Elokuun lukumaraton 2021 - päivittyvä postaus

 

Perjantai 27.8.2021 

No, enhän minä malttanut odottaa huomiseen. Lopetan kerrankin työt ajoissa ja pidän taukoa ennen ruoanlaittoa. Mikä olisi parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin startata lukumaraton? 

Sitäpaitsi, kun aloitan nyt, olen huomenna valmis ennen kuin The Voice of Finland all stars alkaa... Jos vaikka istahdan sitä katsomaan. 

Mitähän sitä sitten ensimmäisenä lukisi ? Ehkä aloitan listaltani sieltä helpoimmasta päästä eli lastenkirjalla. Vuorossa siis Malamanteri 

Ja maratonin viralliseksi aloitusajaksi kirjataan 17:00

Kello 19 perjantaina

Malamanteri siis on luettu ja sivumäärä kasvanut hulppeat 299. Enpä olisi uskonut ihan tuollaista aloitusta, mutta Malamanterissa oli iso teksti, helppo kieli ja jonkin verran pieniä kuvia. 

Tarinana Malamanteri ei ollut hullumpi, ehkä vähän yksinkertainen. Luulen, että Toto on lukenut jo sen verran paljon, että hän kaipaa vähän "runsaampaa" kerrontaa. Kuvailua ja taustoittamista. Ehkä siinä selitystä kesken jätetylle kirjalle.

 Tai sitten vilkkaan mielikuvituksen omaavaa poikaa alkoi Malamanteri hirvittämään. Mehän asumme melkein merenrannan vieressä... Täälläkin tuoksuvat levät ja kivikoissa kohisee. Talvella on kylmää ja pimeää. Välillä merisumu peittää kaiken harmaaseen. 

Ei hullumpi aloitus, mutta nyt pitää siirtyä äänikirjan pariin ennen kuin sudet kiertävät nälissään tätä lukijaa (Susilla tarkoitan tietysti poikia, joista 2/3 on kotona.) 

Luureihin Bombayn prinssi ja keittiön suuntaan siis. 

Kello 21 

Perhe ruokittu ja Perveen Mistry juuri saapunut rikospaikalle. Sujata Masseyn Bombayn prinssi on sujuvaa kuunneltavaa ja äänikirja on edennyt jo 1h17min. Nyt kuitenkin tartun vaiheeksi ekirjaan. Vuorossa ainakin hetki Ruth Gallowayn tutkimuksia eli Maan alla. Dekkarit näköjään kovasti vuorossa tämän maratonin aikana. 

Lauantaina klo 9

Yllätin itseni ja jaksoin lukea Maan alla loppuun eilen illalla. Sitten kello olikin jo yli puolenyön ja maratonlistauksessa 269 sivua lisää. Dekkari oli taattua Griffithsiä. Tosin en tiedä, onko syy väsyneessä lukijassa vai dekkareita huimaan tahtiin tehtailevassa kirjailijassa, mutta jotenkin kirjassa tunnuttiin oikaisevat. Ruth oli loppuratkaisuissa  mukana vähän keinotekoisesti ja päätelmätkin hieman satunnaisia. No, niinhän kirjassakin todettiin, että poliisityössä puolet on tuuria... Ihan viihdyttävä kirja kuitenkin. 

Aamulla sitten herääminen olikin vaikeaa. Ei vanha jaksa. Huomaa, että iltavalvominen on jäänyt vähiin. Tosin olen muutenkin nukkunut huonosti viime aikoina. Töiden takia ylikierroksilla käyvä mieli herättää kahden jälkeen ja sitten kierin sängyssä, kuuntelen äänikirjaa, juon vettä ja yritän epätoivoisesti saada unenpäästä kiinni tunnin tai pari. Silti heräämisen hankaluus on erilaista omatahtoisen valvomisen jälkeen. Kaukana ovat ajat, jolloin läpi yön lukeminen ei tuntunut oikein missään. 

Maratonin uudelleen käynnistyminen siis tuottaa pieniä vaikeuksia. Aamukahvin viereen toki otin Kobon. Saldona 30 sivua Salla Leponiemen Elin Danielson-Gambogin elämäkertaa Niin kauan kuin tunnen eläväni. Se on suunnittelulistan ulkopuolelta, mutta niinhän maratonien aikaan aina käy. Ainakin minulla. 

Osasyy suunnitelman vaihtoon on jonkinlainen vääristynyt kunnianhimo. Oikeasti olisin halunnut lukea Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader:The Comfort and Joy of Books, mutta Kobon palvelusta ostetuissa kirjoissa ekirjan sivumäärä vaihtelee fontin koon mukaan. Ei ollenkaan hyvä juttu maratonlaskelmia ajatellen. Niinpä pitäydyn Elisa Kirjasta hankituissa e-opuksissa, joissa sivujen määrä on vakio ja käsittääkseni heijastaa painetun kirjan sivumäärää. 

Tiedän, eihän tässä nyt niin vakavissaan olla liikkeellä, mutta en kai minä nyt huijaamaan voi ruveta. Varsinkin kun ikänäköinen laittaa sen fontin vähän isommaksi. 

Maratoneväät olivat kohdillaan... 

klo 17

Se oli siten siinä tällä kertaa. Tänään lukeminen oli eilistä vähäisempää, mutta silti päädyin ihan oivaan määrään sivuja eli yhteensä luin 730 sivua ja kuuntelin kirjaa 1h19min. 

Olisin voinut kuunnella paljon enemmän, mutta tänään teki mieli kuulla omia ajatuksiaan ulkona kävelyllä ja kaupassa. 

