Miten rikoskirjani ovat syntyneet ? - Suomalaiset dekkaristit kertovat

Kirsi Luukkanen (toim.)/Paula Arvas (toim.) : Miten rikoskirjani ovat syntyneet ? - 
Elisa Kirjalta Dekkaripiirin liittymislahjana (näköjään edelleen...)

Liityin tässä taannoin Elisa Kirjan dekkaripiiriin ja sain liittymislahjana suomalaisten dekkaristien yliopistossa pitämistä esityksista (ja parista kirjaa varten kirjoitetusta) kootun sikermän kertomuksia heidän tiestään kirjailijoiksi ja nimenomaan rikoskirjailijoiksi.

Listalla on paljon tunnettuja ja vähän tuntemattomampia suomalaisia kirjoittajia. Esseiden taso ja sisältö vaihtelevat kirjoittajittain, mutta noin yleisesti ottaen on hurjan mielenkiintoista lukea kirjailijoiden omista näkemyksistä siihen, miksi ja miten heistä tuli dekkaristeja. Lisäksi he valottavat myös tapaansa kirjoittaa kirjansa.

Jos tästä tarinakokoelmasta voi jotakin oppia, niin ainakin sen, että kirjailijaksi voi tulla yhtä monella tavalla kuin on kirjoittajia. Joku on kirjoittanut lapsesta saakka, toinen ryhtyy kirjailijaksi vasta kypsemmällä iällä. Samoin kirjojen kirjoittamisen tapa vaihtelee. Osa määrittelee tarinan luvut miltei viimeisiä yksityiskohtia myöten valmiiksi, osa taas kulkee tarinan mukana eikä aloittaessaan tiedä edes rikosta saatikka rikollista... Yhteistä kaikille tuntuu olevan se, että he lukevat ja ovat aina lukeneet paljon. Lisäksi kaikkien mielestä kirjoittaminen käy työstä - jos odottaa inspiraatiota, jää kirja kirjoittamatta. Tekstiä syntyy vain kirjoittamalla.

Kirja toimii myös mahtavana varastona uutta lukemista listattaessa. Sekä kirjailijoiden omat teokset, että heidän mainitsemansa vaikutteet pidentävät luettavien listaa huomattavasti.

Kesälukemista : Ruma kreivitär

Kaari Utrio : Ruma kreivitär
Kesälukemista kirjastosta 

Kesä, sade ja historialliset romaanit on klassinen yhdistelmä. Kun romaanin on kirjoittanut Kaari Utrio ollaan jo melkein lapsuudenmuistoissa, paitsi että nyt ei puhuta niistä keskiaikaan sijoittuvista ritariromaaneista vaan 1800-luvun Helsinkikuvauksista. Ei silti, minä pidän molemmista. Ainoana huolena on, että ajan kuluessa on vaikea erottaa romaaneja toisistaan Oppinut neiti, Seuraneiti ja Ruma kreivitär kun ovat aikalailla samantyylisiä.

Jokaisessa kirjassa on köyhä, mutta sivistynyt nuori nainen, joka haluaa selvitä omillaan. Jokaisessa kirjassa on vähän porvarillinen, mutta ah, niin ritarillinen rikas mies. Jokaisessa kirjassa on vaikeuksia ja ikäviä rovastinrouvia tai muuten vaan tyrannimaisia vanhoja tätejä. Jokaisessa kirjassa on vaikeuksia, mutta sitten koittaa rakkaus. Ihania siis, mutta pienissä määrin kerralla. Ei näitä kauhean montaa ihan peräjälkeen jaksa lukea.

Ruma kreivitär kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka kreivi-isän pelihimo pudottaa köyhyyteen ja sukulaisten armoille. Paikalle ilmaantuu ulkomailta palannut tupakkatehtailija. Hän on vanhan merikapteenin poika, joka on menestynyt elämässään ja tulee tasaamaan tilejä lapsuutensa kokemusten kanssa. Tarinan käänteissä juonitellaan niin avioliittomarkkinoilla kuin talouden kentällä ja parikatrilli pyörii useampaankin kertaan, ennen kuin päädytään loppuratkaisuun.

