Makumuistoja, muistojen makuja...

 
Maut ovat kuin musiikki. Siinä missä tietty kappale vie mukanaan muistojen hetkeen, myös makujen kanssa voi matkustaa ajassa. Näin vuoden lopussa (ja tiettyyn ikään tullessa) ajatukset kulkeutuvat automaattisesti sekä menneeseen että tulevaan. Tässä lyhyt katsaus herkkuihin ja niihin liittyviin muistoihin. Mielelläni kuulisin myös, millaisia makumuistoja teillä muilla on ?

Lapsena ei mikään ollut niin suurta herkkua kuin lusikkaleivät, varsinkin äidin tekeminä. Niitä kävin salaa varastamassa kaapista ja kinusin joka aterian päätteeksi jälkkäriksi tai iltapäivän välipalaksi. Kyläillessä äiti aina varoitti ottamaan vain yhden joka lajia ja valvoi tarkasti ohjeen toteutumista. Kahvihetkien päätteeksi kummitätini  nappasi joka kerta pöydältä lusikkaleipälautasen ja tyhjensi sen asetilleni äidin selän takana. Luulenpa äidin kulmien rypistyksen takana kareilleen lempeän hymyn hänen katsellessaan sokeristen herkkujen nopeaa katoamista. Tässä kirjoittaessa edessäni on lautanen, jolla on jäljellä enää muutama sokerimurunen. Arvatkaapa, mitä herkkua sain äidiltä joulutuomiseksi?

Ehdin jo kehumaan Facebookin ja G+:n puolella isännän riiuuherkkua. Sitä hän tarjosi kämpillään opiskelijapäivällisillä, joiden ainoa tarkoitus oli kuulemma saada yhden suomalaisen vaihto-oppilaan huomio. Näin melkein parikymmentä vuotta myöhemmin täytyy todeta, että hyvin toimi. Samalla sain lisäyksen lempiruokieni listaan ja listalla tuo on pysynyt näihin päiviin saakka.

Opiskelija-ajat ja Calvados-tilkka vievät mukanaan parvekkeelle. Rahat olivat tiukalla, mutta silti kokattiin ja syötiin niin hyvin kuin mahdollista. Aterian jälkeen ei lähdetty baarikierrokselle (lompakko tyhjänä ;-) vaan istuttiin parvekkeelle ihailemaan auringonlaskua pienen digestiivin kera. Toisinaan kaipaan pois rivitalosta ihan vain saadakseni takaisin nuo taianomaiset hetket.

Calvadosiin liittyy myös matkamuisto. Isännän vanhemmat olivat saaneet lahjaksi pullollisen jo ennen II maailmansotaa valmistettua omenajuomaa. Normandialainen maanviljelijä oli päättänyt, että hänen Calvadosiaan eivät saksalaiset joisi. Niinpä hän piilotti koko varastonsa kaivamalla sen talonsa puutarhaan mullan alle. Onnen kaupalla pullot välttivät niin janoiset saksalaiset kuin Liittoutuneiden pommitkin. Koko varasto kaivettiin ehjänä esiin rauhan tultua. Mekin saimme maistaa pienet tilkat tuota historiallista juomaa. Olihan se aika tujua, mutta vielä siitä saattoi tunnistaa omenan häivähdyksen. Eikä mikään voita jännittävän tarinan tuomaa makulisää.

Näitä muistoja riittäisi varmaan loputtomiin, mutta tässä viimeiseksi vielä elämäni paras jälkiruoka. Sen nautin ensimmäisenä hääpäivänäni jo edesmenneessaä Alexander Nevski-ravintolassa Helsingissä. Koko ateria oli herkullinen, tarjoilija juuri oikealla tavalla asiakkaansa huomioiva ja seura tietysti parasta maailmassa. Olimme olleet elokuvissa ennen päivällistä. Nyt minä yhdistän mielessäni ikuisesti Shrekin ja maailman parhaan vadelma - crème bruléen...

Näiden muisteloiden myötä haluan toivottaa teille kaikille