Nyt pitää miettiä hetki vähän jotain huushollijuttuja, pyykinpesua ja sellaista, Esille tullut aurinko ja eilinen lukuvalvominen myös saavat väsyneeksi. Ehkä suljen silmäni hetkeksi, kun saan koneen päälle. Nythän on kuitenkin lauantai. 

Luettua: 

Malamanteri : 299s

Maan alla : 269s

Niin kauan kuin tunnen eläväni: 162s

Kuunneltua: 

Bombayn prinssi 1h19min 

Se on aika! Elokuun lukumaraton 2021

 

Kuva Oksan hyllyltä blogista 

Heinäkuussa oli perinteinen kesälukumaraton. Ilmoittauduin, mutta sitten elämä tuli väliin, tai tarkemmin ottaen viimeinen Ranska-viikonloppu ja sen aktiviteetit. Vähän harmitti sillä kyllä sitä nyt kerran kesässä pitää lukumaraton saada aikaiseksi. 

Vielä on kesää jäljellä... viikonloppunahan vietetään venetsialaisia eli kesän lopettajaisia eli kaipa sitä elokuun lukumaratoniakin voi kesälukumaratoniksi mainita?  

Ihan sama toisaalta, millä nimellä kutsutaan, kiva päästä maratoonaamaan. Sain juuri sopivasti lukujuminkin selätettyä, joten ei kun kyhäämään lukulistaa. Jos sinun alkaa tehdä mieli osallistua niin säännöt ja ilmoittautuminen löytyvät Oksan hyllyltä - blogista eli täältä. 

Tällä hetkeltä listalta löytyy seuraavia satunnaisessa järjestyksessä : 

• Sujata Massey: Bombayn prinssi (äänikirja) - Perveen Mistryn tutkimuksien kolmas osa houkuttaa. Olen viihtynyt edellisten parissa. 
• Elly Griffiths: Maan alla - Ruth Gallowayn viimeisin tapaus. 
• Cathy Rentzenbrink: Dear Reader: The Comfort and Joy of Books (ekirja) - On aina ihana lukea jonkun toisen rakkaudesta kirjoihin. En ole vielä aloittanut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta. 
• Joonas Kallonen: Giljotiini (painettu)- Kirjailija oli itse kertomassa esikoisestaan Bloggariklubilla Vallilan Kansallisteatterissa. Kuulosti mielenkiintoiselta, koska Helsinki ja Pariisi. Vähän epäilyttää, koska tarinan synkkyys. Minä olen liian väsynyt kovin raskaisiin kertomuksiin. Katsotaan. 
• Thomas Taylor: Malamanteri (painettu)- Jostain syystä Toto ei suostu tähän tarttumaan. Ei kuulemma oikein kiinnosta. Pitää siis lukea, jotta voin kertoa, onko hänen ennakkoluuloissaan perää (en ihan muista, mikä nyt oli vikana) Toiminee myös kevennyksenä. 
• Anni Kytömäki: Margarita - Tämä on jostain syystä jäänyt minulla kesken. Olisiko nyt hyvä hetki lukea loppuun ? 
• Terhi Tarkiainen: Kitty - eli kuinka mies tuhotaan - Tämäkin on jäänyt kesken. Katsotaan, saisinko loppuun. Hurjaa, miten kahdelta kirjailijalta, joiden aiemmista kirjoista olen pitänyt hurjasti, on viimeisimmät teokset edelleen kesken... 

Olisiko tuossa alustavaa listaa ? Hyllyistä, Kobosta ja Storytelistä toki löytyy luettavaa vielä vaikka millä mitalla, joten lista elänee matkan varrella. 

Nyt sitten pitäisi vielä päättää aloitanko tänään vai vasta huomenna. Yksi palaverikin pitää vielä hoitaa alta pois. No, kirjaan sitten aloituksen blogiin - ja varmasti huikkaan siitä myös Instan puolella minna_vuocho tarinoissa. Todennäköisesti muuten lauantain maratonini kirjaan myös @kirjatarhuri #kesänhyvästelylukumaraton -tagille. Kaksi kärpäst...ei kun maratonia yhdellä lukemisella. Miten tehokasta! 

(Luku)päiväkirja: Pää pökkelönä

Lauantai 20.8.2021

Kyllähän sitä koulua kolme päivää kerittiin käydäkin, ennen kuin oli vuorossa ensimmäinen koronatesti. Negatiivinen onneksi, mutta se ei yhtään helpota flunssaista oloa. Minä ja keskimmäinen olemme koko viikon tuhisseet, köhineet, pärskineet ja mitä nyt vilustuneet ihmiset tekevät. 

Omaa oloani ei yhtään helpottanut järjettömän kiireinen työviikko, jolloin lepäämisestä ei tullut yhtään mitään. Sairaslomaa ei edes uskaltanut ajatella. 

Lopputuloksena on nyt sitten viikonloppukooma. Pää on kuin sumussa, ihan pökkelönä. Huusholli hurrikaanin jäljiltä. 

Lukemisesta ei tietenkään ole tullut yhtään mitään, mutta yhden äänikirjan kuuntelin loppuun iltaisin sohvalle romahtaessani. Maisku Myllymäen Holly osoittautui oudoksi, ihanaksi ja vähän jännittäväksikin. Nuori nainen saapuu saarelle kirjoittamaan juttua harvinaisesta linnusta ja samalla saarella asustavasta erikoisesta naisesta. Dialogi, niin sisäinen kuin henkilöhahmojen välinen, ja tapahtuminen outo jännitteisyys veivät mukanaan. 