Kirja on taattua Utriota historiallisine yksityiskohtineen, vaikka niitä ehkä Rumassa kreivittäressä onkin hiukan vähemmän kuin noissa kahdessa muussa. Mielenkiintoista kuitenkin.

Mitäpä tästä nyt sitten muuta sanoisi, varsin mukavaa kesälukemista.

Maasta maahan maiden kautta - The Long Earth

Terry Pratchett / Stephen Baxter : The Long Earth
Helmet / Overdrive -laina

Mitä jos olisi mahdollista kokea rinnakkaisina maailmoina kaikki maapallon kohtalon vaihtoehtoiset mahdolliset ja mahdottomat hetket ja tilanteet ? The Long Earth kuvaa tilannetta, jossa ihmiset oppivat siirtymään rinnakkais-Maasta toiseen. Suurin osa tarvitsee siirtymiseen yksinkertaista perunavoimaista laitetta, toiset osaavat siirtymisen luonnostaan. Yht'äkkiä ihmiskunnalla on käytössään loppumaton määrä maapalloja ja niiden resursseja. Pioneerit lähtevät asuttamaan maita, joista jotkut ovat hedelmällisiä ja vieraanvaraisia, toisissa vaanivat esihistorialliset pedot. Valtiot pyrkivät levittämään valtaansa todellisuudesta toiseen.

Joshua on yksi luontaisista "siirtyjistä". Hän syntyi siirtomaailmaan ja viettää aikaansa seikkailemalla Maasta toiseen. Sitten hän pestautuu tutkimusmatkalle, joka vie kauemmaksi kaikkia siihen asti tunnettuja rajoja ja kohti maailmoja uhkaavaa vaaraa.

The Long Earth on mielenkiintoinen. Ajatus rajattomasta määrästä maapalloja rinnakkaisissa todellisuuksissa huimaa jo kuvitteellisena ja herättää lukijankin halun tutkimusmatkoihin. Kirja sisältääkin suurimmaksi osaksi kuvauksia rinnakkaisten maapallojen olosuhteista ja niiden asukkaista. Itse asiassa koin vaikeaksi löytää mitään varsinaista juonta tarinasta ennen kuin aika lopussa ja siinäkin aika yksinkertaistettuna. Ovathan kuvaukset tietysti mielenkiintoisia, mutta en tiedä kannattavatko ne kirjasarjaan saakka. Tämä nimittäin on ensimmäinen vasta ensimmäinen osa.

Mielenkiintoisinta kuvausta kirjassa edustivat ajatukset evoluution tuomista vaihtoehdoista ihmiskunnan, ihmisapinoiden tai humanoidien kehityksessä. Joukosta löytyvät linkitykset ihmiskunnan mytologiaan peikkojen ja haltioiden saadessa selityksensä. Samoin vertailu esihistoriallisiin ihmisapinoihin ja ihmisiin saavat oman paikkansa tarinassa. Näiden vastapainona toimii "nykymaan" eli Datumin tekninen kehitys ja sen luomat mahdollisuudet tekoälyn ja ihmisen teknisen laajentamisen kehityksessä.

Kirjan loppuosan pohdiskelu ihmisen reaktiosta rajattomiin resursseihin ja ihmiskunnan jakautumisesta alkuperäisen maapallon asukkaisiin ja uudisasukkaisiin tuo kirjan teemoituksen ihan uudelle tasolle. Samalla juonen tapahtumat kiihtyvät ja lopussa jäädään kirjasarjalle sopivasti roikkumaan reunalle. Pitänee siis lukea ainakin seuraava osa The Long War. Kolmannen osan nimi The Long Mars myös herättää suhteellisen jännittäviä mielleyhtymiä.

