Barcelonan mystiikkaa - Tuulen varjo ja Enkelipeli Carlos Ruiz Zafonilta

Minä olen tehnyt anteeksiantamattoman teon. Olen hukannut kirjan. Kaiken lisäksi se on kirja, josta kovasti pidin. Siksi kuvassa näkyy vain yksi, vaikka otsikossa kirjoitan kahdesta. En vain yksinkertaisesti löydä kirjaa mistään - viimeinen toivoni on, että olen vienyt sen siskolle lainaan...

Sain juuri loppuun Tuulen varjon - tosin englanniksi, kun se sillä kielellä tarttui mukaan Akateemisen alennuslaatikosta. Luin siis kirjat väärässä järjestyksessä, sillä Tuulen varjo on se ensimmäinen ja Enkelipeli seuraa perässä. Tosin molemmat ovat itsenäisiä tarinoita, vaikka niissä yhteisiä piirteitä ja elementtejä onkin.

Barcelona esittäytyy näissä kirjoissa hämyisenä, sumuisena ja pimeänä, hiukan pelottavanakin, paikkana. Molemmissa kirjoissa käsitellään enemmän tai vähemmän epätoivoisia rakkaustarinoita, kirjailijan elämän tuskaa sekä sitiä, miten jonkun toisen kirjoittama kirja voi ryhtyä ohjaamaan lukijansa elämää ja muodostaa jopa pakkomielteeksi yltyvää kiinnostusta. Samalla saa annoksen Espanjan historiaa - itse asiassa kirjasta saisi varmasti vielä enemmän irti, jos tietäisi tarkemmin Espanjan sisällissodan ja Francon ajan historiallisista tapahtumista.

Molemmissa kirjoissa tarina alkaa siitä, kun nuori poika vierailee "Unohdettujen kirjojen hautausmaan" labyrintissa. Kirjat valitsevat lukijansa ja mukaan otettujen kirjojen kirjailijoiden elämän selvitys alkaa hallita poikien elämää. Lopulta sekä kirjailijan että lukijan kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja historia näyttää toistuvan.

Polveilevat ja monikerroksiset tarinat kiehtovat. Näitä kahta kirjaa ei tosin voi lukea yhdeltä istumalta, sen verran painostavaa on kerronta välillä ja tarinan kulkua pitää aina hetkeksi pysähtyä miettimään, ettei ihan kadota punaista lankaa kaikkien yksityiskohtien ja takaumien keskellä.

Ihanaa lukea vaihteeksi kirjaa, joka ei ole kevyt, ohimenevä suupala.

Dekkari, dekkari, dekkari ja vielä muutama dekkari

Tässä saldoa viime kuukausien pääasiallisesta lukemisesti. Ihanasti ajatukset omasta olosta pois vievää, mutta kuitenkin kevyesti kulkevaa dekkaria ei mikään voita !
Viime aikojen listalta löytyvät pääasiassa Dorothy L. Sayers, Ngaio Marsh ja Patricia Wentworth.

Ngaio Marsh onkin ollut minulle ihan uusi tuttavuus, joka osui käsiini vasta "aarrehyllystäni". Ja hyvä oli, että osui. Hyvä myös, että niitä on hyllyssä useampiakin. Rauhallisessa tahdissa etenevät tarinat ja varsinkin niiden sankari komisario Alleyn ovat varsin miellyttäviä tuttavia. Tarpeeksi käänteitä ja tapahtumia, että mielenkiinto pysyy yllä, mutta ei turhaa verellä ja väkivallalla mässäilyä. Rakkautta ja muita tunteita höysteenä sopivasti.

Kirjoja on julkaistu pääasiassa 30-40-luvulla, joten kyseessä ovat sopivasti perinteiset dekkarit ja miljöökuvaus on tietysti ihan omaa luokkaansa. Kirjailija itsehän on on kotoisin Uudesta Seelannista, mutta tarinoiden tapahtumapaikkana on tietysti vanha kunnon Englanti - mitä nyt joukosta löytyy vähän Etelä-Ranskaa.