Kielen rytmi sopi kuunneltavaksi aivan järjettömän hyvin ja piti otteessaan. Lukijana Outi Vuoriranta oli mahtava. Hänen osasi tuoda tunnemyrskyt ja jännitteen esille eleettömällä tyylillä, joka antoi tilaa tekstille. Tykkäsin valtavasti.

Seuraavaksi sitten tartuinkin johonkin aivan muuhun.  Vuorossa dekkaria ja Portugalia eli Anu Patrakan Rui Santos-sarjan ensimmäinen osa Huomenna sinä kuolet. Ihan ok näin alun perusteella. En ole ihan varma pidänkö ihan näin perusteellisesta taustoittamisesta jokaisen henkilöhahmon kohdalla, mutta kyllähän se luo syvyyttä ja auttaa ymmärtämään juonenkäänteitä - tai ainakin toivon niin. 

Noin muuten (ja usein myös äänikirjaa kuunnellessa) ovat pienet hengähdyshetket menneet neulomiseen. Olen huomannut varsinkin yksinkertaisten ohjeiden auttavan "maadoittumisessa" - kierrokset laskevat ja ajatukset järjestyvät. On helpompi jatkaa vaikka sopimuskommenttien läpikäyntiä peiton parin silmukkakerroksen jälkeen. 

Loppuun luettuja: 

Maisku Myllymäki: Holly

Storytel äänikirja

Lukijana: Outi Vuoriranta

(Luku)päiväkirja: Ikävä

Sunnuntai 15.8.2021

Niin se aika kuluu. Minun kesäni päättyi viime sunnuntaina, kun isäntä suuntasi taas Biarritziin. Ikävä on kova. 

Sinänsä ikävää ei pahemmin ehdi miettimään. Koulut alkoivat keskiviikkona ja töissäkin painetaan taas niin kuin ei välillä olisi lomalla oltukaan. Toisen koronarokotuksen jälkeen näköjään uskaltauduin muutenkin ihmisten ilmoille ja päädyin nauttimaan Vallilan Kansallisteatterilla pidetystä Bloggariklubista. Illan kruunasi Molièren Saituri. 

Veturitalleille rakennetty yhdistelmä bling blingiä ja romurustiikkista miljöötä puri ainakin minuun. Jo paikka luo tunnelmallisen elämyksen ja koronavuoden jälkeen ensimmäistä kertaa koettu elävä teatteri... Nautin suunnattomasti! 

Lukeminen takkuilee edelleen, mutta äänikirjoissa olen päässyt johonkin suuntaan. 

Rottien pyhimys on kuunnteltu loppuun! Tykkäsin siitä kovasti. Anneli Kanto saa historian elämään ja kirkon maalaus on huomattavasti oletettua jännittävämpää toimintaa - ainakin tässä kirjassa. 

Suraavaksi kuuntelin loppuun jo viidennen osan Mydworth Mysteries sarjasta. Deadly Cargo kertoo aikansa luksusradioista sekä niitä varastavasta ammattilaiskoplasta. Onneksi lordi ja lady Mydworth päättävät sekaantua asiaan ja vuorossa on taas ehtaa seikkailua. Täytyy jossain kohtaa oikein pysähtyä miettimään, miksi ihmeessä tällaiset leppoisat, pikkuisen jännät, mutta taatusti onnellisesti päättyvät dekkarit ovat niin rentouttavia ja ennen kaikkea koukuttavia. 

Tartuin uudelleen myös Sophia Lorenin elämäkertaan Eilen, tänään, huomenna. Onneksi tartuin. Kun alun nimiviidakosta selvittiin, oli vuorossa vähän tutumpia näyttelijöitä, mutta myös mielenkiintoisia ja jännittäviäkin tapahtumia, sekä tietysti perhe-elämää. Puolenvälin jälkeen kirja (tai pikemminkin Sophia Lorenin elämä) piti otteessaan ja kuuntelin sen nopeasti loppuun.  Pitää myös jossain kohtaa vihdoin hankkia tuo hänen keittokirjansa. Niin olennainen osa ruoka ja kokkaaminen tuntuvat hänen elämäänsä olleen, oikeaan peri-italialaiseen tapaan. Olen sen noteerannut jo vuosia (vuosikymmeniä) sitten, mutta jostain syystä en ole koskaan hankkinut omakseni tai edes luettavakseni. 

Nyt viimeksi aloitin Bookbeatissa Maisku Myllymäen esikoista Holly. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nyt olen aivan fiiliksissä. Alussa vähän töksähtelevä ja tauottava kieli tuntui tyylillisesti vieraalta. Sitten se vei mukanaan. Noinhan ihminen ajattelee, hypähdellen aiheesta toiseen. Eikä kirja kuitenkaan ole tajunnan virtaa. Se vain virtaa, muttei mitenkään tasaisena jokena vaan ennemminkin purona kivien yli ja ohi loiskutellen. 

Holly asuu yksin saarellaan. Sinne saapuu nuori toimittaja etsimään harvinaista lintua, jonka Holly sanoo nähneensä saarella. Meren keskellä kaksi naista kohtaa tai ainakin asuttaa samaa tilaa. En vielä tiedä, mihin tämä kääntyy. Voi kääntyä mihin vaan. 

