(Matka)päiväkirja : Biarritz ja kootut selitykset

 Tai ei siinä nyt mitään selityksiä tarvita. Olen ollut reissussa ja on muutenkin ollut tosi kiire. En siis ole kirjoittanut. Piste. 

Se siitä. 

Reissu oli kiva - kuinkas muuten - Käveltiin ja nautittiin kaksinolosta. Kyllä, jätin muksut kotiin keskenään, tai no, isojahan nuo jo ovat, ja pärjäsivät vallan mainiosti. 

Koska olin oikeasti lomalla, kului aika kävelyillä, lukiessa ja nauttiessa Etelä-Ranskan aikaisemman sadon herkuista. Parsaa, mansikoita, nektariineja jne. Ihanaa! 

Tällä kertaa kävin myös tutustumassa enemmän keskustan suloiseen kirjakauppaan. Kirjoja kolmessa kerroksessa, parvella lukupaikka, pokkarihyllyt kellarikolossa, eli mikäs siinä oli viihtyessä. Tosin klaustrofobiasta kärsiville en pokkaripuolta välttämättä suosittele. Siellä ei pääse kaksi ihmistä ohittamaan, vaan kulkeminen on riippuvainen kanssaostajien hyvästä tahdosta. Onneksi kirjoista kiinnostuneet noin yleisesti ottaen ovat ystävällistä ja joustavaa porukkaa.

Kirjakaupassa tuli siis käytyä pariinkin kertaan ja isäntäkin innostui täydentämään lukuhyllyään Kunderalla ja Murakamilla. Minä puolestani nappasin kieliharjoitukseksi ja huvitukseksi Marie Antoinetten salaisen palvelun seikkailuja. Agentteina seikkailevat tietysti pukuompelija ja kampaaja... 

Mikäs siinä oli ollessa. Rantakahvilan lukupaikassakaan ei ollut muuta vikaa kuin kylmä tuuli, joka ajoi minut liikkeelle kahvin loputtua. Muutenkaan ei ollut varsinaisesti kesän tuntua ilmassa, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. 

Viikon alussa ajoimme toiselle puolelle Ranskaa ja takaisin sukuloimaan, joten jätimme suosiolla pidemmät autoilut loppulomasta toiseen kertaan. Nautimme siis tutuista kulmista kävelyillä ja mäet pitivät huolen siitä, että ihan vain kauppahallissa käynti kävi jo jonkinasteisesta liikunnasta. 

Keisarinnan palatsiin aperitiivicocktailillekin käveltiin nauttimaan miljööstä ja herkullisesta juomasta. Jos jotain pitäisi Ranskan ruokakulttuurista erikseen valita Suomeen tuotavaksi, se olisi juurikin "apéro". Pikkuherkkuja juomien (holilla tai ilman) kera hyvässä seurassa päivällisen valmistumista odottaessa.

Ihan parasta. Kellään ei ole kiire minnekään ja nautiskellaan. Samasta puhui Teresa Välimäki Perunateatteri-podcastin (linkki Spotify, mutta muualtakin löytyy) erikoisjaksossa, jossa sekä Kirre että Teresa toivat omat tärkeät ruokajuttunsa keskusteltavaksi. Podcasteja kuuntelin lomalla jonkin verran (edellämainitun lisäksi Bella Table ja Takakansi), mutta enemmän kuitenkin keskityin lukemiseen ne harvat hetket, kun olimme paikoillamme. 

Lukeminen ei ihan pelkästään jäänyt cozy mysteryyn, vaan luin myös esimerkiksi Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu. Pidin hänen romaanitrilogiastaan, mutta näiden esseiden kanssa jäin ulkokehälle. Ymmärsin, mutten sisäistänyt. En tiedä, onko kyseessä erilainen elämäntilanne tai elämänkokemus, mutta moni asia jäi vieraaksi ja harva juttu resonoi. Olen tosin huomannut samanlaista viime aikoina muutaman muunkin kirjan kohdalla. Joko olen itse vieraantunut todellisuudesta tai minun todellisuuteni on jotenkin toisenlainen - siis noin yleisellä tasolla. Toki myös tunnistan monia asioita. 