Tämä oli myös ensimmäinen sähkökirjalainani Overdrivesta. Kaikkiaan olen ollut palveluun ihan tyytyväinen, vaikka valikoimat ovatkin osoittautuneet pienemmiksi kuin alussa kuvittelin. Ihan hyvin sieltä kuitenkin taitaa lukemista löytyä vielä vähäksi aikaa. 

BINGO!

BINGO!

Jee - tämä oli hauskaa!
Katsotaan saanko kesän aikana koko ruudukon täyteen.

Bingoriviltä löytyvät :
Alle 200 sivua : Johanna Hulkon Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus
Dekkari : Five Red Herrings by Dorothy L. Sayers
Fantasia : The Long Earth by Terry Pratchett & Stephen Baxter
Romantiikka : Veera Niemisen Avioliittosimulaattori
Kuuluu kirjasarjaan : Mazo de la Rochen Jalna

Lisää bingosta ja pelin säännöistä voi lukea täällä...

Klassikkoaukkoja paikkaamassa - Jalna

Mazo de la Roche : Jalna
Kirjaston vaihtohyllystä

Minä olen tiennyt Jalnasta aina, mutta jostain syystä en koskaan ole tullut siihen tarttuneeksi - tai sitten en vain muista. Luulen, että muistaisin. Kun puhutaan sukukronikoista, romanttisista sarjoista tai perinteisistä romaaneista, nousee Mazo de la Rochen Jalna aina esimerkiksi tyylipuhtaasta edustajasta.

Sivistyksessäni oli siis Jalnanmentävä aukko, ja kun sarjan ensimmäinen osa vilkutteli kirjaston vaihtohyllystä niin johan se piti napata mukaan. "Se on sopivaa kesälukemista", ajattelin. Niinhän se onkin.

Jalna oli paikka Intiassa, jossa matriarkka eli isoäiti Whiteoak tapasi miehensä ja meni tämän kanssa naimisiin. Yhdessä he perustivat sukutilan ja dynastian palattuaan Kanadaan ja nimesivät paikan muistuttamaan avioliittonsa alkuajoista. Tilalla kasvatettiin tytär ja pojat, siellä varttuu veljessarja lapsenlapsia. Tiiviin yhdessäolon tasapaino järkkyy, kun taloon tuodaan kaksi morsianta. Tunteet kuohuvat, parit murtuvat ja tarinan dramaattisuus nousee huippuunsa. Kätkettyjä ja kiellettyjä haluja kertautuu kirjassa oikein kunnon Viktoriaaniseen tapaan, höystettynä siirtomaiden näennäisellä hillittömyydellä.

Jalnaa oli hauska lukea. Se on niin kovin tyypillinen. Taidan silti jättää sarjan lukemisen tähän. Kyllähän sitä olisi ihan mielenkiintoista kuulla, mitä tapahtuu runoilija Edenille, tilanhaltija Rennylle tai nuoremmille veljille, mutta tarinan seuraaminen vaatisi keskittymistä käänteisiin, jotka kuitenkin, kaikesta huolimatta ovat vähän kärsineet aikojen muuttumisesta. Kerrontakin on raskasta ja koristeellista, sitä ei nykylukija oikein jaksa kovinkaan pitkälle. Henkilöt ovat kovin kuohuksissaan ja kuitenkin niin ilmeettömiä, että se tuntuu vähän vieraalta ja keinotekoiselta.

Jalna on mukava kuriositeettina. Se pitänee tietää (ja kokea), mutta tähän se nyt tällä kertaa jää.

Agatha Christie analyysissä

Carole Owens : The Lost Days of Agatha Christie 
HelMet/Overdrive - lainana 

Lukumaraton oli ja meni, samoin juhannuksen vapaapäivät. Minulla mitä ilmeisemmin jäivät "kirjat päälle" sillä tulin lukeneeksi viikonloppuna vielä normaaliakin ahkerammin. Osansa tietysti taisi olla kylmällä ja vähän sateisellakin säällä, joka sai viettämään illat sisätiloissa.