Loppuun luettuja : 

Anneli Kanto: Rottien pyhimys 

Nextory ja Bookbeat 

Lukijana Erja Manto 

Neil Richards, Matthew Costello : Deadly Cargo 

Lukijana: Nathaniel Parker 

Bookbeat

Sophia Loren: Eilen, tänään, huomenna 

Lukijana: Linda Jokela 

Bookbeat 

(Luku)päiväkirja: Tyhjää täynnä

Lauantai 7.8.2021

Tämän viikon suurin saavutus lienee se, että sain toisen koronarokotuksen. Toiseksi suurin se, että sain aikaistettua teinien kakkosrokotuksia useammalla viikolla. On sitten esikoisellakin syksyn kirjoituksissa ja armeijan musiikkitesteissä jo kunnon suoja. 

Jonkunlainen saavutus lienee sekin, että selvisin ensimmäisestä työviikosta loman jälkeen suurin piirtein täyspäisenä. Totuuden nimessä on sanottava, ettei viikko ollut ihan niin kauhea kuin kuvittelin. Paljon porukkaa on vielä lomalla, joten ehti hieman hengähtää ja orientoitua. 

On hyvä kirjata joskus saavutuksiaan ja hyviä asioita työlistan pidentämisen sijaan (tai rinnalla). Minulla on taipumusta keskittyä vielä edessä oleviin tehtäviin ja jättää huomiotta kaikki jo valmiiksi urakoitu. Lopputuloksena on stressaantunut nainen, joka kokee huonommuutta tekemättömien vuoksi. Kun muistaa vilkaista joskus peruutuspeiliin, näyttää maailma hieman erilaiselta ja muistaa (ehkä) olla armollinen myös itselleen. 

Loman työlista toki jäi suurelta osin toteuttamatta. Suurin osa ikkunoista on edelleen pesemättä, terassi öljyämättä, siivoukset sinnepäin. Toisaalta, sain laatikostoja pois, osa ikkunoista on pesty, pihapensaat leikattu ja vaatehuonetta raivattu. Lisäksi olen nauttinut auringosta ja lämmöstä, neulonut villapaidan ja kesätopin. On syöty ja vietetty aikaa perheen kanssa. 

Viimeksi mainittu onkin ollut tärkeää. Isäntä pakkaa laukkujaan ja suuntaa huomenna taas sorvin ääreen muille maille. Kesä yhdessä on ollut ihanaa. Tämän voimin jaksaa pitkän syksyn. 

Lukulista onkin sitten melkein tyhjää täynnä. 

Listalta löytyy edelleen kolme pääasiallisesti kesken olevaa opusta. Kaksi äänikirjaa ja yksi painettu.

 Ainoa pikkuisen edistynyt on iltakuunteluksi uudelleen aloittamani Sophia Lorenin elämäkerta Eilen, tänään, huomenna. Se jäi kesken kun viimeksi lopetin Bookbeatin, mutta nyt palattuani otin sen yöpöytäkuunteluun. Toki nukahdan nopeasti, joten edistyminen on todella hidasta ja joudun palailemaan taaksepäin, mutta tällaisessa kirjassa ei niin haittaa, jos jotain kuulee toiseen kertaan ja pieniä pätkiä jää väliin. Tosin olen niin tunnollinen, että ennemminkin kuuntelen toiseen kertaan. Eihän sitä nyt voi jättää väliin.

Palasin siis kesällä Bookbeatin pariin hyvän tarjouksen houkuttelemana. Elokuun lopussa mietin taas uudelleen. Ehkä seuraavaksi kokeilen Storytelia ? Tai yritän viimeinkin kuunnella Audiblesta lataamani kirjat, joita on useampia kuuntelematta. Tällä tahdilla en tarvitse voimassaolevaa palvelua ainakaan ennen ensi vuotta. 

Toinen kesken oleva kirja on Rottien pyhimys. Pidän siitä kovasti, mutta keskittymiskykyni on tällä hetkellä pienen rotan luokkaa, joten koitan kuunnella sellaisina hetkinä, kun ajatukset pysyvät jotenkin kasassa. Sellaisia ei viime aikoina ole ollut kovin usein. 

Myös Talo taivaansinisellä merellä on ihana, mutta jostain syystä kirja on jäänyt pöydälle, eikä edes 30-sivun päivähaaste ole saanut minua lukemaan. Taitaa olla Toto ainoa, jolla haaste on jollain tavalla elossa näin kesän lopussa. Hänellä on viimeisimpänä menossa Pertsa ja Kilu...

(Luku)päiväkirja: Armia ja Neiti etsivää

Maanantai 26.7.2021 

En ole pahemmin taas lukenut viime päivinä. Syytän lomatouhuja sekä Armi Aavikosta kertovaa Yle Areenasta löytyvää kuunnelmaa Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa. Olen tässä muutamassa päivässä kuunnellut joa melkein 17 jaksoa kahdestakymmenestä. 

Kuunnelma koukuttaa. Ensinnäkin siinä on paljon musiikkia, jonka tunnistan omasta lapsuudestani. Toiseksi, minähän muistan näitä tapahtumia. Osaa kuulin sivukorvalla lapsena, osaa olen kai itsekin seurannut telkkarista ja lehtien lööpeistä 80-90 luvulla. "Tahdon olla sulle hyvin hellä" kuuluu ehdottomasti lapsuuteni tuttuihin sävelmiin. 

Nyt kun kuuntelen laulun sanoja viisikymppisen näkökulmasta, tuntuu se oikeastaan lasten suuhun melko sopimattomalta vonkauslaululta (niin kuin kuunnelmassa eräs musiikintutkija sitä kutsuu), mutta eihän sitä silloin haleja pidemmälle kuvitellut. Ajateltiin vaan, että ovat kilttejä toisilleen. 