Aloitin myös lukemaan Hannu Mäkelän uusinta eli hänen kokemuksiaan Marcel Proustin suurteoksesta Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu). Kirjan nimi on Proust on Proust ja siinä Mäkelä kertoo ensin omia kokemuksiaan Proustista ja hänen kirjastaan, ja sitten hän kommentoi osa kerrallaan kirjan sisältöä. Kirja sopii hyvin sekä teoksen lukeneille että lukemista suunnitteleville. Itse huomasin lukevani varsin innostuneesti alkupätkää ja myös kuvauksia jo lukemistani osista. Nyt jotenkin himmailen jatkon suhteen. Ehkä pitää lukea samaan tahtiin itse kirjan kanssa. 

Äänikirjana kuuntelin Marja Vesalan Vuosi Toscanan kukkuloilla, vaikka olinkin vähän toisella suunnalla. On aina mukava kuulla tuollaisia "vuosi poissa oravanpyörästä" kokemuksia, mutta tällä kertaa ei itselläni noussut paloa tehdä samaa. Ehkä siksi, että olin jo kiipeämässä Biarritzin mäkiä, vaikkakin sitten vain viikon ajan. 

(Matka)päiväkirja: Äiti villinä vapaalla

 

Kerran vuodessa sitä pääsee äitikin vapaalle eli reissuun ilman jälkikasvua. Tarve pienelle breikille korostuu erityisesti nyt, kun suurimman osan vuodesta kokonaisvastuu härdellin pyörityksestä on minulla isännän asuessa muilla mailla. 

Nyt te kaikki tietysti odotatte jotain hurjaa ja villiä, mutta minulle riittää oikein hyvin parin päivän pieni pyrähdys Turun suunnalla. Siskon kanssa aina suunnitellaan jotain  muuta, mutta päädytään sitten tyytyväisinä vanhoille (ja siskon nykyisille) kotinurkille. Tällä kertaa tosin lähdettiin sentään autolla kaupungin ulkopuolelle. 

Käytiin nimittäin katsomassa Louhisaaren kartanolinnaa. Vuosikymmeniä olemme nähneet kyltin Lemun kohdalla. Onhan tienhaara mökkitien varressa. Minä olin jopa aikoinaan kesätöissä Lemun Säästöpankissa ihan kartanon naapurissa, mutta silti se on jäänyt katsastamatta. Oli korkea aika korjata laiminlyönti. 

Ei näkynyt kummituksia, mutta outoja hahmoja peileissä kylläkin

Kiva oli, että mentiin. Louhisaari on juuri sopiva vierailupaikka kesäpäivälle. Sinne ajaa Turusta puolessa tunnissa ja katsottavaa riittää hyvin muutamaksi tunniksi. Sellainen sopiva päiväretki siis. 

Historiaa paikalla riittää jo keskiajalta lähtien ja kartanossakin löytyy osia 1600-luvulta. Tarinoissa toistuvat ne tavalliset romaanien ainekset, valtiopetos, rakkaus, pelihimo, suurmiehet, sota ja sitten ihan tavallinen elämä eri kerroksissa, palvelusväen uurastuksesta kartanonrouvan puutarhaharrastukseen. 

Sitten on tietysti marsalkka Mannerheim, jonka lapsuudenkoti kartano oli. Luulen kuitenkin, että monet Mannerheimin maineen perässä Louhisaareen saapuvat vierailijat yllättyvät, kun marsalkan rooli on kuitenkin hyvin pieni vuosisatojen historiassa. Vaikka kartano päätyikin valtiolle ja museovirastolle marsalkan muistokeräyksen kautta, ei paikasta onneksi ole tehty yhden miehen museota, vaan päärooli on pitkällä asutushistorialla ja siihen osallistuneilla ihmisillä. 