Nykyään minulla on aina vähintään yksi kesken oleva äänikirja puhelimessa. Niin tietysti nytkin. Tällä kertaa kyseessä oli  The Lost Days of Agatha Christie, joka pyrkii kuvaamaan nimensä mukaisesti dekkarikuningattaren elämään perustuvia tapahtumia.

Dekkarikuningatar Agatha Christiellä nimittäin oli omassa elämässään tarinoidensa veroinen mysteeri. Hän katosi 11 päiväksi ennen kuin suuren mediakohun ja etsintäoperaation päätteeksi hänet löydettiin hotellista väärällä nimellä kirjautuneena. Virallinen syys katoamiselle oli muistinmenetys. Mehukas juttu siis on kyseessä.

Carole Owensin kirjassa seurataan iäkkään psykoanalystin tarinaa siitä, miten hän paransi kirjailijaa jo 20 vuotta vaivanneen muistinmenetyksen yhdessä iltapäivässä. Tarinassa analyysi alkaa alusta, eli lapsuudesta ja sieltä kuljetaan vähitellen traumaattiseen katoamiseen ja sen syihin. Pääsemme tutustumaan pienen Agathan painajaisiin ja niiden syihin, nuoren neidon elämänmuutoksiin sekä vanhemman rouvan ajatuksiin kaikesta tapahtuneesta. Samat kaavat toistuvat tapahtumissa kerta toisensa jälkeen.

Minä en ole mikään psykoanalyysin tuntija tai edes sen kummemmin siitä kiinnostunut, joten olen aika jäävi arvioimaan kirjan psykologista asiantuntijuutta. Näin kyökkipsykologian perusteella todettakoon, että kyllähän sitä itsestäänkin tietää toistavansa tiettyjä malleja, toimivansa aina samalla tavalla, jollei satu jostain syystä huomaamaan ja sitten tietoisesti muuttamaan käyttäytymistään. Silti tarina ei oikein kuulosta uskottavalta. Voisiko ihmisen mieli tosiaankin toimia noin ? En tiedä. Toisaalta, kyseessä onkin fiktiivinen kertomus.

Kirja sisältää paljon dialogia ja sopii siksi hyvin nimenomaan äänikirjaksi. Sitä kuunteli ihan mielellään, mutta onneksi se ei ollut yhtään pidempi. Jo nyt tietynlainen toisto alkoi välillä käydä vähän puuduttavaksi ja pieni henkilömäärä (käytännössä 2) vähän rajoitti tarinan vaihtelua.

Kaikkiaan kirjasta voinee sanoa, että se on ihan ok tuttavuus näissä kuuluisien kirjailijoiden ja kirjojen ympärille syntyneessä "sivukirjallisuudessa". Mielenkiintoiset ihmiset ovat mielenkiintoisia myös fiktiivisten tarinoiden aiheina - tosin välillä pieni kyynikko sisälläni pohdiskelee, onko näissä useimmiten kyseessä puhtaasti kaupalliseen hyötyyn perustuva yritys vai aidosta mielenkiinnosta syntynyt halu kirjoittaa ?

Kesälukumaraton - NYT SE LOPPUI

Se alkaa nyt eli 00.01. Tosin tämä on ajastettu postaus ja minä (ainakin toivottavasti) unten mailla. Heti kun herään, minulla on lupa tarttua kirjaan. Jos keli sallii, luen osan päivää Linnanmäellä, muuten kotona...

Lukemista riittää, sillä kävin hamstrauskierroksella kirjastossa ja kotonakin on vino pino luettavaa. Siihen päälle sitten vielä e-kirjat ja äänikirjat. Mitäs sanotte ? Pärjääkö noilla yhden lukumaratonin ?