Samoin Armin ja Dannyn välinen suhde tuntuu vähän joltain muulta kuin romanttiselta rakkaussuhteelta. Itse asiassa se tuntui jotenkin oudolta jo silloin aikoinaan, mutta ehkä sitä silloin ajatteli enemmän naimissa olevan miehen ja "toisen naisen" laittomana suhteena. Nyt tarkastelu saa vielä uusia sävyjä. Työnantaja ja tapaamishetkellä tuplasti vanhempi Danny ryhtyy suhteeseen missiksi kruunatun juuri ja juuri 18-vuotiaan Armin kanssa. Kyllä vastuu tuossa kohtaa on minun silmissäni kokeneemmalla miehellä, eikä naiivilla tyttösellä, varsinkin valtasuhdeasetelmaa tarkastellessa. Ei menisi #metoo-filtteristä läpi  puhtain paperein. Toki on vaikea ulkopuolelta, ja erityisesti vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen, sanoa yhtään mitään, eikä kuunnelmakaan kovin pahasti sormella osoittele. Armikin tuntuu kertomuksessa kantavan oman vastuunsa, varsinkin suhteen jatkuessa. 

Samoin vähän kuunnellessa harmittaa Armin puolesta, miten "musiikkisedät" muokkaavat hänen julkista imagoaan ja Danny komentelee tekemään milloin mitäkin. Ihan kauheasti ei siinä kysytty Armin omia toiveita. Niin se taitaa mennä usein vieläkin, vai mitä mahtavat sanoa musiikkimaailmaa paremmin tuntevat ? 

Yhdistelmä aitojen haastattelujen nauhoituksia, musiikkia, näyteltyä dialogia ja Armin kertojanääntä on yllättävän toimiva. Lopputuloksena voisi olla aikamoinen sillisalaatti, mutta homma pysyy kasassa. Taitavat näyttelijät tietysti tuovat oman osansa. Äänet kuulostavat aidoilta, keskustelut sellaisilta, että niiden voisi kuvitella menneen juuri noin. Kuvitella, sillä Armi itsekin muistuttaa, ettei kukaan ole enää kertomassa koko totuutta, jos sitä kukaan on koskaan ihan tarkkaan tietänytkään. 

Kaikkiaan kuuntelemisen arvoinen juttu. 

Tänään loikoilin yksin rannalla kuumassa auringonpaisteessa ja kuuntelin. Oli oikeastaan aika täydellisen rento hetki. Kun osaisikin pitää huolen järjestää tällaisia hetkiä useammin. Ehkei stressi pääsisi niin pahasti niskan päälle. 

Torstai 29.7.2021 

Toiseksi viimeinen virallinen lomapäivä. En olisi millään vielä valmis töihin, mutta ei auta. Onneksi on vielä perjantai ja viikonloppu. 

Varsinainen lomaohjelma on nyt kuitenkin lopussa, kun tuli tuo vuoden ainoa lapsivapaakin jo pidettyä. Olin poissa kotoa peräti yhden yön ja niinkin villeissä merkeissä kuin siskon luona. Nautimme helteisestä päivästä Turun jokirannassa. Siis kävelimme kirjastolta linnalle ja puoleen väliin takaisin. Testasimme jopa funikulaarin! Menomatkalla se oli jostain syystä jumissa, mutta paluureitillä kokeilimme uudelleen ja pääsimme Kakolanmäelle. Liekö sitten vanhan turkulaisen epäluuloa, mutta minusta asfalttipiha tuntui lähinnä ahdistavalta, vaikka kuinka olisi ollut kehuttu ravintola vieressä. 

Kirjastolta piti saada kuva, tietysti. Lapsena tuolla käytiin säännöllisesti ja aina se oli yhtä suuri seikkailu. Vieläkin tulee hyvä mieli heti, kun näkee rakennuksen, sisälle kurkistamisesta puhumattakaan. 

Minulle kirjaston kulmat myös symboloivat Turussa tapahtunutta suurta muutosta. Muistan isäni varoitelleen, ettei rannan puolelle rakennusta saisi mennä kyytiä odotellessa. Niinpä sitten vain portailta kurkimme nurmikoilla öriseviä juoppoja ja koitimme tihrustaa näkyisikö huumepiikkejä. Ero nykyiseen siistiin, trendikkääseen ja vanhojen puiden varjoon houkuttelevaan jokirantaan on melkoisen suuri. Nautin kävelystä ja katselusta suunnattomasti. Vanha kotikaupunkini on muuttunut hurjasti ja jokirantanäkökulmasta vain parempaan päin. 

Melkein jo arvannette, ettei lukeminen ole hurjasti edennyt. Tosin olimme illalla siskon kanssa niin väsyneitä, ettemme jaksaneet lähteä minnekään riekkumaan, joten lösähdimme sohvalle ja puhelimessa soi Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus. Syytän tästä Kujerruksia-Linneaa. Hän kun on Instan puolella ruotinut lapsuuden kirjoista tutun neiti etsivän edesottamuksia siihen malliin, että oli ihan pakko kuunnella itsekin yksi. Hyvin influenssoitu! 

Eihän tuo edelleenkään kovin suurta kirjallisuutta ole, mutta pahimmat epäloogisuude taisivat tästä puuttua eikä Paulan isän yksityiskoneellakaan lennelty mihinkään vaan pysyttiin kotikulmilla. Kaikenlaista hurjaa toki tapahtui varkauksien ja päällekarkausten ja jäihin tippumisten muodossa, ja olipa rikoksiakin useampia. Ihan viihdyttävä suupala siis, ihan jo nostalgiamielessä, vaikken Paula Drewn suuri fani ollut lapsenakaan. Minä tykkäsin enemmän sarjoista Seikkailu tai SOS tai 3 etsivää... ja itse asiassa siirryin jo melko nuorena Dame Agathan faniporukkaan. 

