10.10.2021

(Luku)päiväkirja: Teemoja

Perjantai 8.10.2021

Asiat tulevat aina vähintään pareittain, mutta joskus tehdään poikkeuksia.  

Lokakuun on perinteisesti kirjamessukuukausi. Alkukuusta Turkuun ja sitten loppupuolella Helsinkiin. Tänä vuonna saattaa kokemus jäädä puolikkaaksi. Käytiin kyllä Turussa pikaiseen messuilla kääntymässä ja erityisesti Toton kirjaostoksilla, mutta Helsinki ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Toki saatan vielä muuttaa mieleni, mutta nyt toistaiseksi taidan ottaa kaikki vapaapäivät pääasiallisesti loman kannalta. Messukokemus jää vähän sumuiseksi liian väsyneenä. Viikolla ollut työmatka peruuntuneine lentoineen ja valvottuine öineen (taas muistaa, miksei työmatkailu ole suosikkipuuhaani) aiheutti sellaisen olotilan, etten edes kyennyt muistamaan johonkin merkitsemiäni tärppejä ja niinpä messuilu meni päämäärättömäksi haahuiluksi ja oikeastaan loppui aika lyhyeen. 

Jotain olen kuitenkin teemoittanut pareittain, nimittäin hirviöitä. Ensin luin Toton messusaaliista kirjan Romeo ja hirviöt (tarina jäi ihan kesken...) ja nyt minulla on kesken esikoisen messuostoksista Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt - tietokirja. Eivät nyt ihan samaa genreä, mutta hirviöistä kumminkin. 



Noin muuten on mennyt lähinnä töiksi ja vähän äänikirjoiksi. Aloitin uuden 1920-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan. Posie Parker pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja päätyy selvittelemään mielikuvituksellisia tapauksia. Nyt löytyi taas harvinaisen viihdyttävää ja koossapysyvää tarinointia. Olen kolmannessa osassa, eli kohta täyttyy hyvän sarjan kriteeri. 

Muuta en sitten lokakuussa olekaan vielä tullut lukeneeksi... 

Sunnuntai 10.10.2021

Lokakuu etenee hurjaa vauhtia. Jo kolmannes mennyt. 

Tämän viikonlopun olen ottanut enemmän levon kannalta. Siispä äänikirjoja Posie Parkeria (Murder at Maypole Manor) ja Rui Santosia (Syyllisyyden ranta) Molemmat ovat varsin hyviä genressään. Kumpaankaan en näköjään jaksa keskittyä loppuun saakka kerralla. 

Onneksi on sitten vielä nuo Keskiajan hirviöt. Lisäksi latasin Kobon. Akku olikin päässyt melko tyhjäksi, eikä vika ollut lukemisen määrässä vaan siinä pitkässä ajassa, jonka laite on yöpöydällä lojunut odottamassa. Jospa tänään. 


4 kommenttia:

  1. Tuo kuvassa näkyvä Kymnaasi on hyvä kirja! Siihen on just ilmestyny toinekin osa, Hornantuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ostimme Kymnaasin messuilta ja seuraavaksi sitten Hornantuli :-) Tykkäsin kovasti Ilkan Domowik-romaanistakin. Se on tosi herttainen (vaikka onkin "kauhua")

      Poista
    2. Nää tämmöset kauhukirjat on mulle sopivaa tasoa. Jännittää, muttei liikaa. Eikä veri lennä.

      Poista
    3. Jep - en kaipaa minäkään yhtään "kamalammpaa"

      Poista