Kun tässä itselläkin kertyy ikää (joka päivä päivän verran - eikös se niin mene ?), niin onhan se mukava nähdä vähän vielä itseänikin vanhempia hahmoja tositoimissa. Minna Lindgrenin Ehtoolehto lienee tuttu monille jo vuosien takaa ja ensimmäisen osan olen minäkin aikoinaan lukenut. Ihan varsinaiseksi dekkariksi en sitä sanoisi, mutta on siinä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ikäihmisten tyyliin.
Viiime aikoina olen tullut tarttuneeksi pariin uudempaan sarjaan, jossa päähenkilöt eivät ole sieltä nuorimmasta päästä, mutta joissa ikä ei todellakaan ole este eikä edes hidaste.
Storytel ekirja
Ehtoolehdon vauhti ja vaarallisuus ei ole mitään verrattuna englantilaisen luksusluokan eläkeläiskylän asukkaiden seikkailuihin. Torstain murhakerho - sarjan kolmannessa osassa (Torstain murhakerho, Mies joka kuoli kahdesti) meno jatkuu toisen osan tapaan uskottavuuden tuolla puolen, mutta se ei oikeastaan vähennä viihdyttävyyttä laisinkaan.
Tällä kertaa Torstain murhakerho pohtii 12 vuotta aiemmin kadonneen toimittajan tapausta, kun Elisabeth kidnapataan. Vakoojamestarin menneisyys ja tulevaisuus lyövät kättä ja tarvitaan niin vankilassa istuvan pahiksen kuin vanhan KGB-agentin apua, jotta pinteestä selvitään ehjin nahoin ja kidnappaaja saadaan ruotuun.
Kuten edellisestä lauseesta huomaa, niin kirja toimii kunnollisen vakoojaleffan teemoilla ja myös tapahtumilla. Sankareina vain ei ole lihaksikkaita könsikkäitä ja hemaisevia tytsyjä (oi että välillä on ottanut päähän jotain tuollaista elokuvaa katsoessa) vaan kasikymppisiä eläkeläisiä. No, on siellä tietysti Bogdan (könsikäs) ja Donna (kaunis poliisi) ja myös Donnan vähän nallekarhumainen esimies, mutta heillä on lähinnä statistin rooli, kun vanhukset pistävät hösseliksi.
Tapahtumat sinänsä eivät vaikuta yhtään sen uskottavammilta kuin mielikuvituksellisissa vakoojaleffoissa. Ryminää ja räjähdyksiä on ehkä vähän vähemmän. Juoni on kaikkine genreviittauksineen ihan mielenkiintoinen, mutta parasta ovat kuitenkin henkilöhahmot ja heidän välisensä lojaalius - niin, ja se miten kaikki on mahdollista. Tahtia ei hidasta sen paremmin ikä kuin muistin katoaminen. Jos vastaan tulee rajoitteita, ne korvataan kokemuksen tuomalla varmuudella.
Kaikki kolme Torstain murhakerhon osaa ovat siis viihdyttäviä, mutta pidän ehkä kuitenkin eniten ensimmäisestä. Siinä ei olla ihan vielä niin agenttikiemuroissa. Aion kuitenkin jatkaa sarjan lukemista edelleen.
Toinen alkuvuonna aloittamani sarja on The Marlow Murder Club, josta on tähän mennessä suomennettu ensimmäinen osa ja toinen tulossa keväällä.
Robert Thorogood : Thamesjoen murhat
Storytel ekirja
Judith Potts (77v) elää itsenäistä elämää kartanossaan Thames-joen varrella. Erään illan uintimatka saa dramaattisen käänteen, kun hän kuulee vastarannan naapurin tontilta laukauksen. Mitään ei näy, mutta sitten naapuri löydetään kuolleena. Poliisi epäilee itsemurhaa, mutta Judithin mielestä koko homma haiskahtaa epäilyttävältä.
Niinpä Judith ryhtyy selvittämään, olisiko kyseessä kuitenkin murha. Yllättäen epäiltyjä löytyy useampia ja sitten tapahtuu uusi murha.
Alkuasetelma siis on herkullinen ja samoin Judith päähenkilönä on mielenkiintoinen. Hän saa avukseen myös koiranulkoiluttajan sekä kirkkoherran rouvan. Kolmistaan naiset tutkivat tapahtumia eteenpäin ja verkon kiristyessä myös vaara tulee todelliseksi.
Kyseessä siis on kelpo cozy mystery, joka ei edes yritä olla mitään muuta. Luin sen ihan mielelläni, mutta kummallisesti en ollut kuitenkaan oikein ihastunut. Jotenkin koko homma vesittyy (pun intended) ylenmääräisen edestakaisin kohkaamiseen. Johtolangat ovat varsin heikkoja ja päättelyketjut jäävät epäselviksi. Ehkä vähän Christiemäinen tyyli (tai oikeastaan miljöö) nosti odotukset turhan korkealle. En tiedä.
