kröh, köh, niisk ja atshuu - yleistä valitusta

Eli pikainen ruikutusbloggaus flunssakauden kauheudesta. Meillä niiskuttavat ja kröhivät kaikki vauvaa myöten, mikä tarkoittaa vielä tavallistakin unettomampia öitä. Kaiken lisäksi joku jossain on ihan varmasti päättänyt, että minä en saa todellakaan nukkua. Viime yönä vauvan tuhistessa hiljaa alkoi kissa oksentamaan - kahdesti. Että silleen.

Ylempänä siis selitys (tekosyy) sille, että olen edelleenkin Lasihelmipelissä keskellä, enkä ole lukenut mitään muutakaan. Ruokaa on laitettu, muttei kuvattu.

No, keskimmäinen pojista köhii enää vain ihan hiukan eikä hänen nenänsä enää muistuta suihkulähdettä. Niin, ja onneksi tämä on tavallinen räkätauti eikä kausi-influenssa... Lisäksi ulkona on lunta, aurinko pilkisti eilen iltapäivällä ja vauva konttaa ympäriinsä riemusta riekkuen. Ehkä tämä tästä.

Eihän sille mitään mahda

Siis etten pysty vastustamaan 3 pokkaria kympillä tarjouksia. Tällä kertaa Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa. Kaiken lisäksi silmiin osui suomalainen fantasiasarja, jossa tarjolla oli "ikävästi" neljä osaa, joten piti ottaa vielä pari lisäkirjaa...

Kaiken lisäksi minulla on vielä edellisestä alesatsista pari kirjaa lukematta ja olen jumissa Hermann Hessen Lasihelmipelissä. Jumi ei tosin missään tapauksessa johdu kirjan huonoudesta vaan enemmänkin siitä, ettei ole aikaa keskittyä lukemiseen. Ja keskittymistähän tuo kirja vaatii, jos meinaa pysyä kärryillä. Parin sivun pikaluvut vauvaa toisella silmällä seuraillen eivät toimi. Varsinkaan, kun pikkumuru oppi konttaamaan ja vauhti on sen mukaista.

Onko kukaan jo lukenut tuota Ilkka Auerin sarjaa ? Onko hyväkin ? Jossain blogissa oli muistaakseni tästä jotakin, mutta enhän minä kuollaksenikaan muista, missä ja mitä...

Audrey Niffenegger : Hänen varjonsa tarina

No jaa, mitäpä tästä nyt sitten sanoisi ? Lumiomena (muiden muassa) on tästä jo kirjoittanut aika tyhjentävästi. Minä en suoraan sanottuna oikein innostunut.

Tarina on hyvin rakennettu ja henkilöhahmotkin mielenkiintoisia, mutta... Tunnelma oli koko ajan hiukan painostava ja masentava. Minä kun olen tällainen peruspositiivinen optimisti, niin en oikein jaksanut tuota vatvomista. Enkä oikein ymmärtänyt miksi (paitsi juonellisista syistä) pitäisi nuoren naisen ryhtyä niin dramaattisiin tekoihin saavuttaakseen itsenäisyyttä. Minusta siihen riittää, kun kävelee ovesta ulos.

Tiedetään, minä en ole kaksonen enkä kovin syvälliseen psykologiseen luotaukseen kykeneväinen. Silti.

Välillä minua huvittivat samankaltaisuudet Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen kanssa. En ole ihan varma, onko kirjailija mielissään tuosta assosiaatiosta, mutta kun molemmissa kummitukset vaihtoivat vaatteita ajatuksen voimalla ja vakoilivat eläviä...  Pitäisi varmaan oikein aloittaa uusi luokitus kummituskirjoille ja joskus vertailla, mitä kykyjä ja voimia kirjailijoiden mukaan niillä oikein onkaan.

Aikamatkustajan vaimo samalta kirjailijalta oli huomattavasti mielenkiintoisempi teemoiltaan. Ajan käsite ja sen rajoitteiden katoamisen vaikutus ihmisen olemukseen ja mieleen pistivät miettimään. Sitä voi suositella. Tämä toinen kirja on vähän siinä rajoilla - kyllähän sen lukee, mutten minä oikein saanut siitä irti sitten sen enempää.