Luulenpa, että haastetta ei niinkään ole lukemisen riittämisessä, kuin siinä kestääkö lukijan kunto...

Stressiä en kuitenkaan ajatellut lukemisesta ottaa vaan nauttia täysin rinnoin. Kun väsyttää niin vaihdetaan kirjaa tai käydään äänikirjan kera kävelyllä! Etenemistä voitte seurata sekä täällä blogissa, Facebookissa että Twitterissä @VuoCho, #lukumaraton.

Tervetuloa seuraamaan!

Aamulla 7:11 : 

No niin, heräsinpäs. Illalla työt vähän venähtivät tämänkin päivän puolelle, joten lukumaratonin aloitus viivästyi pikkuisen alunperin suunnitellusta. Pakko nukkua, että jaksaa lukea. Ensimmäiseksi sitä voisi lopettaa jo aloitetun eli vuorossa nuorisolle suunnattua, helppoa ja kevyttä fantasiaa. 

Vaan ensin pitää ruokkia kissa...

1) Rick Riordan : Punainen pyramidi (sivulta 294 lähtien-sivulle 509)

Ensimmäisen kirjan jälkeen 9:30

No niin , Sadie ja Carter saivat egyptiläisen taistelunsa kaaosta vastaan hoidettua. Teinimeininkiä, joka on ihan viihdyttävää, muttei jätä ainakaan aikuiseen lukijaansa sen kummempaa jälkeä. 

Kirjastosta tarttui eilen käteeni Irja Ranen Naurava neitsyt. Se on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisen voisi lukaista seuraavaksi... siis sen jälkeen, kun olen lukaissut Stephen Jay Gouldin kirjasta seuraavan tieteenhistoriaa (erityisesti paleontologiaa) valaisevan esseen. 

2) Stephen Jay Gould : The Lying Stones of Marrakech - luku A Sly Dullard Named Darwin: Recognizing the Multiple Facets of Genius (s.169-181)

3) Irja Rane : Naurava neitsyt (s.1-84)

Jumitusta 12:50

Gould osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti. Essee Darwinin persoonasta ja siitä, miksi hän pystyi tekemään niin mullistavia päätelmiä oli varsin mielenkiintoinen. Niin kuin ovat olleet muutkin kirjan esseet. Niitä lukemalla sitä kokee oikein oppivansakin jotain.

Nyt jumittaa pahemman kerran. Aloin lukemaan Nauravaa neitsyttä ja tajusin viiden sivun jälkeen joskus kirjan jo lukeneeni. Pöh. Eipä ole hurjasti vaikuttanut, kun olin niin totaalisesti unohtanut. En ole kirjasta edes blogannut (joten lukemisestakin on tainnut kulua jo erinäisiä vuosia). No, olen sinnitellyt sivulle 84, mutta nyt pitää vaihtaa kirjaa. Taidan jatkaa äänikirjan parissa ja lähteä samalla lepuuttamaan silmiä ulos kävelylle. Seuraavaksi siis kuuntelemaan Agatha Christien vuodatusta psykoanalystin sohvalla - tai selkä suorassa tuolilla taitaa viktoriaaninen lady istua...

4) Dr. Carol Owens : The Lost Days of Agatha Christie : A Psychological Mystery (äänikirja)


Kävelyltä 14:05
Äänikirjoja on kiva kuunnella ja kävelykin sujuu ihan huomaamatta. Tosin kuulokkeiden kanssa minulla on aina hankaluuksia, kun ne eivät millään meinaa pysyä. Lisäksi korvat tuntuvat kuulokkeiden jälkeen ihan puutuneilta.

Kirja sinänsä on ihan hauska kuriositeetti kuunneltavaksi. Owens on kirjoittanut fiktiivisen kuvitelman siitä, miten analysti keskustelee Agatha Christien kanssa todellisuudessakin tapahtuneista "kadotetuista päivistä". Silloin Agatha Christie katosi kokonaan 11 päiväksi ja etsintöjen jälkeen hänet löydettiin hotellista kirjautuneena väärällä nimellä.