Ainoa Ngaio Marshin tarinoissa tällaista pohjoismaista tasavaltalaista ärsyttävä seikka on yläluokan avoin ihannointi. Murhaajat, varkaat ja kidnappaajat löytyvät yleensä palvelijoiden ja rahvaan joukosta. Joutilaat ja avoimesti hyödyttömät "aateliset", olivat he sitten rikkaita tai vararikon partaalla, seuraavat ylväitä periaatteitaan eivätkä tietenkään syyllisty mihinkään rikokseen...

Patricia Wentworth ja Dorothy L. Sayers ovatkin sitten jo vanhoja tuttuja ja varmaan Suomessakin yleisesti tunnettuja, joten ei heistä sitten sen enempää.

Tässä vielä lista kasan kirjoista :

Ngaio Marsh :

• Artists in Crime
• Surfeit of Lampreys
• Spinsters in Jeopardy
• Scales of Justice

Patricia Wentworth :

• The Clock Strikes Twelve

Dorothy L. Sayers

• Hangman's Holiday

Välipala - Katja Kallio : Tyypit

Tämä on oikeasti ihan ok välipala muiden kirjojen välissä. Kevyt, nopea ja sulaa nopeasti. Itse asiassa minulla ei ollut kirjasta mitään muistikuvaa (paitsi, että ihan viihdyttävä) aikaisemmasta lukukerrasta, joten sopi oikein hyvin parin illan rentoutustekstiksi ennen nukkumaanmenoa.

Ihan osuvia kuvauksia osa tyypeistä, osalle vähän hymähtelee ja osa menee sitten ihan ohi.

Minulle sopivan ajatuksetonta luettavaa tähän aikakauteen. Kyllä, aivot ovat osittain narikassa jo muutenkin, dementia jyllää ja pahoinvoinnin kourissa yritän selvitä työpäivistä edes suurin piirtein kunnialla... Kuten kaikki varmaan jo arvasivatkin (ja osa taisi tietää entuudestaan) meille on tulossa iltatähti, joka ainakin toistaiseksi tuntuu kiusaavan äitiä isoveljiensäkin puolesta. Pahoinvointia ja erilaisia kipuja riittää edelleen, vaikka kohta mennään puolivälissä.

Huoh - no, jotkut sanovat, että ennen syntymää kiusaava lapsi on sitten helpompi vauvana.

Uskoo ken näkee... ainakin sen tiedän, ettei blogikirjoitusten tahti tästä varmaan kovinkaan paljon tihene lähiaikoina... pyydän siis anteeksi jo etukäteen...

Bonaparten kirjoittamaa ja historiallista kakkatarinaa

Kirjamessuilta tarttui mukaan tasan kaksi opusta - molemmat lapsille ja ranskaksi.

Ensimmäinen on mielenkiintoinen tuttavuus siinä mielessä, että "Le masque prophète" -tarinan on aikoinaan kirjoittanut itse Napoleon Bonaparte - kyllä, juuri se Napoleon, josta myöhemmin tuli Ranskan keisari. Tarina fanaattisesta johtajasta ja hänen metodeistaan ja seuraajistaan herättää kummallisia assosiaatioita nykymaailman menosta. Varsinkin, kun tapahtumat sijoittuvat tuonne Bagdadin ja muun itämaisen maailman kulmaan.

Toisen kirjan aihe taas sai meidän kuusivuotiaamme hihittämään ja silmät loistamaan. Kirjan nimi on "Le Torchecul"- "perseenpyyhkijä" noin rumasti ja sananmukaisesti käännettynä... Francois Rabelais (kirjoittanut mm. Gargantua & Pantagruel) on aikoinaan kirjoittanut loistavan, riimitetyn tarinan siitä, miten monella tavalla voi takalistonsa ison asian jälkeen pyyhkiä. Jättiläisen poika (Gargantua itse), kun kertoo kokeiluistaan sodasta palaavalle isälleen. Ja todistaa näin siis käyttäneensä isän sotavuodet hyvin hyödyllisesti kotirintamalla. 1500-luvun tarina tuntuu hyvin iskevän tuollaisen melkein kouluikäisen huumorintajuun, ja kyllä sitä tokaluokkalaistakin nauratti - (vanhemmista puhumattakaan...)