Keittiössä tuoksuu - sitruunaleipä ja suklaamuffinssit

 

Mikään maailmassa ei tuoksu niin hyvältä kuin tuore leipä, varsinkin kun siinä on sitruunaa höysteenä.
Tänään tuoksuun sekoittui vielä aiemmin tehtyjen suklaamuffinssien kaakaoaromi. En olisi millään lähtenyt pois keittiöstä. Siellä, kun on niin lämminkin uunin oltua päällä jo jonkin aikaa.

Arvatkaas, mikä noissa muffinsseissa on parasta ? Niissä kun on puolet punajuurta eikä yhtään lisättyä rasvaa, niin herkuttelusta ei tule edes huono omatunto !

Kotonaolon ehdoton hyvä puoli on mahdollisuus leipoa ja herkutella. Iloitsen jo etukäteen myös koululaisteni riemusta, kun perjantain välipalaksi on herkkuja. Nämä hetket loppuvat sitten, kun äiti taas palaa töihin... Nautitaan niin kauan kuin voidaan !

Siltä varalta, että leipomispeukaloa alkoi kutittamaan, niin tässä vielä linkit resepteihin.
Punajuurisuklaamuffinssit ja sitruunaleipä

Luokittelusta taas - tässä nyt "finaaliversio" kirjojen suhteen

Eli tämmöistä luokittelua nyt sitten alan käyttämään, kunnes joku toinen tuntuu paremmalta. Laitoin tällä esille sivupalkkiin.

Dekkari
Elämäkerrallinen
Elämäkerta
Elämäntapakirja
Fantasia
Historia
Keittokirja
Klassikko
Lapset
Novellit
Nykykirjallisuus
Sarjakuvat
Viihde

Tuossa siis aakkosjärjestyksessä.

Päivitän myös vanhempia kirjoituksia vähitellen, joten luvut muuttuvat.

Huomattava asia on myös se, että lukumäärä ei välttämättä kerro oikeastaan ollenkaan luettujen kirjojen määrästä (niin kuin ei myöskään kirjailijoiden osalta) -Nämä luokitteluthan ovat blogikirjoituksille ja yhdessä kirjoituksessa olen välillä käsitellyt useampaakin kirjaa. Näin tulee varmasti olemaan myös jatkossa.

Hyvänmielenkirja Alexander McCall Smith : Pieniä ihmeitä autokorjaamolla Mma Ramotswe

Voiko olla dekkaria ilman verenvuodatusta, ruumiita ja aseita ? Voi toki. Sen opin McCall Smithin Mma Ramotswen etsivätoimistosta. Tosin tämän kirjan olisi ehkä voinut luokitella myöskin viihteeksi. Lempeää luettavaa kuitenkin, kun seuraa Botswanan Naisten etsivätoimisto nr 1:n toimia.

Olin toki kuullut kirjasarjasta aikaisemminkin, mutta vasta nyt, Suomalaisen alennysmyynnin löytöjen myötä, tartuin itse kirjaan. Eikä harmita. Ennakkotietojen perusteella pelkäsin, että tarina jää vähän lässytykseksi, mutta ei toki. Mma Ramotswen ja Mma Makutsin henkilöhahmot ovat rikkaita ja särmikkäitä ja heidän pohdintonsa herättävät myös omia ajatuksia. Mma Ramotswen ottotyttären rampautumisella rahastava lääkäri ja se, miten rahanmeno ei oikeastaan ottovanhempia edes harmita, kuvaavat vanhemmanrakkauden voimaa yli itsekkyyden.

Etsivätoimistoon saapuvat nimettömät uhkauskirjeet sekä asiakkaan tarve löytää perheensä lisäävät mahdollisuuksia ihmisluonnon tutkimiseen, mikä onkin Mma Ramotswen lempipuuhaa. Tutkimukset suoritetaan perinteisellä etsivän jalkatyöllä ja lukijakin pääsee kurkistamaan Botswanan tapoihin.

Eihän tämä mitään suurta maailmankirjallisuutta ole, mutta tekee hyvää lukea tarinaa, jossa kyynisyydellä ei ole sijaa. Tulee itsellekin hyvä mieli.

Nuoruuden lukukokemuksia uusimassa - Hermann Hesse : Narkissos ja Kultasuu

Tässä jokin aika sitten palasin nuoruuden vaikuttaviin kirjoihin. Niistä ensimmäisenä tuli luettua Hermann Hessen Arosusi. Arosusi on ensimmäinen kolmesta Hessen kirjasta, jotka yleensä niputetaan yhteen. Sarjan toinen kirja on "Narkissos ja Kultasuu". Kolmantena mainitaan "Lasihelmipeli".

Silloin joskus nuorena oli Arosusi mielestäni paras noista kolmesta. Näin vanhempana täytyy sanoa, että Narkissos ja Kultasuu oli huomattavasti kiinnostavampi ja vetävämpi lukukokemus. Ehkäpä tuo olemisen angsti puhuttelee nuorena paremmin. Aikuisempana ja jo elämää kokeneena on hyveen ja paheen, aistien ja hengen, tieteen ja taiteen välisten taistelun ja yhteensovittamisen tematiikka puhuttelevampaa.

Narkissos ja Kultasuu tapaavat saksalaisessa luostarissa. Narkissos on nuori opettaja, filosofisen ajattelun ja uskonnollisen kieltäymyksen tyylipuhdas edustaja. Kultasuu taas on aistillinen ja näkyväiseen ja olevaiseen kiinnittynyt taiteilija. Kirjaa halkovana teemana onkin toistensa vastakohtien välinen vetovoima, vaikka tarinassa saammekin pääasiassa seurata Kultasuun vaellusta kulkurina, naisten suosikkina ja lopulta myös taitavana kuvanveistäjänä. Miesten ystävyys kestää läpi elämän, vaikka heidän elämäntapansa ja jopa jumaluskonsa ovat täysin erilaisia.

On mielenkiintoista pohtia, miksi seuraamme nimenomaan Kultasuuta ? Eikö Narkissoksesta riitä tarinaan kerrottavaa ? Kaipa se vaan on niin, että rakkaustarinoista ja vaelluselämän vaikeuksista saa esille herkullisempia juonenkäänteitä. Askeettisen elämäntavan kuvaus ei ihmisessä herätä samanlaista mielenkiintoa. Eihän sitä tarvitse kuin katsoa lehtien otsikoita niin tietää, minkälaiset tarinat myyvät.

Silti Hesse etsii Kultasuun paheelliselle elämälle jonkinlaista oikeutusta ja löytää sen taiteen kautta. Kaikki Kultasuun kokemukset ovat tarpeen, jotta hän pystyisi jalostamaan niistä taiteen mestariteoksia. Tuttu olettamus perinteisestä taiteilija-elämästä ja sen tarpeellisuudesta.

Toinen ajatuksia herättävä alue on kirjan luoma kuva naisista ja naiseudesta yleensä. Kultasuu on menettänyt pienenä äitinsä ja hänen koko elämänsä kietoutuukin äidin etsimisen ympärille. Tuntuu siltä, että kaikki naissuhteet, vaikka pääasiallisesti puhtaasti seksuaalisia, toistavat äidinkaipuun teemaa. Jopa Kultasuun käsitys jumaluudesta muotoutuu enemmänkin Äiti Maan kaltaiseksi kuin perinteiseksi kristilliseksi jumalankuvaksi. Vaikka naiset kuvataan myös aikakauden (keskiajan) tapojen mukaan alistetuksi, jopa esineellistetyksi, niin Kultasuuhun jokainen heistä jättää oman jälkensä ja täydentää ikiäidin kuvaa.

Lukukokemuksena kirja on lumoava. Kieli on kaunista ja viipyilevää, mutta kuitenkin selkeää. Tarinan punainen lanka ei katoa, vaikka lukisi pienemmissäkin pätkissä. Tämä on ehdottoman suositeltavaa luettavaa, vaikkakin puhuttelee selkeämmin ehkä hiukan varttuneempaa lukijaa.

Nyt pitää vielä napata kirjastosta seuraavaksi tuo "Lasihelmipeli" niin saadaa trilogia täydeksi.

Kamalan kaunis Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Piti odottaa muutama päivä ennen kuin voi kirjoittaa tästä kirjasta. Sen verran syvän vaikutuksen se teki.

Kirjan teksti on kaunista, kuvailevaa ja soljuvaa. Se kertoo kahden päähenkilön vuoropuheluna kahdesta erilaisesta elämästä. Päähenkilöiden puheenvuorot vaihtuvat jouhevasti ja jotenkin minuun iski tuo kuvaileva ja vähän verkkainenkin kerronta. Jonkun verran tuntui olevan pieniä ajatusvirheitä. Juhannuksen aikoihin lumi pöllysi, kun lähdettiin autolla liikkeelle auraamattomalle tielle... Mitenkähän onkin mennyt kustannustoimittajalta läpi ?

Veronika on nuori kirjailija, joka saapuu kylään viimeistelemään uusinta romaaniaan. Astrid on vanha erakkomainen rouva, joka ei koskaan elämässään ole lähtenyt kylästä minnekään. Nämä kaksi erilaista naista ystävystyvät ja kertovat elämäntarinansa toisilleen.

Molempien elämässä on ollut traagista surua ja menetystä, rakkautta ja suuria tunteita. Erityisesti Astridin elämäntarina on liikuttava, vaikka minua vähän raivostuttikin hänen jäämisensä olosuhteiden vangiksi. Hänen lapsensa kohtalo aiheutti äitiyslomalaisella jonkunlaisen sydämenpysähdyksen ja oli pakko mennä ottamaan oma pieni syliin. Siinä kohtaa loppui minulla ymmärrys Astridia kohtaan, vaikka vihan vangiksi jäänyttä oli pakko sääliäkin.

Veronikan tarina on traagisesta tapahtumasta huolimatta valoisampi ja sen lopussa voi lukija optimistisesti ainakin toivoa hänen oppineen Astridin kertomuksesta jotakin ja ohjaavan elämäänsä sen mukaan.

Näin vahvasti vaikuttivat siis puhtaasti fiktiiviset henkilöt. Se kertonee jotain kirjan tasosta tai sitten vaan tuosta aiemmin mainitsemastani äitiyslomalaisen herkkyydestä. Kannattava lukukokemus, vaikka monen mainostamaksi lohtukirjaksi tästä ei kyllä ainakaan minulle ole.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Kirjavan kammarin Karoliina ja Kirsi Kirsin kirjanurkasta...

Dekkaria vaihteeksi - Ngaio Marsh : Dead Water

Dekkarit ovat piristäviä, varsinkin tuollaiset vähän vanhemmat, joissa veri ei roisku eikä jännitys saa näkemään painajaisia. (Siis huolimatta tuosta aika karsean näköisestä kannesta - piti aina pitää kirja nurinperin, etteivät lapset pelästy ;-) Niin, ja joissa etsivät ovat sellaisia ihania persoonia ja herrasmiehiä...
Ngaio Marsh täyttää tällaiset toiveet takuuvarmasti. Aarrekokoelmastani löytyy vieläkin kirjoja, joita en ole lukenut ja tämä oli niistä yksi.

Pienellä Portcarrown saarella on luonnonlähde, jossa eräänä päivänä pieni Wally näkee "Vihreän rouvan", joka neuvoo häntä pesemään kädet lähteessä syylien karkoittamiseksi. Syylät katoavat ja parissa vuodessa saaren maine kasvaa laajaksi, vieraita tulee laajalti ja saaren asukkaat rikastuvat. Sitten saaren omistajaksi tulee vanha neiti, joka ei ole markkinahumusta ollenkaan mielissään ja aikoo laittaa pisteen saarelaisten bisneksille.

Tunteet kuohuvat ja murhahan siinä väistämättä tapahtuu. Sitten setvitään loppukirja kuka teki mitä ja oliko motiivina itse asiassa laisinkaan lähde vaan jotain ihan muuta.

Dekkarit kuuluvat minulla erottamattomasti kesään, joten näin alkuvuodesta lukemiseni lähti vähän hitaanlaisesti. Sitten pääsin vauhtiin ja kyllä, tämä on ihan yhtä nautittavaa luettavaa kuin muutkin Ngaio Marshin kirjat.

Omasta hyllystä haaste 2012

Minä olen ollut vähän huono vastaamaan erilaisiin haasteisiin, mutta tämä sopii tälle vuodelle kuin nappi silmään. Kiitokset siis Opuscolon Valkoiselle kirahville muistutuksesta.
Tarkoituksena siis on löytää lukemista omasta hyllystä, mikä auttaa toivottavasti

1) löytämään vanhat rakkaat suosikit uudelleen
2) lukemaan ne muutamat, jotka vielä odottavat avaamattomina hyllyissä
3) poistamaan turhat/huonot viemästä tilaa - siis jos nyt saan laitettua kirjoja pois. Se on perinteisesti tuottanut minulle ylenpalttisia vaikeuksia, mutta viime vuonna jostain syystä onnistuin poistamaan muutaman...

Tämän haasteen toteutumista seuraan itse erillisellä sivulla ja olette tietysti tervetulleita sparraamaan mukaan :-)

Ensimmäisen jo luinkin, mutta palataan siihen vielä erikseen.