Mielenkiintoinen aihe siis, mutta onneksi kyseessä ei ole mikään hurjan pitkä kirja. Siinäkin on rajansa, miten kauan jaksaa lukea tai kuunnella kahden henkilön pohdintaa toisen psykologisista vaikuttimista. Lisäksi näin kahden osion jälkeen voi kaiketi jo todeta, että tarinan jännitteet ovat aika keinotekoisia ja toistoa käytetty tehokeinona aika ylenpalttisesti. Ei siis varsinaisesti mitään suurta kirjallisuutta.

Nyt sitten pitäisi välillä taas tarttua johonkin muuhun. Taidan palata hetkeksi Gouldin pariin ja lukea dinosauruksista.

Paluu numeroon 2) Stephen Jay Gould : The Lying Stones of Marrakech - luku An Awful Terrible Dinosaurian Irony (s182-200)


Lukumaratontankkausta 15:12
Välipalaksi rahkaa ja pohdintaa lukumaratontankkauksesta. Seuraavaksi tartun Metsäjättiin. Vaihteeksi tuoreempaa suomalaista.

5) Miika Nousiainen : Metsäjätti (1-286 sivua)


Iltasession aloittelua 18:45
Metsäjätti tuli luettua kokonaan. Kuvaus tehtaan varjosta monikansallisen yrityksen johtoportaaseen ponnistaneesta pojasta ja hänen paluustaan kotikonnuille vetämään YT-neuvotteluja oli yllättävän liikuttavaa luettavaa. Pienen paikkakunnan pyristely globalisaation ja suurien muutosten kourissa ei ole kaunista katsottavaa, mutta oliko kaikki kuitenkaan sen paremmin aikaisemminkaan. Minulle kirja oli kertomus siitä, että maailman muuttuessa kaikkien on muututtava, Jokaisen on koitettava selvittää itselleen, mikä oikeasti on tärkeintä ja mitä on valmis tekemään saavuttaakseen haluamansa.

Miika Nousiaisen Metsäjätti on täynnä erilaisia ihmisiä ja kohtaloita, joita lukiessa väkisinkin miettiin kohtalon lamaannuttavaa vaikutusta. Onko pakko toistaa kaavaa? Hyvä kirja. Saa ajattelemaan, varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Lukumaraton puolestaan siirtyy viimeiselle vuorokausijaksolle. Periaatteellinen aloitus oli puoliltaöin, mutta kun nukuin aamulla vähän normaalia pidenpään niin kaipa sitä lukuaikaa voisi pidentää vähän ensi vuorokauden puolelle. Vaan ensin pitäisi valita seuraava luettava, joka on...

6) Terry Pratchett/Stephen Baxter: The Long Earth - ei hajuakaan millainen tai mistä kertoo,mutta Pratchettin kirjat kai ovat hyviä noin yleensä ? (s.1-81)


Nukuttaa 22:15
Ei taida lukumaraton mennä yli puolenyön. Itse asiassa tulen olemaan todella yllättynyt, jos pääsen sinne saakka. Nukuttaa ihan vietävästi (uskoisin isännän tarjoamalla Château Talbot 2008-viinillä olevan jonkun verran osuutta asiaan - jotenkin vaan lasi viiniä kirjan kanssa vauhdikkaan työviikon päälle saa silmäluomet raskaiksi)

The Long Earth on kyllä ihan mielenkiintoinen, vaikkei mitenkään erityisen tapahtumarikas fantasia,


Seuraava aamu 6:00
Niinhän siinä kävi kuin vähän uumoilinkin, eli nukahdin hiukan ennen puoltayötä. Ei auttanut mikään.
Ihan mukavasti tuli kuitenkin sivuja maratonille.