Jospa sarja pääsee kunnolla vauhtiin sitten seuraavassa osassa? Varmasti tulen senkin lukemaan. Lähtihän Torstain murhakerhokin uskottavuuden tuolle puolen vasta toisesta osasta lähtien. Jotenkin Osmanin sankareiden seikkailut kuitenkin pysyvät kaikesta vakoojahäsläyksestä huolimatta paremmin kasassa, kuin Thorogoodilla, mutta saapa nähdä. Ehkä ensimmäinen osa on harjoittelukappale.
Joka tapauksessa on ilahduttavaa, miten ikäihmiset ovat tulleet ryminällä mukaan seikkailuihin, eikä ollenkaan Neitin Marplen hiljaiseen ja pohdiskelevaan tapaan, vaan aktiivisina toimijoina ja sankareina. Älkääkä käsittäkö väärin, arvostan Neiti Marplea suunnattomasti, mutta on virkistävää naureskella ja samalla ihailla kokeneita konkareita, jotka kuitenkaan eivät ota itseään liian vakavasti. Antaa toivoa omaankin tulevaisuuteen, vaikka kyse onkin fiktiivisistä hahmoista. Asenne ratkaisee.
Onpa ilahduttavaa, että näiden dekkareiden päähenkilöitä ei ikä tosiaan hidasta. En kuitenkaan tiedä, tartunko kumpaankaan – luen dekkareita nykyään aika vähän ja valikoiden. Uskottavuutta toivoisin, vaikka kuinka fiktiosta onkin kyse.
VastaaPoistaUskottavuudesta voidaan tietty olla montaa mieltä, mutta vähän nuo vakoojajutut menevät minulla yli :-)
PoistaVarsin viihdyttäviksi ovat osoittautuneet silti ja henkilöhahmot ovat kiinnostavia.
Ehtoolehtoon en olekaan tutustunut, mutta Osmanin kirjat ovat mieleeni. Uusin on vielä kuuntelematta, yritän säästellä sitä ensimmäiselle pidemmälle automatkalle, että saisimme kuunnella sen miehen kanssa yhdessä kuten kaksi ensimmäistäkin. Me molemmat pidettiin toisesta osasta ihan sikapaljon eli vielä enemmän kuin ensimmäisestä. Thamesjoen murhat kiinnostaa, kun vain muistaisin sen sopivassa kohdassa.
VastaaPoistaYhdessä kuuntelu onkin kivaa! Toisessa osassa hypättiin aika uskomattomiin kiemuroihin ja sekin oli viihdyttävää, minä vaan jotenkin pidin ensimmäisen osan kauniista tunnelmasta.
PoistaTykkään tosi paljon lukea kirjoja, joissa päähenkilöinä on vanhempaa väkeä ja senioreita. Kaikki meistä vanhenevat joskus, paitsi ne jotka kuolevat ennen sitä, joten kaipailisin lisääkin seniorinäkökulmaa niin kulttuuriin kuin yhteiskuntaan laajemminkin. Ehtoolehdot, varsinkin pari ensimmäistä osaa, olivat aivan upeita kirjoja ja samalla kannanottoja vanhusväestön arvostuksen ja itsemääräämisoikeuden puolesta. Jotenkin en sitten kuitenkaan syttynyt Torstain murhakerholle, mielestäni Ehtoolehdot olivat parempia ja vertailin niitä koko ajan keskenään. Joten ei ole tullut tartuttua seuraaviin osinkaan. Ehkä pitäisi antaa vielä toinen tilaisuus!
VastaaPoistaEhtoolehdot ja Murhakerho ovat kuitenkin aika erilaisia. Viimeksimainittu menee aika kirjaimellisesti viihteelle ja uskottavuuden toiselle puolen. Ehtoolehdossa muistaakseni katse on lempeä ja toimet vähän realistisempia kuitenkin. Tosin olen lukenut vain ensimmäisen ja siitäkin on jo kovasti aikaa.
PoistaKysyin Robertilta hänen Suomessa käydessään, onko tämä joku trendi, että sankarit ovat eläkeiässä. Molemmat kirjailijat ovat kaiken lisäksi tv-persoonia. Hän ei tietenkään myöntänyt, kaikki oli sattumaa. Ja ihan kivahan näitä on lukea. Minäkin olen Richard Osmanin kirjan lukenut ja ihan viihtynyt.
VastaaPoistaHeh, kyllä tuossa kai jo jonkinlaisesta trendistä voi puhua, mutta hyvä niin! Kiva, kun saadaan vaihtelua sankarikavalkadiin.
Poista