Virginia Woolf - Mrs Dalloway and Orlando

Ainakin K-blogin Jenni kirjoitti jokin aika sitten Virginia Woolfista ja sen innoittamana kaivoin minäkin hyllystä jo aikoja sitten alennuksesta hankkimani Virginia Woolf - Selected Works kirjan.

Se jäi minulla aikoinaan kesken ihan ensimmäiseen tarinaan. Jacob's room ei vain kerta kaikkiaan jostain syystä iskenyt enkä päässyt ensimmäisten 50 sivun jälkeen enää yhtään mihinkään.

Nyt sitten kylmästi hyppäsin kyseisen kirjan yli ja jatkoin Mrs Dallowaylla ja Orlandolla. Ah, mikä nautinto. Kieli on kaunista ja näennäisestä polveilusta ja poukkoilusta huolimatta tarina tai varsinkin Mrs Dallowayn kohdalla tarinat etenevät jouhevasti. Kyseinen kirja on malliesimerkki myös tv-sarjojen ja elokuvien nykyään niin kovin usein käyttämistä aasinsilloista ja kohtaamisista, joiden avulla esim. Mrs Dallowayn tarinasta hypätäänkin Septimuksen ja Rezian tarinaan ja taas eteenpäin. Paljon yhden iltapäivän aikana tapahtuukin.

Orlando taas kuljettaa tarinaa sadunomaisesti useiden vuosisatojen halki. Miehen ja naisen väliset erot ja aikakausien tuoman muutokset käsitellään sadunomaisesti ja tarinaa lukee melkein ahmien.

Ihania siis molemmat, vaikka hyvinkin erilaisia. Woolf tuntuu muutenkin jakavan mielipiteitä, enkä minäkään näköjään kaikista pidä kun tuo Jacobin tarina jäi kokonaan kesken.

Nyt olen välillä taas hypännyt dekkarien pariin iltalukemisena. Samalla odottelen Play.comista tilaamaani The Quantum Thiefiä.

Woolf taas siirtynee hetkeksi seuraavalle lukijalle... ;-)

Kirjamessut ei kun ruokamessut ei kun metro-juna-retki lasten kanssa...

Monessakin blogissa hehkutettiin kirjamessujen ihanuutta, joten sinne sitten innostui meidänkin perheemme tänään suuntaamaan. Lapset pääsivät samalla kokeilemaan pitkästä aikaa, millaista on matkustaa metrolla ja paikallisjunalla.

Kirjamessujen puolelta aloitimme, mutta täytyy sanoa, että aika ahkeraan vain kiersimme niitä pienempiä ja vähemmän täynnä olevia osastoja. Isommat olivat niin täynnä ihmisiä ja jonottamista, että meidän katraamme kiersi ne kaukaa. Silti ehdin bongaamaan Anja Snellmanin Suomalaisen Kirjakaupan osastolta puhumassa uusimmasta kirjastaan. Harmi, etten ehtinyt jäämään oikein kuuntelemaan.

Lapsilla oli kuitenkin kivaa ja sehän tarkoittaa, että niin oli vanhemmillakin. Mukaan tarttui pari ranskankielistä kirjaa lapsille, muuten jäivät messuostokset aika pahasti ruoan puolelle.

Puolet ajasta nimittäin pyörimme siellä ruokamessujen puolella, kuten kuvastakin näkyy. Mustaa riisiä, salamia, parmesaania ja muita juustoja tarttui mukaan ihan kiitettävän kokoinen kassi.

Kaikkiaan jäi messuista oikein miellyttävä olo. Ilman lapsia olisi ehkä ehtinyt oikeasti vähän keskittymään muuhunkin kuin fantasiasotureiden maalaukseen, mutta näinkin oli mukavaa.

Blogitauon kirjasaalista - Marina Lewycka - Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Blogitauosta huolimatta tuli sentään vähän jotain luettuakin. Ihan kaikkia en taida tänne kirjatakaan, mutta tässä nyt alkuun yksi mielenkiintoinen tuttavuus, joka tarttui matkaan lentokentän kioskista.