Pienen puutarhakierroksen jälkeen päädyimme ostoksille museokauppaan ja lounaalle Kartanon kahvilaan. Viidentoista euron lounas oli ehdottomasti hintansa väärti, ja nautimme vähän perinteisemmästä seisovasta pöydästä. Se ei ollut suuren suuri, mutta täynnä maistuvaa kotiruokaa. Iso peukku ja suositus sekä Louhisaaren kartanolinnalle yleensä että lounaalle. 

Niin, ja Museokortti tietysti toimi täälläkin. 

Takaisin Turkuun 

Eikä se ole Turku-reissu ollenkaan, jollei pääse edes vähän jokirantaan. Terassit, jokilaivat, Tuomiokirkko, museot, ihmiset ja muuten vaan kaupungin vilinä ovat aivan samaa tasoa kuin Keski-Euroopan matkakohteissa. 

Aloitimme kierroksemme testaamalla uuden Börsin kattoterassin. Turusta kattoterasseja löytyy nykyään jo peräti kolme. Börsin Katto ja Wiklundin Walo Rooftop ovat ihan torin kulmalla ja Kupittaalla on sitten kolmas hotellissa aseman nurkilla. 

Minua kiehtoo kattoterasseissa perspektiivin muutos. Olen paljasjalkainen turkulainen, mutta lintujen näkökulma toi vanhan kotikaupunkin jotenkin ihan uuden puolen tutuista paikoista. Torin vieressä on kattoterassilta myös hyvä seurata toriremontin etenemistä. Nyt taidetaan olla jo voiton puolella eli näkymät ovat toisenlaiset kuin se suuri monttu edellisen kerran katsellessani. Näyttää tulevan hieno tori ravintolapaviljonkeineen. 

Mocktailien jälkeen oli hyvä hetki vähän kuljeskella pitkin rantaa valitsemassa seuraavaa ruokapaikkaa. Hyvää ruokahalun aktivointia, vaikka sitten päädyimmekin juuri sinne, minne alunperin aioimmekin eli vanhaan Pinellaan. 

Nykyään perinteikkäästä ravintolasta saa pizzaa ja millaista pizzaa! Via Tribunalista olen kuullut jo täällä pääkaupunkiseudullakin, mutta vasta Turussa tuli mentyä maistamaan. Ei jää viimeiseksi kerraksi sillä terassilla nautittu pizza lennähti suoraan TOP5 pizzoihin, jollei peräti kärkeen. Erityisen ilahduttavaa on myös, että paikassa jatkuu ravintolatoiminta. Onhan Pinellan alku jossain 1800-luvulla ja siellä ovat aterioista nauttineet monet tunnetut hahmot Runebergista ja Topeliuksesta alkaen.

Eivätkä Turun terassit häviä ollenkaan alkukesän Biarritz-terasseille. Jokimaisemassa on charminsa ja kelikin suosi. Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon (toisin kuin kuvasta voisi päätellä - olimme aikaisin syömässä), mutta tarjontaa on niin monenlaista, että jokainen varmasti löytää jotain. Turku on erittäin varteenotettava matkakohde kesäsuunnitelmiin muillekin kuin vanhoille turkulaisille, vaikkei ehtisi kiertämään kuin jokirannassa - paremmalla ajalla toki kaupungista löytyy paljon muutakin. 

Luinko mitään ? 

No en, mukana oli niin Kobo kuin Storytel-lukija, mutta molemmat taisivat pysyä kassissa koko reissun. Ei vaan ehtinyt :-) 

Eikä haittaa, reissun jälkeen oli vielä muutama päivä lomaa. Tuli luettua pari dekkaria ja kolmaskin on menossa. Niistä lisää vielä erikseen, mutta todettakoon, että dekkarit ovat ehdottoman sopivaa rantalukemista. 

Maanantaina alkavat työt. Vähän outo loma tänä vuonna koronatartuntoineen, mutta loma kuitenkin. Tuli siitä nautittuakin, eikä kesä onneksi vielä lopu. 

