossa taloudellinen tilanne ei ole ollenkaan vakaa ja taiteilijapersoonan kanssa elämä varsinaista vuoristorataa. Ainakaan minulle ei Sibelius ollutkaan aikaisemmin ihan tuossa valossa esiintynyt.

Kaikki ei kuitenkaan näissä kirjoissa mene pelkästään kuuluisien isäntien perässä ja näkökulma on muutenkin vahvasti palveluskunnalla. Idalla on oma elämänsä, omat toiveensa ja tunteensa, haaveensa ja rakkauskin, jonka kestävyys joutuu testiin velvollisuudentunnon puristuksessa.

Pidin kirjoista hurjasti. Ajankuva on elävää ja Ida kertakaikkisen valloittava persoona, Pidin myös siitä, miten kulttuuri-ikonit osoittautuivat ihmisiksi heikkouksineen ja hienoine puolineenkin. Juoni etenee täysin Idan elämäntarinan mukaisena, mutta siinä sivussa seurataan myös laajan henkilögallerian muiden jäsenten elämänkaarta. Torpparin piika Fiina menee naimisiin, karjapiika Malin uhmaa tapoja ja kärsii seuraukset ajan tapojen mukaisesti, Topeliuksen neidit kärsivät naisen osan rajoituksista. Kirjo on laajaa ja kudos rikasta.

On hienoa, miten paljon Suomessa nykyään kirjoitetaan maamme omasta historiasta monesta näkökulmasta. Meidän kaikkien on hyvä tietää ja nähdä useampia näkökulmia. Samalla tavalla nytkin historiaa kirjoittavat vain harvat, mutta sitä tekevät kaikki. Mites jo nyt saataisiin eri puolet näkyviin myös mediassa ja opetuksissa?