"Aktiivisesti" kesken on tällä hetkellä Rottien pyhimys, jota pitää taas jatkaa nyt tuon Neiti Etsivä sivujuonteen jälkeen. Pidän kovasti Pelliinan ja Hattulan kirkonmaalareiden tarinasta. Kirjan kuvaukset maalaustyöstä kävivät mielessä katsellessamme Turun Linnan maalauksia (ja puuveistoksia).  

Ihan painettuna kirjana minun pitäisi edistää Talo taivaansinisellä merellä-romaania, varsinkin kun Toto odottaa vuoroaan. Jotenkin en vaan jaksa lukea. Johtunee ehä siitä, että olen neulonut aika paljon. Silmät väsyvät. 

Loppuun luettuja / kuunneltua: 

Armi Aavikko - Siinä välissä olin elossa (kuunnelma) 

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus 

äänikirja Bookbeat, lukijana Heljä Heikkinen 

Kuuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

 

Olen huomannut tänä kesänä keskittymiskykyni olevan normaalia huonompi. Pitkääkin tarinaa tulee kuunneltua lyhyissä pätkissä. Siksi lyhyistä pätkistä muodostuva kirja on oikein omiaan lomalukemiseksi. Sitä paitsi, kissoista on aina kiva lukea. 

Heike Reinecke, Andreas Schlieper: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä 

Nextory 

äänikirjan lukijana : Susa Saukko 

Olennaista näissä tarinoissa on kissakeskeisyys. Niinhän se tosielämässäkin menee. Me ihmiset voimme uskotella olevamme kissojen omistajia, mutta valtasuhteita hieman lähempää tarkasteltuna, huomataan tahtipuikon olevan tiukasti tassussa. 

Kirja siis kertoo kissoista, joiden ihmiset sattuvat olemaan kuuluisia tai kissoista, jotka ovat kuuluisia ihan omista ansioistaan. Koska kirjoittajat ovat ihmisiä, on painopiste ensinmainituissa. Niinpä saamme lukea Ernest Hemingwayn, Freddie Mercuryn, Winston Churchillin, Frida Kahlon ja  monen muun historiasta tutun henkilön rakkaudesta kissoihin. Eikä liene yllätys, että juuri nimenomaan kissat ovat monen poikkeusyksilön asuintovereina. Kyllähän kissojen maku ja tarkkasilmäisyys tiedetään, omanarvontunnosta puhumattakaan. 

Toki lyhyet elämäkerrat selventävät mainittujen ihmisten tarinaa, mutta kissoilla on aina enemmän tai vähemmän keskeinen rooli. Monen tutun hahmon kohdalla opin lisää. En esimerkiksi tiennyt, että Churchillin jäljiltä on Englannin pääministerillä aina kissoja virka-asunnossaan. Samalla tutustuin moneen uuteen kuuluisaan, mutta minulle tähän saakka tuntemattomaan kulttuurin, kirjallisuuden tai tieteen edustajaan. 

Äänikirjassa haasteena on minulla  muistijälkien keveys. En kuollaksenikaan saa painettua nimiä  mieleeni pelkästään kuulon perusteella. Kuuluisat kissat -kirja toimi vallan mainiosti kesäloman kevyenä kuunteluna,  mutta mieli tekee lukea se uudelleen myös ihan kirjana. Olisikohan siinä kuviakin? En tiedä, en näin äkkiseltään löytänyt tietoa siitä. Joka tapauksessa luulen mielenkiinnon riittävän toiseenkin lukukertaan.

Kaikkiaan tekstien pituus ja sisältö vähän vaihtelee. Toisista henkilöistä lienee saatavilla enemmän kissoihin liittyvää materiaalia ja muutenkin yksityiskohtia elämätarinasta, toisista vähän vähemmän. Kaikki luvut ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja selvästi ajatuksella kirjoitettuja. Ei ole vain hutaistu  jotain kissajuttuja, vaan oikeasti yritetty hahmottaa vähän laajempaa kaarta. Tykkäsin. Olen kovasti ihastunut viime vuosina tällaisiin kepeäasti kirjoitettuihin, mutta asiaa sisältäviin kirjoihin. Kai se on sitten vähän sitä tieteen popularisointia, mutta mitä vikaa on suoda tavallisille lukijoille tietosisältöä viihdyttävissä ja helposti nieltävissä paketeissa ? Mitä useampi ihminen oppii laajemmista aihealueista, sitä parempaa tulevaisuutta voi maailmalle ennustaa. 

Sitä paitsi, nälkä kasvaa syödessä. Yksi aihe johtaa toiseen. Sitä voi yllättäen löytää itsensä lukemasta vaikka mitä. 

(Luku)päiväkirja: Kaikkea muuta kuin lukemista

 

Torstai 22.7.2021

Tämä loma on aika erilainen kuin kuvittelin. Mielessäni istuin pihalla lukemassa, kirjoittelin blogia ja välillä kävin rantakävelyllä tai päiväretkillä - Grilli olisi kuumana harva se päivä. 