"Traktorien lyhyt historia ukrainaksi" on surullinen ja samalla koominen tarina perheestä ja sen jäsenten välisten suhteiden jännitteistä. Vera ja Nadja ovat Britanniassa asuvatn ukrainalaisen siirtolaisperheen tyttäret, äiti on kuollut ja vanha isä elelee yksikseen. Kaikki näyttää etenevän normaalia rataansa, kunnes isä ilmoittaa menevänsä naimisiin uhkean ukrainalaisen Valentinan kanssa.

Tyttäret lähtevät sotaan ukrainalaista hyväksikäyttäjä-/ nousukas -uhkaa vastaan ja siinä samassa hautaavat ainakin väliaikaisesti omien väliensä sotakirveet. Tarina polveilee lakituvista, stereotyyppisiin autokauppiaisiin ja välillä kehkeytyy auki myös perheen oma historia Ukrainan historian ja koko Euroopan sotahistorian vaiheisiin kietoutuen.

Tuloksena voisi olla käsittämätön sekametelisoppa, mutta kirjaa lukeekin mielenkiinnolla. Kaikki juonen polveilut ja poikkeamat vievät omalla tavallaan tarinaa eteenpäin ja auttavat lukijaa ymmärtämään henkilöhahmoja entistä paremmin.

Kirja on omanlaisensa sekoitus, joka saa sekä hymähtelemään huvittuneena että hymyilemään surumielisesti. Herkkä kertomus, huolimatta paikoin ronskeistakin tapahtumista.

Herätään vähitellen ...

Ei, tähän ei oikeastaan ole mitään varsinaisia tekosyitä esitellä, mutta bloggaustako on tosiaankin venynyt aika häpeämättömän pitkäksi. Tietysti lasten vesirokot vaikuttivat jonkin verran - ja oma olokin on ollut tässä syksyllä vähän hutera. Nyt sitten kuitenkin uudelleen liikkeelle ja toivottavasti tahti kiihtyy tässä vähitellen. Tarkoitus olisi.

Ihan ensimmäiseksi siis Tessalta (Aamuvirkku yksisarvinen) saamani blogitunnustus ja haaste kertoa 7 asiaa itsestäni.
Kiitokset siis... ja tässä nyt jotain enemmän tai vähemmän paljastuksia

1) Työssäni liikun puhtaasti liiketominnan ja bisneksen parissa. Ympäristö odottaa, että lukisin ammattikirjallisuutta, mutta noin 99% kaikesta lukemastani on jotain ihan muuta...

2) Nuorena luin kaikkea mahdollista, jopa Harlekiineja ja Barbara Cartlandia. Luen edelleen kaikkea mahdollista muuta, mutta romanttinen kioskikirjallisuus ei enää iske, ei sitten millään. Erityisesti niissä alkoivat kirjoitusvirheet ja kielen keskinkertaisuus tökkimään ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Pitäisi varmaan testata nyt nämä Harlekiinin uudet vampyyri-teemaiset kirjat, joista blogistaniassakin on kovasti keskusteltu.

3) Ranska ja ranskan kieli ovat lähellä sydäntäni monestakini syystä - eivätkä vähiten siksi, että toinen puoliskoni on sieltä kotoisin

4) Huolimatta läheisistä siteistä Ranskaan, koen kuitenkin brittikirjallisuuden kotoisammaksi - varsinkin kun kyseessä on vähän vanhempaa materiaalia.

5) Minulla on suomalaista nykykirjallisuutta kohtaan osittain varmasti perusteettomia ja vääriä ennakkoluuloja. Johtunee vähemmälle lukemiselle jääneiden vuosien aikana käsiin osuneista kirjoista, että mieleen on jäänyt lähinnä alapään sanastoa ja kiroilua sisältäviä sekavia ja ei-valmiilta vaikuttavia teoksia. Yritän korjata asiaa tarttumalla säännöllisesti uusiin suomalaisiin kirjoihin.

6) Lukemisen lisäksi ruoanlaitto ja leipominen ovat kiireisen, töissäkäyvän äidin toinen henkireikä. Tosin nekin vaativat energiaa, jota ei viime aikoina ole pahemmin löytynyt, joten ollaan menty vähän liiankin paljon eineksillä ja hampurilaisilla. Lapset eivät ole valittaneet, mutta äiti tuntee piston sydämessään.

