14.2.2023

Ystävänpäivän lukumaraton : Osallistujien koontipostaus

 Vielä yksi postaus puuttuu ystävänpäivän lukumaratonilta ja se on koontipostaus osallistujien "suorituksista" 


Maratonia sai sääntöjen mukaan jatkaa vielä maanantaillekin, joten katsotaanpa lopputulosta näin tiistain iloksi. 

Kivan aktiivisia lukijoita meillä maratonilla olikin. Minua erityisesti ilahdutti maratoonareiden erilaiset lähestymistavat - oli minimaratonia, pelkkiä äänikirjoja, kirjahyppelyä ja sitten ihan perinteistä pidempää linjaa. Ihan parhaita esimerkkejä siitä, että kirjoista voi ja on lupa nauttia kunkin omalla tavallaan.  Mikä sen paremmin sopisikaan myös viikonlopulle osuneeseen lukurauhan päivään. 

Ilmoittautuneiden maratonsuorituksista voi lukea heidän omilla sanoillaan seuraavien linkkien takaa. Oli tosi kiva huomata, että esim. Facen kautta mukana oli muitakin ja ehkä hengessä lukevia löytyy lisää! Laittakaa kommentteihin, mitä luitte, jos näin on ! 

Luettuja kirjoja maratonilta löytyy listattuna alta. Kaikkia ei toki luettu kokonaan, mutta edes muutaman sivun verran olivat valikoituneet maratonlistalle. Monenlaista tuossa onkin - sarjakuvasta tietokirjaan, lastenkirjoista dekkareihin. Ihanan monimuotoista tässäkin. Löytyykö jokin kiinnostava seuraavaksi omalle listallesi ? 

  1. Elina Backman: Musta joki 
  2. Cara Hunter: Vimma 
  3. Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet 
  4. Sari Raunio / Juha Rautaheimo : Vaeltavat vainajat 
  5. Sonia Parin: Murder in the Cards 
  6. Silja Koivisto : Sataman kapakan Hilda 
  7. Bo Carpelan : Kesän varjot 
  8. Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat 
  9. Abir Mukherjee: A rising man
  10. Minna Salami : Aistien viisaus 
  11. Ilkka Virolainen & Harri Virolainen : Vapaudu tukahdutetuista tunteista 
  12. David Mitchell : Pilvikartasto 
  13. Carmen Baltzar ja Aurora Lemma (toim.) : Ohi 
  14. Sirpa Kyyrönen : Nimesi on Marjatta 
  15. Keigo Higashino : Myrkyllinen liitto 
  16. Rhea Ewing Fine - a comic about gender 
  17. Chimanda Ngozi Adichie: Surumerkintöjä 
  18. Janne Puhakka, Risto Pakarinen : Ulos kopista 
  19. Cristal Snow: Penny Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus 
  20. Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen 
  21. Graeme Simsion: Vaimotesti 
  22. Elina Hirvonen: Punainen myrsky 
  23. Vesa Sisättö: 103 kummallista juttua 
  24. Tuire Malmstedt: Lumihauta 
  25. Linda Bondestam: Elämäni pohjalla - Yksinäisen aksolotin tarina
  26. Mark Janssen: Ottaisin yhden yksisarvisen, kiitos!
  27. Tuomas Marjamäki, Antti Nikunen: Nollis - Maailman ainoa nollasarvinen
  28. Anna Hallava,Roosa Hepomäki : Liljan yksisarviset 
  29. Vuokko Hurme, Tiina Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto
  30. Nancy Penan: Madame Cat
  31. Siiri Viljakka: Kohti sumua
  32. Thi Bui: The best we could dp
  33. Mikael Viima: Verijälki
  34. Rosa Meriläinen, Kari Häkämies: Epäpyhä liitto 


2 kommenttia:

  1. Kiitos koonnista! Paljon on tosiaan kaikenlaista luettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen lista tuli kasaan. Oli taas kivaa emännöidäkin pitkästä aikaa.

      Poista