Lopputuloksena on kaikkiaan 699 sivua + 1,5h äänikirjaa

p.s. Kesälukumaratonin säännöistä löytää lisätietoa Anna minun lukea enemmän -blogista. Sieltä löytää myös listan lukumaratoniin osallistuvista blogeista!

Ruohometsän kansa, äänikirja, englanniksi, ihana

Richard Adams : Watership Down (Ruohometsän kansa)
HelMet/Overdrive-laina puhelimeen

Oi ihanuutta. Miten minulta onkin voinut jäädä tällainen lukematta ? Toisaalta tietysti hyvä, että on jäänyt. Nyt sain nautiskella ihan tosissaan. Osa nautinnosta tietysti saattoi tulla siitä kauniista englannista, joka kuulokkeista soljui korviin. Äänityksen lukijana on Ralph Cosman (linkin takana jotain tietoja, joista hänestä löysin). Taidan etsiä seuraaviakin kirjoja hänen lukemanaan. Niin eläväksi hän sai kanijoukon jäsenet.

Niin, kaikkihan varmaan tietävät kirjan kertovan kaneista ? Fiver on meediokykyjä omaava pieni kani, joka saa etiäisen tulevasta kaniyhdyskunnan tuhosta. Hän kertoo ennustuksestaan ystävälleen Hazelille. Yhdessä he kokoavat joukon kaneja, jotka lähtevät etsimään parempaa tulevaisuutta. (Pitäisi varmaan lukea kirja suomeksikin, jotta tietäisi "oikeat" nimet).

Kuten kaikki tiedämme, joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa, myös kanijoukkoon. Iso osa kirjan viehätyksestä tuleekin mahtavasta kokoelmasta persoonallisuuksia. On tarinankertoja, itsetietoinen soturi, päällepäsmäri, vitsiniekka, luontainen johtaja ja monia muita. Omien, erityisten luonteenpiirteiden lisäksi kanit ovat myös kaneja. Adams konsultoi eläinten käyttäytymisen tutkijaa ja vaikka kaneista tuleekin mieleen monia tuntemiani ihmisiä, ne myös käyttäytyvät kanien tavoin ja katsovat maailmaa kanien näkökulmasta. Vihollisia pelätään, tuntemattomat äänet saavat juoksemaan pakoon, kolot ovat maailman turvallisin paikka jne. Eläimen ja inhimillisen yhdistelmässä on jotain vastustamatonta.

Tarina on myös jännittävä. Kanien elämä on vaarallista ja vihollisia paljon, toisinaan löytyy yllättäviäkin ystäviä. Uuden elämän etsiminen vie monien vaarojen halki ja kanit joutuvat venymään äärimmilleen ja vähän ylikin. Ketut, kissat, lokit ja peltohiiret toistuvat tarinassa omissa rooleissaan, eikä luonnonvoimiltakaan vältytä. Ihminen on vihollisista pahin.

Adams on myös luonut kaneille oman mytologian. Tarinankerronta on kanien lempiajanviete ja silloin kerrotaan suurista seikkailuista, jotka joskus opettavat, joskus pelottavat ja aina viihdyttävät, niin kuin tarinat yleensäkin. Kirja onnistuu käsittelemään useita isompia teemoja sekä kanien tarinoiden että itse juonen kautta. Yhdyskunnan jäsenten väliset suhteet muistuttavat kummasti ihmisten kanssakäymistä ja Hazel kumppaneineen törmää matkalla monenlaisiin uusiin ilmiöihin aina fatalismin äärirajoilta diktaattoria vastaan taisteleviin kapinallisiin.

Kaikkiaan Watership Down on siis rikas lukukokemus, jota voi suositella niin pienemmille kuin isommille lukijoille. Itse asiassa kirjaa voi minusta hyvin lukea myös aika pienillekin lapsille, heti kun he jaksavat kuunnella pidempää tarinaa. Kertomuksessa on useampia tasoja ja jokainen tulkitsee tapahtumia omaan kokemus- ja tietämyskantaansa verraten. Isommat saavat irti jotain ja pienemmät sitten vähän jotain muuta. Kaikki viihtyvät. Ei tämä turhaan ole klassikon asemassa.