Otteita matkapäiväkirjasta - Biarritz ja San Sebastian

Se on taas viikko mennyt nopsaan. Viikkoon on kuulunut niin kevään ensimmäinen kahvikupillinen pihalla, turisteilua Hattulan Pyhän Ristin kirkon pihalla poikaa armeijan portilta hakiessani kuin miltei karkumatkalta tuntunut kävelyretki auton huollon aikana... Viimeksimainitun osalta mietin ihan valmentajani kanssa sitä, miten ihmeessä voi tuntea melkein huonoa omaatuntoa siitä, ettei istu läppärin vieressä tekemässä töitä tehokkaana vaan nauttii aamuauringosta reippaillessa... Omituista tuo ehdollistuminen tehokkuuden orjaksi. 

Taisin jossain kohtaa luvata näkymiä pääsiäisen Ranskan reissulta. Lensimme silloin kuopuksen kanssa isännän luokse kymmenen päivän lomalle. Ehdimme monenlaista. 

Kaikki suklaapuodit!

Biarritz alkaa olla meille jo tuttu paikka. Meillä on vakkarileipomo, vakkariranta, vakkarikahvila ja suuri suosikki sarjakuvakauppa (Kyllä, kokonainen kauppa vain sarjakuville + valikoimalle lastenkirjoja). Minä käyn kauppahallissa ainakin kiepsahtamassa aina kun on vähänkin aikaa aamupäivällä. Lomalla siis käytännössä joka päivä. 

Ranskassa tulee kuin huomaamatta syötyä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Lihaa kuluu eniten kinkun ja chorizo-siivujen muodossa. Kalat ja äyriäiset ovat Atlantin rannalla taatusti tuoreita. Tällä kertaa Totokin ihastui sitruunalla maustettuihin anjovisfileisiin... niitä kului patongin päällä kala jos toinenkin. 

Pääsiäisen aikaan makumuistoksi tosin taitaa jäädä päällimmäisenä suklaa. Toto vietti syntymäpäivänsä lentokoneessa, joten lupasimme pientä juhlimista koko lomalle. Kiersimme siis suurin piirtein kaikki Biarritzin (parhaat) Chocolateriet. Pääsiäisenä ne ovat täynnä upeita suklaaluomuksia ja maistelimme yhden per päivä. Toto aloitti perinteisen vaatimattomasti suklaamunista ja tipuista, mutta kyllä hän sitten innostui valitsemaan muutaman vähän taiteellisemmankin version. 

Baskimaa on aikoinaan ollut ensimmäisiä alueita, joissa suklaata on Euroopan mantereella maisteltu. Siksi suklaan käsittelyllä (ja sillä herkuttelulla) on seudulla pitkät perinteet. Ei siis liene yllätys, että upeita suklaapuoteja riittää Biarritzissa varsin hyvin kymmenen päivän lomalle. Taisimme ehtiä käymään kuudessa tai seitsemässä...

Meri on kaikkialla!

Atlantin rannalla kun ollaan, on meri tietysti olennainen osa maisemaa joka päivä. Matkalle sattui yksi tosi lämmin päivä, jolloin aurinko ja yli 20 astetta lämmintä houkuttelivat meidät jopa kastamaan varpaamme mereen. Sen verran kylmää vesi oli, että vain isäntä kävi oikeasti uimassa, mutta hän onkin harrastanut sitä melkein koko talven... 

Varpaat sentään kastettiin... 

Lomalla kun oltiin, niin käytiin myös vähän turisteina ihastelemassa ympäriltä löytyviä mielenkiintoisia paikkoja. Kevät ja syksy ovat parhaita aikoja tutustua tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Hyvällä tuurilla keli suosii ja turistisesongin ulkopuolella väljää. Heinäkuussa saattaisi jäädä meiltä väliin. Me kun emme oikein noista ihmismassoista perusta. 

Jos Biarritzissa lempirantamme on sellainen pieni ja suojaisa poukama (virallinen uimaranta toki, ja ihan keskustassa), niin San Sebastianissa pääsimme kokemaan kilometrejä pitkän upeahiekkaisen La Concha-rannan. Toto viihdytti rannallaolijoita koko pitkän kävelyn tuottamalla suuria saippuakuplia tuulen avustuksella. 