Eroa kuvitelmaan on jonkin verran - ensinnäkään en ole lukenut nimeksikään. Heinäkuun luettujen listalta löytyy tähän mennessä peräti yksi loppuun luettu sarjakuva (Alix L'île maudite), yksi dekkari (Torstain murhakerho) ja sitten se jo heti alkuunsa loppuun kuunneltu Hurmuriherttua. Yhden fantasiaromaanin luin suureksi osaksi jo lentokoneessa eli The Lost Plot, jossa maailmojen välisen kirjaston hoitaja seikkailee lohikäärmeiden poliittisten kiemuroiden keskellä. En vaan oikein tule tarttuneeksi kirjaan, bloggaamisesta puhumattakaan. Blogikin on tainnut olla kesälomalla - tosin eroa kevään hiljaiseen tahtiin lienee vaikea huomata. 

Ei lomassa silti ole mitään vikaa. Lukeminen vain on vaihtunut haahuiluun ja neulomiseen. Villapaidasta puuttuu enää kaulus. Kenties olen vain tarvinnut aikaa omille ajatuksille ja lepoa korville, kun eivät äänikirjatkaan ole oikein maistuneet. Puikkojen kopsahdukset riittävät, tai tuulen humina ja laineiden liplatus. 

Kotona ollessa tosin "riemuna" ovat myös läheisten rakennustyömaiden kolinat ja räminät ja pamahdukset ja piippaukset ja... Eivät ne kauhean kovia ääniä ole, mutta alkavat väsyttämään. Tässä on mennyt useampi vuosi, kun ollaan koko ajan jonkunlaisten työmaiden keskellä. 

Siksikin kai lyhyt kesälomareissumme tuntui niin kivalta. Tosin oli se mukava reissu muutenkin. Taas kerran mietin, miksemme enemmän lähde metsään. Teijon kansallispuistossa talsitut lyhyet (n5km kumpikin) kierrokset olivat ihania. Ei liikaa ihmisiä, paljon erilaisia maisemia ja hellekin hellitti sopivasti. Onneksi oli kuitenkin tarpeeksi lämmin järvipulahdukseen retkien päätteeksi. Mikä nautinto huuhtoa hikinen olo pehmeään järviveteen. Toisena päivänä koko pieni poukama oli ihan vain  meidän käytössämme. Todellista elämän luksusta.

Mathildedahl on tunnelmallinen kylä ja Mathildan Marina pääsi hiukan jopa yllättämään - varsinkin ruoka oli vieläkin tasokkaampaa kuin odotimme. Muutenkin pieni majapaikka oli juuri sopiva ja huoneet mukavia. Erityistä plussaa on pakko antaa erityissuurista kylppäreistä. Ihanaa, kun sai uima-asut ja pyyhkeet kuivumaan väljästi ja mahtui itsekin vielä suihkuun ilman minkäänlaista väistelyä tai ahtaudentunnetta.

Itse kylässä vierailu jäi aika minimiin, kun tultiin metsästä vähän myöhään ja sitten taas lähdettiin takaisin puiden keskelle niin aikaisin, mutta jäipähän katsottavaa seuraavaan kertaan. 

Ruissalon kylpyläkin oli ihan mukava paikka vaikka matkan loppuosuudella painopiste taisi kyllä enemmän olla isovanhempien luona vierailussa kuin kylpyläelämässä hotelliyön molemmin puolin. Hyödynnettiin kuitenkin sekä altaat että meri ja minäkin sain aikaiseksi mennä vihdoin kesäiseen jalkahoitoon. Nyt voisi kaivaa ne sandaalitkin kaapista, kun on varpaankynnet kuosissa. 

Vielä on kesää ja lomaakin jäljellä. Pieni matkakin on tulossa, kun hyödynnän vuoden ainoan "äitivapaan" eli lähden peräti yhdeksi yöksi siskon kanssa huitelemaan ilman perhettä. Ei mitään ihmeellistä, mutta vanhaa kotikaupunkia olisi tarkoitus käydä vähän katselemassa. Turkuun on tullut paljon kaikenlaista uutta mielenkiintoista. Enhän minä ole vielä ehtinyt edes funikulaaria testaamaan. Tosin helteiden (ja koronan) taas palatessa saattaa breikki mennä pururatakävelyihin ja rantaoleiluun. Katsotaan, miten käy. Ainakin otan mukaan kesken olevan kirjani eli  TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä sekä jonkin kesken olevan neuleen. Hurjaa menoa tiedossa siis... 

Torstain murhakerho

Ei pitäisi valittaa, kun on upeat ja lämpimät kesäkelit, mutta nyt on kyllä liian kuuma, liian pitkään. Pistää väkisinkin miettimään ilmastonmuutosta. Ovatko kesät tulevaisuudessa aina tällaisia ? Saanko enää koskaan kesälomalla mitään aikaiseksi ? 

On nimittäin ollut melkoista lojumista tämä loma tähän saakka Ranskasta paluu jälkeen, eikä nyt ole enää karanteenitekosyytäkään. Viimeisenä kotiutunut isäntäkin sai negatiivisen testituloksen jo maanantaina. 

Sitä luulisi, että lojuessa tulisi edes luettua, mutta ei. Aivot ovat ihan puuroa. Keittokirjoja olen selaillut ja välillä kuunnellut äänikirjaa. Viimeisimpänä kuuntelin kovasti hypetetyn Torsdain murhakerho -dekkarin. 

Richard Osman : Torstain murhakerho

Nextory, äänikirjan lukija : Jukka Pitkänen 

Siinä sitä sitten olikin vauhtia ja vaa.. no ei niinkään vaarallisia, mutta tilanteita kuitenkin. Torstain murhakerhossa vanhoja rikoksia tutkivat eläkeläiset ovat älykkäitä, omapäisiä ja varsin aktiivisia. Lisäksi heillä on kullakin omat erityistaitonsa, joita voi hyödyntää analyyseissä. Joukosta kun öytyy niin sairaanhoitaja, tiedustelussa uransa tehnyt konkari, sekä matemaatikko ja ammattiliittoaktivisti. 