7) Jos kaikki menee hyvin, niin sen varsinaisen paljastuksen listalle voin kirjata parin viikon sisään...

Niin, ja keille sitten eteenpäin... no, ainakin tässä blogissani on juuri sopivasti linkki seitsemään kivaan blogiin, joissa vierailen säännöllisesti. Koska suurin osa heistä on tämän jo saanutkin, niin omistetaanpa palkinto kaikille kirjoittajille, jotka ajatuksiaan blogistaniassa jakavat.

Uusi dekkarisuosikki : Martha Grimes

Aarrepinostani löysin loman aikana pari Martha Grimesin dekkaria. Tosi mielenkiintoinen tuttavuus onkin.
Minulla kesti ensimmäisen kirjan puoleenväliin tajuta, että kyseessä on tarina, joka sijoittuu 90-luvulle. Jotenkin rytmi ja kuvaukset veivät ajatukseni ennemminkin viime vuosisadan alkupuolelle. Tai sitten henkilöhahmojen kuvaus ja keskinäiset suhteet toivat mieleen vanhanaikaisen luokkayhteiskunnan, joka ei sitten ilmeisesti niin vanhanaikainen olekaan.

The Anodyne Necklace kertoo murhasta ja päällekarkauksesta, jotka Komisario Jury (vai miten tuo Superintendent oikein pitäisi suomentaa ?) yhdistää toisiinsa ja aiemmin tapahtuneeseen arvokkaan korun varkauteen. Kirja vilisee mielenkiintoisesti kuvattuja henkilöhahmoja, jotka kirjoittajaa tuo eläviksi yllättävänkin vähällä kuvauksella. Ennemminkin hahmojen ajatukset, tavat ja olemus tulevat tutuksi tapahtumien kautta.

"Someone was locking each of the doors, locking the horses in. Somene was locking her in. There must have been an electric torch switched on down at the far end, because she saw the play of reflected light dimly on the boards and ceiling.
Why was she being locked in ? " Jännitystarinaa pienen tytön näkökulmasta.

The Old Contemptibles kertoo perheestä, jossa tapahtuu yksi kuolemantapaus liikaa. Varsinkin kun viimeisin uhri on Juryn oma naisystävä, jota hän suunnitteli kosivansa. Jury lähettää nummille tutkimustehtäviin hyvän ystävänsä Cavernessin Jaarlin, Melrose Plantin ja taas saa lukija nauttia upeista henkilö- ja miljöökuvauksista samalla kun eri kuolemantapauksia ja elävienkin tulevaisuutta ratkotaan.

"I'll put my teeth in when I damned well feel like it," said Adam Holdsworth to one of the tastefully dressed nurses who comprised part of the Castle Howe staff.
No uniforms here, but they still talked nurse-talk."Come now, Mr Holdsworth" Henkilöhahmojen toinen ääripää eli iäkäs, rikas isoisä.

Taitavasti kirjoitettuja kirjoja lukee mielikseen ja tarinatkin kehkeytyvät oikein kunnon perinteisen dekkarin tapaan. Pengoin jo hyllyn ja siellä on tosiaan vain kaksi Grimesin kirjaa - täytynee koittaa löytää jostain vielä lisää. Olen aivan ihastunut Komisario Juryyn...

Kurpitsanurmikkoa

Meillä tuo nurmikon leikkaaminen tuntuu jotenkin jäävän muutenkin, mutta nyt meillä on muutama oikea "tekosyykin". Vai mitä sanotte tästä pihanurmikosta ?

Aikaisessa ovat kurpitsat tänä vuonna kypsymisen kanssa...

Tänään heräsin taas sateen ropinaan. Pihaa ei ole tarvinnut kastella kohta pariin viikkoon, kun joka päivä saadaan vettä taivaalta. Tuleekohan syksystä yhtä märkä kuin mitä kesä oli kuiva ? Ja kylmäkin jo on... Koko viikon minulla oli töissä sukat jalassa ja takkikin harteilla. Mihin se kesä katosi?