Mutta nyt menen asioiden edelle. Espanjaan ajaessamme (Biarritzista ajaa San Sebastianiin vajaassa tunnissa) pohdimme takaisinkääntymistä. Sade iski lujaa tuulilasiin juuri rajaa ylittäessämme. Otimme kuitenkin riskin, sillä Atlantti ja vuoret takaavat vähintäänkin vaihtelevan sään. Täällä ollaan kaukana Välimeren ja Provencen auringosta. 

Sade siis lakkasi. Perillä huomasimme varsinaisen määränpäämme olevan kirjaimellisesti pilvien peitossa. Olimme menossa tuonne tiheimmän pilvirykelmän sisällä olevalle kukkulalle. 

Sieltä löytyy nimittäin sympaattinen ja tunnelmallinen 1800-luvulta lähtöisin oleva huvipuisto. Täällä ei ole kaikkein hurjimpia laitteita, mutta tunnelma ja maisemat korvaavat jännityksen monin verroin. Rakastuin tuohon paikkaan. Niin, ja toki varsinkin korkeita paikkoja välttävälle on vuoren reunaa kiertävä vesikouru melkoisen jännä paikka veneajelulle. 

Eniten aikaa vietimme perinteisten pelien parissa ja Toto osoittautui erityisen tarkkasilmäiseksi ammunnassa. Toisella kierroksella putosi jo 5/6 laukauksella ja sieltä tuo kuplamiekkakin tuli voittona mukaan. Siitä oli paljon iloa paluumatkalla paahteisessa auringossa. Tuntui ihan kesältä!

Myönnän, en mennyt kokeilemaan. Kuvasta ei kauhean hyvin näy, mutta kourun reunan toisella puolella oli suora pudotus rinnettä melkoinen matka... 

Kukkulalle päästiin kätevästi huomattavasti mukavammalla kulkupelillä. Aikamatka alkoi jo ennen huvipuistoalueella saapumista. 

San Sebastianissa on toki paljon muutakin nähtävää kuin ranta ja huvipuisto. Tällä kertaa emme ehtineet edes vanhan kaupungin pintxo-baareihin, vaikka palasimmekin San Sebastianiin vielä toistamiseen. Sieltä löytyy nimittäin myös Real Sociedadin kotistadion. Meillä oli tuuria ja pääsimme oikein aitioon katsomaan kotikenttämatsia.  

Oli siellä se matsikin :-) Lopputuloksena 0-0 

Jotain vielä Ranskan puoleltakin

Espelette on viehättävä kylä, jonka koko olemassaolo perustuu chiliin. Espelette-chili ei ehkä ole kaikkein tulisinta, mutta varsin maukasta ja tunnettua laadustaan jo pitkältä ajalta. Meilläkin se on kuulunut kuivakaapin vakiotuotteisiin jo vuosien ajan. 

Kylästä löytyy paljon turistikauppoja eli Espelette-chiliä voi ostaa monessa muodossa. Jauheena tietysti, mutta myös maustesekoituksissa, suklaassa, hyytelössä ja vielä erilaisissa juomasekoituksissakin. Mukaan lähti tällä kertaa chilillä terästettyä likööriä. Mahtiherkkua lorautettuna vaniljajäätelön ja keksimurun sekaan. 

Toki kylästä löytyy myös jonkinlainen linnake, niitä on ripoteltuna pitkin Etelä-Ranskaa vähän joka laaksossa. Tästä on tehty turisti-info ja kylän hallinnon keskus. Kävimme katsomassa näyttelyt ja kurkimme ikkunoista. Perusturistimeininkiä. 

Nähtävää riittää näillä seuduilla vielä seuraaviakin reissuja varten. Kesällä mennään taas, mutta silloin kuluu aikaa myös töiden parissa. 

Kiitos, kun jaksoit tänne saakka. Aikamoinen pläjäys tästä tulikin. 

Jos vielä jaksaa kiinnostaa, niin aiempia Biarritz -tunnelmia löytyy vaikka täältä ja täältä ja vielä täältäkin.