Sitten tapahtuu eläkeläiskylässä murha ja tokihan murhakerho työntää lusikkansa soppaan ja sotkeentuu poliisin tutkimuksiin tai ennemminkin tekee omia tutkimuksiaan siinä sivussa. Sen jälkeen mennäänkin aika lujaa. On entisiä ja nykyisiä rikollisia, huumekauppiaita, kreikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta, nunnia ja rakennusmiehiä. Noiden lisäksi mietitään rakkaussuhteita, perhesuhteita ja kuolemaa. Kaikkea pitää tehdä, kunnes ei enää tehdä. 

Pidin kirjasta. Tunnelma on leppoisa ja positiivinen, vaikka tapahtumat välillä vähän makaabereitakin. Suru on lähellä, samoin kuoleman odotus, mutta niiden ei pidä antaa estää mielenkiintoa elämään. Vähän mentiin uskottavuuden tuolle puolelle varsinkin Elisabethin suhteiden ja kykyjen osalta, mutta mitäs siitä. Tämä tarina oli melkoisen kiemurainen jo muutenkin ja juonenkäänteet kertakaikkisesti solmussa keskenään. Jossain kohtaa olin vähän eksyksissä henkilöiden ja tapahtumien osalta, mutta kyllä se siitä sittent taas selkiytyi, kun päästiin uudelleen vauhtiin. 

Henkilöhahmot ovat rakastettavia, melkein kaikki pahiksetkin ovat omalla tavallaan melkein symppiksiä. Minua tosin hieman häiritsi, miten kevyesti kirjassa suhtauduttiin murhiin ja huumekauppaan, mutta saivathan tosi pahikset tavallaan palkkansa. Eikä pieni musta huumorin pilke ole yleensä pahitteeksi. 

Sinänsä eläkeläiskylä Cooper's Chase kuulostaa ihan sellaiselta paikalta, jonne itse lähtisin mielelläni eläkevuosia viettämään. Olisi seuraa ja tekemistä sekä kuvankaunis ympäristö.  Erityisesti toivon itse osaavani ottaa elämästä kaiken irti loppuun saakka ja pysyä juuri noin aktiivisena kuin Torstain Murhakerhon jäsenet. Geeneistä sen ei kai pitäisi olla kiinni. Yli kasikymppinen äitini tuossa juuri pisti toimeksi ja öljysi yhtenä aamupäivänä terassin, eikä se ole kovin pieni. Sen jälkeen hän onkin sitten pistänyt viikatteella kasvustoja matalaksi mökkipolkujen reunalta. Että mallia aktiiviseen ikääntymiseen löytyy kyllä ihan kotikulmiltakin. 

(Luku)päiväkirja : Huh hellettä

Torstai 8.7.2021 

Ensimmäinen lomaviikko on jo takanapäin ja maailmankirjat aivan sekaisin. Ensinnäkin, koskaan aikaisemmin ei Etelä-Ranskasta paluu ole tuntunut yhtä... no helteiseltä. Meillä oli Biarritzissa kyllä ihan lämmin kesäkeli, mutta vasta kotiinpalattua tuli kuuma. 

Toiseksi, olen kesälomalla, mutta lukemisesta ei näytä tulevan yhtään mitään. Ymmärrän viimeisen Ranska-viikonlopun, jolloin missasin myös lukumaratonin (pöh). Silloin olin nimittäin tiivis ohjelma. Tätä karanteeniajan lukujumia ja -lamaannusta en kuitenkaan oikein ymmärrä. Nyt olisi aikaa, kun ei voi mennä mihinkään, enkä tässä lämmössä saa mitään muutakaan aikaiseksi. Ilmeisesti aivot vaan ovat sen verran sulamis- ja sumutilassa, ettei tule edes tartuttua kirjoihin. 

Tai no, olen minä yhtä kirjaa lueskellut. Sain nimittäin firman kesälahjana esihenkilön lähettämän keittokirjan! Ihan täsmäosuma oli siis tällä kertaa. Kyseessä on vieläpä ihan mielenkiintoinen opus eli Dan Buettnerin The Blue Zones kitchen - 100 recipes to live to 100. Se perustuu tutkimuksiin ensinnäkin siitä, missä ovat maailman pitkäikäisimmät ihmiset ja toiseksi heidän ruokavalioistaan. Pohdintaa, kuvia ja herkulliselta kuulostavia reseptejä. Keittokirja minun makuuni - ja ihan hyviä ajatuksiakin, resepteistä puhumattakaan. 

Lisäksi sain vihdoin ja viimein kuunneltua Sara Medbergin Hurmuriherttuan loppuun. Se kävi vähän työstä, vaikka halusinkin nähdä, miten pedattuun lopputulemaan päädytään. En tiedä, mikä kirjassa oikein tökki. Ehkä se, että tässä jotenkin naisen itsenäinen toiminta yhdistyi turhan usein tyhjäpäiseen ajattelemattomuuteen ja jopa suoranaiseen tyhmyyteen tai ainakin niin tälläinen täti-ihminen kokee mm. yksinään kujille roistoja vakoilemaan lähtemisen jne... Ehkä olen liian vanha näihin romanttisiin haihatteluihin - tai liian luutunut vanhoihin kirjojen juonikaavoihin.