15.3.2016

Suupaloja

Hannele Hyvärinen, Johanna Myllymäki : 
Suupaloja- pikkuruokia ja naposteltavaa maailmalta 
Luettavaksi, kokattavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Maaliskuun keittokirja on supertrendikäs. Jo jonkin aikaa ovat muodissa olleet jos jonkinlaiset tapakset, pintxot, mezet tai vastaavat pikkupalat. Suupaloja on kokonainen kirja täynnä ystävien kanssa nautittaviksi tarkoitettuja haukkapaloja.

Kirja on teemoitettu maantieteellisesti ja reitti kulkee lähes kaikilla mantereilla. Reseptit eivät välttämättä aina ole superautenttisia, mutta oikeaan suuntaan viittaavia kuitenkin. Reseptien luoja Hannele on myös ruokabloggaaja (Kokit ja potit), joten hän tietää, mikä toimii kotikeittiössä ja millaisia aineksia löytää "tavallisten ihmisten ruokakaupoista". Siksi kaikki reseptit tuntuvat toteutettavilta.

Paperi on jykevää ja sellaista vähän karheaa, liekö peräti kierrätyspaperia? Ainakin se on miellyttävän tuntuista. Johanna Myllymäen kuvat ovat värikkäitä ja houkuttelevia. Eniten pidin kuvista ihmisten kanssa. Niistä välittyi kirja sanoma eli "Elämän tähtihetkien resepti on usein yksinkertainen, yhdessäoloa ja hyvää ruokaa"

Resepteistä kokeilin toistaiseksi yhtä eli siemennäkkäriä, joka sai meillä niin suuren suosion, että oli sunnuntain aikana pakko tehdä kaksi satsia. Ensimmäinen kokeiluerä katosi ennätysvauhtia ja toisesta kerittiin sitten nautiskelemaan vielä vähän maanantain keitonkin kanssa. Muitakin houkuttelevia reseptejä kirjasta löytyy, vaikka suurin osa onkin jollain tavalla tutunkuuloista.

Tuttuus on myös tämän kirjan vahva puoli. Reseptit ovat tarpeeksi erilaisia inspiroidakseen, mutteivat liian outoja vieraannuttaakseen. Tätä kirjaa voivat käyttää muutkin kuin blogimaailman hifistelijät - ja myös nauttia ihanista herkkuhetkistä ystävien kera ilman tarjottavien tekemisen tuottamaa ylimääräistä stressiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti