More of the Graveyard Queen

Eli tuo sarja tuli nyt sitten luettua (ainakin tämänhetkiseen) loppuun. Olen aiemminkin kehuskellut, että hyvää viihdettä ja sama mielipide on pysynyt The Restorer'in jälkeisten kahden osan aikanakin. Itse asiassa oli niin koukuttava, että ostin heti toisen osan perään sen kolmannenkin Kobosta luettavaksi...

Amanda Stevensin "The Kingdom" on Graveyard Queen-sarjan toinen osa. Amelia on lähtenyt pois Charlestonista pakoon monimutkaista suhdettaan Devliniin (ja tämän kintereillä kulkeviin haamuihin). Hänet on kutsuttu entisöimään hautausmaata tekojärven keskellä olevalle saarelle. Heti saarelle astuessaan Amelia tuntee jonkinlaisen pahan läsnäolon ja yliluonnolliset säikytykset seuraavat toistaan. Tarinan edetessä sekä lukija että päähenkilö itse oppivat paljon uutta Amelian syntymästä ja suvusta. Enempää ei oikein uskalla tässä kertoakaan, ettei tule pilattua lukukokemusta kirjaan tarttumista mahdollisesti suunnittelevilta.

Noitia, demoneja, haamuja ja murhaajia löytyy tästäkin kirjasta joka sivulta, mutta kumman uskottavalta tarinalta tämä tuntuu siltikin. Jotenkin sitä vaan nielee kaikki uskomattomatkin tilanteet kakistelematta, mikä kertonee jotain myös kirjailijan kertojantaidoista.

Sarjan kolmannessa osassa, The Prophet, Amelia on taas palannut Charlestoniin. Oudot tapahtumat seuraavat toistaan (tässäkin). Jotenkin kummasti  sekä henkilöt että ilmiöt tuntuvat liittyvän toisiinsa ja Amelia joutuu miettimään, mikä osa hänelle on tarinan juonessa varattu. Tämä osa oli jotenkin muita ehkä hiukan surumielisempi, mutta kuitenkin ihan jännä ja viihdyttävä.

Jotenkin tuntuu siltä, että kirjailija ei välttämättä aio sarjaa enää tämän pidemmälle jatkaakaan. Sen verran hyvin tulevat langanpätkät solmittua kiinni, vaikka jäi sinne yksi "sarjatäky" kyllä loppuun. Minusta onkin miellyttävää, että tarinalla on niin sanotusti "loppu". Sarjat, jotka vain jatkuvat ja jatkuvat ilman sen kummempia yhteenvetoja käyvät ajan myötä aika raskaiksi lukea, (kuten esim. Game of Thrones...) 

Aika näyttää palaako hautausmaiden kuningatar taas töihinsä. Nyt taas muiden kirjojen ja sarjojen kimppuun. 

Kirjan keskenjättämisen autuus ja "hautausmaan kuningatarta"

Joopa joo, sinne se Kleopatra meni kirjaston palautusnauhalle enkä ollut kuin vasta jossain sivun 850 paikkeilla. Täytyy myöntää, että huokaisin helpotuksesta. Miten niin mielenkiintoisesta aiheesta on saatukin niin junnaava teos, tai sitten vika oli lukijassa.

No, tuosta tiiliskivestä hyppäsin sitten seuraavaan eli kesken on Elizabeth Gaskellin Wives and Daughters. Olen suurin piirtein puolivälissä enkä ainakaan vielä kyllästynyt. On vaan kyse paksusta kirjasta aikana, jolloin en oikein ehdi lukemaan. No, sitä jatketaan.

Pieneksi hengähdykseksi sitten luin varsinaisen ensimmäisen osan Graveyard Queen -sarjasta eli Amanda Stevensin The Restorer. Esittelyosasta ihan pidin, eikä tämä toinenkaan ollut yhtään hullumpi viihdepläjäykseksi. Itse asiassa oli sen verran jännäkin, että istuin ihan mielelläni olohuoneen sohvalla lukemassa miehen katsoessa Ranskan presidenttiehdokkaiden vaalikeskustelua. Kyseisten herrojen piikittelykisa toisella korvalla kuunneltuna kevensi mukavasti hautausmaapelottelua.

Amelia Gray entisöi hautausmaita ja näkee haamuja. Hänen elämäänsä sääntelevät isän opettamat tärkeät säännöt. "Älä huomioi haamuja. Pysyttele kaukana haamujen riivaamista henkilöistä". Tällä kertaa Amelia kuitenkin joutuu tekemisiin kahden haamun riivaaman poliisin kanssa ja kokee selittämätöntä vetoa kyseiseen mieheen. Samalla alkaa Amelian entisöimältä hautausmaalta löytyä surmattuja naisia.

Yliluonnollisten tapahtumien ja kaikkialla pyörivien parasiittihaamujen sekä hyvinkin lihaa ja verta olevan sarjamurhaajan yhdistelmä on yllättävän toimiva. Viihteestähän tässä on kysymys, mutta Harlekiiniksi tosiaan yllättävän hyvästä sellaisesta. Toimii hyvin välipalana ja seuraava osa on jo ostoslistalla.... Ensin vaan tuo Gaskell ja pari muuta vuoroaan odottavaa.

Amanda Stevens : The Abandoned ja lukujumin poistoa

Juupa juu - "Minä, Kleopatra" oli saada minut kokonaan jumiin lukemisen kanssa. Lainasin kyseisen, yli tuhatsivuisen, järkäleen kirjastosta ja sitten melkein sain itseni uskomaan, että se on luettava ensimmäisenä. Siis siksi, että ehtisi eräpäivään mennessä.
No, kyseinen kirja ei ole mitenkään hirmuisen mukaansatempaava vaikkakin ihan mielenkiintoinen. Lukeminen alkoi siis jumittamaan.

Sitten onneksi tajusin antaa itselleni luvan lukea muutakin. Saahan niitä lainoja uusittua...

No, jotta saisi taas lukemisen rullaamaan niin otin välipalaksi The Graveyard Queen -sarjan vain sähköisenä versiona (Kobolla 2,53€) julkaistun esittelyosan. Kyseessä on Harlekiini-leiman alla julkaistu lyhyt tarina kummituksista ja niiden pariin joutuvista ihmisistä.

Odotukset eivät olleet korkealla. Lähinnä odotin pikaista viihdepläjäystä - enkä myöskään pettynyt.
Iloisesti yllätyin tarinan rullaavuudesta ja tekstin "siisteydestä". Yleensä viihdekirjallisuutta vaivaavaa töksähtelyä ja päähenkilöiden typeryyttä ei juurikaan esiintynyt. Taidan siis jossain vaiheessa hankkia sarjan muitakin osia, kun taas viihteellisen luettavan tarvetta ilmenee.

Ree Hutchins toimii harjoittelijana psykiatrisessa sairaalassa. Hän osuu olemaan paikalla, kun pitkän aikaa potilaana ollut vanha rouva kuolee. Samana iltana Ree kuulee vahingossa, kun sairaalan johtajaa kiristetään jollain vanhalla tapahtumalla kyseiseen rouvaan liittyen. Siitä alkaa vauhdikas tarina, jossa aaveet, murhaajat ja vanhojen syntien peittelyt kietoutuvat toisiinsa. Ree tapaa puoleensavetävän aaveidenmetsästäjän ja joutuu hengenvaaraan sekä yliluonnollisten että inhimillisten toimijoiden taholta.

Ei kovin pitkä, mutta varsin kompakti tarina, jossa langanpätkät sidotaan kiitettävän kauniiksi rusetiksi. Graveyard Queen -sarjan sankaritar Amelia Gray on tässä kirjassa lähinnä sivuosassa, mutta esitellään kuitenkin. Ja kuten sanoin, jos sarjan jatko on yhtään samaa tasoa, niin luvassa on varsin viihdyttävää lukemista myöhemmällekin ajalle.

Audrey Niffenegger : Hänen varjonsa tarina

No jaa, mitäpä tästä nyt sitten sanoisi ? Lumiomena (muiden muassa) on tästä jo kirjoittanut aika tyhjentävästi. Minä en suoraan sanottuna oikein innostunut.

Tarina on hyvin rakennettu ja henkilöhahmotkin mielenkiintoisia, mutta... Tunnelma oli koko ajan hiukan painostava ja masentava. Minä kun olen tällainen peruspositiivinen optimisti, niin en oikein jaksanut tuota vatvomista. Enkä oikein ymmärtänyt miksi (paitsi juonellisista syistä) pitäisi nuoren naisen ryhtyä niin dramaattisiin tekoihin saavuttaakseen itsenäisyyttä. Minusta siihen riittää, kun kävelee ovesta ulos.

Tiedetään, minä en ole kaksonen enkä kovin syvälliseen psykologiseen luotaukseen kykeneväinen. Silti.

Välillä minua huvittivat samankaltaisuudet Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen kanssa. En ole ihan varma, onko kirjailija mielissään tuosta assosiaatiosta, mutta kun molemmissa kummitukset vaihtoivat vaatteita ajatuksen voimalla ja vakoilivat eläviä...  Pitäisi varmaan oikein aloittaa uusi luokitus kummituskirjoille ja joskus vertailla, mitä kykyjä ja voimia kirjailijoiden mukaan niillä oikein onkaan.

Aikamatkustajan vaimo samalta kirjailijalta oli huomattavasti mielenkiintoisempi teemoiltaan. Ajan käsite ja sen rajoitteiden katoamisen vaikutus ihmisen olemukseen ja mieleen pistivät miettimään. Sitä voi suositella. Tämä toinen kirja on vähän siinä rajoilla - kyllähän sen lukee, mutten minä oikein saanut siitä irti sitten sen enempää.

Kevyttä viihdettä - Sophie Kinsella : Kevytkenkäinen kummitus

Olen joskus lukenut Himoshoppaajasta muutaman sivun ja jättänyt siihen ja yleensäkin chick lit ei ole ollut ensimmäisenä lukulistalla. Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun kirjastosta tarttui mukaan Sophie Kinsellan Kevytkenkäinen kummitus. Osittain kirja vastasikin odotuksiin tai lähinnä niiden puutteeseen. Alussa en millään meinannut päästä tarinaan mukaan, kun jaariteltiin Laran ongelmista firmansa kanssa ja haikailusta ex-poikaystävän perään. Kun Laran isotäti, ihanan itsekeskeinen ja huvittelunhaluinen, 20-luvun tyttönen ilmaantuu kummittelemaan vaatimaan Laraa etsimään kaulakorunsa tarina pääsee vauhtiin ja on loppujen lopuksi oikeinkin hauska ja herttainen.

Ystävyys, ystävän auttaminen, pahan palkka ja rakkauden löytyminen ovat ikuisia aiheita niin chick litissä kuin monella muullakin kirjallisuuden alueella. Täytyy myöntää, että tässä kirjassa teemoja käsiteltiin raikkaasti ja odotukset seuraavaa genren edustajaa kohtaa nousivat ylöspäin sen ansiosta.