Kesäkirja : Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen : Avioliittosimulaattori
Kirjastosta

Salamarakkaus messuilla vie Ainon kuukaudeksi kesäiselle maitotilalle. Avioliittosimulaattori käynnistyy. Sopeutuuko Itä-Suuomesta kotoisin oleva Varsinais-Suomalaiseen elämäntapaan? Sulhasehdokkaan isä, setä ja pikkuveli muodostavat jäyhän ja mykän muurin, johon karjalaistyttö törmää täydellä vauhdilla. Pikku hiljaa sopeutumista tapahtuu puolin ja toisin ja rakkaushan kestää kaiken.

Veera Niemisen esikoinen on virkistävää luettavaa. Kesään sopiva rakkaustarina välttää ylenpalttisen imelyyden ja kulttturierot Suomen eri puolien välillä on kuvattu mukavasti, vaikka välillä vähän kärjistäen. Ainakin lukija huomaa, koska ollaan törmäyskurssilla. Ihan vain tiedoksi kuitenkin, että kaikki varsinaissuomalaiset eivät ole hiljaisia. Minäkin olen sieltä kotoisin.

Kulttuurierojen lisäksi perheestä löytyy myös äidin poismenon aiheuttamia traumoja ja käsittelemättömiä suruja. Vähän ehkä naiivisti Ainon törmäilyt auttavat jo kuukaudessa avaaman joitakin vanhoja solmuja, mutta kyynikko tässä nyt pistää vaan epäilynsä kuriin ja nauttii herttaisesta kuvauksesta . Onhan se ihana lukea positiivisuudesta ja toivosta. Ainon odotukset ja suhtautuminen elämään ovatkin ihanan romanttisia, vaikkei hän mikään haihattelija olekaan.

Avioliittosimulaattori on nopeasti luettava kirja, jonka parissa viihtyy. Se ei kuitenkaan ole tusinaviihdettä vaan ihan ajatuksella luettava tarina. Tykkäsin. Minusta tämä on vallan mainio kesäkirja.

Kuukausi Tätä (keittiö)elämää

Aika tarkkaan kuukausi sitten päätin erottaa kirjabloggaukset ja ruokabloggaukset toisistaan ja pistin pystyyn toisen blogin ruokajuttuja varten. Ratkaisu on osoittautunut bloginpidon osalta hyväksi. Tuntuu, että ajatuksetkin selkiytyivät kahden erillisen kokonaisuuden myötä, eivätkä kirjajutut jää enää reseptien jalkoihin.

Mitäs ovat mieltä lukijat ? Oletteko löytäneet myös ruokaohjeiden luo vai kaipaatteko niitä vielä tänne? Itsevarmasti oletan, että kaikkihan tietysti ruokahöpinöitäni haluavat lukea...

Kaikenlaista sitä onkin kuukauden aikana tullut kokkailtua. Makean puolella tehtiin viimeksi noita marjatartaletteja (raparpericurdin kera tietenkin), macarons-taisteluissa selvisin voittajana ainakin seuraavaan kertaan saakka ja ufokakkua ihmeteltiin se pieni hetki ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Lisäksi kuukaudesta löytyy tietysti pizzaperjantai , lauantaibrunssi ja Miilunpolttajan sunnuntaipasta, jota tosin syötiin perjantaina. Kirjojakaan ei unohdettu vaan syötiin Guido Brunettin tapaan.

Tästä jatketaan. Luvassa kirjakattauksia esim. torstaisen kesälukumaratonin puitteissa ja keittiön puolella pohditaan ainakin kesäisiä pikaruokia. Tervetuloa mukaan!